Parisuhdekysymys miehille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Ei kyse ole tunteesta van siitä, miten se odotetaan osoitettavan. Minä luulen, että monille riittää aika paljon vähempikin kuin se, että käydään loputonta taistelua siitä, millä tärkeyssijalla nainen milloinkin on miehen elämässä, jopa suhteessa miehen lapsiin ja tärkeisiin ystäviin/harrastuksiin. Ti että "tunneyhteys" katoaakin kahdessa päivässä, jos ei olla syystä tai toisesta yhteydessä. Kuulostaa todella vieraalta ja lapselliselta. 

Ymmärrän hyvin mitä tuo tunneyhteyden häviäminen tarkoittaa. Olin melkein 10v sinkkuna, ja tapailin paljon miehiä. He olivat sellaisia jotka pystyi vetämään pakasta silloin kun minulla sattui olemaan aikaa. Yhteenkään ei muodostunut tunneyhteyttä, vaan he olivat hauskanpitoa varten. 

En edes lähde seurustelusuhteeseen sellaisen miehen kanssa johon tunneyhtyden pitäminen on mahdotonta, he ovat minulle niitä jotka otetaan käyttöön silloin kun minä haluan, ja jos silloin ei just sovi, niin se on ihan fine, jonosta löytyy kyllä seuraava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ihan rehellisesti sanoen kuulostaa aivan kammottavalta näin miehen korviin. Oikeastiko minun pitäisi olla koko ajan todistelemassa sinulle tunteitani ja niiden voimakkuutta ja haluttavuuttasi? Ja etenkin suhteessa elämäni muihin ihmisiin ja harrastuksiin yms.? Kilpailuttaa teitä keskenänne? Sori, en lähde tuollaiseen. Olen varmaan liian arkinen ja maanläheinen mies. 

Onko siis liikaa pyydetty, että nainen tuntee olevansa haluttu parisuhteessa? Tai siis jos mies haluaisi tavata minua vain pari kertaa parissa viikossa, kyllä se kertoisi jotain siitä tunteiden määrästä, mitä hän minua kohtaan tuntee. Jo seksin määrä tipahtaisi niin pieneksi, että en tiedä haluaisinko sellaista parisuhdetta. Kyse ei ole mistään vakuuttelusta, vaan oikeudesta tuntea olevansa rakastettu ja haluttu. Eikö se sinulle ole tärkeä tunne? 

Minua ei tarvitse vakuutella viesteillä ja hymiöillä jatkuvasti, vaan ihan tavallisilla arkisilla jutuilla, kuten sillä, että lapsiviikolla järjestää aikaa vaikka jollekin yhteiselle lenkille. 

Lähinnä se lienee tuo asenteesi. "Vakuuta minut siitä, että olen tärkein". "Kun olet kavereidesi kanssa, niin vakuut minut siitä että ajattelet minua lähettämällä AINAKIN yksi viesti". Kuulostaa ihan hemmetin ahdistavalta. En ajattele asioita noin eikä minulle rakkaus ole tuollaista. Minulla on paljon tärkeitä asioita elämässä, en rupea pistämään niitä vastakkain.

Minulle ei tarvitse vakuuttaa, että olen tärkein, riittää että koen olevani tärkeä. Viesti oli ainoastaan esimerkki elu joskus pienet jutut ratkaisee. En tarkoittanut, eikä se käy edes viestistäni ilmi, että odottaisin tai vaatisin kumppaniltani viestejä.

Minusta parisuhteessa on velvollisuus osoittaa toiselle, että hänestä pidetään, hänen kanssaan on kiva viettää aikaa ja että hän on tärkeä ihminen. Tämä on tietysti molemminpuolista. Ei tarvitse vakuutta, vaan ihan vain näyttää se arkisin sanoin ja teoin oli se nyt sitten lämmin hymy tai viesti, että on ikävä.

Ihan jokainen vaatii tietyn määrän huomiota kumppaniltaan parisuhteessa. Mikä juju on muuten edes olla parisuhteessa? Vaatimisella en tarkoittanut huomion kerjäämistä, vaan tiedän omat toiveeni parisuhteelta ja jos ne ei hyvässä yhteisymmärryksessä täyty, on minun aika etsiä joku toinen.

Luepa nyt tuo oma viestisi aikuisten oikesti uudestaan läpi:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä

Toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa

Pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä  

Menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Odotan, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana riittää.

Kuten sanoin, kuulostaa kyllä aika vaativalta ja sellaiselta suoritukselta, johon minä en aikuisena miehenä kaiken muun elämän keskellä pystyisi enkä haluaisi lähteä edes yrittämään. En ikinä haluaisi kirjoittaa tuollaista vaatimuslistaa omalle naisystävälleni. Mieluummin keskittyisin siihen, mitä voin tarjota hänelle tai mitä voimme olla yhdessä. Olemme kuitenkin aikuisia ihmisiä omine eläminemme ja taakkoinemme.  

Et varmaan ihan aikuisten oikeasti ymmärtnyt mitä tarkoitettiin.

Pointti on löytää itselle sellainen puolisko jonka kanssa nuo hommat toimii, ei niin että ensin otetaan vaan joku, ja sitten vuoden päästä isketään vaatimuslista pöytään.

Mulla on ihan hemmetin pitkä "lista" ominaisuuksia mitä miehelläni ei tule missään nimessä olla, eli ne ovat hylkääviä ominaisuuksia. En kuitenkaan kysy mieheltä ekoilla treffeillä että oletko alkoholisti, narkkari, lääkkeiden väärinkäyttäjä, oletko narsistinen? Tai ota tarkoituksella edellä mainituilla ominaisuuksilla varustettua miestä jolle lyön listan käteen pitkän yhdessäolon jälkeen kun jo sanon häntä miesystäväksi.

Kyllä nuo tulee ilmi siinä tutustuessa.

Jostain syystä miehet haluaisivat tapailla mua yksinoikeudella. Sitten nähdään 1-2kertaa viikossa, syödään illallista, katsotaan leffa ja harrastetaan seksiä. Ei käy mulle. Joko nähdään puhtaasti seksin merkeissä (en halua yövieraita), jolloin mulla on myös muita miehiä tai sitten mennään ja harrastetaan yhdessä jotain liikuntaa tai vaikkapa kalastusta ja sitoudutaan. Tuo kädenlämpöinen vaihtoehto nro 1 tuntuu olevan miesten suosiossa. En enää suostu moiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ööh. Kai sitä voi olla parisuhteessa, koska tykkää olla parisuhteessa ja tykkää kumppanistaan. Voi tykätä myös monista muista ihmisistä ja tekemisistä. Elämään mahtuu parhaimmillaan monenlaista. -ohis

Öööööh. Kaikkien suhteiden ei ole pakko olla parisuhteita. Tuollainen silloin tällöin näkeminen on sellaista kevytsuhteilua, kun kumppania ei oteta elämään mukaan vaan pidetään sivussa. Kaikestahan sitä voi tykätä, vaikka kymmenestä tuollaisesta yhtäaikaa.

Mikä ihme tarve normittaa? Joillain ihmisillä on vähemmän aikaa parisuhteelle kuin toisilla, mutta ei se tee heidän parisuhteistaan mitään kevytsuhteita tai sivujuonteita heidän elämässään, jolleivat he itse sitä sellaiseksi koe. Ärsyttävää olettamista. Elämän voi elää ja parisuhteessa olla monilla tavoin.   

Voihan sitä elää 50 vuotta etäsuhteessa näkemättä koskaan, ja kutsua sitä parisuhteeksi. Sen anominen ääneen ettei keisrailla ole vaatteita ei tee sanomisesta normittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva löytää nainen, jolle ei tarvitsisi selitellä toistuvasti sitä, miksi olen keskellä työpäivän ollut whatsappissa ja vastannut lapseni akuuttiin kysymykseen mutta en ole vastannut hänen viestiinsä, jossa lukee "miten menee, muru <3"? Minulla menee oikeasti hermot näihin viestittelydraamoihin enkä pidä oikeana sitä, että olen kaikesta selitysvelvollinen. En minäkään valvo hänen WA-käytöstään ja nyt olen omatkin läsnäolotietoni piilottanut, vaikka ne olisivat lasten kannalta hyvä olla ja vaikka naisystävä veti ison herneen nenään. En vain jaksa enää.   

 

Kyllä itsekin ihmettelen että miten otetaan niin tolloja sukkailukavereita etteivät he ymmärrä että ihmisen työpäivä on niin kiireinen ettei hän kerkeä yhtään mitään puhelinta edes katsomaan. Ihmeellistä miten aikuiset ihmiset eivät pysty keskustelemaan näistä asioista. 

Yleensä jos omaa puhelinta kerkeää katsomaan vähän väliä, niin kerkeää myös vastata että nyt on kiire.

Yksin on vaikea keskustella, jos toisella on tarve "tulla huomioiduksi" ja "säilyttää tunneyhteys" myös toisen ihmisen työpäivän aikana. 

En nähnyt tuollaista viestiä keneltäkään tulleen, joten jos viitsit lainata sen, niin keskustellaan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon iästä ja elämäntilanteesta. Keski-ikäisenä toisella kierroksella olevana lasten isänä ja vaativassa työssä olevana en jaksa alituista viestittelyä. Elämässä on niin paljon muutakin. Aina on kiva nähdä ja silloin olen kyllä sitten läsnä täysillä. Sopiva määrä näkemistä on ihan riippuvaista siitä mitä kaikkea muuta on meneillään. Joskus useammin, jos lapset ovat minulla niin harvemmin. Sellaista se vaan on tässä elämäntilanteessa. Priorisoin lasten kanssa vietettävää aikaa, töitä ja liikuntaa.

Yleensä se vain on niin että puhelimen viestit laulaa kyllä kaikkille muille paitsi sille omalle siipalle. Siitähän tässä on kyse. Ei kukaan laske viestejä mikäli näin ei ole. 

Ai onko se "yleensä" niin? Minulla viestit laulavat kyllä lapsilleni ja ikääntyneille vanhemmilleni ja harrastusryhmiin, jos pakollisia hoidettavia asioita on. Naiseni kanssa juttelen lähinnä yötolkulla nähdessämme, koska pärjäämme arjessa ilman viestejä ihan hyvin.

Kyllä on yleensä, ilman "-merkkejä. Ongelmia ei tule kun viestitellään normaalisti. Nainen kyllä vaistoaa milloin viestit kyllä laulavat kavereille ja muille naisille, mutta omalle kumppanille Näytellään kiireistä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Moni aikuinen ihminen on oikeasti kiireinen. Monella on oikeasti tärkeää asiaa muille elämässä tärkeille ihmisille kuin kumppanille - sellaisiakin toivottavasti kaikilla on. Jos minä tiedän näkeväni naiseni tänään tai huomenna illalla, niin jaksan kyllä odottaa kommunikointia siihen asti. Varaan kyllä oikeuden viestitellä kaverilleni, jot en ole nähnyt kuukauteen. Se ei kuulu naiselleni millään tavalla. 

Pitää täysin paikkansa. Normaali ihminen kykenee viestittelemään normaalisti, ja ymmärtämään jopa parin sanomisen jälkeen että toinen ei töistä voi vastata viestiin, kun eihän hän sitä kerkeä edes näkemään työpäivän aikana, kun on niin kiire koko ajan. Tuolloin ei tietenkään kerkeä vastata kenellekään muullekaan, eikä tosiaan edes vilkaisemaan omaa työpuhelinta. Tämähän nyt on aivan selvä asia. 

Varata saa oikeuksia niin paljon kuin haluaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kyllä sen vain tietää milloin toinen koijaa.

Onnea vaan parisuhteeseen tuolla asenteella. Toivottavasti löydät itsellesi työttömän kumppanin.

Kiitos, onnea olikin että mieheni löysin, mutta parisuhteeseen onnea ei enää ole tarvittu, kun sovimme niin hyvin yhteen. En tarvtise siis uutta miestä, en työssäkäyvää enkä työtöntä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Olet sitä porukkaa, joka on eron jälkeen vailla kavereita ja vailla harrastuksia. Ei kukaan halua sulle olla puolison korvikekaan, kun ei muuna aikana kiinnosta. Teidät on niin nähty. Sitten kyllä soitellaan ja vuodatetaan murheita kun parisuhde on loppu. Sori, mua ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Parempiakin ystäviä löytyy. 

Sinä kuulut siihen porukkaan jotka keksivät päästään juttuja muista keskustelijoista, ja sitten haluaisivat keskustella näistä oman mielikuvituksen tuotteistaan. Ei maksa vaivaa vastailla tuollaiselle. 

Näytti maksavan.

Sen verran tottakai, että sinulle kerrotaan että et nyt pääse vatkuttamaan tämän kirjoittajan kanssa, ja paljastetaan surkea keskustelutyyli.

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä miehet haluaisivat tapailla mua yksinoikeudella. Sitten nähdään 1-2kertaa viikossa, syödään illallista, katsotaan leffa ja harrastetaan seksiä. Ei käy mulle. Joko nähdään puhtaasti seksin merkeissä (en halua yövieraita), jolloin mulla on myös muita miehiä tai sitten mennään ja harrastetaan yhdessä jotain liikuntaa tai vaikkapa kalastusta ja sitoudutaan. Tuo kädenlämpöinen vaihtoehto nro 1 tuntuu olevan miesten suosiossa. En enää suostu moiseen.

En ole etsinyt uutta suhdetta tällä vuosituhannella ja tämä oli mulle jotenkin pettymys huomata. Toivottovasti jää yhteen kokemukseen. Se seksikin jää kädenlämpöiseksi tuossa ykkösvaihtoehdossa. Miehille se sitten varmaan riittää sekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ööh. Kai sitä voi olla parisuhteessa, koska tykkää olla parisuhteessa ja tykkää kumppanistaan. Voi tykätä myös monista muista ihmisistä ja tekemisistä. Elämään mahtuu parhaimmillaan monenlaista. -ohis

Öööööh. Kaikkien suhteiden ei ole pakko olla parisuhteita. Tuollainen silloin tällöin näkeminen on sellaista kevytsuhteilua, kun kumppania ei oteta elämään mukaan vaan pidetään sivussa. Kaikestahan sitä voi tykätä, vaikka kymmenestä tuollaisesta yhtäaikaa.

Mikä ihme tarve normittaa? Joillain ihmisillä on vähemmän aikaa parisuhteelle kuin toisilla, mutta ei se tee heidän parisuhteistaan mitään kevytsuhteita tai sivujuonteita heidän elämässään, jolleivat he itse sitä sellaiseksi koe. Ärsyttävää olettamista. Elämän voi elää ja parisuhteessa olla monilla tavoin.   

Voihan sitä elää 50 vuotta etäsuhteessa näkemättä koskaan, ja kutsua sitä parisuhteeksi. Sen anominen ääneen ettei keisrailla ole vaatteita ei tee sanomisesta normittamista.

Voihan sitä vetää kaikki tulkinnat överiksi. Ei sillä sitten ole mitään tekemistä ihmisten arkielämän kanssa, mutta sillä ei liene väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Olet sitä porukkaa, joka on eron jälkeen vailla kavereita ja vailla harrastuksia. Ei kukaan halua sulle olla puolison korvikekaan, kun ei muuna aikana kiinnosta. Teidät on niin nähty. Sitten kyllä soitellaan ja vuodatetaan murheita kun parisuhde on loppu. Sori, mua ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Parempiakin ystäviä löytyy. 

Sinä kuulut siihen porukkaan jotka keksivät päästään juttuja muista keskustelijoista, ja sitten haluaisivat keskustella näistä oman mielikuvituksen tuotteistaan. Ei maksa vaivaa vastailla tuollaiselle. 

Näytti maksavan.

Sen verran tottakai, että sinulle kerrotaan että et nyt pääse vatkuttamaan tämän kirjoittajan kanssa, ja paljastetaan surkea keskustelutyyli.

Ja maksoi jo toisenkin kerran. Et vaan voi itsellesi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Meillä menee parisuhde ykköseksi molemmilla, ihan lastenkin yli, koska lapset ovat vain lainassa. Nykyajankin lapsi kestää sen rikkoutumatta, että vanhemmilla on myös muuta elämää kuin juuri hän. Ongelmia tulee sellaisille lapsille jotka kuvittelevat koko elämänsä että äiti on vain häntä varten maailmassa.

Tätä ei moni suomalaisnainen ymmärrä, vaan luulevat olevansa naimisissa lasten kanssa.

Sitten yh on helisemässä, kun murrosikäinen yrittää repiä itseään irti epäterveestä symbioosista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Meillä menee parisuhde ykköseksi molemmilla, ihan lastenkin yli, koska lapset ovat vain lainassa. Nykyajankin lapsi kestää sen rikkoutumatta, että vanhemmilla on myös muuta elämää kuin juuri hän. Ongelmia tulee sellaisille lapsille jotka kuvittelevat koko elämänsä että äiti on vain häntä varten maailmassa.

Tätä ei moni suomalaisnainen ymmärrä, vaan luulevat olevansa naimisissa lasten kanssa.

Sitten yh on helisemässä, kun murrosikäinen yrittää repiä itseään irti epäterveestä symbioosista.

Höpö höpö. Turvallinen kiintymyssuhde ei riipu siitä, onko äidillä mies elämässâän vai ei. Siinä on kyse ihan muista asioista, joissa vanhemmat eivät tällä hetkellä loista. Siksi nuorten mielenterveysongelmat. Moni nuori kokee, että vanhemmat eivät ole läsnä eivätkä välitä. Niin se on. Mennään omissa menoissa, roikutaan puhelimella, venytään tinderissä. Lapsi ja nuori tarvitsee läsnäoloa ja itsensä ykköseksi laittamista. Niin se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on jännää porukkaa, kun se, että nainen haluaa tuntea olevansa miehelleen lasten ja miehen itsensä jälkeen (!) ykkönen on "liian vaativaa". Että haluaa tuntea olevansa parisuhteessaan erityinen on "liian vaativaa".

Ilmeisesti se, että läheisyys ja aito hyväksyntä on keskeinen parisuhteen motiivi on joillekin tosi pelottava ajatus. Mulla on aina sellainen olo, että olen kumppanilleni erityinen ja että lasten ja hänen hyvinvointinsa ohella olen tärkeintä hänen elämässäänn, ja puolisoni on samoin minulle. Ei tähän tarvita jatkuvaa kontaktia, ,utta riittävä kylläkin, ja etenkin jaettu näkemys siitä mitä rakkaus on.

Muuhun en enää ryhtyisi, enkä kehota ketään muutakaan ryhtymään jos ajattelee samoin.

Niin, no sinusta se on outoa. Monien muiden mielestä taas on outoa ja lapsellista kilpailuttaa ihmisiä ja tekemisiä keskenään ja numeroida, mikä on ykkönen ja kutonen. Onneksi jokainen saa valita seuransa ihan itse.

Jos joku jää jatkuvasti kutoseksi niin onhan se ihan selvää ettei hän ole ykköstä nähnytkään. Jokainen osoittaa käytöksellään että mitkä omat oikeat prioriteetit ovat; jos sanoo että puoliso on ykkönen mutta kuitenkin kaikki muut menot jatkuvasti menevät puolison yli, niin onhan se selvää että kyseinen lause parhaimmillaan on itselleen valehtelua. 

Se on ok jos jollekin parisuhde on elämässä numerona kuusi, yhdeksän tai mitälie, Mutta ollaan rehellisiä asiasta

Se ei siis sinulle tunnu olevan ok, että tällaista lapsellista numerolistaa ei tehdä?

No, siitä huolimatta meitä on aika iso joukko, jota ei huvita leikkiä noita sinun leikkejäsi. Mitään sille et voi.

Miksi haluaisin asialle jotain? Henkilöltä, jolle normaalit huomionosoitukset on "leikkien leikkimistä" -tai mitä ikinä- toivon vain että pysyy kaukana.

Enkä tarvitse muita miehiä omani lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ihan rehellisesti sanoen kuulostaa aivan kammottavalta näin miehen korviin. Oikeastiko minun pitäisi olla koko ajan todistelemassa sinulle tunteitani ja niiden voimakkuutta ja haluttavuuttasi? Ja etenkin suhteessa elämäni muihin ihmisiin ja harrastuksiin yms.? Kilpailuttaa teitä keskenänne? Sori, en lähde tuollaiseen. Olen varmaan liian arkinen ja maanläheinen mies. 

Onko siis liikaa pyydetty, että nainen tuntee olevansa haluttu parisuhteessa? Tai siis jos mies haluaisi tavata minua vain pari kertaa parissa viikossa, kyllä se kertoisi jotain siitä tunteiden määrästä, mitä hän minua kohtaan tuntee. Jo seksin määrä tipahtaisi niin pieneksi, että en tiedä haluaisinko sellaista parisuhdetta. Kyse ei ole mistään vakuuttelusta, vaan oikeudesta tuntea olevansa rakastettu ja haluttu. Eikö se sinulle ole tärkeä tunne? 

Minua ei tarvitse vakuutella viesteillä ja hymiöillä jatkuvasti, vaan ihan tavallisilla arkisilla jutuilla, kuten sillä, että lapsiviikolla järjestää aikaa vaikka jollekin yhteiselle lenkille. 

Lähinnä se lienee tuo asenteesi. "Vakuuta minut siitä, että olen tärkein". "Kun olet kavereidesi kanssa, niin vakuut minut siitä että ajattelet minua lähettämällä AINAKIN yksi viesti". Kuulostaa ihan hemmetin ahdistavalta. En ajattele asioita noin eikä minulle rakkaus ole tuollaista. Minulla on paljon tärkeitä asioita elämässä, en rupea pistämään niitä vastakkain.

Minulle ei tarvitse vakuuttaa, että olen tärkein, riittää että koen olevani tärkeä. Viesti oli ainoastaan esimerkki elu joskus pienet jutut ratkaisee. En tarkoittanut, eikä se käy edes viestistäni ilmi, että odottaisin tai vaatisin kumppaniltani viestejä.

Minusta parisuhteessa on velvollisuus osoittaa toiselle, että hänestä pidetään, hänen kanssaan on kiva viettää aikaa ja että hän on tärkeä ihminen. Tämä on tietysti molemminpuolista. Ei tarvitse vakuutta, vaan ihan vain näyttää se arkisin sanoin ja teoin oli se nyt sitten lämmin hymy tai viesti, että on ikävä.

Ihan jokainen vaatii tietyn määrän huomiota kumppaniltaan parisuhteessa. Mikä juju on muuten edes olla parisuhteessa? Vaatimisella en tarkoittanut huomion kerjäämistä, vaan tiedän omat toiveeni parisuhteelta ja jos ne ei hyvässä yhteisymmärryksessä täyty, on minun aika etsiä joku toinen.

Luepa nyt tuo oma viestisi aikuisten oikesti uudestaan läpi:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä

Toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa

Pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä  

Menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Odotan, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana riittää.

Kuten sanoin, kuulostaa kyllä aika vaativalta ja sellaiselta suoritukselta, johon minä en aikuisena miehenä kaiken muun elämän keskellä pystyisi enkä haluaisi lähteä edes yrittämään. En ikinä haluaisi kirjoittaa tuollaista vaatimuslistaa omalle naisystävälleni. Mieluummin keskittyisin siihen, mitä voin tarjota hänelle tai mitä voimme olla yhdessä. Olemme kuitenkin aikuisia ihmisiä omine eläminemme ja taakkoinemme.  

Minusta tuntuu, että olet jo päättänyt minun olevan tavallista vaativampi nainen ja luet sillä ennakkoasenteella kirjoitukseni. Ihan aikuisten oikeasti olen itsekin ihan aikuinen, 36v nainen, joka elän aika pitkässä parisuhteessa. Ymmärrän, että parisuhteita on erilaisia. Yritin selittää, mikä on oma näkemykseni parisuhteesta ja siinä vietetyn ajan riittävyydestä. 

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Jokaisella meillä on oma vaatimustasonsa, minkä verran huomiota eli aikaa, kommunikaatiota ja seksiä tarvitsee kumppanilta. 

Toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Kyllä toivoisin, että minä olisin miehelle tärkeintä hänen oman onnellisuutensa ja lastensa jälkeen ja että hän jotenkin sen minulle myös osoittaisi. Minusta se on parisuhteessa tärkeää, että toiselle näyttää hänen olevan tärkeä. Ei kai kukaan halua olla kumppanin kanssa, joka useammin valitsee olla kavereidensa kanssa kuin puolison?

Pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Tämä on jokseenkin sama asia kuin yllä eli että vapaa-ajalla (poislukien kohtuullinen määrä harrastuksia) olisimme yhdessä. Se voi tarkoittaa ihan vain sitä, että lapsivapailla viikoilla edes nukumme yhdessä tai että lapsivapaat viikonloput vietettäisiin yhdessä (poislukien kohtuullinen määrä harrastuksia). Ei kaikkea aikaa, mutta paljoin aikaa kuitenkin.

Menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin. Oma onnellisuus tarkoittaa kohtuullista määrää harrastuksia ja pitää sisällään ajatuksen myös työhön keskittymisestä ja urasta. Nämä ovat aina tulkinnanvaraisia eli kunhan tasapaino säilyy vapaa-ajan, työn ja parisuhteen välillä, niin hyvä. 

Odotan, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana riittää. En missään kohtaa väittänyt, että tarvitsen sen yhden viestin kaveri-illasta. Toisaalta asian voi kääntää päinvastoinkin eli onko se liikaa pyydetty, että muistaa toista yhdellä ainoalla viestillä? En itse ole niin sen viestin perään, mutta jollekin se voi olla tärkeää. Ja kyllä odotan, että mies on malttamaton etenkin suhteen ensimmäisinä vuosina näkemään minut, että hän on täysin valmis lapsiviikon jälkeen repimään vaatteet päältäni ja viihtymään sängyssä tunteja kanssani. Etko itse halua, että kumppani odottaa näkemistä niin, että näkee jo päiväunia sinusta? Olen ollut yli 15 vuotta mieheni kanssa ja jos hän on viikon poissa, odotan käytännössä häntä jo sängyssä. Jos olisimme olleet yhdessä vasta pari vuotta, odottaisin vielä suurempaa intohimoa. En tyytyisi mieheen, joka ei tuntisi suurta himoa minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä miehet haluaisivat tapailla mua yksinoikeudella. Sitten nähdään 1-2kertaa viikossa, syödään illallista, katsotaan leffa ja harrastetaan seksiä. Ei käy mulle. Joko nähdään puhtaasti seksin merkeissä (en halua yövieraita), jolloin mulla on myös muita miehiä tai sitten mennään ja harrastetaan yhdessä jotain liikuntaa tai vaikkapa kalastusta ja sitoudutaan. Tuo kädenlämpöinen vaihtoehto nro 1 tuntuu olevan miesten suosiossa. En enää suostu moiseen.

Samis! Kyllä mulle kevyt kiva käy, mutta turha odotella että se tapahtuu eksklusiivisesti vain miehen toiveiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Eivätköhän nykymiehet saa pornosta kaiken, mitä tarvivat. Siis se koko ajan kasvava tyhmempi osuus.

T-tyhmät miehet ei saa seksiä multa, TYHMÄT! Siitäs saitte!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Lapsiviikoilla ymmärrän, ettei nähdä ja viestittelykin on minimaalista. Vastaavasti lapsivapailla viikoilla toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni, että hänen olisi ollut minua ikävä ja hän olisi kaivannut kosketustani, yhdessä oloa ja nauruani ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Omia menoja voi toki olla, urheilen ja liikun itsekin 5-6 krt/vko, mutta niiden lisäksi pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Aina voi toki tulla kavereiden kanssa menoja, mutta oleellista on se tunne, jonka kumppanilta saan, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Ehkä tärkeintä on tapa, millä mies tekee asian minulle selväksi. Kaikkea aikaa ei tarvitse olla yhdessä, mutta odotan kyllä, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana, että on ikävä minua, riittää. 

Olen aika introvertti ja viihdyn yksin. Silti rajansa kaikella, enkä halua mitään fwb-suhdetta. Jos olen aina viimeinen, joka valitaan, se kertoo jo paljon miehen tunteista minua kohtaan. 

Ihan rehellisesti sanoen kuulostaa aivan kammottavalta näin miehen korviin. Oikeastiko minun pitäisi olla koko ajan todistelemassa sinulle tunteitani ja niiden voimakkuutta ja haluttavuuttasi? Ja etenkin suhteessa elämäni muihin ihmisiin ja harrastuksiin yms.? Kilpailuttaa teitä keskenänne? Sori, en lähde tuollaiseen. Olen varmaan liian arkinen ja maanläheinen mies. 

Onko siis liikaa pyydetty, että nainen tuntee olevansa haluttu parisuhteessa? Tai siis jos mies haluaisi tavata minua vain pari kertaa parissa viikossa, kyllä se kertoisi jotain siitä tunteiden määrästä, mitä hän minua kohtaan tuntee. Jo seksin määrä tipahtaisi niin pieneksi, että en tiedä haluaisinko sellaista parisuhdetta. Kyse ei ole mistään vakuuttelusta, vaan oikeudesta tuntea olevansa rakastettu ja haluttu. Eikö se sinulle ole tärkeä tunne? 

Minua ei tarvitse vakuutella viesteillä ja hymiöillä jatkuvasti, vaan ihan tavallisilla arkisilla jutuilla, kuten sillä, että lapsiviikolla järjestää aikaa vaikka jollekin yhteiselle lenkille. 

Lähinnä se lienee tuo asenteesi. "Vakuuta minut siitä, että olen tärkein". "Kun olet kavereidesi kanssa, niin vakuut minut siitä että ajattelet minua lähettämällä AINAKIN yksi viesti". Kuulostaa ihan hemmetin ahdistavalta. En ajattele asioita noin eikä minulle rakkaus ole tuollaista. Minulla on paljon tärkeitä asioita elämässä, en rupea pistämään niitä vastakkain.

Minulle ei tarvitse vakuuttaa, että olen tärkein, riittää että koen olevani tärkeä. Viesti oli ainoastaan esimerkki elu joskus pienet jutut ratkaisee. En tarkoittanut, eikä se käy edes viestistäni ilmi, että odottaisin tai vaatisin kumppaniltani viestejä.

Minusta parisuhteessa on velvollisuus osoittaa toiselle, että hänestä pidetään, hänen kanssaan on kiva viettää aikaa ja että hän on tärkeä ihminen. Tämä on tietysti molemminpuolista. Ei tarvitse vakuutta, vaan ihan vain näyttää se arkisin sanoin ja teoin oli se nyt sitten lämmin hymy tai viesti, että on ikävä.

Ihan jokainen vaatii tietyn määrän huomiota kumppaniltaan parisuhteessa. Mikä juju on muuten edes olla parisuhteessa? Vaatimisella en tarkoittanut huomion kerjäämistä, vaan tiedän omat toiveeni parisuhteelta ja jos ne ei hyvässä yhteisymmärryksessä täyty, on minun aika etsiä joku toinen.

Luepa nyt tuo oma viestisi aikuisten oikesti uudestaan läpi:

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä

Toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa

Pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä  

Menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin.

Odotan, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana riittää.

Kuten sanoin, kuulostaa kyllä aika vaativalta ja sellaiselta suoritukselta, johon minä en aikuisena miehenä kaiken muun elämän keskellä pystyisi enkä haluaisi lähteä edes yrittämään. En ikinä haluaisi kirjoittaa tuollaista vaatimuslistaa omalle naisystävälleni. Mieluummin keskittyisin siihen, mitä voin tarjota hänelle tai mitä voimme olla yhdessä. Olemme kuitenkin aikuisia ihmisiä omine eläminemme ja taakkoinemme.  

Minusta tuntuu, että olet jo päättänyt minun olevan tavallista vaativampi nainen ja luet sillä ennakkoasenteella kirjoitukseni. Ihan aikuisten oikeasti olen itsekin ihan aikuinen, 36v nainen, joka elän aika pitkässä parisuhteessa. Ymmärrän, että parisuhteita on erilaisia. Yritin selittää, mikä on oma näkemykseni parisuhteesta ja siinä vietetyn ajan riittävyydestä. 

Tarvitsen tietyn määrän huomiota mieheltä. Jokaisella meillä on oma vaatimustasonsa, minkä verran huomiota eli aikaa, kommunikaatiota ja seksiä tarvitsee kumppanilta. 

Toivoisin, että minä olisin ensisijainen miehelleni ja ettei hän malta pitää sormiaan minusta erossa. Kyllä toivoisin, että minä olisin miehelle tärkeintä hänen oman onnellisuutensa ja lastensa jälkeen ja että hän jotenkin sen minulle myös osoittaisi. Minusta se on parisuhteessa tärkeää, että toiselle näyttää hänen olevan tärkeä. Ei kai kukaan halua olla kumppanin kanssa, joka useammin valitsee olla kavereidensa kanssa kuin puolison?

Pääsääntöisesti toivoisin, että olisimme yhdessä. Tämä on jokseenkin sama asia kuin yllä eli että vapaa-ajalla (poislukien kohtuullinen määrä harrastuksia) olisimme yhdessä. Se voi tarkoittaa ihan vain sitä, että lapsivapailla viikoilla edes nukumme yhdessä tai että lapsivapaat viikonloput vietettäisiin yhdessä (poislukien kohtuullinen määrä harrastuksia). Ei kaikkea aikaa, mutta paljoin aikaa kuitenkin.

Menen kaiken muun ohitse paitsi hänen oman onnellisuutensa ja lasten hyvinvoinnin. Oma onnellisuus tarkoittaa kohtuullista määrää harrastuksia ja pitää sisällään ajatuksen myös työhön keskittymisestä ja urasta. Nämä ovat aina tulkinnanvaraisia eli kunhan tasapaino säilyy vapaa-ajan, työn ja parisuhteen välillä, niin hyvä. 

Odotan, että hän on malttamaton saada nähdä minut. Joskus siitä huolimatta voi "valita" kaverit, mutta yksikin viesti kaveri-illan aikana riittää. En missään kohtaa väittänyt, että tarvitsen sen yhden viestin kaveri-illasta. Toisaalta asian voi kääntää päinvastoinkin eli onko se liikaa pyydetty, että muistaa toista yhdellä ainoalla viestillä? En itse ole niin sen viestin perään, mutta jollekin se voi olla tärkeää. Ja kyllä odotan, että mies on malttamaton etenkin suhteen ensimmäisinä vuosina näkemään minut, että hän on täysin valmis lapsiviikon jälkeen repimään vaatteet päältäni ja viihtymään sängyssä tunteja kanssani. Etko itse halua, että kumppani odottaa näkemistä niin, että näkee jo päiväunia sinusta? Olen ollut yli 15 vuotta mieheni kanssa ja jos hän on viikon poissa, odotan käytännössä häntä jo sängyssä. Jos olisimme olleet yhdessä vasta pari vuotta, odottaisin vielä suurempaa intohimoa. En tyytyisi mieheen, joka ei tuntisi suurta himoa minua kohtaan.

Ota huomioon että sä vastailet nyt trollille... Ei kannattaisi, koska vain ja ainoastaan viihdytät jotain mt-tapausta. Normaali ihminen kyllä ymmärtää mitä ajoit takaa, ja on samaa mieltä siitä siltä osin, että se on ihan terveen ihmisen kirjoittamaa, ja tajuaa että hyvinkin usein juuri tuollaista ollaan vailal suhteelta kuin sinä olet. 

Ei kannata enää vastailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

No jos taas mietin itseäni niin mulla olis just viikonloppuisin hyvin aikaa ja halua olla miesystäväni kanssa. Jos siis jostain kumman syystä näet, että kenen tahansa pitäisi hyväksyä sinun tapasi olla ja elää niin sinä rajoittaisit minulta mahdollisuuden sellaiseen elämään mitä MINÄ kaipaan. Et varmaan tykkäisi, että mulla olisi toinen mies, jota tapailisin sun lapsiviikonloput ja harrastusviikonloput. Ja tosiaan, tästäpä päästään siihen, että sen toisen miehen kanssa kannattaisi olla kokonaan.

Parisuhde on aina kompromissien tekoa. Jos haet 24/7 suhdetta, niin minä en olisi sinulle sopiva ehdokas. En oleta toisen mukautuvan täysin minun elämääni ja minä en mukaudu täysin toisen elämään. Minulla esimerkiksi seuran treenit ovat silloin, kun seura on saanu treenivuoron.

Koska minulla on alaikäisiä lapsia ja en halua heille ketään kovin helpolla esitellä, niin suhteen alkuvaiheessa emme voisi tavata kun lapset ovat minun kanssa. Mikäli nainen ei tätä hyväksy, niin emme olisi toisillemme sopivia. Luultavasti moni nainen tämän ymmärtää, koska samaa näkemystä olen useammalta naiseltakin kuullut. 

Täällä toinen mies, joka aivan samaa mieltä. Ovatko naiset sitten vain riippuvaisempia huomionosoituksista ja yhdessäolosta kuin miehet? Minä en töissä ollessani esimerkiksi juuri ajattele naisystävääni ja ihmettelen, kun häneltä paukkaa viestiä monta kertaa päivässä. En pidä siitä vaan haluaisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sitten passiivisaggressiivista mökötystä, jos en päivän aikana ehdi vastailla hänen viesteihinsä. Ja mökötystä siitä, jos lyhyellä varoitusajalla tuleekin esim. lasten kanssa menoj, joihin hän ei vielä ole tervetullut. Itseäni tuollaiset eivät haittaa yhtään vaan lähden vaikka kaverin kanssa kaljalle tai lenkille. Naisystävä marttyroi sitten sen illan kotonaan. En vaan jaksa ymmärtää.

Naisille kommunikaatio on samaa kuin miehille seksi. Naiset ei ymmärrä miksi miehille on niin iso juttu että koko ajan pitää olla vääntämässä sitä seksiä. Eikö ole muita mielenkiinnon kohteita elämässä? Minä en ajattele ollenkaan seksiä viikon mittaan eikä minua yhtään haittaa jos on muita menoja ja seksi jää sen takia välistä. 

*Ironiaa*. Mutta ehkä kuvastaa sitä, miten miehet ja naiset keskimäärin ovat täysin eri rotua ja jos halutaan onnellinen suhde, pitää antaa rakkautta sen toisen toivomalla tavalla. Tietysti kohtuuden puitteissa. 

Minusta ei ole kohtuullista pitää mielenosoitusta siitä, jos haluan keskittyä työpäivän aikana työhön ja työyhteisöön ja jos haluan olla hyvä ja vastuullinen isä lapsilleni. Muusta voin joustaa.

Minä taas en jousta parisuhteestani, vaan se on minulle ykkönen. Pakollisia asioita on, ja ne on hoidettava, mutta puolisoni on tärkein, ja menee aina harrastusten ja kavereiden ohi.

Olet sitä porukkaa, joka on eron jälkeen vailla kavereita ja vailla harrastuksia. Ei kukaan halua sulle olla puolison korvikekaan, kun ei muuna aikana kiinnosta. Teidät on niin nähty. Sitten kyllä soitellaan ja vuodatetaan murheita kun parisuhde on loppu. Sori, mua ei enää siinä vaiheessa kiinnosta. Parempiakin ystäviä löytyy. 

Sinä kuulut siihen porukkaan jotka keksivät päästään juttuja muista keskustelijoista, ja sitten haluaisivat keskustella näistä oman mielikuvituksen tuotteistaan. Ei maksa vaivaa vastailla tuollaiselle. 

Näytti maksavan.

Sen verran tottakai, että sinulle kerrotaan että et nyt pääse vatkuttamaan tämän kirjoittajan kanssa, ja paljastetaan surkea keskustelutyyli.

Ja maksoi jo toisenkin kerran. Et vaan voi itsellesi mitään.

Surkea on tosiaan tuollainen keskustelutyyli. Ja harmistus iso kun ei kukaan lähdekään mukaan omaan mielikuvitusleikkiin.

Olet vakiokasvo palstalla, tunnistaa tyylistä.

T: eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin alussa lapsiviikko on poissuljettua aikaa parisuhdemielessä. Minulle jää siis viikko, johon sisältyy töiden ohella treenit. Mikäli toinen edellyttäisi esim. koko viinkolopun viettämistä aina yhdessä lapsettomilla viikoilla, niin se rajoittaisi muita menoja.  

Jos mulla ois noin pienet lapset, ja arki sitä myöten täynnä kaiket viikot, niin en edes miettisi parisuhdetta. Tuollaisessa elämäntilanteessa. Kyllä ihminen voi yksinkin elää, ei ole ihan pakko olla koko ajan parisuhteessa jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. 

Eihän, vaan se vaatii ihmisen, jolle tuollainen parisuhde sopii. Ihmisen, jolla itselläänkin on harrastuksia ja menoja ja muitakin ihmissuhteita, joista nauttia. Ei ole mitään järkeä hirttäytyä seurelämässään yhden ihmisen varaan, vaikka hän olisi kuinka rakas ja tärkeä.

Miksi on pakko olla parisuhteessa jos ei kerkeä olla parisuhteessa? Pelkäätkö olla yksin? Kannattaisi eron jälkeen ihan reippaasti olla itsekseen, ennen kuin ryntää uuteen suhteeseen jolle ei edes ole aikaa, vain koska ei osaa olla yksin.

Ööh. Kai sitä voi olla parisuhteessa, koska tykkää olla parisuhteessa ja tykkää kumppanistaan. Voi tykätä myös monista muista ihmisistä ja tekemisistä. Elämään mahtuu parhaimmillaan monenlaista. -ohis

Öööööh. Kaikkien suhteiden ei ole pakko olla parisuhteita. Tuollainen silloin tällöin näkeminen on sellaista kevytsuhteilua, kun kumppania ei oteta elämään mukaan vaan pidetään sivussa. Kaikestahan sitä voi tykätä, vaikka kymmenestä tuollaisesta yhtäaikaa.

Mikä ihme tarve normittaa? Joillain ihmisillä on vähemmän aikaa parisuhteelle kuin toisilla, mutta ei se tee heidän parisuhteistaan mitään kevytsuhteita tai sivujuonteita heidän elämässään, jolleivat he itse sitä sellaiseksi koe. Ärsyttävää olettamista. Elämän voi elää ja parisuhteessa olla monilla tavoin.   

Voihan sitä elää 50 vuotta etäsuhteessa näkemättä koskaan, ja kutsua sitä parisuhteeksi. Sen anominen ääneen ettei keisrailla ole vaatteita ei tee sanomisesta normittamista.

Voihan sitä vetää kaikki tulkinnat överiksi. Ei sillä sitten ole mitään tekemistä ihmisten arkielämän kanssa, mutta sillä ei liene väliä.

Hyvä. löysit pointtini. Nimen omaan turha vedellä överiksi. Ihmisillä on omat elämät, harrastukset, muut läheiset suhteet, ja kaikenlaisia tekemistä vaikka hän haluaisikin nähdä useammin kuin toinen, tai olle puhelinyhteydessä. Turha vedellä överiksi ettei hänellä olisi kuin se puoliso vain. Jotkut eivät näe malkaa omassa silmässään, näin se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan vähän ohi aiheen. Enkä olelukenut koko ketjua. Aloituksesta tulee mieleeni aviomieheni. Olemme olleet yhdessä liki 10 vuotta. Tapasimme 45-vuotiaina. Miehellä on siis takanaan useita eksiä. Hänellä Suurin osa nuoruudesta 2 v suhteita, pisin 9 v suhde.

Hän - vieläkin - sanoo, että minä olen hänen elämänsä ainen, niin ihana ja helppo. Toista on takana olevat avioliitot ja avoliitot. Naiset ovat olleet niiiiin vaikeita.

Millainen minä sitten olen? Hyvin päämäärätietoinen, suora, enkä pelaa mitään pelejä. Hermostun aika ajoin, lähinnä miehen juomisesta ja lapsista. En todellakaan ole erityisen ”kiltti”.

Mikä tekee minut helpoksi? Se, että jätän miehen rauhaan. En vaadi häneltä paljoakaan (paitsi että siivoaisi tiettyjen aikavälien). Mies itse tulee, vapaaehtoisesti, puoleen väliin vastaan.

Tämä vain mieleen aloituksesta. Summa summarum: miehet - ja naiset - tykkäävät, kun saavat olla sellaisia kuin ovat.

Kerrotko vielä, miksi hän on sinun elämäsi mies.

Koska hän on juuri sitä, mitä mieheltä toivon. Eli listani mukainen: tunne-elämältään tasapainoinen (eli ei koskaan syyllistÄ tai tuomitse), osaa rakastaa (näkyy siten, että tahtoo pelkkää hyvää), hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen (eli ei vaadi eikä kritisoi), antelias (ei siis pihi), älykäs (menisi mensaan heittämällä). Kaiken lisäksi fyysinen vetovoima on uskomatonta.

Lisäksi Tunnen sen sisimmässäni, että meidän kuuluu olla yhdessä. Sellainen sielunkumppanuusfiilis. Tuli molemmille suurin piirtein ensi silmäyksellä