Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko lapsen pakottaa mukaan lomamatkalle?

Vierailija
11.02.2015 |

Haluaisimme lähteä koko perheen voimin Kanarialle viikoksi. Ongelmaksi on muodostunut se, että 8-v kuopus ei halua lähteä. Hän on muutenkin aika kotihiiri, että ei oikein koskaan haluaisi lähteä mihinkään, ei ainakaan niin että pitäisi yöpyä. Hän on myös salaa katsellut lentoturmatutkintaa, joten luulen että häntä myös pelottaa lentäminen, vaikkakin olemme kyllä keskustelleet asiasta. 

Asiaan siis, teenkö oikein, jos vaan ilmoitan jämäkästi lapselle, että aikuinen päättää näistä asioista, ja että lähdemme lomalle kaikki yhdessä?

Toinen vaihtoehto on se, että lapsi jää kotiin isovanhemman kanssa.

Haluaisin kuopuksen ehdottomasti mukaan, sillä tuntuisi tosi kurjalta lähteä perhelomalle, niin että koko perhe ei olisi mukana. Uskon myös, että lapsella olisi matkalla todella hauskaa. Hän jännittää aina kaikkea etukäteen (myöskin kivoja asioita), ja sen vuoksi usein kieltäytyy kaikesta hauskasta. Niinä kertoina, kun olen pakottanut lapsen lähtemään mukaan esim. huvipuistoon tai synttärijuhliin yms., niin hänellä on aina ollut kuitenkin hauskaa.

Mutta olisiko tuo lomamatkalle pakottaminen teidän mukaan ihan hirveä teko? Vai pitääkö lasta koulia voittamaan jännityksen ja menemään epämukavuusalueelleen?

 

Kommentit (44)

Vierailija
21/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ainakaan teiniä ei saa pakottaa, tai varsinkaan mikäli on kyseessä kotimaan mökkiloma, tai etävanhemman tapaaminen. Ilmeisesti.

Vierailija
22/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakotat mukaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP tässä. Kiitos mielipiteistä! Meillä ei lapset määrää mistään, mutta tietyissä asioissa voin antaa lapsen päättää itseään koskevista asioista (kunhan päätös ei ole ristiriidassa minun mielipiteeni kanssa).

 

Hainkin täältä lähinnä taustatukea. Minulla oli olo, että olen julma, jos pakotan lapsen noin pitkälle matkalle ja lentokoneeseen. Kiva kuulla, että olette sitä mieltä että en aiheuta lapselleni traumoja.

Vierailija
24/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän 10-vuotias voi saada ahdistuskohtauksen, jos pakotetaan tiettyihin juttuihin. On juuri samanlainen, että saattaa vastustaa ihan täysillä esim. kaverin synttäreille tai huvipuistoon lähtemistä. En nyt mene syvällisemmin hänen taustoihinsa, mutta ymmärrän ap:ta oikein hyvin mietinnöissään samantyyppisen lapsen kanssa.

Ainoastaan sanonkin sen, että kukin lapsi on yksilö ja sinä tunnet lapsesi parhaiten. Täältä ei kannata ottaa liikaa neuvoja yksittäistapaukseen, sillä jos meillä ei tätä lasta olisi, voisin hyvin toitottaa itsekin että "otat mukaan vaan, ei lapse tällaisesta päätä!". Ei päätä ei, mutta heidän huolensa pitää kyllä huomioida kun aikuinen tekee päätöksen.

Vierailija
25/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään lapselle tulee traumat kaikesta, joten ole huoletta ihan traumatisoitunut sinunkin kuopuksesi on. On voinut jäädä koulussa jonon viimeiseksi, jälkiruoka on loppunut kesken, aurinko ei paistanutkaan vaan satoi, lamppu paloi ja joutui etsimään pimeässä toisen lampun valokatkaisijan.

8-vuotiaan tv:n katsomista pitää vielä valvoa, lentoturmatutkinnat ei sovi tuon ikäiselle jännittäjälle.

Vierailija
26/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, matkalle mukaan vaan. Meilläkin on tuommoinen etukäteen jännittäjä - jälkikäteen riemuitseva 8-vee :-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttäreni on koko ikänsä ollut tuollainen. Joka asiaan: en lähde, siellä on vaan tylsää, onko pakko...

Ja aina on ollut ihan kivaa, oli sitten kyse valokuvanäyttelystä tai ulkomaanmatkasta.

Eli suhtaudu ymmärtäväisesti, mutta sano ettei tässä maailmassa voi elää niin, että vaan kökkii kotinurkissa ja katselee telkkarista mitä kaikkea pahaa voikaan sattua. Jos se lentäminen jännittää, niin sanot vaan selkeästi, että "Finnairin koneille ei ole koskaan sattunut onnettomuuksia".

Vierailija
28/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietenkin 8-vuotiaan pitää lähteä mukaan. Toki lasta pitää kuunella, mutta miten lasta voi kasvattaa mihinkään, jos kaikesta voi kieltäytyä?

Jos lasta todella ahdistaa tai pelottaa pahasti, niin hän tarvitsee psykologian konsultaatiota. Lasta ei saa päästää eristäytymään turhien pelkojen takia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:08"]

Haluaisimme lähteä koko perheen voimin Kanarialle viikoksi. Ongelmaksi on muodostunut se, että 8-v kuopus ei halua lähteä. Hän on muutenkin aika kotihiiri, että ei oikein koskaan haluaisi lähteä mihinkään, ei ainakaan niin että pitäisi yöpyä. Hän on myös salaa katsellut lentoturmatutkintaa, joten luulen että häntä myös pelottaa lentäminen, vaikkakin olemme kyllä keskustelleet asiasta. 

Asiaan siis, teenkö oikein, jos vaan ilmoitan jämäkästi lapselle, että aikuinen päättää näistä asioista, ja että lähdemme lomalle kaikki yhdessä?

Toinen vaihtoehto on se, että lapsi jää kotiin isovanhemman kanssa.

Haluaisin kuopuksen ehdottomasti mukaan, sillä tuntuisi tosi kurjalta lähteä perhelomalle, niin että koko perhe ei olisi mukana. Uskon myös, että lapsella olisi matkalla todella hauskaa. Hän jännittää aina kaikkea etukäteen (myöskin kivoja asioita), ja sen vuoksi usein kieltäytyy kaikesta hauskasta. Niinä kertoina, kun olen pakottanut lapsen lähtemään mukaan esim. huvipuistoon tai synttärijuhliin yms., niin hänellä on aina ollut kuitenkin hauskaa.

Mutta olisiko tuo lomamatkalle pakottaminen teidän mukaan ihan hirveä teko? Vai pitääkö lasta koulia voittamaan jännityksen ja menemään epämukavuusalueelleen?

 

[/quote]

Jos lapsi on pieni,niin voi pakottaa,ja ihan hyvä tuo että opettaa voittamaan jännityksen ja menemään epämukavuusalueelleen.Itsekin sanoit,että jännittää uusia asioita,jotka ovatkin sitten ihan kivoja.

 

Vierailija
30/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et tee väärin, kun otat lapsesi mukaan lomamatkalle. 8-vuotias on kovin pieni eikä hänellä ole välttämättä oikeanlaista kuvaa, millainen lomamatka on tulossa. 

Todennäköisesti lastasi pelottaa lentäminen, kuten itsekin arvelit. Voisit kysyä häneltä, mikä kiikastaa lomasuunnitelmissa. Loma-aiheisten kirjojen lukeminen ja elokuvien katsominen yhdessä on oikein hyvä idea. Tärkeää on myös jutteleminen lapsen kanssa niin luetusta kirjasta/ nähdystä elokuvasta kuin oikeasta tulevasta matkastakin.

Lapset tykkäävät tietojen etsimisestä.Ottakaa yhdessä selvää vaikka netin välityksellä, mitä kaikkea kivaa matkakohteessa voi nähdä ja kokea. Lapsi voisi innostua asiasta, kun voi olla mukana suunnittelemassa lomaohjelmaa.  Lentämisen turvallisuudesta voisi jutella hieman lisää. 

Toinen lapseni sanoo kaikkeen aluksi ei. Hän ei haluaisi, että rutiinit rikkoutuvat. Häntä jännittää ja joskus pelottaakin kaikenlainen uusi aluksi. Vähitellen hän tottuu ajatukseen ja yleensä lähdön hetkellä tai viimeistään perillä on sitä mieltä, että olipa hyvä, kun hän lähti mukaan. Onko lapsellasi myös tällaisia taipumuksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:59"]

Nykyään lapselle tulee traumat kaikesta, joten ole huoletta ihan traumatisoitunut sinunkin kuopuksesi on. On voinut jäädä koulussa jonon viimeiseksi, jälkiruoka on loppunut kesken, aurinko ei paistanutkaan vaan satoi, lamppu paloi ja joutui etsimään pimeässä toisen lampun valokatkaisijan.

8-vuotiaan tv:n katsomista pitää vielä valvoa, lentoturmatutkinnat ei sovi tuon ikäiselle jännittäjälle.

[/quote]

 

Kyllä lapsen pitää tietää nekin asiat. Ihan samoin kun se mistä liha tulee ja miten se tulee. Vai pidätkö lapsesi jossain pumpulissa ja valehtelet hänelle?

Vierailija
32/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:08"]

Haluaisimme lähteä koko perheen voimin Kanarialle viikoksi. Ongelmaksi on muodostunut se, että 8-v kuopus ei halua lähteä. Hän on muutenkin aika kotihiiri, että ei oikein koskaan haluaisi lähteä mihinkään, ei ainakaan niin että pitäisi yöpyä. Hän on myös salaa katsellut lentoturmatutkintaa, joten luulen että häntä myös pelottaa lentäminen, vaikkakin olemme kyllä keskustelleet asiasta. 

Asiaan siis, teenkö oikein, jos vaan ilmoitan jämäkästi lapselle, että aikuinen päättää näistä asioista, ja että lähdemme lomalle kaikki yhdessä?

Toinen vaihtoehto on se, että lapsi jää kotiin isovanhemman kanssa.

Haluaisin kuopuksen ehdottomasti mukaan, sillä tuntuisi tosi kurjalta lähteä perhelomalle, niin että koko perhe ei olisi mukana. Uskon myös, että lapsella olisi matkalla todella hauskaa. Hän jännittää aina kaikkea etukäteen (myöskin kivoja asioita), ja sen vuoksi usein kieltäytyy kaikesta hauskasta. Niinä kertoina, kun olen pakottanut lapsen lähtemään mukaan esim. huvipuistoon tai synttärijuhliin yms., niin hänellä on aina ollut kuitenkin hauskaa.

Mutta olisiko tuo lomamatkalle pakottaminen teidän mukaan ihan hirveä teko? Vai pitääkö lasta koulia voittamaan jännityksen ja menemään epämukavuusalueelleen?

 

[/quote]

 

Jos halveksit lastasi niin pakota hänet. Miksi lähdette lomalle jonne kaikki ei halua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:10"]

Voi ja pitää. Kukapa tietää, jälkeenpäin hän saattaa hyvinkin kiittää.

[/quote]

 

Epäilen. Todennäköisesti jää ikuinen viha äitiään kohtaan eikä halua koskaan astua enää lentokoneeseen. 

Vierailija
34/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:10"]

Jospa olisit aikuinen ja sanoisit, että matkalle mennään, pulinat pois. Ei ole 8-vuotiaan asia päättää tuollaisia asioita millään tasolla.

[/quote]

 

Mutta ei 8 vuotiaan siitä tarvitse kärsiäkkään. Harva lapsi pitää oikeasti matkustamisesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:28"]

Pakotat mukaan. 

[/quote]

 

Aika surkea äiti jos niin tekisi

Vierailija
36/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:11"]

Tyttäreni on koko ikänsä ollut tuollainen. Joka asiaan: en lähde, siellä on vaan tylsää, onko pakko...

Ja aina on ollut ihan kivaa, oli sitten kyse valokuvanäyttelystä tai ulkomaanmatkasta.

Eli suhtaudu ymmärtäväisesti, mutta sano ettei tässä maailmassa voi elää niin, että vaan kökkii kotinurkissa ja katselee telkkarista mitä kaikkea pahaa voikaan sattua. Jos se lentäminen jännittää, niin sanot vaan selkeästi, että "Finnairin koneille ei ole koskaan sattunut onnettomuuksia".

[/quote]

 

Lapselle ei saa valehdella. Monikaan ihminen ei pidä lentämisestä eikä matkustamisesta. Lapselle se on yleensä todella veemäistä olla jossain lentokentällä ja lentokoneessa. 

 

Kyllä tossa tapauksessa on vaan AP:n itsekkyys. Kun hän haluaa. Miksi hankkii lapsia jos hänen halunsa on tärkein?

Vierailija
37/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:12"]

Tietenkin 8-vuotiaan pitää lähteä mukaan. Toki lasta pitää kuunella, mutta miten lasta voi kasvattaa mihinkään, jos kaikesta voi kieltäytyä?

Jos lasta todella ahdistaa tai pelottaa pahasti, niin hän tarvitsee psykologian konsultaatiota. Lasta ei saa päästää eristäytymään turhien pelkojen takia. 

[/quote]

 

Se että ei halua lentokoneeseen ei ole eristäytymistä. 

Vierailija
38/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:11"]

Tyttäreni on koko ikänsä ollut tuollainen. Joka asiaan: en lähde, siellä on vaan tylsää, onko pakko...

Ja aina on ollut ihan kivaa, oli sitten kyse valokuvanäyttelystä tai ulkomaanmatkasta.

Eli suhtaudu ymmärtäväisesti, mutta sano ettei tässä maailmassa voi elää niin, että vaan kökkii kotinurkissa ja katselee telkkarista mitä kaikkea pahaa voikaan sattua. Jos se lentäminen jännittää, niin sanot vaan selkeästi, että "Finnairin koneille ei ole koskaan sattunut onnettomuuksia".

[/quote]

En kyllä suosittele valehtelemaan, ettei lentokoneelle ole koskaan sattunut onnettomuuksia. Fiksu lapsi kaivaa kuitenkin jostakin tiedon, miten paljon vikoja myös Finnairin koneissa on ja päättelee, että vaikka vakavia turmia ei olekaan sattunut, se on ihan mahdollista.

Entäpä jos matkalla ilmaantuukin jokin tekninen ongelma.

Silloin lapsi voisi päätellä - ihan fiksusti - että aikuiset valehtelevat tärkeissä asioissa eikä heihin voi siis luottaa. Ja lapsen luottamuksen menettäminen vanhempiinsa on mielestäni melkoisen paha asia. 

Vierailija
39/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:16"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 13:59"]

Nykyään lapselle tulee traumat kaikesta, joten ole huoletta ihan traumatisoitunut sinunkin kuopuksesi on. On voinut jäädä koulussa jonon viimeiseksi, jälkiruoka on loppunut kesken, aurinko ei paistanutkaan vaan satoi, lamppu paloi ja joutui etsimään pimeässä toisen lampun valokatkaisijan.

8-vuotiaan tv:n katsomista pitää vielä valvoa, lentoturmatutkinnat ei sovi tuon ikäiselle jännittäjälle.

[/quote]

 

Kyllä lapsen pitää tietää nekin asiat. Ihan samoin kun se mistä liha tulee ja miten se tulee. Vai pidätkö lapsesi jossain pumpulissa ja valehtelet hänelle?

[/quote]

En, vaan ihmettelen tätä traumautumista kaikesta. Itse olen maalta kotoisin ja päiväkoti-ikäiseni tietävät kyllä mistä liha tulee. Silti 8v, joka on jännittäjäluonne, on liian nuori katsomaan aikuisille tarkoitettuja ohjelmia. Jos se on pumpulissa pitämistä sinusta, niin sitten on.

Sarkasmi on asia, jota moni ei ymmärrä.

Vierailija
40/44 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:23"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 14:11"]

Tyttäreni on koko ikänsä ollut tuollainen. Joka asiaan: en lähde, siellä on vaan tylsää, onko pakko...

Ja aina on ollut ihan kivaa, oli sitten kyse valokuvanäyttelystä tai ulkomaanmatkasta.

Eli suhtaudu ymmärtäväisesti, mutta sano ettei tässä maailmassa voi elää niin, että vaan kökkii kotinurkissa ja katselee telkkarista mitä kaikkea pahaa voikaan sattua. Jos se lentäminen jännittää, niin sanot vaan selkeästi, että "Finnairin koneille ei ole koskaan sattunut onnettomuuksia".

[/quote]

En kyllä suosittele valehtelemaan, ettei lentokoneelle ole koskaan sattunut onnettomuuksia. Fiksu lapsi kaivaa kuitenkin jostakin tiedon, miten paljon vikoja myös Finnairin koneissa on ja päättelee, että vaikka vakavia turmia ei olekaan sattunut, se on ihan mahdollista.

Entäpä jos matkalla ilmaantuukin jokin tekninen ongelma.

Silloin lapsi voisi päätellä - ihan fiksusti - että aikuiset valehtelevat tärkeissä asioissa eikä heihin voi siis luottaa. Ja lapsen luottamuksen menettäminen vanhempiinsa on mielestäni melkoisen paha asia. 

[/quote]

 

No täällä vanhemmat valehtelee lapsilleen koko ajan. Jätetään asioita kertomatta, vääristellään asioita ja jopa sepustetaan tarinoita jostain jumalasta tai joulupukista.

Miksi lapselle ei vaan voi ekrtoa joka asiassa totuutta ja lopettaa se jatkuva valehteleminen? Ei ihme että lapset oppivat valehtelemaan jo nuorina kun vanhemmat puhuu puuta heinää jatkuvasti