Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi muuttaa ulkomaille? Suuri suru.
17.02.2015 |
Mulla on kaksi poikaa, esikoinen jo lähempänä kolmeakymppiä ja kuopus juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Esikoinen on aina tykännyt matkustella, olisi halunnut jo muuttaa ulkomaille opiskelemaan ja kun minä siinä vaiheessa toppuuttelin niin jäi Suomeen opiskelemaan, mutta opiskelijavaihdon aikana tapasi ulkomaalaisen tytön, joka muutti heti siltä seisomalta Suomeen, poikani muutti kotoa pois yhteen tämän tytön kanssa.
Ihan kiva tyttö ja on kotoisin samantapaisesta sivistysvaltiosta kuin Suomi. Tyttö on todella kaunis ja hyvin sellianen valloittava persoona, etten ihmettelekään miksi poikani häneen rakastui. Menivät hyvin nopeasti naimisiin ja tyttö on ollut kotirouvana ja poikani töissä viime vuodet, tyttö ei vaan ole halunnut opetella suomenkieltä ja siksi töiden löytäminen ollut hankalaa. Poikanikin vaan puhuu englantia hänen kanssaan eikä näe sitä ollenkaan ongelmallisena. Itseäni tämä on harmittanut suuresti, mielestäni olisi kohteliaista opetella uuden kotimaan kieli, mutta ovat kokoajan sanoneet että ei tarvitse opetella kun muuttavat pian ulkomaille. Ajattelin, että ne ovat vain sellaisia puheita, mutta pojallani hyvä työ Suomessa ja perhe lähellä että en uskonut että muuttaisivat.
Nuori pari tuli kylään ja ilmoittivat, että ovat parin kuukauden kuluttua muuttamassa Suomesta vaimon kotimaahan, että ovat molemmat löytäneet töitä sieltä ja haluavat sinne perheensä perustaa ja senkin kertoivat, että kunhan on muuttokuorma saapunut kohteeseen niiin vauvakin olisi tervetullut.
Mulle tuli ihan hirveän suuri suru tuossa vaiheessa, ja melkein sellainen vihakin. En halua, että he muuttavat pois :( Ja sekin että en näkisi mahdollisia lapsenlapsiani usein koskaan tuntuu niin epäreilulta. Ja se, että tytön vanhemmat nyt sitten asuvat samassa kaupungissa ja saavat jakaa elämäniloja ja suruja paljon enemmän heidän kanssaan. Olen varmaan itsekäs joidenkin mielestä, mutta koen vain oloni niin petetyksi :(
Sanoin viimeksi pojalleni, että haluaisin olla iloinen heidän puolestaan, mutta en vain pysty. Poikani meni vähän hämilleen eikä oikein kai tiennyt mitä sanoa...
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia?
Omasta miehestäni tai kuopuksesta ei ole tässä tilanteessa mulle tukea. Mieheni sanoo,että on onnellinen mitä tahansa poikansa tekee. Kuopus taas ei tunnu edes korvaansa lotkauttavan noille uutisille...
Koen olevani ihan yksin suuren surun kanssa :(
Miksi juuri mulle piti sattua tällainen suurudenhullu poika, joka haluaa muuttaa ulkomaille loppuelämäkseen ulkomaalaisen vaimon kanssa?
Onko täällä kohtalontovereita? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia, kuinka tästä selvitä.
Kommentit (165)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:15"]
Ymmärrän sinua. Kyllähän yksi suuti syy tehdä lapsia on juuri se että heistä on turvaa ja seuraa vanhuksena. En itse olisi voinut muuttaa ulkomaille juuri siksi, että koen olevani tarpeellinen vanhemmilleni vanhuudessa. Yksi kaverini kaukaisempi sukulainen on tuskissaan Saksassa, kun sen äiti on huonossa kunnossa Suomessa ja tarvitsee kaikenlaista apua omaisilta ja muita ei ole, kun toinen tytär ei pysty tekemään mitään alkoholismin takia.
[/quote]
Tähän! Vaikken sitä ole koskaan lapsilleni sanonutkaan niin kyllä minäkin odotan heistä itselleni vanhuuden turvaa. En ole tukkimassa samaan asuntoon asumaan lasteni perheiden kanssa mutta kyllä odotan, että kun olen vanha ja tarvitsen apua niin, että he ovat edes samassa maassa voidakseen auttaa minua. On minulla mies ja ystäviä mutta he ovat saman ikäisiä kanssani, joten en voi odottaa heidän ehkä olevan elossakaan sitten enää välttämättä. Siksi lapset. Kuinkas muuten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaa nimittämästä poikasi vaimoa "tytöksi"! Se kuulostaa todella halventavalta käytettynä jonkun elämänkumppanista.
Minusta on ihan kamalaa, että kahlitset nuorempaa lastasi vain sen vuoksi mitä isoveljensä on valinnut. Nyt nuorempi lapsesi ei uskalla edes haaveilla, että voisi tehdä itsenäisiä omia valintojaan, kun olet ne jo etukäteen tuominnut.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 16:06"]
Minusta on ihan kamalaa, että kahlitset nuorempaa lastasi vain sen vuoksi mitä isoveljensä on valinnut. Nyt nuorempi lapsesi ei uskalla edes haaveilla, että voisi tehdä itsenäisiä omia valintojaan, kun olet ne jo etukäteen tuominnut.
[/quote]
Tämä pisti itselläni myös silmään. Ei se ole myöskään nuoremman poikasi tehtävä miellyttää elämänvalinnoillaan sinua.
Kiitos vielä muillekin, jotka ovat vastauksen tänne kirjoittaneet ja jakaneet palasen omaa elämäänne. Oli lohdullista lukea, että muillakin on samanlaisia kohtaloita ja olette hyvin selvinneet.
Mutta te, jotka täällä huutelette että olen kahlitsija ja kauhea äiti niin oletteko itse äitejä joiden lapset asuu tai ovat juuri parhaillaan muuttamassa ulkomaille?
Joku jo härskisti sanoi, että olen toivonut eroa pojalle ja miniälleni. En todellakaan ole, alussa oli vaikeaa sanoa juuta tai jaata tästä tytöstä (enkä tytöttele häntä päin naamaa, mutta nyt kirjoitan koska parikymppinenhän on tyttö eikä mikään rouvashenkilö vielä) koska minun englantini ei ole kovinkaan sujuvaa ja hän kun ei osaa suomea eikä suostu opettelemaan. Poikani taas osaa englannin ja myös sen kielen, mitä miniä puhuu. Hän tuntuu joustavan joka suuntaan ja tuovan vaikka kuun taivaalta, jos vaimo pyytää mutta jos äiti pyytää että harkitsetko vielä muuttoa hiukan niin ei oteta kuuleviin korviin.
En minä kahlitse kuopustamme. Hän on itse sanonut monta kertaa, että ei tarvii pelätä äiti että hän ei koskaan haluaisi asua ulkomailla. On hänkin käynyt lomailemassa siellä miniän kotona, mutta tuli kotiin ja sanoi heti että muu maa mustikka :) Hän on muutenkin niin eri tyylinen kuin isoveljensä, kaiken suhteen, esimerkiksi hyvä koulutus ei kiinnosta ja unelmien tyttöystävä löytyi jo yläasteella, samalta kylältä mistä olemme kotoisin. Mutta en tuomitse että esikoiseni valinnat olisivat yhtään huonompia. Kummallakin erit mieltymykset.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En todellakaan ole, alussa oli vaikeaa sanoa juuta tai jaata tästä tytöstä (enkä tytöttele häntä päin naamaa, mutta nyt kirjoitan koska parikymppinenhän on tyttö eikä mikään rouvashenkilö vielä) koska minun englantini ei ole kovinkaan sujuvaa ja hän kun ei osaa suomea eikä suostu opettelemaan. Poikani taas osaa englannin ja myös sen kielen, mitä miniä puhuu. Hän tuntuu joustavan joka suuntaan ja tuovan vaikka kuun taivaalta, jos vaimo pyytää mutta jos äiti pyytää että harkitsetko vielä muuttoa hiukan niin ei oteta kuuleviin korviin."
Selkeä asennevamma paistaa boldatussa kohdassa:
Niin hänen kuuluukin, aikuinen ihminen ja vaimo on nyt hänelle tärkein. Äidillä ei ole oikeutta pyytää harkitsemaan muuttoa.
Mikset itse muuten opettele englantia tai tätä kieltä? Kai haluat lastenlastesi kanssa kommunikoida jatkossa? Vai oletatko että heillekin opetetaan heti suomi?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 16:48"]
Kiitos vielä muillekin, jotka ovat vastauksen tänne kirjoittaneet ja jakaneet palasen omaa elämäänne. Oli lohdullista lukea, että muillakin on samanlaisia kohtaloita ja olette hyvin selvinneet.
Mutta te, jotka täällä huutelette että olen kahlitsija ja kauhea äiti niin oletteko itse äitejä joiden lapset asuu tai ovat juuri parhaillaan muuttamassa ulkomaille?
Joku jo härskisti sanoi, että olen toivonut eroa pojalle ja miniälleni. En todellakaan ole, alussa oli vaikeaa sanoa juuta tai jaata tästä tytöstä (enkä tytöttele häntä päin naamaa, mutta nyt kirjoitan koska parikymppinenhän on tyttö eikä mikään rouvashenkilö vielä) koska minun englantini ei ole kovinkaan sujuvaa ja hän kun ei osaa suomea eikä suostu opettelemaan. Poikani taas osaa englannin ja myös sen kielen, mitä miniä puhuu. Hän tuntuu joustavan joka suuntaan ja tuovan vaikka kuun taivaalta, jos vaimo pyytää mutta jos äiti pyytää että harkitsetko vielä muuttoa hiukan niin ei oteta kuuleviin korviin.
En minä kahlitse kuopustamme. Hän on itse sanonut monta kertaa, että ei tarvii pelätä äiti että hän ei koskaan haluaisi asua ulkomailla. On hänkin käynyt lomailemassa siellä miniän kotona, mutta tuli kotiin ja sanoi heti että muu maa mustikka :) Hän on muutenkin niin eri tyylinen kuin isoveljensä, kaiken suhteen, esimerkiksi hyvä koulutus ei kiinnosta ja unelmien tyttöystävä löytyi jo yläasteella, samalta kylältä mistä olemme kotoisin. Mutta en tuomitse että esikoiseni valinnat olisivat yhtään huonompia. Kummallakin erit mieltymykset.
ap
[/quote]
Mua niin vituttaa tollaset marttyyri-mammat. Tuliko mieleen, että poikasi ehkä haluaa muuttaa toiseen maahan, koska ei jaksa äitiään, joka ripustautuu tuolla tavalla?!
Ite oot soppasi keittänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Argh. "en ole kahlitsemassa kuopusta, hän on sanonut että äiti älä pelkää en muuta ulkomaille". Siis vau. Menen ihan sanattomaksi tästä. Terapia on oikea osoite ap. Nyt lopetat tämän jauhamisen lapsillesi, piste.
Olet kasvattanut lapsesi ja nyt hän tekee niinkuin parhaaksi oman elämänsä kannalta näkee. Sinä hyväksyt ja kannustat ja rakastat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä kuulostat todella katkeralta ja kahlitsevalta. Todennäköisesti pilaat ennen pitkää suhteesi poikaasi ja hänen nykyiseen perheeseensä. Kuvitteletko että lapsenlapsesi opetetaan puhumaan Suomea, kun lapsesi ei puhunut sitä vaimonsa kanssa Suomessakaan?
Syytätkö sitten lastenlasten ollessa vanhempia, miniää teidän huonosta suhteesta, kun sä et ole vaivautunut opettelemaan englantia tai sen maan kieltä missä poikasi asuukaan?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 16:51"]
"En todellakaan ole, alussa oli vaikeaa sanoa juuta tai jaata tästä tytöstä (enkä tytöttele häntä päin naamaa, mutta nyt kirjoitan koska parikymppinenhän on tyttö eikä mikään rouvashenkilö vielä) koska minun englantini ei ole kovinkaan sujuvaa ja hän kun ei osaa suomea eikä suostu opettelemaan. Poikani taas osaa englannin ja myös sen kielen, mitä miniä puhuu. Hän tuntuu joustavan joka suuntaan ja tuovan vaikka kuun taivaalta, jos vaimo pyytää mutta jos äiti pyytää että harkitsetko vielä muuttoa hiukan niin ei oteta kuuleviin korviin."
Selkeä asennevamma paistaa boldatussa kohdassa:
Niin hänen kuuluukin, aikuinen ihminen ja vaimo on nyt hänelle tärkein. Äidillä ei ole oikeutta pyytää harkitsemaan muuttoa.
Mikset itse muuten opettele englantia tai tätä kieltä? Kai haluat lastenlastesi kanssa kommunikoida jatkossa? Vai oletatko että heillekin opetetaan heti suomi?
[/quote]
No niin keittiöpsykologit vauhdissa! Minulla ei ole asennevammaa poikaani ja hänen puolisoaan kohtaan. Rakastan näitä kahta todella paljon, totta kai oli alkukankeutta, mutta heti kun tutustuin vaimoon paremmin niin ymmärsin hyvin, että miksi ovat yhdessä. Sopivat ja täydentävät toisiaan todella hyvin ja vaikuttavat onnellisilta yhdessä.
En oleta, että poikani nyt minua palvoisi samaan tapaan kuin vaimoaan, en tietenkään. Mutta vaikka onkin jo naimisissa niin voisi kai sitä kuunella vanhemman neuvoja, tai edes ottaa jollain tapaa huomioon?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 16:51"]
"En todellakaan ole, alussa oli vaikeaa sanoa juuta tai jaata tästä tytöstä (enkä tytöttele häntä päin naamaa, mutta nyt kirjoitan koska parikymppinenhän on tyttö eikä mikään rouvashenkilö vielä) koska minun englantini ei ole kovinkaan sujuvaa ja hän kun ei osaa suomea eikä suostu opettelemaan. Poikani taas osaa englannin ja myös sen kielen, mitä miniä puhuu. Hän tuntuu joustavan joka suuntaan ja tuovan vaikka kuun taivaalta, jos vaimo pyytää mutta jos äiti pyytää että harkitsetko vielä muuttoa hiukan niin ei oteta kuuleviin korviin."
Selkeä asennevamma paistaa boldatussa kohdassa:
Niin hänen kuuluukin, aikuinen ihminen ja vaimo on nyt hänelle tärkein. Äidillä ei ole oikeutta pyytää harkitsemaan muuttoa.
Mikset itse muuten opettele englantia tai tätä kieltä? Kai haluat lastenlastesi kanssa kommunikoida jatkossa? Vai oletatko että heillekin opetetaan heti suomi?
[/quote]
No niin keittiöpsykologit vauhdissa! Minulla ei ole asennevammaa poikaani ja hänen puolisoaan kohtaan. Rakastan näitä kahta todella paljon, totta kai oli alkukankeutta, mutta heti kun tutustuin vaimoon paremmin niin ymmärsin hyvin, että miksi ovat yhdessä. Sopivat ja täydentävät toisiaan todella hyvin ja vaikuttavat onnellisilta yhdessä.
En oleta, että poikani nyt minua palvoisi samaan tapaan kuin vaimoaan, en tietenkään. Mutta vaikka onkin jo naimisissa niin voisi kai sitä kuunella vanhemman neuvoja, tai edes ottaa jollain tapaa huomioon?
ap
[/quote]
Mikset vastaa kielikysymykseen? Etkö voi itse opetella uutta kieltä?
Miksi sinun pitäisi neuvoa aikuista ihmistä elämänpäätöksissään, joissa ei ole mitään vikaa? Eihän nyt hyvänen aika vanhempien ikävöintiä oteta oikeasti ratkaisevana pointtina muuttaako vai ei, jos työpaikat ja kaikki on valmiina.
Lueppa sun kirjoittamat tekstit ajatuksella, kyllä sulla on paha asennevamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja unohtui mainita, että kerran leikilläni sanoin nuorelle parille, että saanhan minä lapsenlapsia, jotka puhuvat suomea ja miniä ja poika heti vakuuttivat, että totta kai, että ei tulisi kuuloonkaan ettei poikani opettaisi suomea jälkikasvulleen.
Osaan englantia auttavasti, olen kuitenkin ihan normaalit koulut käynyt ja töissäkin joskus joudun englantia vähän puhumaan. Mutta ei ole mielestäni minun opeteltava uusi kieli, että ulkomaalainen miniä joka muutti suomeen saisi keskusteltua anoppinsa kanssa. Olen sitä mieltä (enkä ole ainoa varmastikaan, jos täällä lukee näitä maahanmuuttokriittisiä keskusteluja) että kyllä ulkomaalaisen pitäisi sen verran kunnioittaa uutta maataan, että vaivautuisi opettelemaan kielen. Miniä on kuitenkin hyvin kouluttautunut, osaa monia kieliä eli lahjakaskin kielten suhteen varmasti on mutta suomenkieli ei kiinnostanut, tuleehan siitä sellainen olo että kaikki miehen sukuun ja tapoihin liittyvä ei ansaitse kunniaa ja jatkuvasti oli vain maasta poismuutto mielessä.
ap
Mikä ruikuttava akka. Lapsien tarkoitus ei ole jäädä kuunteleemaan ikääntyvän mummelin toiveita vaan elää omaa elämäänsä.
Puolisoni on ulkomailta ja olemme asuneet 3:ssa eri maassa ja mitään ongelmia ei ole ollut kummankaan vanhempien kanssa. Elämästämme päätämme me itse.
Kasvata se nuorimmaisesi nyt oikein oppiesi mukaan ja saat siitä kunnon peräkamaripojan.
Kai sä tajuat, että sulla ei tule kieliongelmia miniän kanssa, vaan lastenlasten.
Tottakai voit antaa neuvoja, mutta ei poikasi tarvitse niitä noudattaa.
Sinulle lienee tuo neuvojen antaminen tarkoittaa sitä, että pojan pitäisi myös noudattaa niitä?
Herranjestas, luulis sitä vanhempien olevan onnellisia, jos oma lapsi on löytänyt rinnalleen henkilön jota rakastaa ja joka rakastaa häntä ja he ovat onnellisia.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:06"]
Niin ja unohtui mainita, että kerran leikilläni sanoin nuorelle parille, että saanhan minä lapsenlapsia, jotka puhuvat suomea ja miniä ja poika heti vakuuttivat, että totta kai, että ei tulisi kuuloonkaan ettei poikani opettaisi suomea jälkikasvulleen.
Osaan englantia auttavasti, olen kuitenkin ihan normaalit koulut käynyt ja töissäkin joskus joudun englantia vähän puhumaan. Mutta ei ole mielestäni minun opeteltava uusi kieli, että ulkomaalainen miniä joka muutti suomeen saisi keskusteltua anoppinsa kanssa. Olen sitä mieltä (enkä ole ainoa varmastikaan, jos täällä lukee näitä maahanmuuttokriittisiä keskusteluja) että kyllä ulkomaalaisen pitäisi sen verran kunnioittaa uutta maataan, että vaivautuisi opettelemaan kielen. Miniä on kuitenkin hyvin kouluttautunut, osaa monia kieliä eli lahjakaskin kielten suhteen varmasti on mutta suomenkieli ei kiinnostanut, tuleehan siitä sellainen olo että kaikki miehen sukuun ja tapoihin liittyvä ei ansaitse kunniaa ja jatkuvasti oli vain maasta poismuutto mielessä.
ap
[/quote]
Jaa ei oo asennevammaa vai? :D Oikeasti nyt.
Lapsille voi joo opettaa suomenkin kieltä, mutta ethän oleta että lapsista tehdään kaksi-kolmikielisiä heti koska mummo niin haluaa... Ei ihan yksinkertainen prosessi. Et omalta asennevammaltasi suostu edes kieltä opettelemaan, niin miksi muiden pitäisi opetella sinun kielesi? Tuskin sinulle haittaa olisi opetella uusi kieli tai lisää englantia niin voisit kommunikoida POIKASI PERHEEN kanssa paremmin?
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 17:11"]
Kai sä tajuat, että sulla ei tule kieliongelmia miniän kanssa, vaan lastenlasten.
[/quote]
Kai luit tuon aiemman viestin, että poikani on luvannut, että tulee opettamaan suomenkielen jälkikasvulleen. Miten muuten minä ja mieheni isovanhempina kommunikoisimme ?
ap
Onpa surku ja kovin olet ilkeitä vastauksia saanut. Mä varmaan hajoaisin täysin. Jotenkin kestän sen, että lapseni asuvat toisessa kaupungissa mutta että ihan toisessa maassa, niin sitä en jaksaisi. Voimia sulle! Onko varmaa, ettet voi mitenkään vaikuttaa poikasi päätökseen? Itse ainakin sanoisin mitä mieltä olen ja kuinka asia on minulle raskas. I