Lue keskustelun säännöt.
Oli parantava kokemus kun ystäväpiirissäni alkoi tulla lapsia ihmisille, jotka ei paasaa äitiydestään ja kasvatuksesta 24/7
27.11.2021 |
Eräs ystävä jankutti imettämiset, sormiruokailut, raskaudet, suoliston bakteeritasapainon, unen ym ym ym. Vuosien ajan sellaisesta ”minä tiedän ja olen ottanuy selvää ja taistelen sinun kauttasi kaikkia eri mielipiteitä vastaan ja paasaan ja heti jos kommentoit edes vahingossa vastakarvaan niin lähtee tuplapaasaus”
Niin väsyttävää, kaikensyövää ja ahdistavaa :( en edes tajunnut sitä ennen kuin muut tuttavat alkoi saamaan lapsia ja sitten alutajuisesti odotin samanlaista ”taas mennään”. Mutt mitä tapahtui: äitejä jotka ei edes mainitse lastaan! Pitää ihan kysyä. Ei mitään hajua kuka heistä esim imettää.
Lapsi voi olla osa elämää.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
nuorehko vanhempi kirjoitti:
Voihan lapsi olla osa elämää niinkin, ettei ole ihan sivuosassa tai osattomana, muttei ainoa pääosan esittäjäkään. Siitä välistä, tilanteen ja tarpeen mukaan.
Miksi olisi vain nuo kaksi ääripäätä?Lapsi on ihminen ja osa elämää ja perhettä kuten muutkin. Luonnotonta olisi suhtautua jommankumman ääripään mukaan.
Tottakai se lapsi on tärkeä osa elämää, mutta vanhemman pitää tajuta miten käyttäytyy muiden aikuisten ihmisten seurassa.
Ja muiden aikuisten ihmisten tulee ymmärtää, ettei vauvavuonna elämässä välttämättä tapahdu mitään muuta kuin vauvaan liittyviä asioita.
Kaikkein hauskinta siinä kun kaverit alkoivat saada vauvoja oli seurata miten joutuivat huomaamaan että vauva tosiaan on se koko elämä sen ensimmäisen vuoden ajan. Ja että en ollutkaan huono äiti, vaikken kaikkien oppaiden mukaan lasta hoitanut (kuten ystäväni lapsettomina suosittelivat). Nyt yksi ystäväni saa toisen ja joutui myöntämään, että koko ruokakieltolistaa on tosiaan mahdotonta noudattaa, jos kotona on ennestään pieniä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän meille on tullut lapsia sitä vähemmän kiinnostaa mikään kasvattaminen. Normaali lapsi kasvaa ja oppii asioita ihan itsekseen. Tärkeintä että vanhemmat käyttäytyy fiksusti kuita ihmisiä kohtaan ja on vaatetta päällä ja ruokaa pöydässä.
Ja ettei lapsi ole ns näkymätön vaan saa aikuisilta tarvitessaan aikaa.
Tuo paasaaminen tai ylipäätään pingottaminen oikeasta tavasta toteuttaa vanhemmuutta, johtuu epävarmuudesta. Itsekin kuvittelin ekan lapsen jälkeen että on suurtakin väliä imettääkö vai antaako vastiketta. En sentäs paasannut muille onneksi.
Meidän ”pellossa kasvaneet” lapset on sivumennen sanoen henkisesti tasapainoisia, pärjäävät koulussa (autetaan kun ja vain jos on tarve) ja saavat kehuja naapuruston aikuisilta hyvästä käytöksestä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nuorehko vanhempi kirjoitti:
Voihan lapsi olla osa elämää niinkin, ettei ole ihan sivuosassa tai osattomana, muttei ainoa pääosan esittäjäkään. Siitä välistä, tilanteen ja tarpeen mukaan.
Miksi olisi vain nuo kaksi ääripäätä?Lapsi on ihminen ja osa elämää ja perhettä kuten muutkin. Luonnotonta olisi suhtautua jommankumman ääripään mukaan.
Tottakai se lapsi on tärkeä osa elämää, mutta vanhemman pitää tajuta miten käyttäytyy muiden aikuisten ihmisten seurassa.
Ja muiden aikuisten ihmisten tulee ymmärtää, ettei vauvavuonna elämässä välttämättä tapahdu mitään muuta kuin vauvaan liittyviä asioita.
Kaikkein hauskinta siinä kun kaverit alkoivat saada vauvoja oli seurata miten joutuivat huomaamaan että vauva tosiaan on se koko elämä sen ensimmäisen vuoden ajan. Ja että en ollutkaan huono äiti, vaikken kaikkien oppaiden mukaan lasta hoitanut (kuten ystäväni lapsettomina suosittelivat). Nyt yksi ystäväni saa toisen ja joutui myöntämään, että koko ruokakieltolistaa on tosiaan mahdotonta noudattaa, jos kotona on ennestään pieniä lapsia.
Tottakai se vauva ja mahdollinen taapero vie lähes kaiken ajan mikä pitää muidenkin ymmärtää, mutta jos vanhempi sattuu aikuusten ihmisten ilmoille niin pitää tajuta etteivät edes kaikki vastaavassa tilanteessa olevat halua puhua koko ajan lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nuorehko vanhempi kirjoitti:
Voihan lapsi olla osa elämää niinkin, ettei ole ihan sivuosassa tai osattomana, muttei ainoa pääosan esittäjäkään. Siitä välistä, tilanteen ja tarpeen mukaan.
Miksi olisi vain nuo kaksi ääripäätä?Lapsi on ihminen ja osa elämää ja perhettä kuten muutkin. Luonnotonta olisi suhtautua jommankumman ääripään mukaan.
Tottakai se lapsi on tärkeä osa elämää, mutta vanhemman pitää tajuta miten käyttäytyy muiden aikuisten ihmisten seurassa.
Ja muiden aikuisten ihmisten tulee ymmärtää, ettei vauvavuonna elämässä välttämättä tapahdu mitään muuta kuin vauvaan liittyviä asioita.
Kaikkein hauskinta siinä kun kaverit alkoivat saada vauvoja oli seurata miten joutuivat huomaamaan että vauva tosiaan on se koko elämä sen ensimmäisen vuoden ajan. Ja että en ollutkaan huono äiti, vaikken kaikkien oppaiden mukaan lasta hoitanut (kuten ystäväni lapsettomina suosittelivat). Nyt yksi ystäväni saa toisen ja joutui myöntämään, että koko ruokakieltolistaa on tosiaan mahdotonta noudattaa, jos kotona on ennestään pieniä lapsia.
Tottakai se vauva ja mahdollinen taapero vie lähes kaiken ajan mikä pitää muidenkin ymmärtää, mutta jos vanhempi sattuu aikuusten ihmisten ilmoille niin pitää tajuta etteivät edes kaikki vastaavassa tilanteessa olevat halua puhua koko ajan lapsista.
Tämä juuri. Että ymmärtää ettei oma kokemusmaailma määritä ”vanhemmuutta” vaan ihan vaan sen oman vanhemmuuden. Että jos vihjaan että voitaisiin puhua muusta, niin kyse ei ole siitä että _minulla_ ei ole poikia tai lapsia, vaan että aika moni vanhempikin mieluusti puhuu muusta kuin lapsistaan.
Miksi ylipäänsä pitää paasata sellaiselle ihmiselle jonka näkemystä ”väheksyy”? Koska ei uskalla puhua muille vanhemmille? Tulee aika hyväksikäytetty olo.
Minulle kävi juuri päinvastoin olin pitkään kaveripiirini ainoa, jolla on lapsia. Kaverit joskus hehkuttivat kuinka ihanaa on, kun juttuni eivät pyöri lasten ympärillä. Enkä paasaa mistään lapsiperhearjesta tai esitä marttyyria. Yksi kavereistani sai lapsen ja sen jälkeen aivan kaikki pyöri lapseen liittyvissä asioissa. Sain itse näitä juuri näin toimitaan oikein neuvoja kouluikäisten lasteni kasvatukseen. Voivottelua yksityiskohtaisten kuvaviestien kanssa perusihottumasta, kuinka kukaan ei ymmärrä vanhemmuuden raskautta. Näihin lähinnä jaksoin enää myönnellä, en lähde tuohon kärsimyskilpailuun mukaan. Olen itse atoopikko ja yksi lapsistani on ollut ihan pienestä vauvasta. Kaverini tiesi tämän. Sekä oletus, että kesälomastaan käyttää 2 viikkoa ilmaisena lapsenvahtina, jotta lasta ei tarvitse viedä varahoitoon. Kyläilyt muuttuivat konttaavan lapsen vahtimiseksi, kun meillä ei pikkulapsia enää ollut ja kotikin sisustettu sen mukaan. Myös vaipanvaihto tapahtui ilman alustaa matoilla tai sohvalla, jos tilanteeseen ei puuttunut. Hän siis muuttui itse juuri tuoksi kammoamakseen ihmistyypiksi. Yhteydenpito on melkoisesti harventunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma varmaan on että tuo kaikki tuo mielihyvää ja hallinnan tunnetta ja tuntuu omituiselta jos siitä ”kritisoidaan.” Itse olen saanut kuulla että en vaan ymmärrä kun minulla ei ole poikalasta esim. Ei nuo tajua ennen kuin saavat perspektiiviä, pahimmat sitten paasaa siitäkin prosessista suurina valaistuneina, kuinka ottaa rennommin. Kaiken voi valjastaa omaan pätemiseen…