Parisuhdekysymys miehille

En ymmärtänyt/tunnistanut tätä asetelmaa ollenkaan. Toki ukkomiehenä on haastavaa enää näitä muistellakaan miten se nyt meni, mutta kyllä me nykyisen vaimon kanssa pääsääntöisesti päivittin vähintään viestiteltiin jo seurusteluvaiheessa, yleensä se oli kylläkin sellaista pitkin päivää tylsien hetkien aikana laiskasti tapahtuvaa "miten menee" kolmen tunnin päästä vastaus "ihan jees, nähdäänkö illalla" tyyppistä. Sellaiseen kännykkä koko ajan kourassa viestikisutteluun en olisi tosiaan jaksanut ryhtyä ja se olisi ollut rasittavaa.

Muistelisin, että vietittiin pääsääntöisesti kaikki sellaiset illat yhdessä, kun kummallakaan ei ollut sovittua menoa, näitä oli sitten viikosta riippuen mitä oli, mutta aika vähän sille yhdessä olemiselle varattiin mitään iltaa, vaan ne oli just niitä jolloin kummallakaan ei ollut suunnitelmia. Ja vaikka olikin niin saatettiin niiden päätteeksi päätyä sitten samaan osoitteeseen yöksi ja viettää yhteinen aamu.

Se parisuhteelle järkätty aika oli siis käytännössä sitä aikaa, joka oltaisiin muuten molemmat vietetty yksin kotona. Mieluummin minä näistä sen parisuhdeajan valitsen, mutta en tosiaan tavanomaisista kaveri-illoista ja harrastuksistani siihen halunnut vaihtas, eikä vaihtanut vaimokaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Ei kyse ole tunteesta van siitä, miten se odotetaan osoitettavan. Minä luulen, että monille riittää aika paljon vähempikin kuin se, että käydään loputonta taistelua siitä, millä tärkeyssijalla nainen milloinkin on miehen elämässä, jopa suhteessa miehen lapsiin ja tärkeisiin ystäviin/harrastuksiin. Ti että "tunneyhteys" katoaakin kahdessa päivässä, jos ei olla syystä tai toisesta yhteydessä. Kuulostaa todella vieraalta ja lapselliselta. 

Onko vierasta ja lapsellista moni muukin asia sinulle? Minulle on vierasta se, että kuvitellaan jokaisen ihmisen olevan samanlainen kuin mitä itse on ja toimivan samojen mekanismien ja lainalaisuuksien mukaan ja omaavan samanlaisen tunne-elämän. Sittenhän se pariutuminen olisikin helppoa, kuka vaan kävisi pariksi. 

Toki. Ja jokainen voi miettiä oman asenteensa ja lähestymistapansa toimivuutta suhteessa parisuhdehistoriaansa. Usein ne, jotka näistä tärkeysjärjestyksistä ja muista vaahtoavat tälläkin palstalla ovat niitä, joiden parisuhteet eivät ole järin onnistuneita. "Taas oli niin tyhmä mies ettei viestinyt kuten minä halusin eikä laittanut mua ekaksi". Niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Ei kyse ole tunteesta van siitä, miten se odotetaan osoitettavan. Minä luulen, että monille riittää aika paljon vähempikin kuin se, että käydään loputonta taistelua siitä, millä tärkeyssijalla nainen milloinkin on miehen elämässä, jopa suhteessa miehen lapsiin ja tärkeisiin ystäviin/harrastuksiin. Ti että "tunneyhteys" katoaakin kahdessa päivässä, jos ei olla syystä tai toisesta yhteydessä. Kuulostaa todella vieraalta ja lapselliselta. 

Onko vierasta ja lapsellista moni muukin asia sinulle? Minulle on vierasta se, että kuvitellaan jokaisen ihmisen olevan samanlainen kuin mitä itse on ja toimivan samojen mekanismien ja lainalaisuuksien mukaan ja omaavan samanlaisen tunne-elämän. Sittenhän se pariutuminen olisikin helppoa, kuka vaan kävisi pariksi. 

Luitko että kirjoitin, että monille riittää vähempi ja että se kuulostaa minun korviini lapselliselta? Moni ja minun. En sanonut kaikkien enkä edes vihjannut. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset haluavat vähän kommunikoivan väkivaltaisen linnakundin, ei mulla muuta. 

Puhut siis isästäsi ja äidistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ööh. Kai sitä voi olla parisuhteessa, koska tykkää olla parisuhteessa ja tykkää kumppanistaan. Voi tykätä myös monista muista ihmisistä ja tekemisistä. Elämään mahtuu parhaimmillaan monenlaista. -ohis

Öööööh. Kaikkien suhteiden ei ole pakko olla parisuhteita. Tuollainen silloin tällöin näkeminen on sellaista kevytsuhteilua, kun kumppania ei oteta elämään mukaan vaan pidetään sivussa. Kaikestahan sitä voi tykätä, vaikka kymmenestä tuollaisesta yhtäaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Kyllä se on kohdallasi ihan vain oma valintakysymyksesi. Olet tuollaisen naisen itse halunnut rinnallesi. 

Mikään pakkohan ei ole ollut valita noin. Minä olen valinnnut miehen joka on tänäänkin töistä laittanut 7 viestiä mulle. Ei mua haittaa, laittakoot. Olen tosin sen verran fiksu etten ala haukkumaan häntä missään, en täällä enkä irl. Ehkä johtuu siitä että olen kiinnittänyt huomioita siihen että mieheni on minulle sopiva-

Ei se alussa ollut tällaista. Omistushaluisuus on lsiääntynyt suhteen pidennyttyä. Mutta alkaa tosiaan tuntua siltä, että henkisesti kypsempää seuraa kaipaan.

Ei toista tarvitse leimata henkisesti kypsymättömäksi vain siksi että juuri te ette satu sopimaan toisillenne, vaan haluatte erityyppisen kumppanin. Vähän tuntuu ettet itsekään sieltä kypsimmästä päästä ole kun tuollaisia kirjoittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ööh. Kai sitä voi olla parisuhteessa, koska tykkää olla parisuhteessa ja tykkää kumppanistaan. Voi tykätä myös monista muista ihmisistä ja tekemisistä. Elämään mahtuu parhaimmillaan monenlaista. -ohis

Öööööh. Kaikkien suhteiden ei ole pakko olla parisuhteita. Tuollainen silloin tällöin näkeminen on sellaista kevytsuhteilua, kun kumppania ei oteta elämään mukaan vaan pidetään sivussa. Kaikestahan sitä voi tykätä, vaikka kymmenestä tuollaisesta yhtäaikaa.

Mikä ihme tarve normittaa? Joillain ihmisillä on vähemmän aikaa parisuhteelle kuin toisilla, mutta ei se tee heidän parisuhteistaan mitään kevytsuhteita tai sivujuonteita heidän elämässään, jolleivat he itse sitä sellaiseksi koe. Ärsyttävää olettamista. Elämän voi elää ja parisuhteessa olla monilla tavoin.   

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva löytää nainen, jolle ei tarvitsisi selitellä toistuvasti sitä, miksi olen keskellä työpäivän ollut whatsappissa ja vastannut lapseni akuuttiin kysymykseen mutta en ole vastannut hänen viestiinsä, jossa lukee "miten menee, muru <3"? Minulla menee oikeasti hermot näihin viestittelydraamoihin enkä pidä oikeana sitä, että olen kaikesta selitysvelvollinen. En minäkään valvo hänen WA-käytöstään ja nyt olen omatkin läsnäolotietoni piilottanut, vaikka ne olisivat lasten kannalta hyvä olla ja vaikka naisystävä veti ison herneen nenään. En vain jaksa enää.   

 

Kyllä itsekin ihmettelen että miten otetaan niin tolloja sukkailukavereita etteivät he ymmärrä että ihmisen työpäivä on niin kiireinen ettei hän kerkeä yhtään mitään puhelinta edes katsomaan. Ihmeellistä miten aikuiset ihmiset eivät pysty keskustelemaan näistä asioista. 

Yleensä jos omaa puhelinta kerkeää katsomaan vähän väliä, niin kerkeää myös vastata että nyt on kiire.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole. 

Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.

Kyllä on yleensä, ilman "-merkkejä. Ongelmia ei tule kun viestitellään normaalisti. Nainen kyllä vaistoaa milloin viestit kyllä laulavat kavereille ja muille naisille, mutta omalle kumppanille Näytellään kiireistä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Moni aikuinen ihminen on oikeasti kiireinen. Monella on oikeasti tärkeää asiaa muille elämässä tärkeille ihmisille kuin kumppanille - sellaisiakin toivottavasti kaikilla on. Jos minä tiedän näkeväni naiseni tänään tai huomenna illalla, niin jaksan kyllä odottaa kommunikointia siihen asti. Varaan kyllä oikeuden viestitellä kaverilleni, jot en ole nähnyt kuukauteen. Se ei kuulu naiselleni millään tavalla. 

Pitää täysin paikkansa. Normaali ihminen kykenee viestittelemään normaalisti, ja ymmärtämään jopa parin sanomisen jälkeen että toinen ei töistä voi vastata viestiin, kun eihän hän sitä kerkeä edes näkemään työpäivän aikana, kun on niin kiire koko ajan. Tuolloin ei tietenkään kerkeä vastata kenellekään muullekaan, eikä tosiaan edes vilkaisemaan omaa työpuhelinta. Tämähän nyt on aivan selvä asia. 

Varata saa oikeuksia niin paljon kuin haluaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kyllä sen vain tietää milloin toinen koijaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva löytää nainen, jolle ei tarvitsisi selitellä toistuvasti sitä, miksi olen keskellä työpäivän ollut whatsappissa ja vastannut lapseni akuuttiin kysymykseen mutta en ole vastannut hänen viestiinsä, jossa lukee "miten menee, muru <3"? Minulla menee oikeasti hermot näihin viestittelydraamoihin enkä pidä oikeana sitä, että olen kaikesta selitysvelvollinen. En minäkään valvo hänen WA-käytöstään ja nyt olen omatkin läsnäolotietoni piilottanut, vaikka ne olisivat lasten kannalta hyvä olla ja vaikka naisystävä veti ison herneen nenään. En vain jaksa enää.   

 

Kyllä itsekin ihmettelen että miten otetaan niin tolloja sukkailukavereita etteivät he ymmärrä että ihmisen työpäivä on niin kiireinen ettei hän kerkeä yhtään mitään puhelinta edes katsomaan. Ihmeellistä miten aikuiset ihmiset eivät pysty keskustelemaan näistä asioista. 

Yleensä jos omaa puhelinta kerkeää katsomaan vähän väliä, niin kerkeää myös vastata että nyt on kiire.

Yksin on vaikea keskustella, jos toisella on tarve "tulla huomioiduksi" ja "säilyttää tunneyhteys" myös toisen ihmisen työpäivän aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole. 

Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.

Kyllä on yleensä, ilman "-merkkejä. Ongelmia ei tule kun viestitellään normaalisti. Nainen kyllä vaistoaa milloin viestit kyllä laulavat kavereille ja muille naisille, mutta omalle kumppanille Näytellään kiireistä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Moni aikuinen ihminen on oikeasti kiireinen. Monella on oikeasti tärkeää asiaa muille elämässä tärkeille ihmisille kuin kumppanille - sellaisiakin toivottavasti kaikilla on. Jos minä tiedän näkeväni naiseni tänään tai huomenna illalla, niin jaksan kyllä odottaa kommunikointia siihen asti. Varaan kyllä oikeuden viestitellä kaverilleni, jot en ole nähnyt kuukauteen. Se ei kuulu naiselleni millään tavalla. 

Pitää täysin paikkansa. Normaali ihminen kykenee viestittelemään normaalisti, ja ymmärtämään jopa parin sanomisen jälkeen että toinen ei töistä voi vastata viestiin, kun eihän hän sitä kerkeä edes näkemään työpäivän aikana, kun on niin kiire koko ajan. Tuolloin ei tietenkään kerkeä vastata kenellekään muullekaan, eikä tosiaan edes vilkaisemaan omaa työpuhelinta. Tämähän nyt on aivan selvä asia. 

Varata saa oikeuksia niin paljon kuin haluaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kyllä sen vain tietää milloin toinen koijaa.

Onnea vaan parisuhteeseen tuolla asenteella. Toivottavasti löydät itsellesi työttömän kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Olet sitä porukkaa, joka on eron jälkeen vailla kavereita ja vailla harrastuksia. Ei kukaan halua sulle olla puolison korvikekaan, kun ei muuna aikana kiinnosta. Teidät on niin nähty. Sitten kyllä soitellaan ja vuodatetaan murheita kun parisuhde on loppu. Sori, mua ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Parempiakin ystäviä löytyy. 

Sinä kuulut siihen porukkaan jotka keksivät päästään juttuja muista keskustelijoista, ja sitten haluaisivat keskustella näistä oman mielikuvituksen tuotteistaan. Ei maksa vaivaa vastailla tuollaiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ehkäpä päätän tämä ihan itse, ilman sinun ylimielisiä neuvojasi.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Arvasinkin tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Miksi 24/7 olisi ainoa hyväksyttävä parisuhde? Useimmilla ihmisillä on kavereita, harrastuksia ja muita menoja. Kaikkiin ei tarvitse kumppanin tulla mukaan ja minusta ihan tervettäkin, että kummallakin on omiakin juttuja. Joku muu ajattelee toisin ja se heille sallittakoon. Hyvä vain puolin ja toisin tiedostaa, että emme pakosti ole kovin yhteensopivat jos parisuhdetoiveet ovat kovin erilaiset.

Kerron sulle vastauksen heti kun lainaat viestiisi kohdan jossa sanoin että 24/ on ainoa hyväksyttävä parisuhde. Trollien mielikuvituksentuotteisiin en lähde mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Olet sitä porukkaa, joka on eron jälkeen vailla kavereita ja vailla harrastuksia. Ei kukaan halua sulle olla puolison korvikekaan, kun ei muuna aikana kiinnosta. Teidät on niin nähty. Sitten kyllä soitellaan ja vuodatetaan murheita kun parisuhde on loppu. Sori, mua ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Parempiakin ystäviä löytyy. 

Sinä kuulut siihen porukkaan jotka keksivät päästään juttuja muista keskustelijoista, ja sitten haluaisivat keskustella näistä oman mielikuvituksen tuotteistaan. Ei maksa vaivaa vastailla tuollaiselle. 

Näytti maksavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Niin, no sinusta se on outoa. Monien muiden mielestä taas on outoa ja lapsellista kilpailuttaa ihmisiä ja tekemisiä keskenään ja numeroida, mikä on ykkönen ja kutonen. Onneksi jokainen saa valita seuransa ihan itse.

Jos joku jää jatkuvasti kutoseksi niin onhan se ihan selvää ettei hän ole ykköstä nähnytkään. Jokainen osoittaa käytöksellään että mitkä omat oikeat prioriteetit ovat; jos sanoo että puoliso on ykkönen mutta kuitenkin kaikki muut menot jatkuvasti menevät puolison yli, niin onhan se selvää että kyseinen lause parhaimmillaan on itselleen valehtelua. 

Se on ok jos jollekin parisuhde on elämässä numerona kuusi, yhdeksän tai mitälie, Mutta ollaan rehellisiä asiasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kelpuuttaisi suhteeseen miestä jolla olisi huollettavat lapset jaloissa pyörimässä. Oma kun on jo aikuinen, niin osaan arvostaa siellaista aikuisten rakkautta jota ei jatkuvasti sysätä sivuun nuhanenän tai teiniangstin takia.

Vaikka mielipidettäsi alapeukutetaan, niin ymmärrän täysin. Jokainen asettaa omat kriteerinsä ja ne eivät ole sen enemmän oikein tai väärin kuin jonkun muun kriteerit. 

Näin ajattelen itsekin. En suurin surminkaan sotkeentuisi mihinkään lapsikuvioihin enää, ja kun oma lapseni oli vielä lapsi, en etsinyt mitään parisuhdetta jossa olisin ollut vain puolilla valoilla, tai että mies olisi ollut. On ihanaa kun nuo lapsihommat ovat jo takana, aikansa kutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ehkäpä päätän tämä ihan itse, ilman sinun ylimielisiä neuvojasi.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Arvasinkin tämän.

Tämä on kyllä hyvä sanonta. Toivoisin erityisesti syyttäjien ja tuomareiden käyttävän tätä rikosoikeudenkäynneissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ihan rehellisesti sanoen kuulostaa aivan kammottavalta näin miehen korviin. Oikeastiko minun pitäisi olla koko ajan todistelemassa sinulle tunteitani ja niiden voimakkuutta ja haluttavuuttasi? Ja etenkin suhteessa elämäni muihin ihmisiin ja harrastuksiin yms.? Kilpailuttaa teitä keskenänne? Sori, en lähde tuollaiseen. Olen varmaan liian arkinen ja maanläheinen mies. 

No ei kuulosta kammottavalta "näin miehen" korviin, eikä todellakaan rehellisesti. Voit puhua ainoastaan omasta puolestasi. Eipä sillä, et sinä mies olekaan, vaan nainen joka esittää miestä-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Niin, no sinusta se on outoa. Monien muiden mielestä taas on outoa ja lapsellista kilpailuttaa ihmisiä ja tekemisiä keskenään ja numeroida, mikä on ykkönen ja kutonen. Onneksi jokainen saa valita seuransa ihan itse.

Jos joku jää jatkuvasti kutoseksi niin onhan se ihan selvää ettei hän ole ykköstä nähnytkään. Jokainen osoittaa käytöksellään että mitkä omat oikeat prioriteetit ovat; jos sanoo että puoliso on ykkönen mutta kuitenkin kaikki muut menot jatkuvasti menevät puolison yli, niin onhan se selvää että kyseinen lause parhaimmillaan on itselleen valehtelua. 

Se on ok jos jollekin parisuhde on elämässä numerona kuusi, yhdeksän tai mitälie, Mutta ollaan rehellisiä asiasta

Se ei siis sinulle tunnu olevan ok, että tällaista lapsellista numerolistaa ei tehdä?

No, siitä huolimatta meitä on aika iso joukko, jota ei huvita leikkiä noita sinun leikkejäsi. Mitään sille et voi.