miksi lihavat naiset on usein myös nirsoja?
Tunnen useita lihavia naisia, jotka kaikki ovat ihan järkyttävän nirsoja ruoan suhteen. onko muilla samanlaisia havaintoja?
Kommentit (46)
Minä väitän, että ylipainoisella siihen nirsoiluun ja rajoittuneeseen ruokavalioon vain kiinnitetään enemmän huomiota ja sitä päivitellään ("Siis ajatella, se joi kylässä ainakin puoli litraa limua!") kuin normaalipainoiseen. En väitä, että roimasti ylipainoisen ruokailutottumukset olisivat ehdottomasti terveellisiä, mutta normaalipaino ei aina kuitenkaan kerro oikeasti terveydestä. Samalla tavalla hoikkakin voi sammutella nälkäänsä light-limsoilla ja nirsoilla omituisille kasviksille, ja koostaa ruokavalionsa paljaista voileivistä. Hänen kalorisaantinsa ja kulutuksensa vain ovat erilaiset kuin ylipainoisella, luonnollisesti.
Tunnen pari nirsoa ylipainoista naista, ja verrattomasti yllättäen hyvin nirsoja miehiä. Ja yleensä nämä nirsoilut kohdistuvat nimenomaan kasviksiin, ja vielä vahvemmin kasvisruokaan. Minä itse en tunnustaudu nirsoksi ylipainoiseksi, vaan olen kasvissyöjä, ja tykkään kokeilla paljon uusia juttuja kasviksista - enkä siis siksi, että niin pitää tehdä terveyden nimeen, vaan ihan uteliaisuudesta. On tietenkin joitakin ruokia joita en pysty mitenkään päin syömään (esim. sinihomejuusto ja lihansyöntiaikoinani maksaruoat), mutta pääosin olen hyvinkin kaikkiruokainen.
Mutta niin, pointti: hyvin rajoittunut ruokavalio --> terveydelliset ongelmat --> joillakin näkyy ylipainona, mutta ei kaikilla. Itse kullekin tekisi hyvää vähän "värittää" omaa lautastaan, vaikka puntari näyttäisi mitä lukemia.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 11:41"]Ja miesten suhteen! Nuoret lihavat naiset ovat baarin komeimpien miesten kimpussa ja jos joku tavallinen tekee tuttavuutta, ovat todella töykeitä :D [/quote] Tää on muuten totta. Minusta kauniita "pelätään" ja "vihataan" ihan suotta. Kun oikein mietin niin ainoat negatiiviset kokemukset randomeista naisista minulla on nimenomaan pyöreiden kanssa.
[/quote]
Miksi alapeukut?
Yksikään kaunis nainen ei ole alkanut urputtaa minulle täysin puskista ilman, että olen edes puhunut hänelle mitään - lihava on.
Yksikään kaunis nainen ei ole alkanut töniä minua - lihava on.
Kukaan kaunis ei ole vastannut katseeseeni vihaisen näköisesti - lihava on.
LÄSKEILLÄ on paha olla itsensä kanssa ja se heijastelee käytöksessä ja suhtautumisessa muihin ihmisiin.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 14:30"]

Mites tämä liittyy itse aiheeseen? Koska lihavat naiset ovat nirsoja, he ovat kateellisia sinulle ja tönivät sinua ja ovat muutenkin ilkeitä kotkia ja vievät kaikki komeat miehet, vaikkeivät heitä ansaitse?
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 14:39"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 14:36"]
Mites tämä liittyy itse aiheeseen? Koska lihavat naiset ovat nirsoja, he ovat kateellisia sinulle ja tönivät sinua ja ovat muutenkin ilkeitä kotkia ja vievät kaikki komeat miehet, vaikkeivät heitä ansaitse?
[/quote]
Siten ettei lihavien nirsous rajoitu pelkkään ruokaan.
Eikä ne niitä miehiä saa, mutta on hupaisaa seurata kun tuhdit tytöt ovat baarin pisimmän ja harteikkaimman miehen kimpussa :D
[/quote]
Mitä helvettiä. :D Anteeksi hirveästi, kun pyöreilläkin naisilla on miesihanteita? Ja anyway, tämähän ei muuten liity aiheeseen yhtään mitenkään. Perusta oma trolliketjusi nirsoista naisista, jotka kehtaavat vaatia kivaa miestä vaikkeivät luonnollisesti sellaista ansaitse, kun ovat kerran läskejä.
... Tai hetkinen. Älä perusta. Menee hyvä sunnuntai pilalle.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 14:42"]
Mitä helvettiä. :D Anteeksi hirveästi, kun pyöreilläkin naisilla on miesihanteita? Ja anyway, tämähän ei muuten liity aiheeseen yhtään mitenkään. Perusta oma trolliketjusi nirsoista naisista, jotka kehtaavat vaatia kivaa miestä vaikkeivät luonnollisesti sellaista ansaitse, kun ovat kerran läskejä.
... Tai hetkinen. Älä perusta. Menee hyvä sunnuntai pilalle.
[/quote]
Lihavat käyttäytyvät huonosti muita kohtaan ja siitä oli kyse.
[/quote]
Oh, fine... Perusta oma ketjusi kiitos hei.
Nirsoilu = paskat ruokailutottumukset = lihavuus