Työttömät lumitöihin ilman palkkaa. Porissa.
Sankat lumipyryt ja aura-autojen kasaamat lumivallit ovat monille vanhuksille talvinen riesa ja kovana rasitteena terveysriski. Osaa porilaisista vanhuksista pystyvät auttamaan mobilisoidut työllistetyt. Työllisyyden kuntakokeilussa on liikkeellä Porin alueella kaksi partiota, Mopiili ja Green Care.
Näin alkoi Satakunnan Kansan juttu, joka oli otsikoitu väärin Työllistettyjä vanhusten avuksi lumitöihin. Otsikon pitäisi kuulua Työttömät lumitöihin ilman palkkaa.
Mopiili on kaupungin tukema Porin Seudun Työttömät ry:n hanke, joka järjestää
työttömien toimintakeskuksen koulutus-, työllistämis- ja ruokalatoimintaa. Green Care -hanke pääsi viime syksynä uutisiin järjestämällä maatiloille palkattomia renkejä ja piikoja.
Työn näissä hankkeissa tekevät työttömät ilman palkkaa. Työllistettyjä he ovat vain virallisessa liturgiassa. Kaikkea palkatta tehtävää työtä sanotaan nykyisin työllistämiseksi, koska se kuulostaa hyvältä ja hämää ihmisiä.
Varsinaisen työn tekevät kolaajat eivät saa palkkaa, mutta ei apu lumitöihin silti ole täysin ilmaista. Kaupungin on katettava lumitöistä saaduilla maksuilla muun muassa polttoainekulut, sanoo lehti. Sitä lehti ei sano, että niillä maksuilla katetaan myös työttömien yhdistyksen toimintaa ja lumenkolaajia vartioimaan palkattujen työvalmentajien palkkoja. Avun hintaakaan ei kerrota, mutta yleensä näitä orjia saa kaikista työpajoista suunnilleen kympin tuntihintaan. Se lumenkolaaja saa vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.
Sitäkään lehti ei kerro miten tasapuolisuus toteutuu eli pystyvätkö kaikki apua tarvitsevat vanhukset ostamaan tätä palvelua.
Porissa on ruvettu valkopesemään palkatonta työtä hyväntekeväisyydeksi ja työllistämiseksi vetoamalla vanhusten auttamiseen. Onhan se sitäkin, mutta ensisijjaisesti se on työttömien hyväksikäyttöä ilmaisena työvoimana. Kuten jutussa sanotaan, niin normaalisti he tekevät kaupungin töitä. En varmaan arvaa pahasti pieleen, jos veikkaan heidän puhdistavan vaikkapa kaupungin omien rakennusten kattoja lumesta ja korvaavan muutenkin palkattua työvoimaa. Laki kieltää palkattomien käyttämisen korvaavana työvoimana, mutta tästä lainkohdasta en ole kuullut missään piitattavan.
Olenkin jo ihmetellyt miksi tänä talvena ei ole hirveästi vaadittu työttömiä lumitöihin leipäpalansa eteen. Ehkä ajatus on jo toteutettu muuallakin niin hyvin, että vaatimuksille ei enää ole tarvetta. Kuntouttava työtoiminta on minun havaintojeni mukaan kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti, kun kunnat ovat oivaltaneet tämän säästämisen mahdollisuuden.
Kun työtön kolaa palkatta lunta, niin kunta säästää hänen työmarkkinatukensa maksuosuuden verran ja saa lisäksi työllistämiskorvausta valtiolta 10.09 euroa päivässä. Pihansa puhtaaksi saavalta vanhukselta laskutetut kympit menevät kokonaan työn organisoijien taskuun eikä lumenkolaaja näe niistä vilaustakaan.
Saahan vanhuksia ja liikuntaesteisiä auttaa, en minä sitä kiellä. Mieluummin näkisin kuitenkin sitä tehtävän ilman näitä organisoituja välikäsiä, joita sivistysmaissa sanottaisiin orjakauppiaiksi.
http://sakutimonen.com/2015/02/palkattomat-lumenkolaajat/
Kommentit (684)
Tää on ihan kamalaa lukea tällästä ketjua, en ole ikinä tajunnut sitä, että miten työttömistä tehdään työttömiä ja käytetään siinä ohella hyväksi. "tieto lisää tuskaa" pitää paikkaansa. Inhottaa myös niin paljon ne ihmiset jotka täällä haukkuu työttömiä laiskoiksi ja olisivat valmiita tyyliin näännyttämään nämä yhteiskunnan "loiset", YÖK MITÄ TOIMINTAA!! Sen olen tiennyt että työttömyys kyllä itsessään aiheuttaa kärsimystä (stressiä,rahapulaa jne.) työttömälle, miksi sitä tuskaa halutaan vielä lisätä?
Itse olen kouluttautunut, ollut pätkätöissä pari vuotta ja päätin lähteä hakemaan lisäkoulutusta. Samalla töitä tehden poltin itseni loppuun ja olen nyt sairauspäivärahalla, ja pelottaa nyt tulevaisuus entistä enemmän... Kai tästä nyt voisi myös ajatella että heikko kun olen niin luonto minut täältä pois korjaa.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:36"]
Mikä estää työttömiä myymästä lumenluontia suoraan asiakkaille?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:52"]
Miten ajattelit kommunismissasi estää ihmisiä lähtemästä ulkomaille paremman elannon perään? Itä-Saksassa se hoidettiin muurilla, aidalla ja ampumalla rajanylitystä luvatta yrittäneet.
[/quote]
Eikö sellaiset henkilöt, jotka jo puhuvat isänmaansa jättämisestä...
Eikö sellaiset voisi ampua siihen paikkaansa. Eivät he ole minkään arvoisia edes koskettamaan jalallaan Suomen maaperään. Kuka haluaisi työskennellä jollekin muulle valtiolle, jos on Suomessa syntynyt.
Jo pelkästä ajatuksesta ampuisin napin otsaani.
-Patri
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:10"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:39"]
Leväperäinen verotus ja korruptio on syy Kreikan romahtamiseen. Rahaa on lapattu ennen muuta sijoittajien pelastamiseksi, ei Kreikan. Sinun tulevaisuusskenaariosi ei toteudu itsestäänselvästi, on muitakin vaihtoehtoja. Mikähän on se nouseva talousmahti, johon suomalaiset lähtevät siirtolaisiksi ja mikä täyttää lähtijöiden jättämän aukon sisämarkkinoilla?
[/quote]
Kreikalla oli omat syynsä ylivelkaantua, Suomella on omat syynsä. Kumpikin kuitenkin ylivelkaantuu ja ylivelkaantumisen seuraus on lopulta sama. Rahat loppuvat maksajalta, koska velkojen hoitamisen kustannukset kasvavat liikaa. Ei siinä sitten vaihtoehtoja ole, kun ei yksinkertaisesti ole rahaa pitää järjestelmää yllä. Kun ei ole varaa, ei ole varaa. Rahaa ei tule tyhjästä sitten kuin velkaa ei voi enää ottaa.
Työttömät saavat ihan itse miettiä missä kykenevät tarjoamaan sellaisia taitoja joilla työllistyvät. Ei ole minun ongelmani löytää heille kohdetta. Sitä se aktivoituminen juuri tarkoittaa, että oppii kantamaan vastuunsa omasta elannostaan. Kreikkalaisetkin lähtevät jo nyt maastaan joukottain kuka minnekin. Heille se on todellisuutta tänään, meille huomenna.
Paluu 60-luvun siirtolaisuusvuosiin on edessä, kun raha ei riitä ylläpitämään nykyistä sosiaaliturvaa. Joku jo ketjussa tarjoaa ratkaisuksi kommunismia. Silloin pitää sulkea rajat ja olla valmiina ampumaan jokainen, joka yrittää karata. Se oli ainoa keino miten Itä-Saksakin pysyi 40 vuotta pystyssä.
[/quote]
Luuletko etteivät työttömät mieti sitä päivittäin? Eivät he ole pyytäneet sinua kertomaan sitä vaan ilmestyit ihan vapaaehtoisesti jankkaamaan tänne omaa visiotasi maksajien rahan loppumisesta. Mihin ne rahat lopulta päätyvät ja mitä se tekee niillä kun kaikilta muilta on rahat loppu?
Kommunismia on montaa sorttia mutta itse sen määritelmään ei kuulu rajojen sulkeminen, vaikka kommunisitdiktatuureissa näin on tapahtunut. Kiinan kommunistihallinto ainakin vuotaa rajoilta vapaaehtoisesti.
[/quote]
Kiinassa ei nykypäivän ole muuta kommunistista kuin puolue ja mielipidevangit. Talousjärjestelmä on jo kapitalistinen.
En ymmärtänyt, että minun pitää pyytää työttömiltä lupa palstalle kirjoittelulleni. Olen lähinnä kommentoinut muiden viestejä, eli jos jankkaan, jankkaa se toinenkin osapuoli. Olen huomannut, että joku näitä "orjatyö" -avauksia tehtailee säännölliseen tahtiin. Ehkä voit hänellekin huomauttaa tasapuolisuuden nimissä jankkauksesta.
Ei sinun tarvitse katsoa kuin mitä Kreikassa tapahtuu, niin näet pitkälti omaankin tulevaisuuteemme. Olemme siirtymässä uuteen maailmankaupan paradigmaan, jossa Eurooppa ei ole enää niin framilla. Me emme tule täällä periferiassa pystymään pitämään yllä nykyisen kaltaista elintasoa ja hyvinvointivaltiota. Se fakta ei vastaan pullikoimalla miksikään muutu. Velanotonkin rajat tulevat vastaan jossakin vaiheessa. Silloin joudutaan valtiontaloudessa rukkaamaan menoja tulojen mukaisiksi. Ei se ole pelkästään minun visioni, vaan fakta monessa paikassa jossa hyvinvointivaltio on kurottautunut tulopohjaa leveämmäksi.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:25"]

Rahat pitää ottaa niiltä kellä sitä on. Muuten pitää kerjätä ja ryöstää rikkaita. Niin se menee.
Tulee kalliiksi rakennuttaa aitoja ja Suomessa itseäänkään ei saa puolustaa, joten miten olisi jos niitä tukia vain pidetään yllä herrojen ylimääräisillä.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:08"]
Mielestäni työssä olevilta pitaa ensin poistaa etuja reilusti ennen kuin näitä työttömiä laitetaan töihin ilman työsuhde-etuja. Työssäkäyviltä pois kaikki vanhempainrahat. Äitiysloma voi olla vaikka.4 kk. Sitten joko hoito täysin kustannuksin tai äiti jää kotiin pienen peruspäivärahaa vastaavan tuen turvin vailla lupausta saada paikka takaisin. Tuo paikka voidaan antaa työttömälle vakituiseksi paikaksi. Työterveyshuollolta kaikki yhteiskunnan tuki pois. Työnantaja voi sen täysin maksaa, jos on varaa. Jos.työntekijä.tulee sairaaksi, niin työmarkkinatuen suuruinen korvaus sairasajalta. Nyt olisivat työssä olevat ja työttömät reilummin samanlaisia. Työssä olevalla on kohtuuttoman paljon yhteiskunnan etuja työttömään nähden. Heräätiskö tämä niitä orjatyön vaatijoita?
[/quote]
Orjia ovat vain sellaiset, jotka ovat toisen henkilön omistuksessa.
Aivan varmasti tilanne tulee menemään siihen, että ruvetaan priorisoimaan mikä sosiaaliturva säilyy ja mikä ei. Suuret ikäluokat ovat eläkeiässä ja osaavat pitää puoliaan kuten ennenkin, joten eläkejärjestelmää tuskin ajetaan alas suuremmassa mittakaavassa.
Veikkaan, että sen jälkeen aktiiviväestö pitää puoliaan työttömiä paremmin. En oikein usko, että työttömyyskorvauksista pidettäisiin hampaat irvessä kiinni, kun nykyinen sosiaaliturva kaatuu rahoituksen puutteeseen. Pikemminkin uskon, että työttömyys hoituu luonnollista kautta siirtolaisuudella. Ihan kuten 60-70 -luvuilla.
[/quote]
Meinaatko ihan oikeasti, että yli viiskymppiset työttömät lähtevät ulkomaille työn hakuun?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:39"]

Venezuelassahan tuota sinun politiikkaasi on sovellettu yli 15 vuotta. Ei se ole johtanut kuin yleiseen köyhtymiseen. Rikkaimmat lähtevät pois ja lopuilta ei ole otettavissa niin paljoa, että köyhyyden saisi poistettua. Keneltä kerjäät, kun kenelläkään ei liiemmin mitään ole. Rötöstelystä joudut linnaan tai työleirille.
Toiveajattelua, että tukia ylläpidettäisiin, kun uhkailet väkivallalla. Minäkin jo totesin, että en mitään lunnasrahoja sinulle maksa yhteiskuntarauhasta. Sopii jo uskoa. Katsele mieluummin 60-luvulle tai Kreikkaan, niin näet miten se työttömyys hoituu. Et sinä mitään ryöstele, kun yritettyäsi ihmettelet maailmaa työleirin aidan takaa.
Parempi sinun jo sopeutua siihen siirtolaisuuteen. Opettele kieliä sen sijaan että roikut verkossa uhoamassa.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:08"]
Mielestäni työssä olevilta pitaa ensin poistaa etuja reilusti ennen kuin näitä työttömiä laitetaan töihin ilman työsuhde-etuja. Työssäkäyviltä pois kaikki vanhempainrahat. Äitiysloma voi olla vaikka.4 kk. Sitten joko hoito täysin kustannuksin tai äiti jää kotiin pienen peruspäivärahaa vastaavan tuen turvin vailla lupausta saada paikka takaisin. Tuo paikka voidaan antaa työttömälle vakituiseksi paikaksi. Työterveyshuollolta kaikki yhteiskunnan tuki pois. Työnantaja voi sen täysin maksaa, jos on varaa. Jos.työntekijä.tulee sairaaksi, niin työmarkkinatuen suuruinen korvaus sairasajalta. Nyt olisivat työssä olevat ja työttömät reilummin samanlaisia. Työssä olevalla on kohtuuttoman paljon yhteiskunnan etuja työttömään nähden. Heräätiskö tämä niitä orjatyön vaatijoita?
[/quote]
Orjia ovat vain sellaiset, jotka ovat toisen henkilön omistuksessa.
Aivan varmasti tilanne tulee menemään siihen, että ruvetaan priorisoimaan mikä sosiaaliturva säilyy ja mikä ei. Suuret ikäluokat ovat eläkeiässä ja osaavat pitää puoliaan kuten ennenkin, joten eläkejärjestelmää tuskin ajetaan alas suuremmassa mittakaavassa.
Veikkaan, että sen jälkeen aktiiviväestö pitää puoliaan työttömiä paremmin. En oikein usko, että työttömyyskorvauksista pidettäisiin hampaat irvessä kiinni, kun nykyinen sosiaaliturva kaatuu rahoituksen puutteeseen. Pikemminkin uskon, että työttömyys hoituu luonnollista kautta siirtolaisuudella. Ihan kuten 60-70 -luvuilla.
[/quote]
Meinaatko ihan oikeasti, että yli viiskymppiset työttömät lähtevät ulkomaille työn hakuun?
[/quote]
Jolleivat lähde niin kitkuttelevat millä kitkuttelevat, kunnes pääsevät eläkkeelle. Veikkaan palstaviljelyä, kuten venäläiset eläkeläisetkin harjoittavat elääkseen.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:46"]

Miksi luulet, että eläkejärjestelmä säilyy jos työttömyyspäivärahaakaan ei ole varaa maksaa?
Mieheni on työpajalla ohjaajana. Häntä säälittää työttömät, jotka eivät saa oikeata palkkaa..Tuo työpaja myy erästä tuotetta parilla eurolla. Työntekijöitä.ei huvita tehdä siellä mitään. Istuksivat lähinnä, mikä on ymmärrettävää. Tuo ei siis edes opeta työntekoa. Osa saattaa yrittää, kun niille on luvattu ummet ja lammet. Mieheni kertoo, mitkä mahkut tyolla oikeasti on. Mielestäni reilua kertoa. (ohessa on yritys, joka joskus hyvin harvoin ottaa töihin tuosta porukasta, mutta vaikka olisi kuinka ahketa, ei yrityksestä yleensä koskaan vapaudu paikkaa oikeasti sinä aikana, kuin ilmaistyö kestää. Ja sen loputtua tuo yritys ei ota. Ainoastaan suoraan. Eli porukkaa johdetaan harhaan tuolla mahdollisuudella.)
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:08"]
Mielestäni työssä olevilta pitaa ensin poistaa etuja reilusti ennen kuin näitä työttömiä laitetaan töihin ilman työsuhde-etuja. Työssäkäyviltä pois kaikki vanhempainrahat. Äitiysloma voi olla vaikka.4 kk. Sitten joko hoito täysin kustannuksin tai äiti jää kotiin pienen peruspäivärahaa vastaavan tuen turvin vailla lupausta saada paikka takaisin. Tuo paikka voidaan antaa työttömälle vakituiseksi paikaksi. Työterveyshuollolta kaikki yhteiskunnan tuki pois. Työnantaja voi sen täysin maksaa, jos on varaa. Jos.työntekijä.tulee sairaaksi, niin työmarkkinatuen suuruinen korvaus sairasajalta. Nyt olisivat työssä olevat ja työttömät reilummin samanlaisia. Työssä olevalla on kohtuuttoman paljon yhteiskunnan etuja työttömään nähden. Heräätiskö tämä niitä orjatyön vaatijoita?
[/quote]
Orjia ovat vain sellaiset, jotka ovat toisen henkilön omistuksessa.
Aivan varmasti tilanne tulee menemään siihen, että ruvetaan priorisoimaan mikä sosiaaliturva säilyy ja mikä ei. Suuret ikäluokat ovat eläkeiässä ja osaavat pitää puoliaan kuten ennenkin, joten eläkejärjestelmää tuskin ajetaan alas suuremmassa mittakaavassa.
Veikkaan, että sen jälkeen aktiiviväestö pitää puoliaan työttömiä paremmin. En oikein usko, että työttömyyskorvauksista pidettäisiin hampaat irvessä kiinni, kun nykyinen sosiaaliturva kaatuu rahoituksen puutteeseen. Pikemminkin uskon, että työttömyys hoituu luonnollista kautta siirtolaisuudella. Ihan kuten 60-70 -luvuilla.
[/quote]
Meinaatko ihan oikeasti, että yli viiskymppiset työttömät lähtevät ulkomaille työn hakuun?
[/quote]
Jolleivat lähde niin kitkuttelevat millä kitkuttelevat, kunnes pääsevät eläkkeelle. Veikkaan palstaviljelyä, kuten venäläiset eläkeläisetkin harjoittavat elääkseen.
[/quote]
Miksi luulet, että eläkejärjestelmä säilyy jos työttömyyspäivärahaakaan ei ole varaa maksaa?
[/quote]
Eihän se välttämättä säilykään, mutta pidän sen säilymistä mahdollisempana koska sitä ovat suuret ikäluokat puolustamassa. Tämä yhteiskuntamme on toiminut heidän tarpeittensa ehdoilla jo 40-luvulta saakka, joten en usko että se nyt yht'äkkiä loppuisi.
Toki voi olla kuten sanot, että raha ei riitä eläkkeisiinkään, mutta se järjestelmä on luultavasti viimeisenä alasajettavana.
Ainakin hulppeat vanhempainvapaat ja lähes ilmainen päivähoito pitää poistaa heti.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:56"]

Mieluummin poistan työttömiltä kuin lapsiperheiltä. Minun prioriteettini menee niin.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:56"]
Ainakin hulppeat vanhempainvapaat ja lähes ilmainen päivähoito pitää poistaa heti.
[/quote]
Mieluummin poistan työttömiltä kuin lapsiperheiltä. Minun prioriteettini menee niin.
[/quote]
Lapsiperheiltä tietysti ensin, lapsilisät pois, kotiäidit veroja maksamaan ja päivähoidon hinnat oikeille paikoilleen. Pirttiviljelijöille on maksettu jo ihan tarpeeksi.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 13:10"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 12:39"]
Leväperäinen verotus ja korruptio on syy Kreikan romahtamiseen. Rahaa on lapattu ennen muuta sijoittajien pelastamiseksi, ei Kreikan. Sinun tulevaisuusskenaariosi ei toteudu itsestäänselvästi, on muitakin vaihtoehtoja. Mikähän on se nouseva talousmahti, johon suomalaiset lähtevät siirtolaisiksi ja mikä täyttää lähtijöiden jättämän aukon sisämarkkinoilla?
[/quote]
Kreikalla oli omat syynsä ylivelkaantua, Suomella on omat syynsä. Kumpikin kuitenkin ylivelkaantuu ja ylivelkaantumisen seuraus on lopulta sama. Rahat loppuvat maksajalta, koska velkojen hoitamisen kustannukset kasvavat liikaa. Ei siinä sitten vaihtoehtoja ole, kun ei yksinkertaisesti ole rahaa pitää järjestelmää yllä. Kun ei ole varaa, ei ole varaa. Rahaa ei tule tyhjästä sitten kuin velkaa ei voi enää ottaa.
Työttömät saavat ihan itse miettiä missä kykenevät tarjoamaan sellaisia taitoja joilla työllistyvät. Ei ole minun ongelmani löytää heille kohdetta. Sitä se aktivoituminen juuri tarkoittaa, että oppii kantamaan vastuunsa omasta elannostaan. Kreikkalaisetkin lähtevät jo nyt maastaan joukottain kuka minnekin. Heille se on todellisuutta tänään, meille huomenna.
Paluu 60-luvun siirtolaisuusvuosiin on edessä, kun raha ei riitä ylläpitämään nykyistä sosiaaliturvaa. Joku jo ketjussa tarjoaa ratkaisuksi kommunismia. Silloin pitää sulkea rajat ja olla valmiina ampumaan jokainen, joka yrittää karata. Se oli ainoa keino miten Itä-Saksakin pysyi 40 vuotta pystyssä.
[/quote]
Luuletko etteivät työttömät mieti sitä päivittäin? Eivät he ole pyytäneet sinua kertomaan sitä vaan ilmestyit ihan vapaaehtoisesti jankkaamaan tänne omaa visiotasi maksajien rahan loppumisesta. Mihin ne rahat lopulta päätyvät ja mitä se tekee niillä kun kaikilta muilta on rahat loppu?
Kommunismia on montaa sorttia mutta itse sen määritelmään ei kuulu rajojen sulkeminen, vaikka kommunisitdiktatuureissa näin on tapahtunut. Kiinan kommunistihallinto ainakin vuotaa rajoilta vapaaehtoisesti.
[/quote]
Kiinassa ei nykypäivän ole muuta kommunistista kuin puolue ja mielipidevangit. Talousjärjestelmä on jo kapitalistinen.
En ymmärtänyt, että minun pitää pyytää työttömiltä lupa palstalle kirjoittelulleni. Olen lähinnä kommentoinut muiden viestejä, eli jos jankkaan, jankkaa se toinenkin osapuoli. Olen huomannut, että joku näitä "orjatyö" -avauksia tehtailee säännölliseen tahtiin. Ehkä voit hänellekin huomauttaa tasapuolisuuden nimissä jankkauksesta.
Ei sinun tarvitse katsoa kuin mitä Kreikassa tapahtuu, niin näet pitkälti omaankin tulevaisuuteemme. Olemme siirtymässä uuteen maailmankaupan paradigmaan, jossa Eurooppa ei ole enää niin framilla. Me emme tule täällä periferiassa pystymään pitämään yllä nykyisen kaltaista elintasoa ja hyvinvointivaltiota. Se fakta ei vastaan pullikoimalla miksikään muutu. Velanotonkin rajat tulevat vastaan jossakin vaiheessa. Silloin joudutaan valtiontaloudessa rukkaamaan menoja tulojen mukaisiksi. Ei se ole pelkästään minun visioni, vaan fakta monessa paikassa jossa hyvinvointivaltio on kurottautunut tulopohjaa leveämmäksi.
[/quote]
Niin edustat tätä änkyräajattelua, että kun elintaso köyhissä maissa laskee niin se tulee olemaan meiltä pois. Että tänne ei kannata investoida, ei pidä paikkaansa. Suomessa on hyödyntämättömiä voimavaroja vaikka talousihmeeseen, se on sitten eri asia miten ne tullaan hyödyntämään. Mutta sinun kehotuksesi valmistautumaan siirtolaisuuteen on karhunpalvelus tälle maalle.
up