Miksi nykyään on häpeä olla vähästä onnellinen (en tarkoita työttömyyttä)

Miten koet, että se on häpeä, tai muut ajattelevat, että se on jotenkin heiltä pois?

Mua halveksutaan kun en tavoittele mitään. Ainoa on henkinen tasapaino mitä tavoittelen. Elämäni on pientä ja ilon aiheet saan vaikka luonnossa linnun näkemisestä. Miksi se olisi kummallista? Ai sen vuoksi että ahneus ja raha ovat ainoa oikea keino että on jotakin ja että niitä voi muille esitellä? Minusta se on ihmisen heikkoutta.

Ymmärrän. Aloin itse miettimään asiaa myös kun en ole koskaan tavoitellut mitään satojen neliöiden kämppiä tai luksusautoja tms. Mutta kun lukee vaikka ig:n motivational-profiileja niin kaikessa on pyrkimys citius, altius, fortius-teemaan ja sisäisten demonien voittamiseen, jotta voi saavuttaa enemmän eli samalla riviem välustä voi lukea että jos et ole saavuttanut paljoa; olet luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Mua halveksutaan kun en tavoittele mitään. Ainoa on henkinen tasapaino mitä tavoittelen. Elämäni on pientä ja ilon aiheet saan vaikka luonnossa linnun näkemisestä. Miksi se olisi kummallista? Ai sen vuoksi että ahneus ja raha ovat ainoa oikea keino että on jotakin ja että niitä voi muille esitellä? Minusta se on ihmisen heikkoutta.

Sinä tuntematon kirjoittaja olet ymmärtänyt elämästä jotain suurta. Kaikkea hyvää sinulle ja paljon lintukohtaamisia.

Vierailija kirjoitti:

Mua halveksutaan kun en tavoittele mitään. Ainoa on henkinen tasapaino mitä tavoittelen. Elämäni on pientä ja ilon aiheet saan vaikka luonnossa linnun näkemisestä. Miksi se olisi kummallista? Ai sen vuoksi että ahneus ja raha ovat ainoa oikea keino että on jotakin ja että niitä voi muille esitellä? Minusta se on ihmisen heikkoutta.

Juuri tämä on se, mitä haen takaa. Lintujen laulu kevätaamuna on parasta musiikkia korville.  Ap. 

Kulutusyhteiskunta ja sosiaalinen media.

Kannustetaan kuluttamaan, ja some kannustaa vertailemaan muiden elämää omaan elämään. Onhan tämä systeemi syvältä.

Mielestäni niin kauan kuin muistan, jo vuosikymmeniä, on ihannoitu sitä, että pystyy iloitsemaan pienistä asioista kuten "aurinko paistaa ja linnut laulaa, vastaantulijan hymy jne." . Tämä on kertonut siitä, joku osaa tarttua hetkeen "carpe diem!" ja nauttia elämästä eikä juokse ns. kerskakulutuksen ja statussymboleiden perässä.

Itsekin ihannoin tällaista elämänasennetta, se on mielestäni todellista elämäntaitoa, nykyhetkessä elämistä. Vai onkohan tämä naistenlehdistä opittua stereotypiaa?

Monissa haastatteluissa statuskulutuksesta kuten Vuittonin laukuista tai Audeista ei puhuta mitään: "Tärkeintä on oma perhe ja lapset", huippu-uran tehnyt voi sanoa: "Tärkein aikaansaannokseni ovat lapset". Tätä saa lukea paljon, ja varmasti nämä ovat aivan totta. Vai onko tämä jotain valkopesua? Toisaalta, ihmisellä voi olla erilaisia tavoitteita elämässään, sekä työssä että ihmissuhteissa. Ehkä kulutuksesta ei kehdata puhua tai se on itsestäänselvää - tai se on huomattu merkityksettömäksi esim. sairauden jälkeen.

Ap, on hyvä, että olet löytänyt oman juttusi ja olet tyytyväinen siihen. Onkin ehkä toinen prosessi, että pysyt lujana ja uskollisena itsellesi arvojesi suhteen, vaikkei ehkä pinnallisempi ympäristö tai yhteiskunta tuntuisi niille hurraavankaan. Mutta luonto kiittää!

Itsekin koen eläväni monien mielestä liian pientä elämää. Viihdytään vanhassa rivariasunnossa, työelämässä en kaipaa etenemistä.

Miehen sukulaiset ja molempien vanhat opiskelukaverit on kunnianhimoisia ja huomaan että heistä olen ärsyttävä nössö alisuoritteja. Minulle ehdotellaan parempia työpaikkoja.

Oma sukuni on sisustushulluja, aina pitäisi olla muodikkaita väkerryksiä kodissa. Heistä olen naisena vääränlainen kun en piittaa kipoista ja kupoista. Meillä on ollut nätti koti jo 10v, en paljon ole muutellut sitä.

Toisaalta toisen leirin kannattajatkin on joskus aika ankeita moralisteja ja tekevät välttämättömyydestä hyveen.