Olitsitko mieluummin liian hiljaisen vai liian puheliaan ihmisen ystävä?

Ehdottomasti hiljaisen. Pidän yleensäkin hiljaisemmista ihmisistä, eivätkä oikein suulaat ekstrovertit ole milloinkaan mun tyyppiäni.

En kummankaan. Sopivasti kumpaakin on juuri sopiva.

Puheliaan. En niin jaksa leikkiä radiota hiljaisen seurassa.

Liian puheliaan. Itse olen puhelias ja nolottaa aina kun tuntuu että puhun aina liikaa niiden hiljaisten seurassa. Liian puheliaan kanssa saan sitten itsekin olla välillä hiljaa ja muutenkin ns.samalla tasolla.

Puheliaan. Monologeja voin pitää yksinkin.

Puheliaan. Miksi hakeutua muiden seuraan, jos ei kerran ole mitään sanottavaa? Hiljaa voi olla yksinkin.

Puheliaan, hiljaiset ovat vaivaannuttavia ja mua ahdistaa sellaisten seurassa.

Minä olen se hiljainen. En osaa oikein porista kuin papu pata, mutta tykkään kuunnella kiinnostavia juttuja ja johdatella sellaista eteenpäin. Mutta periaatteessa hiljainenkin on ok, jos tämä ei ole hiljaa siksi koska ei uskalla puhua vaan on luonnostaan minun tapaani vaiteliaampi. 

Hiljaisen ehdottomasti. Puheliailla tulee niin paljon tyhjää juttua välillä että päätä juimaa ja ne monet ei kestä edes sitä sekunnin hiljaisuutta

ALuksi meinasin vastata, että puheliaan, mutta sitten tuli mieleen eräs äärimmäisen rasittava koko ajan puhuva tuttu, joka tuntuu tekevän lauserakenteistakin mahdollisimman pitkiä ja monimutkaisia, että voi olla koko ajan äänessä. Puhuu aivan uskomattoman typeriä juttujakin joskus. Yhtä paljon puhuvaa kaveria jaksan kuunnella, koska kuitenkin puhuu ihan asiaa. Liian hiljainen sitten taas on niin hiljaa, että hänestä ei koskaan saa mitään irti?

Liian hiljaista varmasti sietäisi huomattavasti paremmin kuin jatkuvasti pälättävää.

Hiljaisen. Lähipiirissä on useampi puhekone, jota ei kiinnosta muiden asiat. Itsestä ja lapsista jaksetaan jauhaa loputtomiin.

Hiljaisen varmankin...On lähipiirisä muutama puhekone,jotka eivät liiemmin ole kiinnostuneita toisen kuulumisista. Jos tämä oli nyt sitten sellainen "kumman kaa?".

Hiljaisen. Mulla on yks ystävä joka (etenkin alkoa ottaessaan mutta muutenkin) on niin puhelias että muut ei saa sananvuoroa. Se on tosi kiva tyyppi mutta mä oon ihan todella poikki aina kun oon ollu sen seurassa / puhunut sen kanssa puhelimessa.

No jos jompi kumpi pitäisi valita, niin liian puheliaan. Heistä sentään näkee, mitä mieltä he ovat asioista ja millaisia ovat ihmisinä. Liian hiljaiset ovat jotenkin salaperäisiä, heistä ei monesti huomaa, ovatko susia vai lampaita.

Riippuu ihan siitä, millaista se puheliaisuus on. Kunnollista asiaa kuuntelee mielellään. Sen sijaan tyhjän jauhamista en jaksa hetkeäkään.

Kaverina ehkä puhelias on parempi, mutta ystävänä hiljainen.

Töissä on sellainen pälpätys kerho, oikeaa asiaa niiden suusta ei tule ollenkaan ja ovat lisäksi miehiä, onneksi ystäväni ovat hiljaisia, kuten itsekkin.

Puheliaan. Tykkään puhua, mutta olen itse aika hiljainen ja keskustelun aloittaminen yms on mulle vaikeaa.

Olen itse aika puhelias, ja hiljainen saa minussa esiin liian puheliaan käytöksen, sellaisen mitä häpeän jälkikäteen. Koska toinen on hiljaa, tulee mulle tunne, että nyt täytyy minun puhua, ja hermostuneena pälätän sitten kaksinverroin (tiedän että syy on minussa oikeasti). Toisen puheliaan kanssa saan "levätä" välillä.

Liian hiljaisen kanssa on sama kuin olisi yksin.