Lue keskustelun säännöt.
Olen turhautunut lapsen käytösongelmiin!
20.02.2015 |
Ongelmia on ollut jo vuosia ja niitä on yritetty ratkoa mm. erityislastentarhanopettajan, psykologin, perheneuvolan, erityisopettajan jne. voimin. Koulun alettua ongelmat ovat kuitenkin vain pahentuneet. Ongelmia on erityisesti tilanteissa, joissa lapsi on ilman tutun aikuisen jatkuvaa valvontaa.
Yritän tässä kuvailla, minkälaisia ongelmia on ollut. On uhmakkuutta, koviksen esitystä (oikeasti on ennemminkin arka ja yksinäinen- tällä käytöksellä kun ei juuri kavereita saa, muttei ymmärrä asioiden yhteyttä vaan jatkaa vain käytöstään), kiroilua ja muita rumia puheita, uhmakkaita eleitä (esim. nyrkin heiluttelua), joutuu riitatilanteisiin herkästi, kiihtyy ja suuttuu toisille aivan liian herkästi jne. Usein toistuu sama kaava, että joku toinen tekee jotain ensin, mutta tämä kiihtyy ja kostaa 10-kertaisella volyymilla. Tuntee usein kokevansa itse vääryyttä, tai että "joku toinen teki", vaikeutta ymmärtää omaa osuuttaan tapahtumiin. Itsehillinnän ja -kontrollin puutetta, nimenomaan silloin kuin tuttu aikuinen ei ole näkyvissä ja jatkuvasti asiasta muistuttamassa. Yleensä lapset käyttäytyvät kiltisti koulussa ja kiukuttelevat kotona, tämä käyttäytyy tasan päinvastoin. Valehtelee pokerinaamalla, puhuu totta vasta, kun tietää 100% varmuudella jääneensä jo kiinni tekosistaan. Koulumatkoilla, jotka osittain kulkee olosuhteiden pakosta ilman valvontaa, joutuu jatkuvasti ongelmiin. Vieraita aikuisiakaan ei tottele, vaan hirveän "testaamisrumban" jälkeen on hyväksynyt koulusta tasan 2 aikuista, joita tottelee. Kaikki asiat pitää vängätä hirveällä väännöllä, ymmärtää ja muuttaa käytöstään vasta ns. viimeisen pakon edessä.
Jatkuvaa huonoa palautetta tulee koulusta ja koulun kautta muiden lasten vanhemmilta. Olen käynyt mitä erilaisimmissa palavereissa kuuntelemassa haukkumista ja syyttelyä huonosta kasvatuksesta. Uhkaillaan mm., että omalla kustannuksella pitää hankkia koulunkäyntiavustaja (millähän senkin maksaisin in real life, ei paljon jäisi järkeä käydä itse töissä!) Ihan kuin en olisi lapselle koskaan opettanut, miten pitää käyttäytä tai kasvattanut parhaani mukaan. Silti hän vaan jostakin syystä toimii toisin, vaikka asioita on jauhettu n. 5 miljoonaa kertaa. Alussa mainitsemiltani ammattitahoilta ei ole myöskään löytynyt konkreettisia apuja asioihin, tai jos joku asia saadaankin hirveällä väännöllä ratkottua, niin kohta on joku uusi ongelma esillä.
On älykäs ja oppimisessa ei ole ongelmia, vähintäänkin ikätasoa kaikissa aineissa. Sen takia ei olla päästy mihinkään ns. tarkempiin tutkimuksiin, vaan ongelmat on leimattu "vain huonoksi käytökseksi". Omalta opettajalta on tullutkin palautetta, että eteenpäin on menty sitkeän työskentelyn ja kodin+koulun yhteistyön ansiosta. Nyt kuitenkin ns. matto vedettiin jalkojen alta, ja eräältä ylemmältä taholta tulikin täysin päinvastaista palautetta tosi ikävään sävyyn, mm. tuo "uhkaus" oman koulunkäyntiavustajan hankkimisesta tuli siinä yhteydessä. Miten ihmeessä tuollainen edes onnistuisi oikeasti???
Kotona vastaavia ongelmia on myös, mutta ei siinä määrin, kuin koulussa. Lähinnä ne ongelmat, mitä on, liittyvät ristiriitatilanteisiin sisaren kanssa, niissä toimii samoin kuin koulussa eli kiihtyy mitättömistä asioista ja "kostaa" kohtuuttomalla voimalla.
Muilla lapsillamme tällaisia ongelmia ei ole, vaan käyttäyvät kaikin puolin ns. normaalisti.
Alan olla tosi turhaunut tilanteeseen, kun tuntuu, että mikään määrä asioiden toistoa, rangaistuksia, palkintoja tai ylipäätään yhtään mikään ei auta eikä riitä. Löytyisikö täältä jotakin ajatusta tai vinkkiä?
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 20:44"]
Enemmän läheisyyttä. Turvaa. Selkeitä sääntöjä. Mitä milloin...aikataulutusta. Ota useammin kainaloon ja rauhoittukaa yhdessä. Tehkää lapsen kanssa yhdessä juttuja.
Mitkä rajat?
mitä mistäkin seuraa.
kotiintuloaika, läksyjen lukuun selkeä aika. Rutiineja enemmän. Ja teitä mitä odottaa...ei yllätyksiä.
huomiota positiivisista asioista . Sopivia haasteita ja kiitosta.
Lapsen ainutlaatuisuuden huomioimista. Tukea.
Juttele lapsen kanssa.
[/quote]
Tässä on aikan hyvin listattu juuri ne itsestäänselvyydet, jotka ollaan saatu kuulla joka tuutista :-) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä yhdellä lapsella lievästi tuollaista käytöstä. Mutta vain silloin kun on syönyt ruokaa jolle allerginen. Ainoat oireet ruoka-allergioista oli alle 8 v iässä käytöshäiriöt. Jossain vaiheessa oppi sanomaan että kurja olo. Sitten oppi tunnistamaan että kurkku kipu kun söi sopimatonta. Nykyään käytös muuttuu ja taipeisiin tulee ihottumaa jos syö sopimatonta (ikä 10 v).
ja ennen kiviryöppyä vaikka näkyvinä oireina oli vain käytöshäiriöt niin nämä allergiat näkyi kyllä verikokeissakin. Eli eivät ole keksittyjä. Ja ihan lääkärin ohjeistuksessa lapsi on ollut 2v iästä ruokavaliolla jolla voi hyvin. Jos syö sopimatonta ruokaa niin sitten käytös muuttuu ja suuttuu herkästi ja kohtuuttomasti pienistäkin asioista. Keskittymiskyky huononee. Tönii muita jne. Vaikka sopivalla ruokavaliolla on hyväkäytöksinen ja koulussa hyvin menestyvä lapsi.
Toinen mikä voisi selittää tuollaista käytöstä voisi olla refluksi.
Tsemppiä ap. Ja selvitä mahdollisten fyysisten vaivojen mahdollisuus. Lapsi voi purkaa fyysistä huonoa oloaan tuolla käytöksellä.
Meidän pojalla on tourette. Ilmeni mm kiroiluna. Lisäksi on impulsiivinen ja aina ongelmissa koulussa ja kotona. Tuli tappeluita välitunnilla yms. Tosi vihainen ja ärtynyt koko ajan. Oppiaineissa hyvä ja pystyi keskittymäänkin aika hyvin. Nyt diagnoosin myötä tuli lääkitys ja syy käytökseen. Nyt pojalla on parempi olla, kavereiden kanssa menee hyvin ja opettajilta tulee hyvää palautetta.
Meillä jatkuva negapalaute pahensi käytöstä. Nyt kun on saatu apua ja poika tietää, että vaikeuksille on syy, hän pystyy paremmin elämään itsensä kanssa ja muut hänen kanssaan. Tuo lääkitys vähentää impulsiivisuutta.
Kaikille ei lääkkeet sovi, mutta tälle perheelle ne ovat tällä hetkellä parempi vaihtoehto kuin lääkkeetön elämä.
Toivottavasti aloittajan perheessä epätietoisuus ja epävarmuus väistyvät pian ja apua saadaan. Itse pitää olla valitettavan aktiivinen, jos epäilee jotain neurologista olevan ja muutenkin. Lisäksi aina löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat, että he olisivat kasvattaneet paremmin. He ovat väärässä, sillä esimerkiksi neurologisia häiriötä ei voi hoitaa kasvattamalla ja asettamalla tiukat rajat. Kuria kiristämällä pahennetaan oireita. Valitettavasti näitä ihmisiä löytyy myös ammattikasvattajien joukosta.
Täytyypä selvitellä, pystyykö täällä saamaan yksityisen kautta tuollaista lähetettä. Selvästikään nyt nämä koulun ja kunnallisten palveluiden kautta saatavat tukitoimet eivät toimi tai ole riittäviä.
Itse olen tosi turhautunut nimenomaan siihen, että nämä ns. tukitoimet tuntuvat olevan lähinnä vanhempien ripittämistä ja syyllistämistä, ja erilaisilla toimenpiteillä uhkailua ikäänkuin siitä jotain apua olisi. Todellisia tukitoimia, joita lapsi tarvitsisi kuten enemmän valvontaa, pienempi ryhmä jne, ehkä jotain omaa tekemistä sellaisille oppitunneille joissa hölmöilee tylsistymisen takia jne. ei olla kiinnostuneita järjestämään.
Oletuksena tuntuu olevan, että lapsi kyllä muuttaa käytöstään, jos vanhemmat vain vaivautuvat sanomaan, että olepas nyt kiltisti! Luoja yksin tietää, miten paljon käytösasioita juuri tämän lapsen kanssa onkaan tahkottu! Mutta kun mikään ei riitä, niin ei riitä. Ehkä paras anti mitä olen saanut näistä tähänastisista tukitoimista, onkin saamani ymmärrys siitä, että jotkut lapset vaan toimivat "väärin", vaikka kuinka kasvatetaan. Ns. normaaleiden lasten vanhempien on tätä vaikea ymmärtää.
9, viestisi oli asiaton, mutta vastaan silti, kun siitä tuli mieleen yksi tärkeä pointti. Nimittäin juuri eläimille tämä lapsi ei tee pahaa, eikä pienimmälle pikkusisarukselleen. Huono käytös kohdistuu suunnilleen samanikäisiin lapsiin sekä aikuisiin.
ap
Mikäikäinen tämä lapsi on? Meilläkin aloitettiin koulun kautta, mutta riittävää apua ei saatu, sittemmin nuorisoaseman kautta nuorisopsykiatriselle polille saatiin lähete.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vasta ekaluokkalainen. Vastaavia ongelmia on ollut "aina", siis ihan pienestä asti, mutta ilmeisesti on niin, että ongelmat ovat pysyneet jossakin rajoissa päiväkodissa ja eskarissa, kun on ollut enemmän aikuisen valvovaa silmää. Eskarissa oli esimerkiksi jo ihan kivasti kavereitakin ja tuli synttärikutsuja ym. Joutui valitettavasti eri kouluun kuin parhaat eskarikaverit. Koulussa ei ole oikein kavereita löytynyt tai jos välillä jonkun kanssa onkin ollut kivoja leikkejä, niin kaverit säikähtävät tuota käytöstä. Ja kavereiden vanhemmat: huomaan, että lapsemme on jo aika laajasti leimattu toivottomaksi häiriköksi ja ilmeisesti joidenkin lasten vanhemmat ovat jo kieltäneet leikkimästä lapsemme kanssa. Vapaa-ajallakaan ei näin ollen ole kavereita. Konkreettisesti ei ole kylläkään tehnyt kenellekään mitään ns. pahempaa, pahimmatkin fyysiset tilanteet mitä on ollut, ovat olleet sellaisia, että kenellekään ei ole mitään lieviäkään vammoja tullut. EN tarkoita ettäkö hyväksyisin lapselta minkäänlaista fyysistä kiinnikäymistä, päinvastoin olen vuosia jauhanut kyllästymiseen asti, että keneenkään ei saa missään olosuhteissa koskea ilman lupaa! Mutta silti tuntuu surulliselta ja ehkä vähän liioiteltulta, kun jotkut vanhemmat tuntuvat pitävän lastamme suunnilleen tappajana.
Kotona on pääosin iloinen, humoristinen lapsi, monista asioista kiinnostunut ja aina valmis johonkin yhteiseen tekemiseen. Toki se perusluonne on kotonakin se mikä on, eikä hän ole mikään helppo lapsi koskaan ollut, eikä tule olemaan, mutta en todellakaan osaa mieltää lastani sellaiseksi kuin viimeisimmässä saamassani viestissä luki, eli kuulemma toisten lasten vanhemmat oikeasti pelkäävät lastensa turvallisuuden puolesta lapsemme takia :-(
ap
MInkälaiset kotiolot teillä on? Onko vanhempien keskinäinen viestintä rauhallista ja aikuismaista vai voiko olla uhkaavaa lapselle? Meillä oli aika vaikeata toisen pojan kanssa ekaluokall asti, ja itse päättelin sen johtuneen siitä, että meillä vaan oli perheessä aika stressaava tapa olla. Vanhemmat olemme kumpikin aika äkkipikaisia ja huuto oli säännöllistä, samoin lapsen käytösongelmat vaan pahensivat kierrettä. Kun tehtiin päätös, että nyt loppuu vilpitön viestintä ja ollaan korostetun rauhallisia lapsen kanssa, ei kiinnitetä huomiota huonoon, vaan ainoastaan hyvään käytökseen, ja kasvetaan ns. aikuisiksi itsekin, lapsi alkoi rauhoittua. Saattaahan se olla sattumaakin, mutta muutaman kuukauden sisällä lapsessa näki muutoksen. Eli alkoi itse säädellä kohtauksiaan paljon paremmin kuin ennen, ja itse luulen sen johtuneen vanhempien antaman esimerkin parantumisesta. Älä stressaa, kyllä se lapsi vielä rauhoittuu. Ole vaan kärsivällinen ja jaksa kuunnella, keskustele ja anna ohjeita siihen sävyyn, että uskot lapsen pystyvän noudattamaan niitä. Jos ei onnistu, älä sano mitään. Jos onnistuu, kehu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin omaltan näppikseltäni, ihan kaikki. Poika tosin jo vähän vanhempi.
Ikä on hieman lieventänyt pahinta käytöstä, olemme olleet psykiatrin, koulupsykologin, perheneuvolan, lastensuojelun, luokkakavereiden vanhempien, erityisopettajan, koulukuraattorin... no, jos jonkin tahon kanssa pohtimassa näitä asioita. Mikään lääkitys/terapia/ohjauskäynnit/kerhotoiminta/rangaistukset/huomioinnit/ryhmätoiminta... ei vaan auttanut. Ainoa mikä on lievittänyt on tosiaan ikä.
Temperamenttinen luonne yhdistettynä älykkyyteen, auktoriteettikammoon, kasvojen menettämisen pelkoon ja puutteelliseen tunne-elämään. No, en kaipaa ketään saarnaamaan huonosta kasvatuksesta tai välinpitämättömyydestä - tuo nyt vaan on tuollainen.
Taitaa olla vuorovaikutuksen ongelma vanhempien kanssa alkusysäys ongelmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et vaikuta empaattiselta äidiltä.
Just kun meidän poika!
Homma korjaantui sillä, että otin ukosta eron, otin lapset mukaan. Luulin, että ukon juominen oli vain minun ongelmani.
Ja kotona poika oli kuin enkeli. Kaikenmaailman terapiat, perheneuvolat ja muut siinä juostiin, käytiin lastensuojelun asiakkainakin. Nykyään saattaa vilauttaa sitä umpimielistä puoltaan jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, mutta aika nopeasti pääsee keskusteluyhteyteen.
Että minun kysymykseni onkin: Miten kotiolot? Luettelit kyllä, mitä vikoja lapsessasi on. Entä itsessäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaan lähtisi kasvatusta syyttämään. En osaa kertoa miten saisitte apua mutta tuohon haluan sanoa jotain kun olit huolissasi muiden vanhempien asenteista. Meidän lasta kiusasi saman tyyppinen lapsi koko vuoden koulussa, tosin paljon fyysisemmin. Koulu oli ihan kädetön ja piti yrittää ymmärtää kun poika nyt vaan on sellainen. Oma lapsi ajaitui ihan hirveään ahdinkoon eikö todellakaan ollut enää turvassa koulussa. Vaihdoimme koulua. Tämä lapsen äiti ei kylläkään ottanut vastaan mitään kritiikkiä poikansa käytöksestä. Antaa vaan kaikkien kukkien kukkia ja syytti lasta heikoksi kun ei ole veljeä kenen kanssa painia niin ei kestä tuollaista käytöstä. En paneudu tähän nyt sen tarkemmin. Mutta voin sanoa että meillä vanhemmilla oli huumorintajussa pitelemistä. Joka ikinen päivä lapsi tuli kotiin naama alaspäin, milloin mitäkin tapahtunut. Puoli vuotta jaksettiin ymmärtää mutta otteet koveni päivä päivältä. Voin sanoa että sen jälkeen ei enää jaksanut edes kiinnostaa ymmrätää tämän häirikön käytöstä.
Toivon että saat apua pojalle. Mutta muista myös ne 15 muuta oppilasta siellä luokassa, yksi tälläinen teki meidän lapsen vuodesta helvettiä ja sama meininki kuulemma jatkuu.
Mä myös kysyisin kotioloista. Hyvin paljon kuulostaa kavereiden lapselta joka on jo vanhempi. Heillä on lähes koko lapsen eliniän ollut parisuhdekriisejä ja kommunikaatio kotona on mitä on. Kummallakaan vanhemmalla ei oikeasti ole voimavaroja lapsen ongelmiin ja käytökseen puuttumiseen siinä määrin kuin olisi tarvetta. Lisäksi ura ym.menot vievät niin paljon ettei aikaakaan todennäköisesti olisi. Muut lapset eivät oireile ainakaan näkyvästi. Surullinen tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiat sinulle täältä. Pysy vahvana äläkä ota itseesi syyllistäviä kommentteja. Ja pysy lapsesi puolella! Kirjoitit itsekin että hänet on nyt leimattu häiriköksi. Siitä leimasta on vaikea päästä irti vaikka käytös muuttuisikin. Lapsi ei voi olla aistimatta että häntä karsastetaan ja sehän saa aikaan lisää häiriökäyttäytymistä - ja kierre on valmis. Pienestä lapsesta kuitenkin eka-tokaluokkalaisessa kyse. Jos edes kotona tuetaan niin polku aikuisuuteen on huomattavasti turvallisempi.
Koulu tai kunta EI voi velvoittaa vanhempaa palkkaamaan koulunkäyntiavustajaa. Kuka vatipää tällaista on ehdottanut? Asettaisi melkoisen eriarvoiseen asemaan erituloisten perheiden lapset joilla on ongelmia joko sosiaalisessa kanssakäymisessä tai oppimisessa. (Kyllä, myös parempituloisten lapsilla on ongelmia). Koulussa ja koulun kautta näitä ongelmia ratkotaan. Ole itse aktiivinen, pyydä palaveria johon mukaan opettaja ja koulukuraattori ja miettikää yhdessä miten eteenpäin.
Kerroit että eskarissa oli kavereitakin. Voitteko tavata näitä vanhoja kavereita viikonloppuisin? Näin saisi hänelle ilmeisen tärkeää harjoitusta muiden lasten kanssa leikkimisestä ja äärimmäisen tärkeitä positiivisia kokemuksia itsestä kivana kaverina.
Aloittajan tarina on aivan kuin omasta elämästäni. Olisi kiva kuulla miten nyt sujuu? Oma poika on nyt ekalla ja aivan samat asiat ollaan käyty läpi. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että on kuppi aivan täynnä muiden arvosteluja ja kasvatusneuvoja.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 21:39"]
Onko teillä kotona väkivaltaa, ap? Luunappeja, tukistamista tms.?
Tiedän ihan vastaavan tapauksen. Vanhemmat eivät perheessä ollenkaan tajua omaa vaikutustaan lapsen häiriökäyttäytymiseen. Perheen isä on aina poissa, äiti kireä kuin viulunkieli, luunappeja ja tukistamista olen omin silmin ollut todistamassa. Ihan varmasti osa lapsen oireilsta johtuu näistä asioista, mutta vanhemmat eivät näe itsessään mitään vikaa.
[/quote]
Olenkohan ainoa "alalla" joka komppaa tätä? Se että käy läpi kodin tilannetta pitäisi olla vain yksi asia josta voisi olla tukea, ei siis ottaa syyllistäen kuten ette varmaan tutkimuksiakaan ota?
Lapsia ei koskaan kasvateta samalla tavalla ja se että muut lapset eivät oireile ei ole merkki siitä että kaikki on kunnossa.
Neuron tutkimukset on kalliitt ja niille pitää olla hyvät perustelut. Kokeilisin ensin kotona tukitoimia, yllä tuli hyviä vinkkejä.
Pitkällinen turhautuminen tilanteeseen on jo itsessään saattanut vaikuttaa lapseen suhtautumiseen ja vanhemmat tarvisivat mahdollisuuden henkisesti "nollata tilanne". On vaikea lähteä muuttamaan tapoja tai edes tarkastelemaan niitä, jos oletuksena on syytös tai syyllisyys asioista.
Ajatuksen pitäisikin olla ikäänkuin "kokeillaan tätä".
Yhden lapsen oireilu, kastelu, loppui kun vanhempi lopetti huutamisen. Murrosikäisen kohdalla jäljet ovat paljon pitemmällä, tulevat ilmi hetkessä mutta ovat alkaneet kauan sitten.
Hienoa että jaksatte hakea apua! Tsempit!