Saathan tarpeeksi jodia? (kilpirauhasoireita mutta TSH ok)
Ajattelin jakaa teidän kanssanne yhden pysäyttävän asian jonka opin kun kävin yksityisellä endokrinologilla näyttämässä kilpirauhastani. Mun kaikki veriarvot ovat ok, ei lähelläkään mitään raja-alueita, ei ole kasvainta tms. Silti kilppari on kipeähkö ja turvonnut ja olo on aivan hirveä, nuutunut ja väsynyt. Eli vajaatoiminnan oireita.
Tämä läkäri vastoin kollegoidensa yliestä tapaa otti puheeksi hivenaineasiat. Kuulemma mun kannattaa kokeilla syödä jodia hivenaineena ja katsoa miten se vaikuttaa oloon. Suomalaiset eivät kuulemma enää saa tarpeeksi jodia. Tavallista jodioitua ruokasuolaa ei käöytetä enää kovin paljon kun gourmet-suolat ovat yleistyneet. Meilläkin on jo vuosia ollut himalajansuola ainoana käytössä. Suurin ongenlma on tullut kuitenkin siitä, ettei elintarviketeollisuus ole enää velvollinen käyttämään jodioitua suolaa kuten ennen oli.
Suomalaisten kansantauti struuma on siis tekemässä paluutaan, struuman yleisyys oli aikoinaan syy, miksi suolaa alettiin A.I.Virtasen aloitteesta jodioida.
Kilpirauhasen kunnolliseen toimintaan tarvitaan myös seleeniä, sitäkään ei kuulemma nykyään saada ruoasta tarpeeksi. Sitäkin kehoitti lääkärini syömään.
Minusta tämä kaikki oli aika pysäyttävää kuultavaa ja kun mietin, miksi Suomessa ja av:llakin on niin paljon masentuneita ja väsyneitä ja epämääräisistä kilpparipoireista kärsiviä, niin tässä voisi olla yksi suuri syy siihen kaikkeen.
Ei mulla muuta.
Kommentit (14)
Hmm.. kyllä tuo jodi asia pitäisi jokaisen kilpparipotilaan tietää ilman endoakin. No tiedoksi myös sitten että välteltäviä ovat merilevä ja soija. Ja d vitamiinia vajis kilpparin pitäisi ottaa yliannos
Jos asia kiinnostaa enemmän, kirjastosta löytyy kirja Kaisa Jaakkola: Hormonitasapaino, tai Hormonidieetti.
Mielenkiintoista luettavaa.
Olen lukenut asiasta, ja nykyisin meillä käytetään jodioitua suolaa. Itsellä on masennusdiagnoosi, mutta oireet kyllä nykyisin sitä luokkaa, tai oikeastaan väsymys, että pitäisi saada raahauduttua varmaan jo verikokeisiin, ei vaan jaksa.
Mutta kun suuri osa oirehtivista ei ole "kilpparipotilaita" koska heidän arvonsa ovat viitteissä. KAikki oireet ovat selitettävissä masennuksella tai vastaavalla. Ei kai ihminen käy huvin vuoksi lääkärillä keskustelemassa elimestä, joka toimii.
Miksi muuten merilevä on vältettävää? Siinähän on ruoka-aineista eniten jodia. Jodilisäravinteetkin ovat leväpillereitä. Soija estää kilpparin toimintaa, sen tiedän.
ap
Endokrinologi ei sanonut mitään jodista kun kävin kilpirauhastesteissä. Käytännössä en saa jodia mistään koska käytän Seltiniä erittäin vähän max pari kertaa viikossa.
Mun mielestä taas lugolin-tipat on se jodivalmiste mitä pitäis käyttää.
Moni (lääkäri, asiantuntija) on sanonut et suolan määrä vuorokaudessa on niin pieni, että eipä siitä tuun kun murto-osa päivän jodiannoksesta. Syö kananmunia, kalaa, katkarapuja, maitotuotteita/ esim. 2 kananmunaa, pari juustosiivua ja lasi maitoa on jo varmaankin päivän jodiannos! Kalaa ja katkarapuja pienempikin määrä. Finelistä pystyt katsomaan paljonko jodia on missäkin..
Kelp-levä on hyvä jodinlähde. Älä vaihda muuten mineraalirikasta suolaa vain jodin takia takaisin tehdaspa#kaan..
Onko teillä kokemuksia jodin ja seleenin lisäämisestä? Mitä muuttui vai muuttuiko mikään?
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 11:29"]
Onko teillä kokemuksia jodin ja seleenin lisäämisestä? Mitä muuttui vai muuttuiko mikään?
[/quote]
Kyllä se minua ainakin virkisti. Tukka ehkä paksuni vähän, mutta se oli kyllä ohentunut raskauden jälkeen niin että en tiedä mistä se lopulta johtui.
Ongelma onkin, että Suomen maaperässä on todella vähän jodia. Niin että ei sitä jodia tule muniin ja maitoon, jos rehu on Suomesta peräisin. Laskennalliset jodimäärät eivät päde tässä tapauksessa.
Raskautta suunnittelevan ja raskaana olevan pitäisi huolehtia riittävästä jodin ja foolihapon saannista saksalaisen gynekologini mukaan. Vaikka monivitamiinia ottamalla. Jodi oli tärkeää sikiön kehitykselle.
Ja jokaisen synnyttäneen naisen tulisi tarkistaa verikokeella myös ferritiini. Se voi olla hyvinkin alhainen, vaikka hemoglobiini olisi ok. Oireet samat kuin kilpparin vajeessa.
Totta varmasti. nythän tuli suositus, että leipomot suomessa alkaisivat käyttää jodioitua suolaa. Meillä kotona käytetään kyllä josioitua suolaa ruuanlaitossa ja leivonnassa ja leivät leivonkin lähes kaikki itse, ei tule mitään lisäaineita ja lisättyä gluteenia sun muuta. Seleenihommat pitääkin tarkistaa, mistä sitä saa ja onko ruokavaliossa tarkistamisen varaa.