Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi yh-perheen lapset pärjäävät huonommin

Vierailija
19.11.2021 |

elämässä kuin ydinperheen lapset?

Kommentit (48)

Vierailija
41/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missäs tämmönen tilasto on nähtävillä? En ihan allekirjoita tota ,ilman faktaa. Ei se parisuhteessa eläminen välttämättä tuota lapselle mitään lisäarvoa. Joskus se voi olla huomattavasti parempi vaihtoehto. 

Asiaa on tutkittu vuosikymmeniä kaikkialla maailmassa, eikä väestötasolla voi kiistää eron olevan riskitekijä lapsen kehitykselle. Vanhemman kuolemakin on riskitekijä.

Yksilötasolla sitten ero voi olla parempi tai huonompi ratkaisu. Se on oma lukunsa, eikä täällä toivottavasti kukaan ole kertomassa mitään yleispätevää toimintamallia.

Varmastikin tulotasokin on riskitekijä, samoin etninen tausta ja vanhempien sosioekonominen asema sekä mahdolliset nepsy-haasteet sekä geneettiset tekijät. Myös ikä on riskitekijä, puolin ja toisin, eli päädytään aika pieneen "huippujengiin" ja lokeroon, jossa lasten saaminen olisi sallittua.

Josta päästäänkin siihen, että **kenellä** näiden tiukimpien palstan*tsien mielestä olisi oikeus saada lapsia? Vastaus: eipä juuri muilla kuin niillä heidän kadehtimillaan huippumenestyjillä. Ja silloinkin kuitenkin toisen vanhemman pitäisi oikeastaan olla kotona, niin saisivat parasta mahdollista varhaiskasvatustakin joidenkin hyvinkin kaoottisten päiväkotien sijaan. Ja sitten siitäkin moitittaisiin, että toinen vanhempi "loisii" kotona ja tulotaso tipahtaa.

Ei kai tässä olla keneltäkään viemässä oikeutta saada lapsia. Miten eroperheeltä tuota oikeutta voisikaan viedä, koska yleensä ensin saadaan lapset ja vasta sitten erotaan.

Toivoisin vain, että jokainen omalta osaltaan tiedostaisi tilastolliset riskit. Väestöliiton mukaan 70 prosenttia lapsista oireilee psyykkisesti vanhempien eron vuoksi. Näissä keskusteluissa ani harva vanhempi kertoo lastensa oireilleen eroa. Siis toki aina hienoa, jos lapsi kuuluu niihin, jotka eivät oireile. Mutta onko vanhemmilla rohkeutta nähdä tilanteet siten kuin ne ovat?

Voivottelu ei auta. Mitä ehdotat ratkaisuksi? Terapiaa kaikille eroperheiden lapsille vuosikausiksi? Eroamisen kieltämistä vai eroperheiden lasten systemaattista huostaanottoa ydinperheisiin? Kerro ratkaisusi tähän ongelmaan.

Ratkaisuni olisi, että 70 prosenttia eroperheiden vanhemmista näkisi lapsensa oireilun ja ymmärtäisi sen johtuvan erosta. Siitä olisi hyvä lähteä eteenpäin.

Sinä voisit omalta osaltasi aloittaa miettimällä, onko oma argumentaatiosi ”no mitä, kielletäänkö kaikki erot sitten?” itse asiassa malliesimerkki ongelman kieltämisestä.

Millaisen oireilun? Mistä tiedetään sen oireilun syy? Miten sitä voi hoitaa? Oireilevatko kaikki? Entäpä, jos joku oireileekin ydinperheessä? Eivät asiat ole noin yksioikoisia oikeasti.

Tiedot ovat Väestöliitosta. Sieltä saat varmasti kysymällä tarkemmat määritelmät. Ja lukemalla tätä ketjua ylöspäin saat selville, että kaikki eivät oireile. Noin 70 prosenttia eroperheiden lapsista oireilee.

Mutta ai niin, eihän siitä kannata puhua, kun ydinperheissäkin oireillaan! *sarkasmi*

Mutta se, että eroperheitä syyllistetään ja halveksitaan, ei auta niitä eroperheitä lainkaan. Pitäisi saavuttaa tilanne, jossa ne epäkohdat olisi ratkaistu siten, että kenelläkään ei olisi enää aihetta syrjiä tai halveksia ketään kyseisen syyn perusteella.

Joku saattaisi ottaa nuo väheksymiset siten, että päätyisi esim. avioeron myötä itsem*rhaan juuri siksi, kun ei kestäisi sitä mahdollista halveksintaa. Onko sellainen yhteiskunta mielekäs paikka elää?

Vierailija
42/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo pelkästään se ero on lapselle kauheaa. Eroon liittyy niin paljon hylkäämisen ja kelpaamattomuuden tunnetta, ikävää poissa olevaa vanhempaa kohtaan ja raskasta reppuelämää kahden kodin välillä. Usein mukaan tulee vielä myös jos jonkinlaisia isäpuolia, äitipuolia, sisaruspuolia, bonussisaruksia ja kaikenlaista ongelmaa. Kavereita on vaikea nähdä, koulu voi olla kaukana, joutuu muuttamaan pieneen asuntoon. Rahat ei riitä enää kuten ennen molemmissa kodeissa. Puhumattakaan niistä eron syistä ja siitä elämästä, mitä on ollut ennen eroa: riitoja, väkivaltaa, alkoholismia yms. Eihän tuota voi mitenkään verrata tasapainoisessa kodissa eläviin lapsiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harvoilla taitaa olla täydellinen lapsuus enkä ole kenenkään aikuisen kuullut koskaan mainostavan ettei ole jäänyt mitään traumoja lapsuudesta ja on täydellisen tyytyväinen. 

Vierailija
44/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainoa ratkaisu tähän on *merkittävästi* vaikeuttaa avioeron saamista silloin, kun pariskunnalla on lapsia. Pitäisi esim. velvoittaa vanhemmat ensin paristerapiaan ja vasta sen jälkeen tulisi erolupa, jos vanhemmat edelleen olisivat eron kannalla. Pitäisi olla myös naimisiin meneville naimaluvan ehtona joku pariterapiakokonaisuus, niin saataisiin eroluvut laskuun.

Edelleen vallitsee aika vahvasti kaksinaismoraali ja kaksoisstandardit. Eli erota saa ja siihen kannustetaan, mutta eronneita halveksitaan yleisesti, jos heillä sattumoisin on lapsia. Tuota kuviota ei välttämättä tajua tai huomaa ennen kuin itse päätyy halveksinnan kohteeksi. Siksi tulee tavallaan huijattu olo, kun on muiden neuvoista eronnut ja eron myötä päätyykin niiden samojen suosittelijoiden halveksinnan kohteeksi.

Miten ihmisen pitäisi toimia, jos vaikkapa kumppani on väkivaltainen kotidespootti (piirteet ilmenneet vasta lapsen syntymän jälkeen), joka ei suostu menemään pariterapiaan? Jos siis ei saisi oikein erotakaan. Tuota en ole vielä ratkaissut.

Vierailija
45/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jo pelkästään se ero on lapselle kauheaa. Eroon liittyy niin paljon hylkäämisen ja kelpaamattomuuden tunnetta, ikävää poissa olevaa vanhempaa kohtaan ja raskasta reppuelämää kahden kodin välillä. Usein mukaan tulee vielä myös jos jonkinlaisia isäpuolia, äitipuolia, sisaruspuolia, bonussisaruksia ja kaikenlaista ongelmaa. Kavereita on vaikea nähdä, koulu voi olla kaukana, joutuu muuttamaan pieneen asuntoon. Rahat ei riitä enää kuten ennen molemmissa kodeissa. Puhumattakaan niistä eron syistä ja siitä elämästä, mitä on ollut ennen eroa: riitoja, väkivaltaa, alkoholismia yms. Eihän tuota voi mitenkään verrata tasapainoisessa kodissa eläviin lapsiin.

Itse olen avioerolapsi enkä ole koskaan halunnut vanhempiani takaisin yhteen, heidän uudet puolisot sopivat heille paljon paremmin. Elintasomme nousi isäpuolen luo muuttaessa, sain uuden ihanan pikkusisaruksen. Isää tavattiin lomilla. Isälle tämä oli varmasti rankkaa mutta ei meille lapsille, vaikka mieluummin olisin itse jäänyt asumaan samalle paikkakunnalle. Isä alkoi myös kohdella minua ja sisarustani tasa-arvoisesti, enää nuorempi ei ollut lellikki.

Itse pitkitin omaa eroa liiankin pitkään, koska meillä oli kaksi lasta. Lopulta ennen ihan normaalin miehen ongelmat oli sitä luokkaa että hänet oli pakko muuttaa muualle. Rahaa jäi säästöön kun en joutunut makselemaan hänen menojaan enää. Nyt erosta on 5v ja olemme usean vuoden asuneet lähekkäin jotta lapsilla on helppo kulkea kotien välillä. Kummallakaan ei ole uutta puolisoa eikä lapsille tule sisaruspuolia. Kyllä elämä on paljon parempaa näin.

Vierailija
46/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainoa ratkaisu tähän on *merkittävästi* vaikeuttaa avioeron saamista silloin, kun pariskunnalla on lapsia. Pitäisi esim. velvoittaa vanhemmat ensin paristerapiaan ja vasta sen jälkeen tulisi erolupa, jos vanhemmat edelleen olisivat eron kannalla. Pitäisi olla myös naimisiin meneville naimaluvan ehtona joku pariterapiakokonaisuus, niin saataisiin eroluvut laskuun.

Edelleen vallitsee aika vahvasti kaksinaismoraali ja kaksoisstandardit. Eli erota saa ja siihen kannustetaan, mutta eronneita halveksitaan yleisesti, jos heillä sattumoisin on lapsia. Tuota kuviota ei välttämättä tajua tai huomaa ennen kuin itse päätyy halveksinnan kohteeksi. Siksi tulee tavallaan huijattu olo, kun on muiden neuvoista eronnut ja eron myötä päätyykin niiden samojen suosittelijoiden halveksinnan kohteeksi.

Miten ihmisen pitäisi toimia, jos vaikkapa kumppani on väkivaltainen kotidespootti (piirteet ilmenneet vasta lapsen syntymän jälkeen), joka ei suostu menemään pariterapiaan? Jos siis ei saisi oikein erotakaan. Tuota en ole vielä ratkaissut.

Näin voi kirjoittaa ainoastaan ihminen,  joka ei ole itse eronnut. Omasta kokemuksesta sanoisin että monetkaan eivät eroa liian helposti, vaan niitä ongelmia on ensin haudottu vuositolkulla. 

Mutta onhan se toki helppoa sanoa että menkää terapiaan. Tosi paljon helpompaa kuin oikeasti mennä sinne terapiaan, tai yrittää itse ratkoa asioita.

Mun mielestä kyse on pitkälti siitä että it takes two to tango. Eroamiseen riittää että toinen haluaa riittävästi erota. Näin pitää olla jatkossakin, että yksilöllä on kuitenkin vapaus päättää elämästään. Ei se poista vastuuta lapsista.

Avioliittojen määrä ei ainakana ole nousussa, joten miten ajattelit ratkaista asian avoliittojen kohdalla? Eikö niistäkään saa erota jos on lapsia? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En nyt sanoisi. Olin 3v yksin lasten kanssa ja sen jälkeen uusperheessä (hui!!)

Lapsista yksi kävi amk ja 2 yliopiston. Kaikki suoraan hyväpalkkaisiin vakihommiin. Perheellisiä ja onnellisia

Vierailija
48/48 |
19.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höpsistä. Väite vaikuttaa siltä kuin se olisi puristettu tietyn arvomaailmasihdin uotin läpi. Vaikka ap taisikin puhua lapsista. Mutta monen merkkihenkilön kohdalla on käynyt niin, että lapsuudenkodin niukkuus on kantanut hedelmää aikuisuudessa toisella tavalla. Pahimmillaan kultalusikka suussa syntynyt on aikuisena työtä vieroksuva vellihousu jolla on jalat korkealla ilmassa. Toivottavasti kukaan ydinperheen vanhempi ei iskosta tuollaista jälkikasvunsa päähän vaan opettaa elämän monimuotoisuudesta ja yllätyksellisyydestä. Kuka hyvänsä meistä voi olla yhtäkkiä yh.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kuusi