Silminnäkijä: "Kristukselle kaapatut", katsoitko?
Katsoitteko? Mitä mieltä? Mitä mieltä palstan uskovaiset?
http://areena.yle.fi/tv/2449780
Yhdysvalloissa vanhemmat lähettävät tuhansia teini-ikäisiä kristilliseen uudelleenkoulutukseen, esimerkiksi jos eivät hyväksy lapsensa homoseksuaalisuutta.
Kun teinin elämä lähtee väärille raiteille, kierre pitää katkaista. Voi olla hyödyllistä päästä irti tutuista ympyröistä. Tätä hyvää tarkoitusta varten Yhdysvalloissa toimii kymmeniä kristillisiä sisäoppilaitoksia. Vanhemmat lähettävät sinne teinejään, usein vasten tahtoaan, saamaan elämän syrjästä kiinni.
Nuori dokumenttiohjaaja Kate Logan lähti tekemään yhdestä tällaisesta sisäoppilaitoksesta myönteistä dokumenttia vuonna 2006. Escuela Caribe toimi itse asiassa Dominikaanisessa tasavallassa, ja sen taustayhteisö on evankelikaalinen. Ohjaaja itsekin oli saman uskonliikkeen jäsen.
Seurantadokumentti muuttui kuitenkin paljastusdokumentiksi kristillisestä fundamentalismista. Laitoksen uudelleenkoulutus perustui äärimmilleen vietyyn kuriin, painostukseen ja myös fyysiseen pahoinpitelyyn.
Ohjelman yksi päähenkilö on David Wernsman, jonka vanhemmat ovat lähettäneet laitokseen eheytymään. He eivät hyväksy poikansa homoseksuaalisuutta. David on äärimmäisen ahdistunut vapaudenriistosta. Hän suree samalla sitä, että vanhemmat eivät hyväksy häntä.
- Luulen että tulen hulluksi täällä, hän huokaa jossain vaiheessa.
Dokumentin ohjaaja ei pysty seuraamaan nuorten ahdistusta sivusta. Hänestä tulee myös aktiivinen toimija, kun Davidia yritetään saada pois sisäoppilaitoksesta. Yritys epäonnistuu ja ohjaaja menettää kontaktin Davidiin useiksi vuosiksi.
- En toivo tätä kokemusta edes pahimmalle vihamiehelleni, toteaa puolestaan Tai, jonka vaiheita dokumentaristi myös seurasi.
Dokumentin teko keskeytyi moniksi vuosiksi. Se valmistui vasta vuosi sitten, sen jälkeen kun ohjaaja sai uudelleen yhteyden Davidiin. Hän halusi, että laitosten todellisuus ja lasten nöyryytykset tuodaan julki.
Kommentit (44)
Aika tavallista huomata, että uskovat yrittää kiivailla uskostaan niin paljon, että uskoo että toisen sanallinen pelottelu ja viisastelu johtaisi johonkin hohdokkaaseen lopputulokseen. Ei! Uskovien pitäisi ymmärtää, että he ovat kehnoja argumentoijia, koska ei hengellisillä aisoilla voi joka asiaa perustella. Itsekin uskon Jumalaan kyllä, mutta en halua moukka uskovien kanssa enää hengata, juuri siitä syystä, että uskovat ajattelevat olevansa juuri aina oikeassa ja näin katsovat asioita hyvin kapeakatseisesti eivätkä ymmärrä, että asialla on hyvin usein toisiakin puolia kuin mitä he Raamatun perusteella voivat ymmärtää :)
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:44"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 21:08"] Nuo leirin ohjaajat ja nuorten vanhemmat haluavat pelastaa nuorten sielut ikuiselta kadotukselta. Maailmalliset epämukavuudet eivät ole mitään verrattuna ikuiseen tuskaan ja kauhuun. [/quote] Minä olen traumatisoitunut elämäni aikana 4 kertaa ja elänyt pelossa koko ajan. Vaikea kuvitella että tämä ns. helvetti pystyisi parempaan. [/quote] Kadotuksen kauhut ovat moninkerroin tämän maailman kauhuja hirvittävämpiä.
[/quote]
Lisäksi kadotus on ikuinen.
Ihminen, joka kohtelee lapsia ja nuoria noin, on jo kadotuksessa ja erossa jumalasta. Eikös Jeesus ollut aina heikomman puolella? Jos jätettäisiin jumalalle se tuomitseminen ja keskityttäisi täällä maan päällä enemmän siihen, miten itse voi elää parempaa elämää sen sijaan, että yritetään parantaa ja korjata muita.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 13:11"][quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 11:38"][quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 11:25"] [quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 00:28"]Onko tuo kuin lestadiolaisten oppia? Ei pahalla mutta ymmärrän jos lapsena elää tuollaisessa ympäristössä niin itsekin alkaa uskoa niihin oppeihin. [/quote] Ei ole. Uskomme, että usko on lahjaa, eikä fundamentalismilla tai hengellisellä väkivallalla voi antaa tuota lahjaa. Usko on henkilökohtainen valinta. [/quote] Myös henkinen väkivalta ja sanallinen pelottelu on väkivaltaa! [/quote] Hmmm...ihan ohiksena. Onko siis väkivaltaa sanoa lapselle:" Ei saa mennä kadun yli, voit jäädä auton alle, Kypärää on pakko käyttää tai muuten voi sattua päähän, Jos hyppäät siitä niin kuolet, Älä syo sitä sientä, jos syöt niin kuolet. Pahoja "namusetiä" on todella olemassa"...näitähän voi jatkaa loputtomiin ja ovat verrattavissa varoituksiin "Jos yhä jatkat tuota tietä joudut helvettiin, Sinun pitäisi alkaa vakavasti miettiä uskonasioita sillä tuo tie jota kuljet vie huonoon loppuun, Helvetti on todella olemassa...." [/quote] Lapsen suojeleminen todellisista vaaroilta on täysin eri asia kun lapsen pelottelu todistamattomalla kauhulla. Olen todella surullinen, että Suomessa on vanhempia jotka eivät ymmärrä henkisen väkivallan ja rurvallisuussääntojen eroja. Se, jos lapselle sanottaisiin, että jos hän ei ole hyvä ja tee niinkin vanhemmat tahtoo tulee namusetä ja raiskaa ilman että lapsi pystyy päästä pakoon olisi henkistä väkivaltaa. Kuten se, että opetettaisiin, että saa kulkea suojatien yli vain vihreiden valojen aikana, mutta jos olet ollut tuhma tulee sieltä auto ja ajaa päälle vaikka valot olisivatkin vihreät. Sama kaikkien muidenkin kanssa, jos muru olet ollut salaa tuhma, niin ihan sama minkä sienen syöt niin myrkytyt kostoksi ym... Pelottelu vs. Faktaan perustuva suojelu. Tutustu aiheeseen!
[/quote] Ok! Lyöppä pöytään faktat siitä ettei helvettiä ole! Tai siitä ettei Jumalaa ole! Siitä ettei ole iankaikkista elämää...onnistuuko?
[/quote]
Heti, kunhan sinä ensin todistat, ettei keittiössäni ole näkymättömiä kalsaritonttuja. onnistuuko?
[/quote] Phase 1: Collect underpants. Phase 2: ?. Phase 3: Profit.