Lue keskustelun säännöt.
Riitaa aikuisena äidin kanssa taas :( Pettynyt äitiini
14.02.2015 |
Mitä voin tehdä, kun tajusin omien lasteni saannin myötä, että olen pettynyt äitiini? Siksi omien lasteni myötä, että näin asian vihdoin, lapseni eivät liity riitaan mitenkään. Olen siis tästä pettymisestä äidilleni todella vihainen, oliko pakko satuttaa minua?
En haluaisi sulkea yhteyttä äitiin, mutta hän ei aio muuttua, eikä tajua olleensa ilkeä minulle. Eikä mulla olisi hänen puolestaan myöskään oikeutta olla häneen pettynyt, eikä ainakaan näyttää sitä hänelle.
Ajatella, että kun mä olin pieni hänellä ei ollut mitään ongelmia näyttää omaa pettymystään minuun (ja isääni) minulle. Hän ei ole vain huomannut, että pettymyksen osoittaminen minuun on a) totta ja b) satuttanut minua.
Meillä on nyt hirveä riita tästä asiasta.
Jos mä olisin omia lapsiani kohtaan samanlainen kuin mun äiti mulle niin joutaisin alimpaan helvettiin.
Kommentit (35)
"yhdet vanhemmat" ...sama ihminenkö täällä kirjoittelee vastauksia "yksi ainoa äiti" yms. Entäs sitten? Mikä vastaus toi on? Kuinka pitkälle vanhempiaan pitää ymmärtää? Ja miksi lapselta on niin vaikea pyytää anteeksi vaikka syytä olisi? Kyllä se lapsi tänne maailmaan on syntynyt viattomana joten äidin pitäisi rakastaa ja suojella lastaan eikä siten, että syyllistää tai purkaa pahanolonsa viattomaan lapseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 17:48"]Ei kuule moni suht normaalinkaan lapsuuden elänyt saa "kunnioitusta" vanhemmiltaan. Vanhemman rooliin kuuluu hyvin monilla se, että oma lapsi nähdään ikuisesti keskenkasvuisena, ei aikuisena. Älä tuhlaa ainutkertaista elämääsi siihen että määrität itseäsi sen kautta mitä joku toinen sinusta ajattelee.
[/quote]aivan...50-vuotiaita menestyneitä lapsia neuvotaan ja haukutaan...olisko syytä päästää lapsesta irti.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:42"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:23"]
Vanhemmuus oli 70-luvulla erilaista kun nyt. Puhumattakaan 40-luvusta, kun sotatraumat olivat vielä tuoreita. Meidän vanhempia ei voi mitata täsmälleen samoilla mittareilla kuin meitä nyt. Aika oli toinen. Silti, meidän jokaisen on koettava jossain vaiheessa irtautuminen omasta äidistä ja kohdattava tämän epätäydellisyys. Vasta sitten voimme hyväksyä hänet sellaisena, kun hän on ja katsoa nykyisyyttä ja tulevaa menneiden aijaan.
[/quote]
Meillä se on niin päin, että voidakseni olla äitini ystävä mun pitäis hyväksyä hänen näkemänsä epätäydellisyys minussa. Siis sellaiset asiat vioiksi, joita en itse osaa katsoa vikoina, mutta äitini pitää niitä vikoinani. Olen tehnyt sen virheen, että olen tähän 40-vuoden ikään asti sitten yrittänyt. Olen katsonut itseäni toisen silmin ja pitänyt itseäni virheellisenä äitini näkemänä. Itsetunto joka olisi kertonut minulle että ei näin puuttuu. Puhumattakaan, että äiti jonka pitäisi olla elämän suojelija olisi asettunut suojelemaan minua.
Ap
[/quote]ihan sama juttu mulla. Äiti nitisti siten, että kun oli niin huono hänen mielestään, niin muutuin hiljaiseksi ja vaatimattomaksi. Hän tuskin huomasi minua. Ikinä ei kehuttu eikä pidetty sylissä. Jopa itkiessä ei lohdutettu. Jos joskus aikuisena kerroin jostain ongelmasta niin heti hän käänsi asian siten, että "hänellä ei ole tuollaisia ongelmia". Rumakin olin/olen ja tyhmä. Tosin minulla on korkeampi koulutus kun hänellä.
Ap, et kuulosta terveeltä. Voi olla, että sinulla on hyviä syitä - ainakin omasta mielestäsi - olla katkera äidillesi, mutta tuollaiset kostopuheet ja kaiken äitisi käytöksen tulkitseminen negatiivisesti kertovat, että et ole henkisesti vakaa. Hae apua, ja pidä etäisyyttä äitiisi, oman ja äitisi takia.
Sanot olevasi nelikymppinen, joten et sinä enää voi syyttää kaikesta pahasta äitiäsi. Et, vaikka hän olisi ollit Perkeleestä seuraava pahuusasteikolla, mistä tietysti ei edes ole kysymys. Sinä olet varmasti asunut jo yli puolet elämästäsi omillasi, ja perustanut oman perheenkin. Syntipukin etsiminen on inhimillistä, muttei kovin hedelmällistä. Kun et ota omasta elämästäsi vastuuta, et koskaan paranekaan.
Ei kuule moni suht normaalinkaan lapsuuden elänyt saa "kunnioitusta" vanhemmiltaan. Vanhemman rooliin kuuluu hyvin monilla se, että oma lapsi nähdään ikuisesti keskenkasvuisena, ei aikuisena. Älä tuhlaa ainutkertaista elämääsi siihen että määrität itseäsi sen kautta mitä joku toinen sinusta ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekstiä tulossa aiheesta....kunhan huusholli huomen rauhoittuu. Täällä olen piipahtanut ja aihe erittäin koskettava, elämäntärkeä. Arvostan teitä.
Antaisit olla. Yritä asettaa itsesi ulkopuolelle ja toimi fiksusti ja viisaammin kuin äitisi. Monesti meidän vanhemmilla on ollut aika vähän tietoa ja evästystä vanhempana olemiseen. Riitely ei auta enää, olethan jo aikuinen, kaikilla on vain paha mieli. Riitely ja katkeroituminen voi siirtyä omille lapsilllesi. Ainakin he tajuavat että ilmapiiri on tulehtunut.
Minun äiti ei todellakaan ollut hyvä äiti, mutta oli minun ainoa äiti. Hän kuoli 9kk sitten. Nyt kaduttaa helvetisti kaikki turhat riidat ja syytökset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on äiti joka on sanonut pahasti, todella pahasti. Lapsena se loukkasi syvästi ja tulen aina muistamaan sen. Sama äiti kuitenkin tekee kaikkensa minun eteeni ja tukee kun oikeasti sitä tarvitsen.
Äitisi on ihminen. Hänellä on huonoja puolia ja hyviä puolia. Tulet ehkä joku päivä huomaamaan että teit väärin lastasi kohtaan, toivotko sitten katkeruutta vai sitä että lapsi päättää aikuisena olla se ymmärtäväinen?
Meillä kaikilla on vaan ne yhdet vanhemmat. Älä tuhlaa aikaa riitelyyn jos nyt olet tajunnut jotain. Miksi, hyvin sinulla tuntuu menevän?
Vanhemmuus oli 70-luvulla erilaista kun nyt. Puhumattakaan 40-luvusta, kun sotatraumat olivat vielä tuoreita. Meidän vanhempia ei voi mitata täsmälleen samoilla mittareilla kuin meitä nyt. Aika oli toinen.
Silti, meidän jokaisen on koettava jossain vaiheessa irtautuminen omasta äidistä ja kohdattava tämän epätäydellisyys. Vasta sitten voimme hyväksyä hänet sellaisena, kun hän on ja katsoa nykyisyyttä ja tulevaa menneiden aijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:17"]
Minulla on äiti joka on sanonut pahasti, todella pahasti. Lapsena se loukkasi syvästi ja tulen aina muistamaan sen. Sama äiti kuitenkin tekee kaikkensa minun eteeni ja tukee kun oikeasti sitä tarvitsen.
Äitisi on ihminen. Hänellä on huonoja puolia ja hyviä puolia. Tulet ehkä joku päivä huomaamaan että teit väärin lastasi kohtaan, toivotko sitten katkeruutta vai sitä että lapsi päättää aikuisena olla se ymmärtäväinen?
Meillä kaikilla on vaan ne yhdet vanhemmat. Älä tuhlaa aikaa riitelyyn jos nyt olet tajunnut jotain. Miksi, hyvin sinulla tuntuu menevän?
[/quote]
Ei mulla mene hyvin. Mistä niin päättelit?
Lisäksi jos minä en myöntäisi lapsilleni virheitäni, vaan syyttäisin heidän olevan syypää siihen, että pettyivät minuun, niin enpä tiedä? Kyllä mä lasteni jaksamisen takia en toivo, että he sitten vain edelleen olisivat se ymmärtämistä antava osapuoli.
Sehän se tässä hirveää onkin, että mun pitää olla se, jos tahdon suhteen äitiin. En voi enää, olen niin täysin pettynyt. Enkö mä siis ansaitse äitiä? Tiedän, ettei kaikilla ole, mutta katkeroittaa kun ystäväni leuhkivat äitisuhteillaan ja antavat suurinpiirtein ymmärtää, että vika mun "äidittömyyteeni" on minussa. Kuten ehkä säkin..?
Ap
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:23"]
Vanhemmuus oli 70-luvulla erilaista kun nyt. Puhumattakaan 40-luvusta, kun sotatraumat olivat vielä tuoreita. Meidän vanhempia ei voi mitata täsmälleen samoilla mittareilla kuin meitä nyt. Aika oli toinen. Silti, meidän jokaisen on koettava jossain vaiheessa irtautuminen omasta äidistä ja kohdattava tämän epätäydellisyys. Vasta sitten voimme hyväksyä hänet sellaisena, kun hän on ja katsoa nykyisyyttä ja tulevaa menneiden aijaan.
[/quote]
Meillä se on niin päin, että voidakseni olla äitini ystävä mun pitäis hyväksyä hänen näkemänsä epätäydellisyys minussa. Siis sellaiset asiat vioiksi, joita en itse osaa katsoa vikoina, mutta äitini pitää niitä vikoinani. Olen tehnyt sen virheen, että olen tähän 40-vuoden ikään asti sitten yrittänyt. Olen katsonut itseäni toisen silmin ja pitänyt itseäni virheellisenä äitini näkemänä. Itsetunto joka olisi kertonut minulle että ei näin puuttuu. Puhumattakaan, että äiti jonka pitäisi olla elämän suojelija olisi asettunut suojelemaan minua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:17"]
Minulla on äiti joka on sanonut pahasti, todella pahasti. Lapsena se loukkasi syvästi ja tulen aina muistamaan sen. Sama äiti kuitenkin tekee kaikkensa minun eteeni ja tukee kun oikeasti sitä tarvitsen.
Äitisi on ihminen. Hänellä on huonoja puolia ja hyviä puolia. Tulet ehkä joku päivä huomaamaan että teit väärin lastasi kohtaan, toivotko sitten katkeruutta vai sitä että lapsi päättää aikuisena olla se ymmärtäväinen?
Meillä kaikilla on vaan ne yhdet vanhemmat. Älä tuhlaa aikaa riitelyyn jos nyt olet tajunnut jotain. Miksi, hyvin sinulla tuntuu menevän?
[/quote]
Ei mulla mene hyvin. Mistä niin päättelit?
Lisäksi jos minä en myöntäisi lapsilleni virheitäni, vaan syyttäisin heidän olevan syypää siihen, että pettyivät minuun, niin enpä tiedä? Kyllä mä lasteni jaksamisen takia en toivo, että he sitten vain edelleen olisivat se ymmärtämistä antava osapuoli.
Sehän se tässä hirveää onkin, että mun pitää olla se, jos tahdon suhteen äitiin. En voi enää, olen niin täysin pettynyt. Enkö mä siis ansaitse äitiä? Tiedän, ettei kaikilla ole, mutta katkeroittaa kun ystäväni leuhkivat äitisuhteillaan ja antavat suurinpiirtein ymmärtää, että vika mun "äidittömyyteeni" on minussa. Kuten ehkä säkin..?
Ap
[/quote]
Mitä äitisi on sitten tehnyt? minusta tuntuu että monet vaan vaativat äideiltään täydellisyyttä ja sitten kun paljastuu että nämä ovat ihmisiä jotka mokaavat niin onkin kauheaa. ja sitten jos äiti vielä kokee todella vaikeaksi myöntää virhettään niin lisätään sekin syntilistaan.
Jos sinulla on oikeasti vaikeaa asian takia jonka äitisi on tehnyt niin hakeudu vaikka jonnekin juttelemaan aiheesta? saat purettua sitä ja neuvoja ulkopuoliselta. Eikä sinun ja äitisi tarvitse olla bestiksiä. Sen ja välien katkaisun välissä on monta eri tasoa. Ja voithan sinä pitää taukoa äitisi näkemisestä jos sitä tarvitset. Itse en kuitenkaan katkaisisi kokonaan välejä, ellei kyseessä ole joku oikeasti kauhea ihminen.
Jota epäilen kun et aiemmin näin äitiäsi inhonnut.
Ota etäisyyttä ja anna olla. Mulla auttoi 200 km, ei tarvi olla turhan usein tekemisissä ja välit pysyy viileän asiallisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:44"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:17"]
Minulla on äiti joka on sanonut pahasti, todella pahasti. Lapsena se loukkasi syvästi ja tulen aina muistamaan sen. Sama äiti kuitenkin tekee kaikkensa minun eteeni ja tukee kun oikeasti sitä tarvitsen.
Äitisi on ihminen. Hänellä on huonoja puolia ja hyviä puolia. Tulet ehkä joku päivä huomaamaan että teit väärin lastasi kohtaan, toivotko sitten katkeruutta vai sitä että lapsi päättää aikuisena olla se ymmärtäväinen?
Meillä kaikilla on vaan ne yhdet vanhemmat. Älä tuhlaa aikaa riitelyyn jos nyt olet tajunnut jotain. Miksi, hyvin sinulla tuntuu menevän?
[/quote]
Ei mulla mene hyvin. Mistä niin päättelit?
Lisäksi jos minä en myöntäisi lapsilleni virheitäni, vaan syyttäisin heidän olevan syypää siihen, että pettyivät minuun, niin enpä tiedä? Kyllä mä lasteni jaksamisen takia en toivo, että he sitten vain edelleen olisivat se ymmärtämistä antava osapuoli.
Sehän se tässä hirveää onkin, että mun pitää olla se, jos tahdon suhteen äitiin. En voi enää, olen niin täysin pettynyt. Enkö mä siis ansaitse äitiä? Tiedän, ettei kaikilla ole, mutta katkeroittaa kun ystäväni leuhkivat äitisuhteillaan ja antavat suurinpiirtein ymmärtää, että vika mun "äidittömyyteeni" on minussa. Kuten ehkä säkin..?
Ap
[/quote]
Mitä äitisi on sitten tehnyt? minusta tuntuu että monet vaan vaativat äideiltään täydellisyyttä ja sitten kun paljastuu että nämä ovat ihmisiä jotka mokaavat niin onkin kauheaa. ja sitten jos äiti vielä kokee todella vaikeaksi myöntää virhettään niin lisätään sekin syntilistaan.
Jos sinulla on oikeasti vaikeaa asian takia jonka äitisi on tehnyt niin hakeudu vaikka jonnekin juttelemaan aiheesta? saat purettua sitä ja neuvoja ulkopuoliselta. Eikä sinun ja äitisi tarvitse olla bestiksiä. Sen ja välien katkaisun välissä on monta eri tasoa. Ja voithan sinä pitää taukoa äitisi näkemisestä jos sitä tarvitset. Itse en kuitenkaan katkaisisi kokonaan välejä, ellei kyseessä ole joku oikeasti kauhea ihminen.
Jota epäilen kun et aiemmin näin äitiäsi inhonnut.
[/quote]
Olen inhonnut aiemminkin, mutta vasta nyt tajuan olevani pettynyt. Ihan kuin ei olisi oikeus olla pettynyt, äiti alkaa heti huutaa jos en ole häneen kaikessa tyytyväinen.
Mitä äiti on tehnyt? Moittinut minua ihan kaikesta ja ollut antamatta tukea ja sanonut, että mun pitää tehdä asiat niin kuin hän sanoo, tai kukaan ei pidä eikä ymmärrä minua (kun hän ei ymmärrä.) Sulle nyt on ihan turha selittää, miltä mitätöivän yh-äidin kanssa kaksin eläminen on tuntunut ja millaiset vauriot se on lapseen tehnyt, kun syytät minua selkeästi myös siitä, että olen äitiini pettynyt. En saisi olla, koska äidilläkin oli joskus vaikeaa. Samalla tavallahan Eerika ansaitsi kuolla, koska Sirpa Laamanen ei ole mikään normaali ihminen? Eli ei ole Sirpan vika mikään?
Mutta hyvä, nyt voin sanoa äidilleni, että minua kehotettiin keskustelupalstalla olemaan pitämättä yhteyttä häneen, eli pitäisin muuten, mutta sain tällaisia neuvoja, eli että muutkin ihmiset ovat ihan sitä mieltä, ettei mun kannata, en vain minä. Koska jos mä haluan hänestä eroon olen kuulemma joku hirveä vajakki, joka ei ansaitse ystäviä. Mutta teistä ilmeisesti omasta äiditään saa erota ja ansaitsee silti muita ihmisiä? Äitini mielestä ero hänestä = ero ihmisyydestä ja yhteydestä kaikkiin. Sille on kai niin kova paikka, kun joku näyttää, että ei nyt mennyt ihan putkeen toi sun "hyveellinen" (äidin oma mielipide itsestään) toimintasi.
Kieltämättä olen vuosien myötä katkeroitunut, eikä mua haittaa satuttaa äitiäni oikein kunnolla - kuten hänkin on tehnyt mulle, vaikka se onkin väärin.
Sori "äiti"!!!!
Ap
Suhteenne on selvästi tulehtunut eikä palvele mitään hyvää kummankaan elämässä. Ottakaa etäisyyttä toisistanne.
Äiti vain olisi voint hakea apua tai antaa minut vaikka pois, mutta oma kunnia oli tärkeämpää. Tulee mieleen se Eerikan isoäiti, äitini on samalla tavalla sokea lasta kohtaan. Nyt on aika kostaa ja siten irrottautua ja sitten äiti jo ehtiikin kuolla mutta kai mä jossain elämässä saan annettua sille paskalle anteeksi. Itselleni olisi tietenkin parempi jos jo tässä elämässä, mutta kostan silti ensin KAIKEN. En arvosta jostain syystä itseäni kyllä yhtään. Enkä äitiäni, mutta se on pahempi äitini mielestä, etten arvosta HÄNTÄ.
Ap
Mitä jos menisit terapiaan? Tollaset kostopuheet kuulostaa siltä että saattas olla paikallaan.
Äiti on tällä hetkellä roskalaatikkoni, jonne työnnän kaikki elämäni roskat ja pahat tapahtumat. Kun mä olin pieni äiti käytti minua roskalaatikkonaan. Minne muuallekaan yh olisi vittuuntumisensa työntänyt, enkä nyt siis parjaa yksinhuoltajuutta, vaan liian yksinäisiä aikuisa lasten kanssa, jotka eivät hae apua vaan ajattelevat lasten kestävän mitä vain.
Mutta eihän mulle hyvä olo tule, pitää äitiä oksennusroskalaatikkona, joten pitäis kai tosiaan varmaan vain lopettaa koko juttu. Kun ei sieltä tule mitään hyvää, olit sitten mieliksi tai asioittesi oksentaja äidille.
Ap
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 15:10"]Antaisit olla. Yritä asettaa itsesi ulkopuolelle ja toimi fiksusti ja viisaammin kuin äitisi. Monesti meidän vanhemmilla on ollut aika vähän tietoa ja evästystä vanhempana olemiseen. Riitely ei auta enää, olethan jo aikuinen, kaikilla on vain paha mieli. Riitely ja katkeroituminen voi siirtyä omille lapsilllesi. Ainakin he tajuavat että ilmapiiri on tulehtunut.
Minun äiti ei todellakaan ollut hyvä äiti, mutta oli minun ainoa äiti. Hän kuoli 9kk sitten. Nyt kaduttaa helvetisti kaikki turhat riidat ja syytökset.
[/quote]"minun ainoa äiti" mutta kyllähän äidille saa olla vihainen ja asiat selvittää. Olisihan tämä minun ainoa äiti voinut olla myös reilu ehkä hänen"ainoalle tyttärelleen..." Eli unohda syyllistäminen.