Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi muuttaa ulkomaille? Suuri suru.
17.02.2015 |
Mulla on kaksi poikaa, esikoinen jo lähempänä kolmeakymppiä ja kuopus juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Esikoinen on aina tykännyt matkustella, olisi halunnut jo muuttaa ulkomaille opiskelemaan ja kun minä siinä vaiheessa toppuuttelin niin jäi Suomeen opiskelemaan, mutta opiskelijavaihdon aikana tapasi ulkomaalaisen tytön, joka muutti heti siltä seisomalta Suomeen, poikani muutti kotoa pois yhteen tämän tytön kanssa.
Ihan kiva tyttö ja on kotoisin samantapaisesta sivistysvaltiosta kuin Suomi. Tyttö on todella kaunis ja hyvin sellianen valloittava persoona, etten ihmettelekään miksi poikani häneen rakastui. Menivät hyvin nopeasti naimisiin ja tyttö on ollut kotirouvana ja poikani töissä viime vuodet, tyttö ei vaan ole halunnut opetella suomenkieltä ja siksi töiden löytäminen ollut hankalaa. Poikanikin vaan puhuu englantia hänen kanssaan eikä näe sitä ollenkaan ongelmallisena. Itseäni tämä on harmittanut suuresti, mielestäni olisi kohteliaista opetella uuden kotimaan kieli, mutta ovat kokoajan sanoneet että ei tarvitse opetella kun muuttavat pian ulkomaille. Ajattelin, että ne ovat vain sellaisia puheita, mutta pojallani hyvä työ Suomessa ja perhe lähellä että en uskonut että muuttaisivat.
Nuori pari tuli kylään ja ilmoittivat, että ovat parin kuukauden kuluttua muuttamassa Suomesta vaimon kotimaahan, että ovat molemmat löytäneet töitä sieltä ja haluavat sinne perheensä perustaa ja senkin kertoivat, että kunhan on muuttokuorma saapunut kohteeseen niiin vauvakin olisi tervetullut.
Mulle tuli ihan hirveän suuri suru tuossa vaiheessa, ja melkein sellainen vihakin. En halua, että he muuttavat pois :( Ja sekin että en näkisi mahdollisia lapsenlapsiani usein koskaan tuntuu niin epäreilulta. Ja se, että tytön vanhemmat nyt sitten asuvat samassa kaupungissa ja saavat jakaa elämäniloja ja suruja paljon enemmän heidän kanssaan. Olen varmaan itsekäs joidenkin mielestä, mutta koen vain oloni niin petetyksi :(
Sanoin viimeksi pojalleni, että haluaisin olla iloinen heidän puolestaan, mutta en vain pysty. Poikani meni vähän hämilleen eikä oikein kai tiennyt mitä sanoa...
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia?
Omasta miehestäni tai kuopuksesta ei ole tässä tilanteessa mulle tukea. Mieheni sanoo,että on onnellinen mitä tahansa poikansa tekee. Kuopus taas ei tunnu edes korvaansa lotkauttavan noille uutisille...
Koen olevani ihan yksin suuren surun kanssa :(
Miksi juuri mulle piti sattua tällainen suurudenhullu poika, joka haluaa muuttaa ulkomaille loppuelämäkseen ulkomaalaisen vaimon kanssa?
Onko täällä kohtalontovereita? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia, kuinka tästä selvitä.
Kommentit (165)
Ymmärrän ap:n tunteet - ne ovat ihan inhimillisiä. Nyt vaan täytyy käsitellä ne tunteet, vaikka ammattiavun turvin. Kyllä minäkin haaveilen, että saisin pitää lapseni lähelläni myös silloin kuin he ovat aikuisia, mutta ymmärrän ettei näin välttämättä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:n tunteet hyvin. Olen opiskellut ulkomailla, seurustellut siellä, harkinnut avioliittoa ja asumista.
Olen kummitäti lapselle, jolla on suomalainen äiti ja ulkomainen isä. Eivät asu Suomessa. Äiti jaksoi puhua lapselle n. 7 vuotta Suomea. Lapsen kielitaito jäi n. 4 vuotiaan suomalaisen tasolle, vaikka ovat ahkerasti täällä vierailleet. Suomalaiset isovanhemmat vierailevat harvakseltaan siellä.
Lomailu Suomessa ei välttämättä pitkän päälle ole helppoa. Aina on tultava tänne, mahtuuko isivanhemmille etc. Loma-ajat ovat eri. Puoliso ei puhu kieltä, jatkuvaa kääntämistä.
itse hylkäsin hyvän tarjouksen työpaikasta ulkomailta, kun isäni vakavasti sairastui. Joskus mietin, että miten toisin elämä olisi mennyt jos olisin lähtenyt.
jos miniä ei ole Suomessa ollessaan halunnut kieltä oppia, niin tuskin tulevat takaisin. Ei suomi mahdoton ole oppia.sen voi oppia jopa 6 kk, nähnyt olen.
olen menettänyt vuoden sisällä äitini ja isäni. Olisin pettynyt jos lapseni muuttaisivat pysyvästi kauas.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 22:39"]
Sapattivuosi on onneksi eri asia kuin jos menee loppuiäkseen ulkomaille. Kehen vanhusparka sitten turvaa, jos ei ole jälkikasvua.
[/quote]
Niinpä, ei Suomessa vanhuksista enää välitetä työnnetään vaan vanhainkotiin, käydään kylässä kerran vuodessa jos sitäkään ja unohdetaan. Suomessa on kylmä perhe-elämä, sukulaisista ei välitetä.
Uskon, etta av:lla kay paljon ulkosuomalaisia, joita tama aihe jollain tapaa koskettaa. Mullekin tama palsta on kuin pieni vakoiluikkuna Suomeen. Itse muutin ulkomaille 18-vuotiaana vain au pairiksi mutta sille tielle jain ja tasta on jo 10 vuotta aikaa. Olen opiskellut, mennyt naimisiin, saanut lapsia ja tyoskentelen edelleen samassa maassa ja en usko, etta ainakaan Suomeen koskaan muuttaisimme.
Muistan alussa, etta oman aitini asenne oli hyvin samankaltainen kuin ap:n asenne. Han lahetti mulle usein lehtileikkeita negatiivisista uutisista joissa asuinmaani mainittiin. Kylkeen laittoi sitten pari positiivista uutista Suomesta. Ensimmaiset vuodet aiti jatkuvasti puhui etta sitten kun muutat takaisin ja kun kerroin etta ei se taida niin menna, niin aitini keksi sitten etta tama on mieheni syyta ja alkoi kayttaytymaan todella inhottavasti miestani kohtaan.
Onneksi vuosien myota valimme ovat parantuneet ja aitini kunnioittaa paatostani asua perheeni kanssa ulkomailla, ja mina kunnioitan aitini paatosta asua kotimaassaan Suomessa. Kaymme lasten kanssa Suomessa usein lomilla ja arki siella onkin aina yhta juhlaa ja tunnelma on tiivis kun olemme yhdessa ja touhuamme jatkuvasti jotain parikin viikkoa putkeen.
Omat appivanhempani nakevat tietenkin lapsenlapsia useammin, mutta se on aina sellaista etta pari tuntia kahvitellaan ja aina jollakin on kiire jonnekin. Kerran yhden riidan paatteeksi anoppini sanoi, etta on kateellinen kun minun vanhemmat saavat viettaa meidan kanssa viikkoja kerrallaan ja he vain pienia hetkia. Ja olen sen itsekin huomannut etta ulkomailla asuvat isovanhemmat ovat ihan erityisessa asemassa lasten mielessa. Suomi on heille paratiisiloma, jossa isovanhemmat hellii ja lellii ja koko perhe touhuaa yhdessa aamusta iltaan. Joka paiva skypella soitetaan isovanhemmille Suomeen, mutta samassa maassa asuville isovanhemmille ei tule soitettua joka paiva, ja kun soitellaan niin ei videopuheluita.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
[/quote]
En nyt ole varma oletko ironinen, mutta kaksikielisiä lapsiahan on pilvin pimein, eikä heitä yleensä pidetä puolikielisinä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
[/quote]
En nyt ole varma oletko ironinen, mutta kaksikielisiä lapsiahan on pilvin pimein, eikä heitä yleensä pidetä puolikielisinä.
[/quote]
On myös ihan tosiasia, että on tarjolla vaara siitä, ettei opi molempia kieliä kunnolla. Ja jos lapsi käy koulunsa ulkomailla, jää toisen vanhemman äidinkieli väkisinkin vähemmälle. Tunnen vuosia Saksassa asuneen parin ja heidän lapsensa ovat käyneet koulunsa ihan julkisissa kouluissa ja niin on käynyt, että äidin suomenkieli on jäänyt huomattavasti heikommalle, kuin isän saksankieli. Nyt jo teini-ikäiset lapset eivät ole juurikaan kiinnostuneet opiskelemaan täydellistä suomenkieltä, vaan mieluummin he panostavat englantiin ja espanjaan (isällä oma äiti espanjalaista sukua). Suomalaiset isovanhemmat ovat pahoillaan tilanteesta, mutta toisaalta myös ymmärtävät sen, etteivät nuoret muuta koskaan Suomeen ja että heillä ei ole motivaatiota opiskella kieltä, jota eivät koe tarvitsevansa.
Alkujaan, kun kumpikin puhui lapsille omaa äidinkieltään, oli lasten puhe melkoista sekamelskaa näistä kahdesta kielestä. Saksa alkoi vahvistumaan päiväkodissa, jossa lapset olivat osapäivähoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 16:48"]
Kiitos vielä muillekin, jotka ovat vastauksen tänne kirjoittaneet ja jakaneet palasen omaa elämäänne. Oli lohdullista lukea, että muillakin on samanlaisia kohtaloita ja olette hyvin selvinneet.
Mutta te, jotka täällä huutelette että olen kahlitsija ja kauhea äiti niin oletteko itse äitejä joiden lapset asuu tai ovat juuri parhaillaan muuttamassa ulkomaille?
Joku jo härskisti sanoi, että olen toivonut eroa pojalle ja miniälleni. En todellakaan ole, alussa oli vaikeaa sanoa juuta tai jaata tästä tytöstä (enkä tytöttele häntä päin naamaa, mutta nyt kirjoitan koska parikymppinenhän on tyttö eikä mikään rouvashenkilö vielä) koska minun englantini ei ole kovinkaan sujuvaa ja hän kun ei osaa suomea eikä suostu opettelemaan. Poikani taas osaa englannin ja myös sen kielen, mitä miniä puhuu. Hän tuntuu joustavan joka suuntaan ja tuovan vaikka kuun taivaalta, jos vaimo pyytää mutta jos äiti pyytää että harkitsetko vielä muuttoa hiukan niin ei oteta kuuleviin korviin.
En minä kahlitse kuopustamme. Hän on itse sanonut monta kertaa, että ei tarvii pelätä äiti että hän ei koskaan haluaisi asua ulkomailla. On hänkin käynyt lomailemassa siellä miniän kotona, mutta tuli kotiin ja sanoi heti että muu maa mustikka :) Hän on muutenkin niin eri tyylinen kuin isoveljensä, kaiken suhteen, esimerkiksi hyvä koulutus ei kiinnosta ja unelmien tyttöystävä löytyi jo yläasteella, samalta kylältä mistä olemme kotoisin. Mutta en tuomitse että esikoiseni valinnat olisivat yhtään huonompia. Kummallakin erit mieltymykset.
ap
[/quote]
Mua niin vituttaa tollaset marttyyri-mammat. Tuliko mieleen, että poikasi ehkä haluaa muuttaa toiseen maahan, koska ei jaksa äitiään, joka ripustautuu tuolla tavalla?!
Ite oot soppasi keittänyt
[/quote]
Ap kuulostaa aivan minun äidiltäni.
Olen yrittänyt selvitellä välejäni äitini kanssa ja kysynyt mm. että eikö hän huomaa rajoja itsensä ja minun (ja minun perheeni) välillä. Äiti vaan katsoo silmät pyöreinä ja vastaa "mutta sinähän oot minun lapsi". Hänen mielestään äidin ja lapsen välillä ei ole rajoja.
Äitini rajattomuus ja takertuminen oli iso syy sille miksi lähdin nuorena ulkomaille. Nyt asun taas Suomessa perheeni kanssa ja koko ajan joudun tekemään kovasti töitä sen eteen että saan äitini pidettyä aisoissa, edes jollakin tavalla :(
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 23:30"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 22:39"]
Sapattivuosi on onneksi eri asia kuin jos menee loppuiäkseen ulkomaille. Kehen vanhusparka sitten turvaa, jos ei ole jälkikasvua.
[/quote]
Niinpä, ei Suomessa vanhuksista enää välitetä työnnetään vaan vanhainkotiin, käydään kylässä kerran vuodessa jos sitäkään ja unohdetaan. Suomessa on kylmä perhe-elämä, sukulaisista ei välitetä.
[/quote]
Tähän vastaisin että minä ja me olemme kyllä velvollisuutemme tehneet!
Mun vanhemmat kuoli jo 21/15 vuotta sitten mutta appiksia on elätetty ja hyysätty kohta 20 vuotta (mies vuosia jo ennen meidän yhdessäoloakin). Emme ole heille enää mitään velkaa, jos ja kun lähdemme pois Suomesta koen sen vain helpottavaksi. Miehellä on sisarus joka ei ole koskaan laittanut tikkua ristiin vanhempiensa eteen joten olkoon hänen vuoronsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
[/quote]
Me olemme vain tavallinen suomenruotsalainen perhe mutta mies on aina puhunut lapsille ruotsia ja minä suomea eikä kenestäkään ole tullut puolikielistä. Jo 2,5v osasi vaihtaa kesken lauseen kielestä toiseen. Jopas on outoja pelkoja....
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
[/quote]
Me olemme vain tavallinen suomenruotsalainen perhe mutta mies on aina puhunut lapsille ruotsia ja minä suomea eikä kenestäkään ole tullut puolikielistä. Jo 2,5v osasi vaihtaa kesken lauseen kielestä toiseen. Jopas on outoja pelkoja....
[/quote]
Te taidatte asua Suomessa. Mietipä tilannetta jossa esimerkiksi toinen vanhemmista on saksalainen ja toinen suomalainen. Pari asuu Saksassa. Kumman kielestä tulee väkisinkin vahvempi kieli lapsille, jos he käyvät koulunsa paikallisissa julkisissa kouluissa. Lisäksi kaverit ovat saksalaisia pääsääntöisesti. Niinpä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelusta paistaa aika selkeästi yksi juttu, jota eivät ilmeisesti naiset havaitse, vaikka ovatkin olevinaan niin tarkkanäköisiä varsinkin jos ihmissuhdeasioista on kyse...
- Äiti kaipaa yhteyttä poikaansa/poikiinsa.
- Tytöt eivät voi kuvitellakaan elämää ilman jatkuvaa yhteydenpitoa äitiinsä.
Mennään katsomaan keskivertoperheen elämää, kumman äitiin pidetään tiiviimmin yhteyttä usein jopa sen toisen kustannuksella?
Kumpi sukupuoli on tilanteen tällaiseksi muodostanut?
Tilanne tietenkin kärjistyy niiden äitien kohdalla, joille ei ole "siunaantunut" niitä tyttöjä...
Maailma on pieni nykyään. Skypetetään ja lennetään. Ole onnellinen poikasi puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vain yksi lapsi ja hän on vasta 5, mutta olen päättänyt että jos hänellä on halua lähteä ulkomaille niin minä en ainakaan estele. Itsekin olen ajatellut että olisi kiva muuttaa ulkomaille jossakin vaiheessa.Me emme omista lapsiamme, hehän on vaan lainassa meillä sen aikaa, että voivat lentää pesästä pois. He tarvitsevat meidän neuvojamme varmasti aina, mutta jokaisella meillä on oma tiemme jota kuljemme. Sen pitäisi vanhempien muistaa jotka liikaa ripustautuvat lapsiinsa.
Hei
Me muutettiin ulkomaille viettämään sapattivuotta. Mies oli lopenuupunut yrittäjä ja minä uupunut opiskelija ja pienen lapsen koti-äiti. Meillä oli oikeasti tosi rankat vuodet takana. Parisuhdekin voi jo tosi huonosti. Me asuttiin töiden ja opintojen takia ihan eri puolella Suomea kuin kummatkin isovanhemmat. Ja eipä niitä paljoa meillä näkynyt vaikka pyydettiin aina kylään. He taas olettivat että me ajetaan pienen lapsen kanssa ja viikinlopun vapailla halki Suomen harva se kuukausi. Ja sitten kun matkustettiin, oli heillä marjanpoimintaa ja paljon muuta tärkeämpää kuin meidän kanssa oleminen.
Me kerrottiin reilusti vanhemmillemme, että me ei haluta minun valmistutta hypätä oravanpyörään. Halutaan hengähtää, vähän vaihtelua ja toteuttaa unelmia. Kerrottiin, että me haaveillaan ulkomaille muutosta. Maahan jonne lentää nopeasti ja edullisesti Suomesta. Kerrottiin, että tullaan vuoden aikana useamman kerran käymään ja meille voi tulla viikoksi tai kahdeksi milloin vaan.
Tähän reagoivat, että miten hienoa ja noin pitääkin tehdä. Mutta kun kerrottiin noin 3 kk päästä, että me aijotaan lähteä oikeasti noin puolen vuoden kuluttua, hermostuivat täysin. Kerroin paljon meidän suunnitelmista, ja nimenomaan hyviä puoli ja juttuja mitä asiaan liitty. Niin lopulta vaihtoivat vaan puheenaihetta ja asiasta ei voinut sanoa mitään. Muuton lähentyessä yrittivät käännyttää meidän päätä ja halveksuivat ääneen koko ajatusta.
Silti, täällä ollaan ja elämäni parasta aikaa olen viettänyt. Lapsi saa olla paljon meidän vanhempien kanssa. Meidän parisuhde voi tosi paljon paremmin jo ja tehdään asioita, joita ei koskaan ennen tehty parina tai perheenä. Taloudellinen tilannekin on helpompi eikä olla kiireisiä ei stressaantuneita.
Tätä muuttoa eniten vastustanut äitini on parin viikon päästä tulossa ja kai hyväksynyt asian jollain tasolla, koska todennut että varmasti mahtavaa olla siellä ja että näkee miten lapsikin nauttii ja viihtyy. Ja saa muuten meidät koko kesäksi sinne mummolan lähelle pyörimään. Ennen käytiin kesälläkin vaan hätäisesti pyörähtämässä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:41"] [quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
[/quote]
Me olemme vain tavallinen suomenruotsalainen perhe mutta mies on aina puhunut lapsille ruotsia ja minä suomea eikä kenestäkään ole tullut puolikielistä. Jo 2,5v osasi vaihtaa kesken lauseen kielestä toiseen. Jopas on outoja pelkoja....
[/quote] Te taidatte asua Suomessa. Mietipä tilannetta jossa esimerkiksi toinen vanhemmista on saksalainen ja toinen suomalainen. Pari asuu Saksassa. Kumman kielestä tulee väkisinkin vahvempi kieli lapsille, jos he käyvät koulunsa paikallisissa julkisissa kouluissa. Lisäksi kaverit ovat saksalaisia pääsääntöisesti. Niinpä...[/quote]
Ystäväpiirissä on tällaisia perheitä: portugalilais-suomalainen, saksalais- suomalainen, saksalais-suomenruotsalainen (jolla portugalilainen hoitaja), ranskalais-suomenruotsalainen jne. Osa asuu nykyään Suomessa osa toisen vanhemman maassa. Ja lapset puhuvat sujuvasti 2-3 kieltä (ikää 2-). En näe mitään eroa sillä asuvatko nuo Suomessa vai siellä toisessa maassa, kumpikin vanhempi puhuu omaa kieltään lapselle. Ystävissä voi sitten olla vielä monta muuta kansallisuutta joten sana sieltä toinen täältä imeytyy kummasti lasten puheisiin:) Jos ei aikuiset tee tuosta ongelmaa ei lapset sellaista edes mieti
Ulkomailla asuvien lastensa lapsiin ei ksnnata investoida taloudellista eikä henkistä pääomaa. Kannattaa vain pitää välit kohteliaana ja säästyy niin monelta sydänsurulta. Ulkomailla olevien lastenlasten elämään kun ei voi osallistua ja, jos yrittää niin enemmän se kirvelee kun välit viilenevät lasten mennessä kouluun. Näin se vain on. Ap, investoi kuopukseesi.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:41"] [quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 18:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:18"]Kuvitteletko tosissasi, että lapsenlapsesi osaavat alle 3 vuotiaina Suomea? Ihan tosiko? Ja uskot edelleen, että poikasi jaksaa heille sitä opettaa? Vaikka miniäsi ei ole tähän päivään mennessä sitä opetellut? Poikasi tulee töistä ja alkaa puhumaan lapsille Suomea ja hänen vaimonsa ei ymmärrä mitään. [/quote] No, ei nyt ihan sama asia, mutta on mun mieheni synnäriltä saakka puhunut lapsillemme ruotsia, vaikka itse ymmärrän sitä vain välttävästi. Ei siinä silti mitään jaksamista tai opettamista ollut, ihan sama asia kuin se, että minä puhun lapsille suomea. En usko että ap.n poika alkaisi lapsilleen puhua englantia, saati mitään muuta kieltä-kyllä nykyään kaikki tietävät, että lapsille kuuluu puhua omaa äidinkieltään.
[/quote]
Mikähän sotku siitäkin tulisi, jos äiti puhuisi lapselle vain omaa äidinkieltään (hänellähän on siihen oikeus) ja isä omaa äidinkieltään. Jäisikö lapsi mahdollisesti puolikieliseksi kahdella kielellä?
[/quote]
Me olemme vain tavallinen suomenruotsalainen perhe mutta mies on aina puhunut lapsille ruotsia ja minä suomea eikä kenestäkään ole tullut puolikielistä. Jo 2,5v osasi vaihtaa kesken lauseen kielestä toiseen. Jopas on outoja pelkoja....
[/quote] Te taidatte asua Suomessa. Mietipä tilannetta jossa esimerkiksi toinen vanhemmista on saksalainen ja toinen suomalainen. Pari asuu Saksassa. Kumman kielestä tulee väkisinkin vahvempi kieli lapsille, jos he käyvät koulunsa paikallisissa julkisissa kouluissa. Lisäksi kaverit ovat saksalaisia pääsääntöisesti. Niinpä...[/quote]
Kyllahan se on ihan totta, etta jos tuossa tilanteessa on vaarana, etta saksasta tulee niin dominoiva, etta suomenkieli unohtuu.
Itse asun Ranskassa ja tunnen paljon suomalais-ranskalaisia pareja taalla, jotka ovat onnistuneet opettamaan kummatkin kielet vahvoiksi, mutta tunnen myos perheita, joissa suomenkieli jaanyt unohduksiin.
Omat lapseni ovat nyt 8- ja 13-vuotiaat. Lapset kayvat ranskankielista koulua, isa puhuu lapsille ranskaa, mina suomea ja yhteisena kotikielena olemmekin kayttaneet suomea sen tahden, etta se on jo heikomassa asemassa kun Ranskassa asumme. Lisaksi meilla on ollut aina suomalainen au pair, paljon suomenkielisia perheita, joissa samanikaisia lapsia ja lapset soittelevat skypen valityksella Suomeen viikottain.
Lisaksi lapseni kayvat kerran viikossa suomalaisessa koulussa, jossa opetellaan suomenkielta ja kielioppia. Eihan se suomenkieli varmasti aivan yhta vahva ole kuin suomalaisilla lapsilla olis, mutta kuitenkin sen verran vahva etta parjaavat aivan mainiosti suomenkielellakin tulevaisuudessa. 13-vuotias tyttoni rakastaa lukea kaikki kirjansa mieluiten suomenkielella. Kyllahan taa kaksikielisyys vaatii enemman, mutta on se myos rikkaus :)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 22:38"]
Ettekö koe velvollisuudeksenne hoidella vanhuksenne asioita, kun tämä on laitoshoidossa. On todella vaikeaa ulkomailta käsin.
[/quote]
Ei kaikki mene koskaan laitokseen. Enkä muutenkaan koe tuota velvollisuudekseni. Suuremmat velvollisuudet on omia lapsia ja omaa perhettä kohtaan.