Miksi en ymmärrä seurustelua, jos tietää ettei aio avioitua?

Pitäisi varmaan saada jostain vakuutusyhtiön tarkastamia aviomiehiä ihmissuhdemarkkinoille. Ehkä kirkon pitäisi perustaa tuollainen vakuutusyhtiö, kun he pitävät avioliitto instituutiota pystyssä, ilman että aviomiehiä saa testata kunnolla. Voi olla, että jonkinlainen inkvisitio pitäisi perustaa pitämään miehet ruodussa.

Kun tällaista ei ole, niin arpaonnella kyllä pitkälti mennään tai pysytään liitossa, vaikka kovin hyvin ei menisikään. Jos nai vaikka sarjamurhaajan, niin lopun elämän kestävän liiton todennäköisyys kyllä kasvaa. No toivottavasti ap löytää miehen, jolla on samanlainen vakaamus, ja sytyttää ensisilmäyksellä.

Hieman pelottavaa, että haluatte kaikkii nähdä kun se mies haudataan (nehän yleensä kuolee kuitenkin aikaisemmin, jollette ole ihan puumia).

Olen vähän yksinkertainen mutta meneekö se näin. Jos ollaan yhdessä lopun elämän ajan, ei ole mitään syytä olla menemättä naimisiin. Jos naimisiinmeno ei kiinnosta, mies ei rakasta minua. Pitääkö paikkansa?

Tässä on vaan se pulma, että kaikki eivät edes pidä avioliitosta tai häistä, mutta rakastavat kumppaniaan koko sydämellään.

En tiä mut oon samanlainen, musta se ei oo sitoutumista/seurustelua jos se ei ns johda mihinkään. Sillon sanoisin ite tapailuks tms.

En itsekkään ymmärrä miksi seurustella jos tavoite ei ole olla sen henkilön kanssa aina. Niinkuin kaverini poikaystävä on kaverilleni sanonut että haluaa olla vielä muidenkin kanssa. En ymmärrä miksi kaverini tuhlaa aikaansa.. vaikka kyllähän sen miehenkin mieli saattaa muuttua.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:29"]Ostatko vaatteesi sovittamatta? Teetkö ruokaa ja tarjoat sitä vieraille maistamatta etukäteen? Miten kukaan voi seurustelun ensihetkillä tietää sitä, että onko toinen oikea ja haluaako olla loppuelämänsä hänen kanssaan yhdessä? Tutustuminen vie aikansa ja vasta yleensä aika pitkän ajan kuluttua tuntee toisen niin hyvin, että näkee myös ne huonot puolet ja tietää, että rakastaako silti niin paljon, että haluaa olla toisen kanssa.
[/quote]

No jos ei pysty rakastaa ja hyväksyä myös niitä toisen huonoja puolia ja tapoja niin silloin vika on omassa päässä..

No ajattelisin, että ajanvietettä..katellaan, ehkä löytyy joskus sopivampi, eikä halua sitoutua juuri nyt tai ehkä koskaan. On omana itsenään kokonainen, ei kaipaa parisuhdetta.

Mistä ihmeestä me voidaan tietää, miksi sä et ymmärrä jotakin. Onpa älyvapaa kysymys.

En minä ainakaan ole koskaan päätynyt suhteeseen vasta rakastettuani - enkä kyllä jostain juuri alkaneesta suhteesta voisi miettiä "tässäpä potentiaalinen aviomies." Itse asiassa suhde aviomieheeni alkoi vahingossa ja aluksi naureskelin, etten tuota miestä katsele kesää pidemmälle.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:23"]

No ajattelisin, että ajanvietettä..katellaan, ehkä löytyy joskus sopivampi, eikä halua sitoutua juuri nyt tai ehkä koskaan. On omana itsenään kokonainen, ei kaipaa parisuhdetta.

[/quote]

niin, mutta miksiköhän en osaa ajatella noin? Vaikuttaako siihen se, että kasvoin uskovaisess perheessä? 

Se pitää sanoa, että kyllä minä itseäni kokonaisena pidän ilman parisuhdettakin. Eli olen ollut vuosia yksin eron jälkeen. 

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:26"]

Mistä ihmeestä me voidaan tietää, miksi sä et ymmärrä jotakin. Onpa älyvapaa kysymys.

[/quote]

:-) jos teistä joku on huomannut itsessään saman ja ratkaissut  jo dilemman...

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:26"]

En minä ainakaan ole koskaan päätynyt suhteeseen vasta rakastettuani - enkä kyllä jostain juuri alkaneesta suhteesta voisi miettiä "tässäpä potentiaalinen aviomies." Itse asiassa suhde aviomieheeni alkoi vahingossa ja aluksi naureskelin, etten tuota miestä katsele kesää pidemmälle.

[/quote]

kyllä minäkin aloitin yhdessäolon varovaisesti, mutta kyllä jo puolessa vuodessa asian laidan tiesin.

mieheni sanoo, että sen tietää 4:ssa kuukaudessa.  

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:26"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:23"]

No ajattelisin, että ajanvietettä..katellaan, ehkä löytyy joskus sopivampi, eikä halua sitoutua juuri nyt tai ehkä koskaan. On omana itsenään kokonainen, ei kaipaa parisuhdetta.

[/quote]

niin, mutta miksiköhän en osaa ajatella noin? Vaikuttaako siihen se, että kasvoin uskovaisess perheessä? 

Se pitää sanoa, että kyllä minä itseäni kokonaisena pidän ilman parisuhdettakin. Eli olen ollut vuosia yksin eron jälkeen. 

[/quote]

Varmaan tosiaan johtuu asenne- ja mielipideilmastosta johon olet kasvanut ja jota lähiympäristössäsi on ollut. Etkä ole koskaan niitä nähnyt tarpeelliseksi kyseenalaistaa.

Itseläni myös tausta jossa vanhemmat ja lähipiiri aika vanhoillisia noissa asioissa, mutta itselleni tuli teini-iässä kapina jossa kyseenalaistin kaiken. Päädyin jo silloin siihen, etten koskaan halua naimisiin, että en pidä ajatuksesta että pitäisi jotenkin sitoutua. Haluan olla vapaa, ja antaa toistenkin olla vapaita. Nyt olen jo 40 v ja näin on eletty, suhteita silloin kun siltä tuntuu, niin kauan kuin siltä tuntuu, mutta pääosin olen tykännyt olla itsekseni.

No voi ziizuz sentään... Kaikki EI vaan ajattele ja elä samalla tavalla kuin sinä. Ei siinä ole mitään sen ihmeempää ymmärtämistä.

Miksi esim. minun lähes 5-kymppisen eli jonkin verran jo eläneen pitäisi seurustella tavoitteellisesti ja sillä ajatuksella, että tässä mennään pian/jossain vaiheessa naimisiin.  

Mä olen aina ollut ja tulen olemaan mieheni kanssa mutta emme ole naimisissa. So? Avioliitto on paperi, kahden ihmisen liitto se avioliitossaki on kaiken ydin ei paperi. 

Saatat kärsiä ympäristön sinulle asettamista velvollisuuksista ja yrität aina kilttinä tyttönä olla mieliksi, suvulle, Suomelle, kirkolle ja vanhemmillesi?

Ihmissuhteista on hyötyä, koska ihmiset oppivat usein itsesään toisten ihmisten kautta.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:29"]

No voi ziizuz sentään... Kaikki EI vaan ajattele ja elä samalla tavalla kuin sinä. Ei siinä ole mitään sen ihmeempää ymmärtämistä.

Miksi esim. minun lähes 5-kymppisen eli jonkin verran jo eläneen pitäisi seurustella tavoitteellisesti ja sillä ajatuksella, että tässä mennään pian/jossain vaiheessa naimisiin.  

[/quote]

itseänihän mimä tässä pidän omituisena....

Ymmärrän ap:ta. Minulle suhde on niin harvinaista herkkua, että en edes osaa ajatella, ett tuleehan noita uusia.

Kaikki naiset ei etsi aviopuolisoa elättäjäksi. Uskovaisten piirissä mies on edelleen se, joka tuo rahat kotiin ja vaimo on kotona lasten kanssa. Uskovaiset miehetkin etsivät usein "tulevien lastensa äitiä", eivät ensisijaisesti ihmistä / naista rakkaaksi rinnalleen. 

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:21"]

sitten tajusin, että en ole koskaan ymmärtänyt, että joku vain seurustelee, eikä aio naimisiin (tai mikä se kullekkin se sitoutumisen mittari on). 

[/quote]

Kumosit oman lauseesi. Jos minulle sitoutumisen mittari on asua yhdessä puolisoni kanssa, et siis ymmärrä yhdessäoloamme?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 10:21"]

sitten tajusin, että en ole koskaan ymmärtänyt, että joku vain seurustelee, eikä aio naimisiin (tai mikä se kullekkin se sitoutumisen mittari on). 

[/quote]

Kumosit oman lauseesi. Jos minulle sitoutumisen mittari on asua yhdessä puolisoni kanssa, et siis ymmärrä yhdessäoloamme?

[/quote]

siis en ymmärrä, että joku seurustelee ja samalla pohtii sitä, että jättääkö miehen vai ei. Tietää, ettei koskaan aio elää tämän kanssa loppuelämää, eikä halua naimisiin (siis jos on sitä tyyppiä, että josus voisi naimisiin haluta) tämän kanssaan.

puhun asenteesta ja ajatuksista, en papin aamenesta.

Eipä sinunkaan avioliittoon ja eroon päätyneet seurustelusi ole olleet näköjään sen oikean kanssa. Mieluummin seurustelen pitkään ja menen naimisiin vasta sitten, kun ilen varma siitä, että se kestää loppuelämän, jos naimisiin edes kannattaa mennä. Todelliseen sitoutumiseen ei avioliittoa tarvita.