Samassa perheesä lapsia kohdellaan samalla tavalla?

En tietenkään kohtele, he ovat erilaisia persoonia. Jos tarkoitat samalla tavalla tasa-arvoista, niin se on ihan eri juttu.

Esikoinen on 16 ja kuopus 3 kk, en kohtele samalla tavalla.

Ensimmäinen on ollut oikein hyvä harjoituskappale, nyt on uusi mahdollisuus korjata virheitä ja kehittää onnistumisia. ;)

1. Meidän lapsi.

2. Minun lapsi.

3 Sinun lapsi, ehkä.

Vanhempani eivät kohdelleet, eivätkä vielä aikuisenakaan kohtele kaikkia samalla tavalla.
Sisarusten lapsia hoidetaan meidän ei.Meille sanottu jo pari vuotta ,että eivät jaksa katsoa lapsia.Olettavat varmaan ,että minun tehtävä olisi valaista tästä asiasta muita sisaruksia.
Itse eivät uskalla sanoa muille suoraan.Kai ne muut on sitten niin "raukkoja" ,että niille ei voi kieltäytyä.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 20:39"]Esikoinen on 16 ja kuopus 3 kk, en kohtele samalla tavalla.

Ensimmäinen on ollut oikein hyvä harjoituskappale, nyt on uusi mahdollisuus korjata virheitä ja kehittää onnistumisia. ;)
[/quote]Varmasti se on just noin. Ensimmäinen lapsi on aina tietyllä tavalla samanlainen. Mut eihän me itse olla pystytty päättämään milloin synnytään. Varmasti paljon kuitenkin oppimista nuorilta sisaruksilta ja tietysti päinvastoin.

Minä tiedän, ettei perheesä kohella lapsia samoin. Veljelläni oli käytöshäiriö ja se sai minut olemaan aina varpaillaan. Silti uskon, että minua kohdeltiin paremmin.

Esikoiseni on kaunis ja kiitettävin arvosanoin edenyt läpi koulun. Kuopus (poika) on aina ollut perheen hemmoteltu lapsi. Hänen puolestan on tehty kaikki. Keitetty aamupuurot, kyselty kokeisiin vielä silloin kuin isosikolta ei ole enää tarvinut, Silti uskon, että esikoisellani on paremmat edellytykset maailmalmassa ja siinä mielessä olemme kohdelleet häntä paremmin. Missään tapauksessa en väittäisi kohdelleeni lapsiani samalla tavalla. Kukaan ei voi väittää sitä

En todellakaan kohtele vaan jokaista luonteen mukaan. Yksi lapsi todella vastuuntuntoinen ja ahkera. Hän saa vapauksia ja rahaa suhteessa tekemiinsä kotitöihin. Yksi lapsi on uhmakas ja epäluotettava. Hänellä on tiukemmat säännöt kuin ensin mainitulla ja vähemmän käyttörahaa (koska ei tee kotitöitäkään). Kolmas lapsi on laiska, mutta kiltti. Hän saa harkinnan mukaan vapauksia ja hieman rahaa, jos edes yrittää tehdä jotain.

Kaikkia lapsia kehun niistä vahvuuksista, joita itse kullakin on. Uhmakas ja epäluotettava menestyy koulussa parhaiten ja hän saa kiitosta siitä, että hoitaa koulun. Ahkeraa kehun ja kiitän tekemästään työstä ja kilttiä lasta tottelevaisuudesta. Kaikille lapsille sanon, että rakastan heitä ja että he ovat minulle tärkeitä. Jos joku kyseenalaistaa jotain, miksi toinen saa jotain, mutta itse en, niin perustelen miksi näin on ja kerron, mitä odotan häneltä, että hän saisi saman.

Samassa perheessä voidaan lapsia kohdella hyvin eri tavoin. Yksi lapsi voi olla jopa täysin hyljeksitty. Vaikka näyttäisi, että muita rakastetaan

Minun on helppo rakastaa esikoistani, joka on kaunis ja ihana tytö. Kuopus on poika. Häntä minun on vaikeampi rakastaa

En usko että missään perheessä kohdellaan, vaikka siihen pyrittäisiinkin. Itselläni on vasta yksi lapsi joten kerron lapsuuden perheestäni. Meitä on kaksi lasta, minä ja pikkuveljeni. Minä olin aika itsenäinen alusta saakka, tein paljon asioita ilman apua vanhemmiltani (lakanoiden vaihto, imurointi, vaatteiden silitys, lattioiden pesu... tämmösiä perus juttuja.) kun taas pikkuveljelleni kuorittiin perunatkin vielä 10 vuotiaana. Hän ei ole eläessään koskenut silitysrautaan (on nyt 18) saatikka pyykinpesukoneeseen. Hän ei tiedä missä tavarat heillä sijaitsee, koska kysyy aina äidiltä neuvoa ja äiti tuo käteen asti (siis jotkut vähän erikoisemmat mitä ei päivittäin tarvi). Minä olin myös se joka "raivasi tien" pikkuveljelle. Minä sain 2 kokonaista vuotta suostutella vanhempiani laskemaan minut kielimatkalle, ja veljeni kohdalla sanoivat vaan: "tottakai hänkin saa lähteä jos haluaa kun kerran siskokin pääsi". Sama homma oli vähän nuorempana kotibileiden kanssa, jossa ei ollut vanhemmat kotona, yksin kotiin yöksi jäämisen kanssa, mopokortti.... Veljelle kaikki tuli itsestään selvänä koska minäkin olin jo saanut ne asiat... Vaikkakin itse jouduin suostuttelemaan ja lupaamaan ummet ja lammet saadakseni noita oikeuksia. Toisaalta myöskin minuun luotettiin enemmän ja mm koulun käyntiäni vahdittiin paljon vähemmän (jos laisinkaan) kun veljeni. Syy ei ollut että olisin ollut parempi koulussa, aika samoja numeroita meillä on aina ollut, vahempani pitivät vain minua vastuullisempana eivätkä kokeneet tarpeellisena tarkastaa olenko tehnyt läksyt.

Voi sitä veliraukkaa kun joutuu omilleen muuttamaan.. En minäkään osannut kun muutaman ruuan tehdä silloin mutta mulla oli sentään joku ajatus miten hommat toimii ja oli välineet opetella itse ruuan laittoa. Veljeni varmaan syö valmisruokia niin kauan että löytää tyttöystävän kokkaamaan, tai sitten käy äidin padoilla. Onneksi armeijassa oppii sängyn petaamaan ;)

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:06"]En todellakaan kohtele vaan jokaista luonteen mukaan. Yksi lapsi todella vastuuntuntoinen ja ahkera. Hän saa vapauksia ja rahaa suhteessa tekemiinsä kotitöihin. Yksi lapsi on uhmakas ja epäluotettava. Hänellä on tiukemmat säännöt kuin ensin mainitulla ja vähemmän käyttörahaa (koska ei tee kotitöitäkään). Kolmas lapsi on laiska, mutta kiltti. Hän saa harkinnan mukaan vapauksia ja hieman rahaa, jos edes yrittää tehdä jotain.

Kaikkia lapsia kehun niistä vahvuuksista, joita itse kullakin on. Uhmakas ja epäluotettava menestyy koulussa parhaiten ja hän saa kiitosta siitä, että hoitaa koulun. Ahkeraa kehun ja kiitän tekemästään työstä ja kilttiä lasta tottelevaisuudesta. Kaikille lapsille sanon, että rakastan heitä ja että he ovat minulle tärkeitä. Jos joku kyseenalaistaa jotain, miksi toinen saa jotain, mutta itse en, niin perustelen miksi näin on ja kerron, mitä odotan häneltä, että hän saisi saman.
[/quote]

Kuulostaa hyvältä. Ihmettelen vaan miten olet osannut tehdä noin osuvat analyysit lapsistasi.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 20:45"]Vanhempani eivät kohdelleet, eivätkä vielä aikuisenakaan kohtele kaikkia samalla tavalla.
Sisarusten lapsia hoidetaan meidän ei.Meille sanottu jo pari vuotta ,että eivät jaksa katsoa lapsia.Olettavat varmaan ,että minun tehtävä olisi valaista tästä asiasta muita sisaruksia.
Itse eivät uskalla sanoa muille suoraan.Kai ne muut on sitten niin "raukkoja" ,että niille ei voi kieltäytyä.
[/quote]

Sano tästä vanhemmilesi. Ja ellei se auta, anna olla. Ota etäisyyttä

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 20:42"]

1. Meidän lapsi.

2. Minun lapsi.

3 Sinun lapsi, ehkä.

[/quote]

1. Meidän lapsemme.

2. Minun lapseni.

3. Sinun lapsesi, ehkä.

Tiedäthän, että rektiohäiriöstä voi puhua.

Kyllä varmasti on vähän erilaista kun esikoinen oli tyttö, ja itse olin aika nuori, ja aikakin oli erilaista 20 vuotta sitten. Nyt vanhoilla päivillä kun on kaksospojat, on sen sukupuolen ja kaksosuudenkin takia erilaista. Mutta kaikkia lapsia olen aina rakastanut yhtä paljon, eli enemmän kuin mitään muuta.

Meillä lapsuudenkodissa oli neljä lasta ja 4-6 vuoden ikäeroilla, ja vain yksi poika, varmasti nuorinta (tyttö) vanhemmat lelli liikaa, oli hänellä jotenkin kai sellainen luonnekin. Minä esikoisena tietysti olin myös vähän eri asemassa, minuun luotettiin enemmän, ei aina olisi pitänyt. Ja sen huomaan myös itsessäni, että kun itselle tulee ikää lisää alkaa pelätä kaikkea enemmän, minä sain lapsena mennä todella vapaasti, samoin annoin oman tyttäreni liikkua aika itsenäisesti kun asuttiin pienessä kaupungissa, Helsingissä en antanut, nyt tuntuu että kun pojat menee syksyllä eskariin, että eihän noita kouluunkaan uskalla keskenään päästää, vaikka ei onneksi asuta Helsingissä vaan keskikokoisessa kaupungissa jossa on suht turvallista. Tosin hiljattain useampi lapsi jäi meidän lähiössä auton alle, saman uusperheen lapsia kaikki, ja toinen 7-vuotiaista kaksospojista kuoli, se jotenkin ottaa koville ajatuksena, kun joka päivä ajan ees taas siitä risteyksestä, että mitä jos meidän pojat jää auton alle tai jotain muuta sattuu, eihän siitä selviäisi. Jotenkin aikoinaan luotin tyttäreen enemmän, oli aina ollut jotenkin itsenäinen, samoin kuin minä aikoinaan, jotenkin ajattelin että kun minäkin pärjäsin, niin pärjää tytärkin.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:21"]En usko että missään perheessä kohdellaan, vaikka siihen pyrittäisiinkin. Itselläni on vasta yksi lapsi joten kerron lapsuuden perheestäni. Meitä on kaksi lasta, minä ja pikkuveljeni. Minä olin aika itsenäinen alusta saakka, tein paljon asioita ilman apua vanhemmiltani (lakanoiden vaihto, imurointi, vaatteiden silitys, lattioiden pesu... tämmösiä perus juttuja.) kun taas pikkuveljelleni kuorittiin perunatkin vielä 10 vuotiaana. Hän ei ole eläessään koskenut silitysrautaan (on nyt 18) saatikka pyykinpesukoneeseen. Hän ei tiedä missä tavarat heillä sijaitsee, koska kysyy aina äidiltä neuvoa ja äiti tuo käteen asti (siis jotkut vähän erikoisemmat mitä ei päivittäin tarvi). Minä olin myös se joka "raivasi tien" pikkuveljelle. Minä sain 2 kokonaista vuotta suostutella vanhempiani laskemaan minut kielimatkalle, ja veljeni kohdalla sanoivat vaan: "tottakai hänkin saa lähteä jos haluaa kun kerran siskokin pääsi". Sama homma oli vähän nuorempana kotibileiden kanssa, jossa ei ollut vanhemmat kotona, yksin kotiin yöksi jäämisen kanssa, mopokortti.... Veljelle kaikki tuli itsestään selvänä koska minäkin olin jo saanut ne asiat... Vaikkakin itse jouduin suostuttelemaan ja lupaamaan ummet ja lammet saadakseni noita oikeuksia. Toisaalta myöskin minuun luotettiin enemmän ja mm koulun käyntiäni vahdittiin paljon vähemmän (jos laisinkaan) kun veljeni. Syy ei ollut että olisin ollut parempi koulussa, aika samoja numeroita meillä on aina ollut, vahempani pitivät vain minua vastuullisempana eivätkä kokeneet tarpeellisena tarkastaa olenko tehnyt läksyt.

Voi sitä veliraukkaa kun joutuu omilleen muuttamaan.. En minäkään osannut kun muutaman ruuan tehdä silloin mutta mulla oli sentään joku ajatus miten hommat toimii ja oli välineet opetella itse ruuan laittoa. Veljeni varmaan syö valmisruokia niin kauan että löytää tyttöystävän kokkaamaan, tai sitten käy äidin padoilla. Onneksi armeijassa oppii sängyn petaamaan ;)
[/quote]

Hyvä kvaus naisten ja miesten välisestä ikuisesta erosta. Näin me äidit kasvatamme ahkeria tyttöjä ja passattuja poikia.

Sinä olet ilmeiseti nuori äiti vielä. Kuulostaa hyvin klassiselta tapaukselta. isosisko tekee kotitöitä ja pikkuveli ei. Monet pikkuveljet kuitenkin oppii tekemään kotitöitä, toivottavasti.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:21"]En usko että missään perheessä kohdellaan, vaikka siihen pyrittäisiinkin. Itselläni on vasta yksi lapsi joten kerron lapsuuden perheestäni. Meitä on kaksi lasta, minä ja pikkuveljeni. Minä olin aika itsenäinen alusta saakka, tein paljon asioita ilman apua vanhemmiltani (lakanoiden vaihto, imurointi, vaatteiden silitys, lattioiden pesu... tämmösiä perus juttuja.) kun taas pikkuveljelleni kuorittiin perunatkin vielä 10 vuotiaana. Hän ei ole eläessään koskenut silitysrautaan (on nyt 18) saatikka pyykinpesukoneeseen. Hän ei tiedä missä tavarat heillä sijaitsee, koska kysyy aina äidiltä neuvoa ja äiti tuo käteen asti (siis jotkut vähän erikoisemmat mitä ei päivittäin tarvi). Minä olin myös se joka "raivasi tien" pikkuveljelle. Minä sain 2 kokonaista vuotta suostutella vanhempiani laskemaan minut kielimatkalle, ja veljeni kohdalla sanoivat vaan: "tottakai hänkin saa lähteä jos haluaa kun kerran siskokin pääsi". Sama homma oli vähän nuorempana kotibileiden kanssa, jossa ei ollut vanhemmat kotona, yksin kotiin yöksi jäämisen kanssa, mopokortti.... Veljelle kaikki tuli itsestään selvänä koska minäkin olin jo saanut ne asiat... Vaikkakin itse jouduin suostuttelemaan ja lupaamaan ummet ja lammet saadakseni noita oikeuksia. Toisaalta myöskin minuun luotettiin enemmän ja mm koulun käyntiäni vahdittiin paljon vähemmän (jos laisinkaan) kun veljeni. Syy ei ollut että olisin ollut parempi koulussa, aika samoja numeroita meillä on aina ollut, vahempani pitivät vain minua vastuullisempana eivätkä kokeneet tarpeellisena tarkastaa olenko tehnyt läksyt.

Voi sitä veliraukkaa kun joutuu omilleen muuttamaan.. En minäkään osannut kun muutaman ruuan tehdä silloin mutta mulla oli sentään joku ajatus miten hommat toimii ja oli välineet opetella itse ruuan laittoa. Veljeni varmaan syö valmisruokia niin kauan että löytää tyttöystävän kokkaamaan, tai sitten käy äidin padoilla. Onneksi armeijassa oppii säntavan helppoa olla lugyn petaamaan ;)
[/quote]

Voi voi. Tämä kuulostaa täysin samalta kuin kenen tahansa isosisaruksen, joka raivaa tietä seuraaavalle sisarukselle. Aina se on niin, että nuoremman on helpompi saada luoa asioihin. En todellakaan tajua mistä valitat

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:06"]En todellakaan kohtele vaan jokaista luonteen mukaan. Yksi lapsi todella vastuuntuntoinen ja ahkera. Hän saa vapauksia ja rahaa suhteessa tekemiinsä kotitöihin. Yksi lapsi on uhmakas ja epäluotettava. Hänellä on tiukemmat säännöt kuin ensin mainitulla ja vähemmän käyttörahaa (koska ei tee kotitöitäkään). Kolmas lapsi on laiska, mutta kiltti. Hän saa harkinnan mukaan vapauksia ja hieman rahaa, jos edes yrittää tehdä jotain.

Kaikkia lapsia kehun niistä vahvuuksista, joita itse kullakin on. Uhmakas ja epäluotettava menestyy koulussa parhaiten ja hän saa kiitosta siitä, että hoitaa koulun. Ahkeraa kehun ja kiitän tekemästään työstä ja kilttiä lasta tottelevaisuudesta. Kaikille lapsille sanon, että rakastan heitä ja että he ovat minulle tärkeitä. Jos joku kyseenalaistaa jotain, miksi toinen saa jotain, mutta itse en, niin perustelen miksi näin on ja kerron, mitä odotan häneltä, että hän saisi saman.
[/quote]

Aivan niin. Multa kesti kauan huomata näin älykkäästi rakennettu typerä tarina