Parisuhdekysymys miehille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Niin, no sinusta se on outoa. Monien muiden mielestä taas on outoa ja lapsellista kilpailuttaa ihmisiä ja tekemisiä keskenään ja numeroida, mikä on ykkönen ja kutonen. Onneksi jokainen saa valita seuransa ihan itse.

Jos joku jää jatkuvasti kutoseksi niin onhan se ihan selvää ettei hän ole ykköstä nähnytkään. Jokainen osoittaa käytöksellään että mitkä omat oikeat prioriteetit ovat; jos sanoo että puoliso on ykkönen mutta kuitenkin kaikki muut menot jatkuvasti menevät puolison yli, niin onhan se selvää että kyseinen lause parhaimmillaan on itselleen valehtelua. 

Se on ok jos jollekin parisuhde on elämässä numerona kuusi, yhdeksän tai mitälie, Mutta ollaan rehellisiä asiasta

Tässä on selkeästi kahta koulukuntaa. Eka on tämä, jossa on tärkeää tuntea itsensä ykköseksi toisen elämässä. Sitten on toinen, jossa koko ajattelu on vierasta - parisuhde on osa elämän moninaista kokonaisuutta. Näitä on varmaan parisuhteessa vaikea sovittaa yhteen. Itse en jaksaisi tuollaista ensimmäisen koulukunnan edustajaa ollenkaan. Minusta parisuhteessa tärkeää on se, että molemmille mahdollistuu täysin mahdollinen elämä. Tuetaan toista työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa, kiinnostuksissa. Ei kilpailla.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei voi yleistää kaikkiin naisiin, mutta kerron itsestäni, miksi minulle ne pienet viestit, joiden kirjoittamiseen menee minuutti silloin tällöin, vaikka sen lapsen viestiin vastaamisen ohessa, merkitsee. 

Oleellista tässä onkin pitääkö niitä pieniä viestejä tulla päivässä 1, 10 vai 100. Itse saatan lukea lapsen viestin ajaessa, koska hän ei viesti kuin tarpeesta. En sitten siinä ajaessa liikennevaloista ala ylimääräistä viestimään. Ellei toinen tätä hyväksy, niin ei voi mitään. 

Kuinka monta kertaa päivässä/tunnissa näitä tarpeellisia viestejä lapsesi lähettelee sinulle? 10, 100?

Vai olisiko niin että nyt tikusta yrität saada asiaa, ja lapsi laittaa peri kertaa kuussa näitä tarpeellisia viestejä just silloin kun olet autoa ajamassa.

Jos mun lapsi lähettäis mulle viestin että olet rakan, tai miten menee äitikulta, niin se olisi kyllä minullekin viesti johon vastaisin mahdollisimman pian. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ihan rehellisesti sanoen kuulostaa aivan kammottavalta näin miehen korviin. Oikeastiko minun pitäisi olla koko ajan todistelemassa sinulle tunteitani ja niiden voimakkuutta ja haluttavuuttasi? Ja etenkin suhteessa elämäni muihin ihmisiin ja harrastuksiin yms.? Kilpailuttaa teitä keskenänne? Sori, en lähde tuollaiseen. Olen varmaan liian arkinen ja maanläheinen mies. 

Onko siis liikaa pyydetty, että nainen tuntee olevansa haluttu parisuhteessa? Tai siis jos mies haluaisi tavata minua vain pari kertaa parissa viikossa, kyllä se kertoisi jotain siitä tunteiden määrästä, mitä hän minua kohtaan tuntee. Jo seksin määrä tipahtaisi niin pieneksi, että en tiedä haluaisinko sellaista parisuhdetta. Kyse ei ole mistään vakuuttelusta, vaan oikeudesta tuntea olevansa rakastettu ja haluttu. Eikö se sinulle ole tärkeä tunne? 

Minua ei tarvitse vakuutella viesteillä ja hymiöillä jatkuvasti, vaan ihan tavallisilla arkisilla jutuilla, kuten sillä, että lapsiviikolla järjestää aikaa vaikka jollekin yhteiselle lenkille. 

 No ei ole liikaa pyydetty, vaan sinä olet ihan oikeassa. Ihan turha näistä on alkaa väitellä kenenkään kanssa, varsinkaan sellaisten joiden mielestä tiivis, ja hyvä parisuhde on läheisriippuvainen ja ahdistava. Kun he löytävät itse sen kumppanin kenen kanssa ollaankin ihan eri tasolla kuin aiemmissa suhteissa, ja kasvavat hieman, niin kyllä he sitten ymmärtävät ;) Jokainen tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

ois ihanaa olla sun tyttöystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

ois ihanaa olla sun tyttöystävä.

Kiitos. Lasteni mielestä olen hyvä isä ja naisystävänikin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. Molemmat minulle tärkeitä juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ai kamala. Ei ihme, että meitä naisia pidetään vaativina prinsessoina. Jos tämä lävähtäisi tinderissä esiin niin jäisi kyllä monelta vastaamatta :-).

Aika hauska, ilmeisesti onnistuin jotenkin tunaroimaan viestini ydinajatuksen, sillä en pidä lainkaan itseäni prinsessana. Jos nyt vaikka tosiaan otetaan huomioon nykyinen parisuhteeni ja miehen reissutyö, saattaa mennä viisikin päivää, enkä kuule miehestäni mitään, enkä minäkään jaksa hänelle viestitellä. 

Oleellista on, että kun hän tulee kotiin, minulle tulee heti se tunne, että hän on kaivannut minua, eikä ihan heti samana iltana halua lähteä minnekään. 

Tästä tulikin mieleeni :D :D :D

Mieheni lähti pari tuntia sitten treeneihin, jossa menee 3h. Ei olla nähty pitkään aikaan kuin illalla hätäisesti, niin sanoin hänelle että on vain 1,5h, ja tulee sitten kotiin, että keretään olla yhdessä. Mies katsoi silmät ymmyrkäisinä että ootko tosissasi. Nauroin ja sanoin että kunhan vitsailen, tule mun puolestani vaikka yöllä vasta. Mies puki päällensä ja kun aukoi jo ulko-ovea, niin sanoi että ei hän mihinkään yöhön asti olisi vaikka maksettaisi koska hän haluaa tulla kotiin mahdollisimman pian. Tokaisin vain eikö ole jännä kun ikinä ei oikein ole hyvä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä.

Otan itseni verrokiksi. Töiden ohella sali pari kertaa viikossa ja seuran treenit 4-6 kertaa viikossa. Ellei minun vapaat hetket osu sinun vapaiden hetkien kanssa yhteen, niin onko se osoitus etten laitakaan sinua ykköseksi? Samalla sinun vapaat hetket eivät osu minun vapaiden hetkien kanssa yhteen eli laittaisitko sinäkään minua ykköseksi?

Jos oletaan, että molemmat tekee töitä 8-17, seuran treenit on milloin on, mutta todennäköisesti iltaisin voisi yhdessä edes nukkua, saunoa ja harrastaa seksiä. Tämä siis lapsivapailla viikoilla. Salilla voi käydä yhdessä ihan millä tahansa viikolla. Voin hyvin joustaa miehen vuoksi ja käydä silloin, kun hänelle sopii. Ei koko aikaa tarvitse olla yhdessä, mutta että pyrkimys olisi haluta nähdä toista edes hetken aina jossain välissä. 

Näitähän näkee jatkuvasti näitä eroja, kun sieltä harrastuksesta/töistä/ missä nyt ikinä se aika mieluiten vietetään löytyy sitten se "samanmielinen" ymmärtäjä, ja vanha heila joutaa mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kukaan mies (eikä nainen) ei voi kertoa, mikä on miesten mielestä yhtään mitään. Jokaisella miehellä on ihan oma mielipiteensä.

Niin kauan kun et kykene ymmärtämään tätä, on parempi kaikille, että et yritä muodostaa parisuhdetta miehen kanssa.

Kysymykseen oletettavasti jokainen yksilö vastaa oman kokemuksen mukaan. On yleistys sanoa, että miehet haluavat viettää vähemmän aikaa yhdessä kuin naiset, mutta yleistykset ovat varsin hyödyllisiä silloin kun yritetään ymmärtää vastakkaista sukupuolta. Meillä on kuitenkin täysin erilaiset hormonaaliset järjestelmät (nainen vs mies) ja hormonit vaikuttavat käytökseen merkittävästi. Monet näistä eroista ovat siis aika varmasti hormoneista johtuvia. 

Jos haluaa parisuhteen vastakkaisen sukupuolen kanssa, yleistykset on usein jopa loukkaavia. Vastapuolelle se kertoo lähinnä siitä että ei edes halua nähdä kumppania yksilönä vaan jonkun sterotypisen ryhmän edustajana. Jokainen haluaa sukupuolesta riippumatta tulla kohdatuksi yksilönä.

Älä nyt siitsi, kyllä minä MIEHENÄ tiedän miten kaikki naiset ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kukaan mies (eikä nainen) ei voi kertoa, mikä on miesten mielestä yhtään mitään. Jokaisella miehellä on ihan oma mielipiteensä.

Niin kauan kun et kykene ymmärtämään tätä, on parempi kaikille, että et yritä muodostaa parisuhdetta miehen kanssa.

Kysymykseen oletettavasti jokainen yksilö vastaa oman kokemuksen mukaan. On yleistys sanoa, että miehet haluavat viettää vähemmän aikaa yhdessä kuin naiset, mutta yleistykset ovat varsin hyödyllisiä silloin kun yritetään ymmärtää vastakkaista sukupuolta. Meillä on kuitenkin täysin erilaiset hormonaaliset järjestelmät (nainen vs mies) ja hormonit vaikuttavat käytökseen merkittävästi. Monet näistä eroista ovat siis aika varmasti hormoneista johtuvia. 

Jos haluaa parisuhteen vastakkaisen sukupuolen kanssa, yleistykset on usein jopa loukkaavia. Vastapuolelle se kertoo lähinnä siitä että ei edes halua nähdä kumppania yksilönä vaan jonkun sterotypisen ryhmän edustajana. Jokainen haluaa sukupuolesta riippumatta tulla kohdatuksi yksilönä.

Älä nyt siitsi, kyllä minä MIEHENÄ tiedän miten kaikki naiset ajattelee.

Huomaa kyllä mitä sinä ajattelet. Sukupuolestasi voin tehdä vain oletuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ehkäpä päätän tämä ihan itse, ilman sinun ylimielisiä neuvojasi.

Lainaamasi henkilö on kyllä ihan oikeassa. Ihmettelen kuka nainen suostuu pelkäksi seksinukeksi, ohi menevät työ, lapset, harrastukset ja kaverit. Ja jos parisuhde-aikaa kehtaa pyytää, on mustasukkainen riippakivi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ehkäpä päätän tämä ihan itse, ilman sinun ylimielisiä neuvojasi.

Lainaamasi henkilö on kyllä ihan oikeassa. Ihmettelen kuka nainen suostuu pelkäksi seksinukeksi, ohi menevät työ, lapset, harrastukset ja kaverit. Ja jos parisuhde-aikaa kehtaa pyytää, on mustasukkainen riippakivi.

Siinähän ihmettelet. Et kuitenkaan voi sille mitään, että monet ihmiset ovat itsenäisiä, eivätkä tarvitse mitään lapsellista kilpailua kuviteltujen vastustajien kanssa toisen ajasta. Onneksi jokainen voi valita elää sillä tavalla ja sellaisessa seurassa kuin haluaa.

-Eri

Vastaan vähän ohi aiheen. Enkä olelukenut koko ketjua. Aloituksesta tulee mieleeni aviomieheni. Olemme olleet yhdessä liki 10 vuotta. Tapasimme 45-vuotiaina. Miehellä on siis takanaan useita eksiä. Hänellä Suurin osa nuoruudesta 2 v suhteita, pisin 9 v suhde.

Hän - vieläkin - sanoo, että minä olen hänen elämänsä ainen, niin ihana ja helppo. Toista on takana olevat avioliitot ja avoliitot. Naiset ovat olleet niiiiin vaikeita.

Millainen minä sitten olen? Hyvin päämäärätietoinen, suora, enkä pelaa mitään pelejä. Hermostun aika ajoin, lähinnä miehen juomisesta ja lapsista. En todellakaan ole erityisen ”kiltti”.

Mikä tekee minut helpoksi? Se, että jätän miehen rauhaan. En vaadi häneltä paljoakaan (paitsi että siivoaisi tiettyjen aikavälien). Mies itse tulee, vapaaehtoisesti, puoleen väliin vastaan.

Tämä vain mieleen aloituksesta. Summa summarum: miehet - ja naiset - tykkäävät, kun saavat olla sellaisia kuin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ehkäpä päätän tämä ihan itse, ilman sinun ylimielisiä neuvojasi.

Lainaamasi henkilö on kyllä ihan oikeassa. Ihmettelen kuka nainen suostuu pelkäksi seksinukeksi, ohi menevät työ, lapset, harrastukset ja kaverit. Ja jos parisuhde-aikaa kehtaa pyytää, on mustasukkainen riippakivi.

Kylläpä teillä on omituinen kuva siitä, mitä parisuhteet ovat. Esim. eron jälkeen miehet eivät ole muka kuin seksin perässä, jos sattuu olemaan esim. lapsiin ja heidän harrastuksiinsa liittyviä iloja ja velvotteita. Aika moni on eron jälkeen tuollaisissa parisuhteissa, eivätkä he kyllä mitään seksinukkeja ole puolin tai toisin. Onko niin vaikea ymmärtää, että joskus elämässä vain on niin paljon muuta, että parisuhteelle on vaikea löytää aikaa vaikka sitä kuinka haluaisi, ja silloin on vain tehtävä parhaansa? Jokainen saa tietysti kävellä suhteesta ulos jos se ei tyydytä.

Itse olen parisuhteessa eron jälkeen ja välillä todella tuntuu, että miksi tuo mies jaksaa olla kanssani. Minulla on lapset, muistisairas äiti, vaativa työ, läheinen kaveripiiri, jossa tuemme toisiamme kaikessa, ja voin kertoa että sitä kaikkea todella keski-ikäisten ihmisten elämässä riittää. Meidän on kuitenkin hyvä olla yhdessä, vaikka se tarkoittaisi usein vain sitä, että vietämme yöt sylikkäin ja jutellen. Pitää tehdä sitä mitä elämäntilanne sallii ja iloita siitä, ei harmitella sitä mihin kaikkeen ei ihminen kykene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Ei kyse ole tunteesta van siitä, miten se odotetaan osoitettavan. Minä luulen, että monille riittää aika paljon vähempikin kuin se, että käydään loputonta taistelua siitä, millä tärkeyssijalla nainen milloinkin on miehen elämässä, jopa suhteessa miehen lapsiin ja tärkeisiin ystäviin/harrastuksiin. Ti että "tunneyhteys" katoaakin kahdessa päivässä, jos ei olla syystä tai toisesta yhteydessä. Kuulostaa todella vieraalta ja lapselliselta. 

Onko vierasta ja lapsellista moni muukin asia sinulle? Minulle on vierasta se, että kuvitellaan jokaisen ihmisen olevan samanlainen kuin mitä itse on ja toimivan samojen mekanismien ja lainalaisuuksien mukaan ja omaavan samanlaisen tunne-elämän. Sittenhän se pariutuminen olisikin helppoa, kuka vaan kävisi pariksi. 

Toki. Ja jokainen voi miettiä oman asenteensa ja lähestymistapansa toimivuutta suhteessa parisuhdehistoriaansa. Usein ne, jotka näistä tärkeysjärjestyksistä ja muista vaahtoavat tälläkin palstalla ovat niitä, joiden parisuhteet eivät ole järin onnistuneita. "Taas oli niin tyhmä mies ettei viestinyt kuten minä halusin eikä laittanut mua ekaksi". Niin.

Tämän viittauksen ap: juuri kerroin että on hyvä ja helppo olla suhteessa, joka on molemmille tärkeä ja jossa se osoitetaan toiselle usein.

Sen sijaan tässä ketjussa on valittanut useampikin, köjoiden naiset ei jostain syystä suostukaan tyytyväisinä välitäytteeksi kerran viikkoon/pariin silloin jos treenit sattuu antamaan periksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Ei kyse ole tunteesta van siitä, miten se odotetaan osoitettavan. Minä luulen, että monille riittää aika paljon vähempikin kuin se, että käydään loputonta taistelua siitä, millä tärkeyssijalla nainen milloinkin on miehen elämässä, jopa suhteessa miehen lapsiin ja tärkeisiin ystäviin/harrastuksiin. Ti että "tunneyhteys" katoaakin kahdessa päivässä, jos ei olla syystä tai toisesta yhteydessä. Kuulostaa todella vieraalta ja lapselliselta. 

Onko vierasta ja lapsellista moni muukin asia sinulle? Minulle on vierasta se, että kuvitellaan jokaisen ihmisen olevan samanlainen kuin mitä itse on ja toimivan samojen mekanismien ja lainalaisuuksien mukaan ja omaavan samanlaisen tunne-elämän. Sittenhän se pariutuminen olisikin helppoa, kuka vaan kävisi pariksi. 

Toki. Ja jokainen voi miettiä oman asenteensa ja lähestymistapansa toimivuutta suhteessa parisuhdehistoriaansa. Usein ne, jotka näistä tärkeysjärjestyksistä ja muista vaahtoavat tälläkin palstalla ovat niitä, joiden parisuhteet eivät ole järin onnistuneita. "Taas oli niin tyhmä mies ettei viestinyt kuten minä halusin eikä laittanut mua ekaksi". Niin.

Tämän viittauksen ap: juuri kerroin että on hyvä ja helppo olla suhteessa, joka on molemmille tärkeä ja jossa se osoitetaan toiselle usein.

Sen sijaan tässä ketjussa on valittanut useampikin, köjoiden naiset ei jostain syystä suostukaan tyytyväisinä välitäytteeksi kerran viikkoon/pariin silloin jos treenit sattuu antamaan periksi.

Taitaa peräti olla yksi valittanut niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvoin näkee tilanteita missä miehet ja naiset ajattelisi samalla tavalla ja joka asiassa naiset vaatii että heidän tahto toteutuu

Naiset vaativat suussanallisesti heidän tarpeidensa huomioimista, koska mies sanelee suhteen mieleisekseen sanattomasti ihan vaan toimimalla omien tarpeidensa mukaisesti. Ja siksi naiset sitten lopulta lähtevät.

Niin, eli naisen tahdon pitää toteutua tai suhde päättyy. Tämän olen kyllä itsekin huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan vähän ohi aiheen. Enkä olelukenut koko ketjua. Aloituksesta tulee mieleeni aviomieheni. Olemme olleet yhdessä liki 10 vuotta. Tapasimme 45-vuotiaina. Miehellä on siis takanaan useita eksiä. Hänellä Suurin osa nuoruudesta 2 v suhteita, pisin 9 v suhde.

Hän - vieläkin - sanoo, että minä olen hänen elämänsä ainen, niin ihana ja helppo. Toista on takana olevat avioliitot ja avoliitot. Naiset ovat olleet niiiiin vaikeita.

Millainen minä sitten olen? Hyvin päämäärätietoinen, suora, enkä pelaa mitään pelejä. Hermostun aika ajoin, lähinnä miehen juomisesta ja lapsista. En todellakaan ole erityisen ”kiltti”.

Mikä tekee minut helpoksi? Se, että jätän miehen rauhaan. En vaadi häneltä paljoakaan (paitsi että siivoaisi tiettyjen aikavälien). Mies itse tulee, vapaaehtoisesti, puoleen väliin vastaan.

Tämä vain mieleen aloituksesta. Summa summarum: miehet - ja naiset - tykkäävät, kun saavat olla sellaisia kuin ovat.

Kerrotko vielä, miksi hän on sinun elämäsi mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ihan rehellisesti sanoen kuulostaa aivan kammottavalta näin miehen korviin. Oikeastiko minun pitäisi olla koko ajan todistelemassa sinulle tunteitani ja niiden voimakkuutta ja haluttavuuttasi? Ja etenkin suhteessa elämäni muihin ihmisiin ja harrastuksiin yms.? Kilpailuttaa teitä keskenänne? Sori, en lähde tuollaiseen. Olen varmaan liian arkinen ja maanläheinen mies. 

Onko siis liikaa pyydetty, että nainen tuntee olevansa haluttu parisuhteessa? Tai siis jos mies haluaisi tavata minua vain pari kertaa parissa viikossa, kyllä se kertoisi jotain siitä tunteiden määrästä, mitä hän minua kohtaan tuntee. Jo seksin määrä tipahtaisi niin pieneksi, että en tiedä haluaisinko sellaista parisuhdetta. Kyse ei ole mistään vakuuttelusta, vaan oikeudesta tuntea olevansa rakastettu ja haluttu. Eikö se sinulle ole tärkeä tunne? 

Minua ei tarvitse vakuutella viesteillä ja hymiöillä jatkuvasti, vaan ihan tavallisilla arkisilla jutuilla, kuten sillä, että lapsiviikolla järjestää aikaa vaikka jollekin yhteiselle lenkille. 

Lähinnä se lienee tuo asenteesi. "Vakuuta minut siitä, että olen tärkein". "Kun olet kavereidesi kanssa, niin vakuut minut siitä että ajattelet minua lähettämällä AINAKIN yksi viesti". Kuulostaa ihan hemmetin ahdistavalta. En ajattele asioita noin eikä minulle rakkaus ole tuollaista. Minulla on paljon tärkeitä asioita elämässä, en rupea pistämään niitä vastakkain.

Viitsitkö lainata sen kohdan jossa tuo kirjoittaja kirjoitti noin, miten hipsuihin olit laittanut, kun itse en sellaista löytänyt? Tottakai yhteyttä pidetään myös silloin kun ollaan poissa, sehän on aivan selviö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä.

Otan itseni verrokiksi. Töiden ohella sali pari kertaa viikossa ja seuran treenit 4-6 kertaa viikossa. Ellei minun vapaat hetket osu sinun vapaiden hetkien kanssa yhteen, niin onko se osoitus etten laitakaan sinua ykköseksi? Samalla sinun vapaat hetket eivät osu minun vapaiden hetkien kanssa yhteen eli laittaisitko sinäkään minua ykköseksi?

Sun elämääsi ei mahdu parisuhdetta, eikä paljon muutakaan noilla harrastusmäärillä. Kannattaa etsiskellä sellaista naista, jolle tapailu esim. kerran parissa viikossa on ok.

Mutta lainaamani naisen elämään mahtuisi, vaikka hänellä aika sama määrä treenimenoja? Saako siis naisella olla omia menoja, mutta miehen tulisi olla silloin vapaana kun naiselle sopii?

On varmaankin paljon naisia, joille solahtaminen sinun elämääsi sopisi ihan hyvin. Itselläni on arjessa työt, lapset, kaverit ja harrastukset ja muut mielenkiinnon kohteet, joten näkeminen iltaisin, joskus ehkä viikonloppuisin oli hyvä, silloin kun molemmille sopii. Lähinnä minä nautin parisuhteessa seksistä ja yhdessä nukkumisesta ja hellittelystä. Muuten saan päiväni kyllä kulumaan oikein hyvin. -ohis  

Minäkin ihmettelen miksi pitäisi väkisin saada se parisuhde, kun sitä ei selkeästikään kaivata, vain unikaveria ja seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Meillä menee parisuhde ykköseksi molemmilla, ihan lastenkin yli, koska lapset ovat vain lainassa. Nykyajankin lapsi kestää sen rikkoutumatta, että vanhemmilla on myös muuta elämää kuin juuri hän. Ongelmia tulee sellaisille lapsille jotka kuvittelevat koko elämänsä että äiti on vain häntä varten maailmassa.