Päiväkodissa työskentelevät! Kohteletteko kaikkia lapsia samalla tavalla?

On suosikki ja inhokki. Inhokki oli semmoinen Tiivi-Taavi ja suosikki oli hiljainen ja mukava.

Mä olen vielä opiskelija mutta töitä on tullut päiväkodissa tehtyä vuoden verran aiemmalla tutkinnolla ja nytkin teen sijaisuuksia. Mulla on tapana jättää omat tunteet ihan taka-alalle ja toimia töissä aina niin että voin sen ammatillisesti perustella. varmaan välillä omat mielipiteet vaikuttaa taustalla mutta kyllä päänsääntöisesti töissä mä teen työni niinkuin se oppini mukaan kuuluu tehdä enkä niin kuin haluaisin tehdä. Toisin sanottuna tarjoan syliä oli sitten hankala tai helppo lapsi, tyttö tai poika. Kyselen kuulumiset kaikilta jolta en vielä ole kysynyt ja autan lasta jos hän apua tarvitsee..kyllä niitä töiden välttelijöitä on nähty mut yleensä oon nähnyt että hommat kyl hoidetaan..laatu on vain eri..se ei vältämättä johdu aina lapsestakaan. Mutta mulle on aidon ja arvostavan kohtaamisen merkitys juurrutettu niin syvään että en osaa kuvitella että jotenkin suosisin tai syrjisin..öh! On tullut huomattua että on opettavaista työskennellä erilaisten kanssa; lastenhoitotyössä suola on mun mielest just se että ku niitä ei voi loukuhihnatyönä hoitaa..

Alkuopettajana vastaan tähän. Luokassa on kilttejä, tunnollisia, osaavia ja aina hymyileviä lapsia, joita en ikinä ehdi huomioida tarpeeksi. Ne oppilaat sulattaa, mutteivat koskaan saa palkintoa omasta käytöksestään kuin ehkä kevätjuhlapäivänä raksien muodossa. Huomion vie ne haastavammat tapaukset. Haastava voi olla hyvä ja osaava nirppanokka valituksineen tai se poika, jolla on aina kynä tai hanska hukassa. Haastava ei silti tarkoita, etten pidä ko. lapsesta.

Joskus joku lapsi alkaa ärsyttämään oikein urkalla, jonka hoidan aina samalla tavalla. Suutun itselleni ja menen tarkoituksella esim. välituntivalvonnassa kyselemään kuulumisia tmv. Olen huomannut, että itselläni juuri tuo tarkoituksellinen hakeutuminen seuraan tai omaksi pariksi ottaminen leikissa toimii! Sen jälkeen taas läheisyys palaa ja ärsytys katoaa, kun näen lapsen suloisuuden uusin silmin.

Summa summarum: Pidän kaikista oppilaistani yhtä paljon, vaikka ihan hetken saatan johonkin ärsyyntyä.

Ei ole mitään suosikkeja tai inhokkeja, mutta kyllähän joidenkin lasten kanssa synkkaa paremmin kuin toisten kanssa. Niinhän se on meidän aikuistenkin kesken, joskus persoonat vaan eivät kohtaa! Huomioin kuitenkin jokaisen lapsen tasavertaisesti enkä suosi ketään. Opiskeluaikana eräs kouluttaja antoi vinkin, että sitten voi ajatella työpäivän päiväkodissa menneen hyvin jos olet huomioinut ryhmän jokaisen lapsen päivän aikana edes jotenkin. Tästä neuvosta olen pitänyt kiinni ja tapanani onkin joka päivä ennen kotiin lähtöä sylitellä ja halia ja jutella päivästä niiden lasten kanssa, joita en tunne halineeni vielä tarpeeksi sen päivän aikana.

Lto/sosionomi (1-3 vuotiaiden ryhmä)

Sijaiset on toki enemmän kuin tervetulleita, mutta on hyvä muistaa, että sijaisen vastuulle harvemmin (ainakaan meillä) laitetaan niitä haastavimpia tapauksia. Enemmänkin niin, että vakkarit hoitaa raapijat, purijat ja potkijat samalla toivoen, että sijainen näkee ja tukee reippaita taviksia. Ja antaa heille aikaa, kiinnostusta ja läheisyyttä, mihin vakkareiden resurssit ei riitä.

omatoimiset tytöt tykkävätkin sijaisista yleensä tosi paljon. Kerrankin he saavat heille kuuluvan huomion! Sijaisista kiitollinen Lto. ( vaikka he tekevätkin sen työn, minkä haluaisin kuuluvan minulle)

Minun lapseni eivät todellakaan koskaan ole halunneet sylittelyä hoitajilta. Silti oikein pidetyiltä ovat vaikuttaneet. Rauhallisia, hyväntuulisia, joskin hieman ujoja. Eivät ehkä ole saneet yhtä paljon huomiota kuin joku muu, mutta ehkäpä eivät ole kaivanneetkaan. Kolmesta lapsestani vain yksi haluaa mennä kenenkään vieraan (edes mummon) syliin. Äidin ja isän ja sisarusten sylissä kylllä ovat ihan mielellään olleet. 

Olen lastentarhanopettaja. Kaikki lapset ovat samalla viivalla, päiväkodin asiakkaita. Teen työtäni omasta ammatillisuudestani käsin en rakkaudestani tai mieltymyksistäni. Toiset lapset ovat hankalampia kuin toiset. Toiset päivät erilaisempia kuin toiset. Jokainen lapsi ansaitsee huolenpitoa ja opetusta ja ovat arvokkaita yksilöitä. Lapsi itsessään on arvokas. Ei se mitä minä ajattelen. Vaan työ on lapsilähtöistä. Toiset tarvitsee erilaisia asioita kuin toiset.
Eiköhän rakastaminen yms ole vanhempien tehtävä. Mun tehtävä on tarjota laadukasta varhaiskasvatusta ja toimia tavoitteiden mukaisesti lasten ryhmässä jokainen lapsi huomioonottaen yksilönä ja ryhmän kokonaisuudessaan.

Kyllä lapset ovat erilaisia ja he käyttäytyvät eri lailla. Niinpä joistain oppii tykkäämään enemmän kuin muista - ja joihinkin huonosti käyttäytyviin alkaa suhtautua hiukan negatiivisesti.

Koska pyrin kovasti tasapuolisuuteen, voi olla että kohtelen parhaiten niitä lapsia joista en niin kauheasti tykkää. Ja ne, jotka koen jollain lailla suosikeikseni, saavat varmaan hiukan ankarampaa kohtelua minulta.

t. eskarin ope

En kohtele samalla tavalla, vaan kunkin lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman ja sen tavoitteiden mukaisesti. Joku lapsi saattaa siis saada enemmän syliä kuin toinen, esimerkiksi rauhoittumisen vuoksi. Joku saattaa saada enemmän kahdenkeskistä aikaa aikuisen kanssa kirjanlukemisen merkeissä, koska tarvitsee tukea kielellisessä kehityksessä. Joku lapsi saa leivän vasta maistettuaan ruokaa ikävuosiensa verran, koska näin on vanhempien kanssa sovittu. Jne.

Sillä, osuvatko kemiat lapsen kanssa kohdilleen hyvin vai huonommin, ei ole vaikutusta lapsen saamaan kohteluun.

Olen aika tavalla samoilla linjoilla ketjussa aikaisemmin kommentoineiden lastentarhanopettajien kanssa. Haluan kohdella kaikkia lapsia tasapuolisesti, täydellisesti en siinä varmasti onnistu, mutta parhaani yritän. Levottomat ja toisia häiritsevät lapset saavat valitettavasti usein enemmän huomiota kuin hiljaiset ja kiltit. Se on arjen todellisuutta joskus. Tässä kuitenkin auttaa tietoinen ajattelu siitä, että aikuisten huomio kuuluu kaikille. Ja on muistettava se, että eri lasten lähtökohdat ovat erilaisia ja kaikkia pitäisi muistaa kehua ja kannustaa. Lasten ei tarvitse olla samanlaisia tai saavuttaa samoja tavoitteita, vaan jokaista arvostetaan omana itsenään. 

En, koetan kyllä, mutta ryhmässä on sekä suosikki että inhokki. Suosikkini on hiljainen, todella suloinen ja kohtelias tyttö, hän on hyvin samanlainen kuin itse olin lapsena. Jos joskus saan omia lapsia, toivoisin heidän olevan tytön kaltaisia. Inhokki on adhd poika. Tiedän ettei poika juurikaan voi itselleen mitään, mutta liian lepsut vanhemmat ja kuriton poika ei ole kiva yhdistelmä. Poika on kamala, enkä osaa hänelle antaa samanlaista huomiota kuin muille. Onneksi hän vaihtaa ryhmää pian.

Tasa/arvoa ei ole se, ett' antaa kaikille saman. Vaan se, ett' antaa kaikille sen mink' ne tarvitsee. Eli ei, en kohtele kaikkia aina samalla tavalla.

Up

Siis ihailen teitä, jotka pystytte noun suureen ammatillisuuteen, näkemään kaikissa hyvää j.n.e Minä en siihen kykene... Pyrin kuitenkin kohtelemaan kaikkia lao sd ia edes neutraalisti. Lapsia on kuitenkin monenlaisia, kamaliakin.

Jos ei nyt lähdetä tuolle "olen yliopettaja ja en tietenkään kohtele koska erilaisuus blaablaa" -linjalle (mitä toki siis lto:na noudatan _tottakai_ myös!!) vaan vastaan puhtaasti kysymykseen: kyllä. Tottakai kaikilla on omat suosikit, ja siis ne suosikit on jokaisella aikuisella eri, ja niitä kohtelee alitajuisesti vähän erilailla. Kaikkia lapsia huomioin, kaikkia lapsia kohtelen ja puhuttelen kauniisti ja kunnioittavasti, mutta toisia lapsia ehkä halailen ja sylittelen hiukan enemmän kuin muita.

Olen ollut n. 35 vuotta sitten yläkoulun tet-jaksolla päiväkodissa ja vieläkin muista työntekijöiden suosikin ja inhokin. Suosikki oli sievä tyttö, jolla oli käytetyt, mutta aina kauniit, sävy-sävyyn vaatteet (muistan kun työntekijät keskustelivat noista vaatteista). Inhokki oli poika, jonka hengitys haisi.

Ei lapsia kohdella päiväkodissa tasa-arvoisesti. Itse koen nykyisessä ryhmässäni, että ryhmän 5 haastavinta lasta saavat eniten huomiota. Haastavalla tarkoitan tässä tapauksessa lapsia, jotka ovat erityisen vilkkaita, väkivaltaisia, osaavat huonosti suomen kieltä tai tarvitsevat paljon aikuisen tukea sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi. He eivät ole suosikkilapsia, vaan lapsia, jotka tarvitsevat konkreettista ohjausta "kädestä pitäen" aamusta iltapäivään saakka, myös päiväuniaikaan aikuisen viereen silittämään, jotta osaavat rauhoittua. Valitettavasti näissä tapauksissa huonosti suomea osaavat maahanmuuttajataustaiset lapset (3 kpl) ovat myös erittäin vilkkaita. Eivät siis ole suosikkeja, mutta heitä on pakko ohjata, jotta muun ryhmän fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus ei vaarantuisi.

Ryhmän muut maahanmuuttajataustaiset, rauhalliset lapset eivät saa huomiota ja tukea kielen oppimiseen niin paljon kuin tarvitsisivat, koska vilkkaat ja levottomat lapset vaativat niin paljon huomiota.

Minulla on yksi suosikkilapsi, joka on puhelias, herttainen ja sosiaalisilta taidoiltaan erittäin osaava tyttö, vaikka kuuluu ryhmän nuorimpiin. Valitettavasti en ehdi huomioida häntä tai muita "kilttejä" lapsia niin paljon kuin he tarvitsisivat ja ansaitsisivat. Tuntuu pahalta, että kiltit ja ns. helpot lapset eivät saa sitä, mitä jokaisen lapsen kuuluisi joka päivä saada: aikuisen positiivinen, välittävä huomio. Päivittäin meillä on tilanteita, joissa lapsi tulee innoissaan kertomaan jotain juttua, mutta aikuinen ei ehdi kuunnella, koska toisella puolella huonetta on jo muodostumassa käsirysy, kiusaamistilanne tai paha itkukohtaus. Voi vain kuvitella, kuinka pahalta lapsesta tuntuu, kun aikuinen ei ehdi kuunnella :'( Osa lapsista myös on hiljaisempia, viihtyy paremmin kaveriporukassa eikä ota kontaktia aikuiseen jatkuvasti. Toisaalta hekin ansaitsisivat aikuisen positiivisen huomion. Heidänkin käytöstään ja leikkejään pitäisi ehtiä havainnoida.

Mutta työmäärä on kohtuuton: ryhmässä on 22 lasta, joista 5 "haastavia" ja kasvatustyöntekijöitä on vain 3. Jokainen työntekijä käy kerran päivässä vartin kahvitauolla, lähes joka päivä joku istuu palaverissa 1-1,5 tuntia. Tähän aikaan vuodesta kasvattajien työaikaa kuluu paljon myös lasten kuravaatteiden etsimiseen, kuivauskaapin käynnistämiseen, lakanoiden ja käsipyyhkeiden vaihtoon... Laitoshuoltajia ei kunnan päiväkodeissa enää ole, eikä pyykkääminen tai vaatehuolto kuulu talon siivojan tehtäviin. Niinä hetkinä, kun yksi kasvattaja vaihtaa lakanoita ja ripustaa märkiä rukkasia kuivumaan, kaksi muuta työntekijää on keskenään ison lapsiryhmän kanssa.

Koska päiväkodissa työskennellään vuoroissa, kaikki ryhmän työntekijät ovat töissä yhtäaikaa vain 5-5,5 tuntia päivässä, vaikka useimpien lapsien hoitopäivän pituus on vähintään 7 tuntia.

Ei ryhmässä, jossa jokaista työntekijää kohden on 7kpl 3 vuotta täyttäneitä lapsia, voi olla tasa-arvoista. Lapset ja heidän tarpeensa ovat niin erilaisia.

Mä tykkään hiljaisista ja ujoista ja olen heille erityisen mukava. Itsekkäät toisia tönivät "minä ensin" tyypit on mun inhokkeja ja en toki huonosti heitä kohtele mutta en samanlaisella lämmöllä.

Hyvä aloitus! Lisää kommentteja! :)

Kohtelen eri lailla, ja niinhän lapsia pitääkin kohdella. Osa lapsista tarvitsee enemmän tukea esim. itsesäätelyssä ja omantoiminnan ohjauksessa, jotta pystyvät toimimaan ryhmässä, ja silloin he saavat varmasti enemmän aikaa kuin lapsi, joka osaa tehdä asioita itsenäisesti. Ammattitaitoon kuuluu, että jokainen lapsi tulee kuitenkin kohdatuksi ja huomioiduksi, ja että niitä hiljaisiakin huomioidaan, ja heille annetaan tilaa ja kannustetaan sitä ottamaan. Joidenkin lasten kanssa on helpompi toimia, temperamentit yms. osuvat paremmin yksiin, mutta kun ymmärtää sen, ja pystyy tutkailemaan omia tuntemuksiaan liittyen eri lapsiin, niin se auttaa siinä että pystyy toimimaan mahdollisimman ammatillisesti. Jokaisesta lapsesta on osattava nähdä se hyvä, mikä hänessä on. Mitä reflektiotaitoisempi kasvattaja, sitä tietoisempi hän on omista ajatuksistaa ja toiminnastaan ja siitä, miten hän on kasvatussuhteessa tietyn lapsen kanssa. Aikuinen kun vaikuttaa lapseen ja lapsi aikuiseen. Sitä ei voi kieltää, mutta se tulee tiedostaa ja pyrkiä toimimaan eettisesti oikein. Opettajan työllähän on vahva ammattietiikka ja työhön kuuluu se, että on myös kasvatettava itseään.