Työttömät lumitöihin ilman palkkaa. Porissa.
Sankat lumipyryt ja aura-autojen kasaamat lumivallit ovat monille vanhuksille talvinen riesa ja kovana rasitteena terveysriski. Osaa porilaisista vanhuksista pystyvät auttamaan mobilisoidut työllistetyt. Työllisyyden kuntakokeilussa on liikkeellä Porin alueella kaksi partiota, Mopiili ja Green Care.
Näin alkoi Satakunnan Kansan juttu, joka oli otsikoitu väärin Työllistettyjä vanhusten avuksi lumitöihin. Otsikon pitäisi kuulua Työttömät lumitöihin ilman palkkaa.
Mopiili on kaupungin tukema Porin Seudun Työttömät ry:n hanke, joka järjestää
työttömien toimintakeskuksen koulutus-, työllistämis- ja ruokalatoimintaa. Green Care -hanke pääsi viime syksynä uutisiin järjestämällä maatiloille palkattomia renkejä ja piikoja.
Työn näissä hankkeissa tekevät työttömät ilman palkkaa. Työllistettyjä he ovat vain virallisessa liturgiassa. Kaikkea palkatta tehtävää työtä sanotaan nykyisin työllistämiseksi, koska se kuulostaa hyvältä ja hämää ihmisiä.
Varsinaisen työn tekevät kolaajat eivät saa palkkaa, mutta ei apu lumitöihin silti ole täysin ilmaista. Kaupungin on katettava lumitöistä saaduilla maksuilla muun muassa polttoainekulut, sanoo lehti. Sitä lehti ei sano, että niillä maksuilla katetaan myös työttömien yhdistyksen toimintaa ja lumenkolaajia vartioimaan palkattujen työvalmentajien palkkoja. Avun hintaakaan ei kerrota, mutta yleensä näitä orjia saa kaikista työpajoista suunnilleen kympin tuntihintaan. Se lumenkolaaja saa vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.
Sitäkään lehti ei kerro miten tasapuolisuus toteutuu eli pystyvätkö kaikki apua tarvitsevat vanhukset ostamaan tätä palvelua.
Porissa on ruvettu valkopesemään palkatonta työtä hyväntekeväisyydeksi ja työllistämiseksi vetoamalla vanhusten auttamiseen. Onhan se sitäkin, mutta ensisijjaisesti se on työttömien hyväksikäyttöä ilmaisena työvoimana. Kuten jutussa sanotaan, niin normaalisti he tekevät kaupungin töitä. En varmaan arvaa pahasti pieleen, jos veikkaan heidän puhdistavan vaikkapa kaupungin omien rakennusten kattoja lumesta ja korvaavan muutenkin palkattua työvoimaa. Laki kieltää palkattomien käyttämisen korvaavana työvoimana, mutta tästä lainkohdasta en ole kuullut missään piitattavan.
Olenkin jo ihmetellyt miksi tänä talvena ei ole hirveästi vaadittu työttömiä lumitöihin leipäpalansa eteen. Ehkä ajatus on jo toteutettu muuallakin niin hyvin, että vaatimuksille ei enää ole tarvetta. Kuntouttava työtoiminta on minun havaintojeni mukaan kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti, kun kunnat ovat oivaltaneet tämän säästämisen mahdollisuuden.
Kun työtön kolaa palkatta lunta, niin kunta säästää hänen työmarkkinatukensa maksuosuuden verran ja saa lisäksi työllistämiskorvausta valtiolta 10.09 euroa päivässä. Pihansa puhtaaksi saavalta vanhukselta laskutetut kympit menevät kokonaan työn organisoijien taskuun eikä lumenkolaaja näe niistä vilaustakaan.
Saahan vanhuksia ja liikuntaesteisiä auttaa, en minä sitä kiellä. Mieluummin näkisin kuitenkin sitä tehtävän ilman näitä organisoituja välikäsiä, joita sivistysmaissa sanottaisiin orjakauppiaiksi.
http://sakutimonen.com/2015/02/palkattomat-lumenkolaajat/
Kommentit (684)
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:04"]
Numerolle 446: Omien vaatteiden silitys ei ole työtä. Mene silittämään naapureiden vaatteita ilman palkkaa ja palaa sitten palstalle siitä kertomaan.
Kyllä joka työhön pitää olla vakuutus oli se palkka- tai talkootyötä. Sen hankkii ja maksaa työn teettäjä, ei tekijä.
[/quote]
Kyllä se silittäminen ainakin työltä tuntuu.
Entäs se kerta, kun kuljetin autollani ilman palkkaa kaverini muuttolaatikoita? Senkin olisi muuttofirma tehnyt rahaa vastaan. Oliko se työtä?
[/quote]
Ei, se oli kaverin auttamista. Eri juttu olisi se, jos sinut joku olisi käskenyt muuttamaan jonkun sinulle täysin tuntemattoman ihmisen tavaroita tiettynä päivänä.
Oletko sinä oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain sellaista?
Jaa, ei Suomessa menisi tänään läpi työttömyysturvan voimakas leikkaaminenkaan mutta hyvin voi niin lopulta käydä, jos valtio jatkaa velkaantumistaan. Älä oleta tulevaisuudesta liikaa nykytilanteen pohjalta. Voin hyvinkin kuvitella, että rötösteleviä työttömiä ei kauaa katseltaisi vaan heidät siirrettäisiin jonnekin missä eivät aiheuta haittaa. Vankilaan tai leirille.
En oikein usko että työttömät ihan äkkiä alkaisi tekemään keikkaa ammattirikollisten malliin, vaan esim. näpistelisi ruokaa kaupoista.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:46"]
Sinulta on muuten vastaamatta kysymyksiini niistä kahdesta faktasta. Emme pääse jatkamaan esittämieni faktojen kertaamista sinulle, jollet kuittaa niitä kahta ensimmäistä jotenkin. Muuten kyllä kiitettävästi huomioit viestini lupauksesi vastaisesti, mutta faktojani yrität vältellä.
[/quote]
Sinä olet lässyttänyt jonkun muun kanssa, minä olen korkeintaan hymähtänyt noille länkytyksillesi, sillä niitä faktoja ei vieläkään ole näkynyt. Eikä tule näkymäänkään.
T. se alkuperäinen faktojen pyytäjä, joka jättää taas tyhjänpäiväisen venäläisistä palstaviljelijöistä länkyttäjän huomiotta jatkossa.
Haluaisin työttömät julkiseen nöyryytykseen, esim torille muutamaksi tunniksi päivä. Myöntäkää että suuri osa teistäkin nauttisi siitä :'D Heille saisi huutaa ilman kunnianloukkaussyytteitä kaikenlaisia herjoja ja heitä saisi heitellä joillain esineillä, tai ruualla, joista ei aiheutuisi vahinkoa mutta pikkuhupia vain. Työelämä on niin raskasta, että olisi todella reilua jos työssäkäyvät saisivat käydä purkamassa angstejaan sossupummiluusereihin :'D Miksi tällaista systeemiä ei voisi rakentaa, kun kaikki kuitenkin jo valmiiksi tuntevat luusereita kohtaan vain todella voimakasta vihaa ja raivoa? Veikkaan että moni meistä vaikka maksaisi tällaisesta pikkuhuvista.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:02"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:22"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:14"]
Miksi me ylläpitäisimme sinulla sellaista oikeutta? Miksi emme poista sitä? Voisit sen sijaan ottaa vaikkapa ykityisen työttömyysvakuutuksen ja maksaa itse oma työttömyysturvasi. Miksi kummassa minä olisin sinulle korvausvelvollinen sen takia, että sinä et saa töitä? Ei ole minun syyni sinun työttömyytesi.
[/quote]
Siksi, että se työtön voisi keskittyä uuden työn löytämiseen ja pääsee taas tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa. Niin, työttömäksi joutuminen ei tarkoita sitä, että sinusta tulisi jokin hyödytön ihmisroska josta ei ole enää mihinkään. Ihmeellistä, eikö?
Se työttömyyskorvaus kyllä kelpaa sinullekin kun jossain vaiheessa joudut työttömäksi.
[/quote]
Kummasti ne työttömät hakevat niitä töitä ilman työttömyyskorvaustakin sellaisissa maissa, joissa sitä ei makseta. Maksammekohan sellaista korvausta ihan turhaan, muiden maiden kokemuksten pohjalta ajatellen? Pitäisikö työttömyyskorvaus lakkauttaa sellaisilta, jotka sen saamisesta huolimatta eivät töitä keskittyneesti etsimälläkään löydä? Vaikuttaisi nimittäin olevan sellaisissa tapauksissa ihan turhaa maksaa mitään korvausta.
[/quote]
Sinähän voit ottaa ja muuttaa sellaiseen maahan ja raportoida sitten siitä auvosta tänne.
[/quote]
Eläkepäivilläni ajattelinkin muuttaa etelän aurinkoon, mutta toistaiseksi työskentelen täällä.
Mutta kun nyt kerran otit kirjoittamani esiin, niin voin kai hieman jatkaa ajatustani. Miksi emme tekisi työttömyyskorvauksesta määräaikaista. Korvataan työttömyys jonkun aikaa, mutta jos työtön ei siitä korvauksen mahdollistamasta keskittyneestä etsimisestä huolimatta työllistä itseään, niin lopetetaan silloin korvauksen maksaminen. Turha sitä on maksaa sellaisille, jotka eivät siitä hyödy.
Voisimme jopa maksaa korkeampaa korvausta, kun maksaisimme sitä esim. vaikka vain kuusi kuukautta. Työtön voisi kuuden kuukauden ajan todella keskittyä töiden etsintään nykyistä reippaasti korkeamman korvauksen turvin vaikka ulkomaita myöten, mutta kuuden kuukauden kuluttua lysti olisi loppu. Vaikuttaisi kokeilemisen arvoiselta ajatukselta, mutta tietysti joku itkunaama selittäjä keksii syyn alapeukuttaa.
[/quote]
Mutta sitten ko. henkilön minimitoimeentulo pitää järjestää jollain muulla tavalla.
[/quote]
Sosiaalitoimiston maksukortti voisi olla hyvä tapa. Sitä saisi käyttää määriteltyihin tuotteisiin tietyn summan verran kuukaudessa.
[/quote]
Voisi olla hyvä idea. Kaljarahat pitäisi sitten tienata itse.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:07"]
Nykyään monet loiset eivät edes häpeä työttömyyttä. Ennen sitä edes hävettiin.
[/quote]
Ääliöt eivät vieläkään ymmärrä hävetä tyhmyyttään, meillä muilla on onneksi hävettänyt teidän puolestanne jo pitkään.
Eikö työttömiä voisi hajasijoittaa ympäri Suomea. Maaseudulla on paljon tyhjiä taloja joissa työttömät voisivat asua ja samalla kunnostaa niitä. Turha niitä työttömiä on kalliissa kaupunkiasunnoissa majoittaa
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:00"]
Jos vaikka aina neljälle työssäkäyvälle osoitettaisiin oma nimikko työtän jolla voisivat teettää 40h töitä viikossa työttömyyskorvausta vastaan. Monilla työssäkäyvillä on kaikenlaisia hanttihommia joita työttömät voisivat tehdä. Esimerkiksi lumitöitä, siivoamista, ruohonleikkuuta jne. Työttömilläkin olisi parempi mieli kun saisivay tehdä jotain järkevää.
[/quote]
Kyllä ne työssäkäyvät voivat ihan itse työllistää ihmisiä palkkaamalla alan hommia tekeviä yrityksiä noihin hommiin; Vai meinaatko, että ilmaiseksi pitäisi saada? Pummaamista sekin on. Kotitalousvähennykseen noista kuitenkin on oikeus ja se on siitä poikkeusellinen vähennys verrattuna muihin, että se on euromääräisesti suoraan vähennettävä summa. Palkatkaa ihmisiä pihahommiin, niin ihmiset voivat perustaa yrityksiä. Ai niin, ei se käy jos siitä maksaa pitää, niinkö?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:17"]
Haluaisin työttömät julkiseen nöyryytykseen, esim torille muutamaksi tunniksi päivä. Myöntäkää että suuri osa teistäkin nauttisi siitä :'D Heille saisi huutaa ilman kunnianloukkaussyytteitä kaikenlaisia herjoja ja heitä saisi heitellä joillain esineillä, tai ruualla, joista ei aiheutuisi vahinkoa mutta pikkuhupia vain. Työelämä on niin raskasta, että olisi todella reilua jos työssäkäyvät saisivat käydä purkamassa angstejaan sossupummiluusereihin :'D Miksi tällaista systeemiä ei voisi rakentaa, kun kaikki kuitenkin jo valmiiksi tuntevat luusereita kohtaan vain todella voimakasta vihaa ja raivoa? Veikkaan että moni meistä vaikka maksaisi tällaisesta pikkuhuvista.
[/quote]
Kannatan! Säästyisi terapiakulut, kun saisi purkaa inhoaan luusereita ja paskasakkia kohtaan ihan avoimesti.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:17"]Haluaisin työttömät julkiseen nöyryytykseen, esim torille muutamaksi tunniksi päivä. Myöntäkää että suuri osa teistäkin nauttisi siitä :'D Heille saisi huutaa ilman kunnianloukkaussyytteitä kaikenlaisia herjoja ja heitä saisi heitellä joillain esineillä, tai ruualla, joista ei aiheutuisi vahinkoa mutta pikkuhupia vain. Työelämä on niin raskasta, että olisi todella reilua jos työssäkäyvät saisivat käydä purkamassa angstejaan sossupummiluusereihin :'D Miksi tällaista systeemiä ei voisi rakentaa, kun kaikki kuitenkin jo valmiiksi tuntevat luusereita kohtaan vain todella voimakasta vihaa ja raivoa? Veikkaan että moni meistä vaikka maksaisi tällaisesta pikkuhuvista.
[/quote]
Maksaisin kyllä vaikkapa 20e kerta jos saisin käydä loisia nakkelemassa kananmunilla.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:05"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:45"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:22"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 16:14"]
Miksi me ylläpitäisimme sinulla sellaista oikeutta? Miksi emme poista sitä? Voisit sen sijaan ottaa vaikkapa ykityisen työttömyysvakuutuksen ja maksaa itse oma työttömyysturvasi. Miksi kummassa minä olisin sinulle korvausvelvollinen sen takia, että sinä et saa töitä? Ei ole minun syyni sinun työttömyytesi.
[/quote]
Siksi, että se työtön voisi keskittyä uuden työn löytämiseen ja pääsee taas tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa. Niin, työttömäksi joutuminen ei tarkoita sitä, että sinusta tulisi jokin hyödytön ihmisroska josta ei ole enää mihinkään. Ihmeellistä, eikö?
Se työttömyyskorvaus kyllä kelpaa sinullekin kun jossain vaiheessa joudut työttömäksi.
[/quote]
Kummasti ne työttömät hakevat niitä töitä ilman työttömyyskorvaustakin sellaisissa maissa, joissa sitä ei makseta. Maksammekohan sellaista korvausta ihan turhaan, muiden maiden kokemuksten pohjalta ajatellen? Pitäisikö työttömyyskorvaus lakkauttaa sellaisilta, jotka sen saamisesta huolimatta eivät töitä keskittyneesti etsimälläkään löydä? Vaikuttaisi nimittäin olevan sellaisissa tapauksissa ihan turhaa maksaa mitään korvausta.
[/quote]
Sinähän voit ottaa ja muuttaa sellaiseen maahan ja raportoida sitten siitä auvosta tänne.
[/quote]
Eläkepäivilläni ajattelinkin muuttaa etelän aurinkoon, mutta toistaiseksi työskentelen täällä.
Mutta kun nyt kerran otit kirjoittamani esiin, niin voin kai hieman jatkaa ajatustani. Miksi emme tekisi työttömyyskorvauksesta määräaikaista. Korvataan työttömyys jonkun aikaa, mutta jos työtön ei siitä korvauksen mahdollistamasta keskittyneestä etsimisestä huolimatta työllistä itseään, niin lopetetaan silloin korvauksen maksaminen. Turha sitä on maksaa sellaisille, jotka eivät siitä hyödy.
Voisimme jopa maksaa korkeampaa korvausta, kun maksaisimme sitä esim. vaikka vain kuusi kuukautta. Työtön voisi kuuden kuukauden ajan todella keskittyä töiden etsintään nykyistä reippaasti korkeamman korvauksen turvin vaikka ulkomaita myöten, mutta kuuden kuukauden kuluttua lysti olisi loppu. Vaikuttaisi kokeilemisen arvoiselta ajatukselta, mutta tietysti joku itkunaama selittäjä keksii syyn alapeukuttaa. [/quote]
Mitkähän mahdollisuudet sillä työttömällä olisi työllistyä kun alta menee asunto ja tulot jos ei ole saanut sen puolen vuoden aikana töitä? Miksi te valitatte siitä että työttömät eivät työllisty, mutta haluatte kuitenkin vaikeuttaa sitä työllistymistä entisestään? Vai onko kyse vain siitä että päästään potkimaan sitä työtöntä päähän, että kikkeliskokkelis, mitäs läksit?
[/quote]
Tarkoitatko sanoa, että korotettu työttömyyskorvaus ei tehosta töiden etsimiseen keskittymistä? Miten se on mahdollista? Sinun logiikallasi työttömyyskorvauksen määrä ei vaikuta työn etsimiseen keskittymiseen. Voimme siinä tapauksessa myös laskea sitä korvausta, koska korvauksen määrä ei vaikuta lopputulokseen.
[/quote]
En tarkoittanut. Oletetaan että työtön ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut työllistymään kuuden kuukauden aikana. Mitkä mahdollisuudet sillä työttömällä on työllistyä jostain ojan pohjalta kun häneltä on viety kaikki tulot? Miten se sosiaaliturvan epääminen edistää työllistymistä kun työttömällä ei ole varaa esimerkiksi tulostaa vaikka kirjastossa cv:tään, kulkea bussilla haastatteluun toiselle puolelle kaupunkia tai edes näyttää ihmismäiseltä kun ei ole paikkaa missä peseytyä jos jotain kirjaston vessaa ei lasketa?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:04"]
Numerolle 446: Omien vaatteiden silitys ei ole työtä. Mene silittämään naapureiden vaatteita ilman palkkaa ja palaa sitten palstalle siitä kertomaan.
Kyllä joka työhön pitää olla vakuutus oli se palkka- tai talkootyötä. Sen hankkii ja maksaa työn teettäjä, ei tekijä.
[/quote]
Kyllä se silittäminen ainakin työltä tuntuu.
Entäs se kerta, kun kuljetin autollani ilman palkkaa kaverini muuttolaatikoita? Senkin olisi muuttofirma tehnyt rahaa vastaan. Oliko se työtä?
[/quote]
Ei, se oli kaverin auttamista. Eri juttu olisi se, jos sinut joku olisi käskenyt muuttamaan jonkun sinulle täysin tuntemattoman ihmisen tavaroita tiettynä päivänä.
Oletko sinä oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain sellaista?
[/quote]
Tästä väitteestä me lähdimme liikkeelle:
"Kaikki työ pitää olla palkkatyötä. Mitään työtä, mitä joku muu tekee palkallisena, ei kenenkään pidä tehdä ilman palkkaa."
Nyt olet jo selittänyt, että kun silitän omia paitojani niin se ei ole työtä. Myöskään se, että kuljetan kaverini muuttolaatikoita ei ole työtä, vaikka kummassakin tapauksessa en saanut palkkaa ja joku muu tekee aivan samaa työtä palkallisena. En oikein ymmärrä sinun määritelmääsi. Jos kerran teen aivan samaa työtä kuin joku muu (esim. työttömänä lumilapion varressa) niin miksi se ei olekaan työtä silloin kun teen sitä palkatta?
Ainakin tässä ketjussa kiven kovaan väitetään että, kun työtön tekee lumitöitä joita huoltomieskin voisi tehdä, niin se on työtä vaikka hän ei saa siitä palkkaa. Mutta, kun minä teen samaa muuttolaatikoiden kanssa palkatta, ei se olekaan työtä koska teen sitä kaverilleni. Miksi työstä tekee työtä se kenelle sitä tekee? Onko tuo sinun ihan itse keksimäsi kriteeri, vai onko sinulla jotain viitettä osoittaa että tuo on laajemminkin hyväksytty kriteeri työlle?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:17"]
Haluaisin työttömät julkiseen nöyryytykseen, esim torille muutamaksi tunniksi päivä. Myöntäkää että suuri osa teistäkin nauttisi siitä :'D Heille saisi huutaa ilman kunnianloukkaussyytteitä kaikenlaisia herjoja ja heitä saisi heitellä joillain esineillä, tai ruualla, joista ei aiheutuisi vahinkoa mutta pikkuhupia vain. Työelämä on niin raskasta, että olisi todella reilua jos työssäkäyvät saisivat käydä purkamassa angstejaan sossupummiluusereihin :'D Miksi tällaista systeemiä ei voisi rakentaa, kun kaikki kuitenkin jo valmiiksi tuntevat luusereita kohtaan vain todella voimakasta vihaa ja raivoa? Veikkaan että moni meistä vaikka maksaisi tällaisesta pikkuhuvista.
[/quote]
En maksaisi, saattaisi heittää vahingossa jotain kaveriani.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 17:20"]
Eikö työttömiä voisi hajasijoittaa ympäri Suomea. Maaseudulla on paljon tyhjiä taloja joissa työttömät voisivat asua ja samalla kunnostaa niitä. Turha niitä työttömiä on kalliissa kaupunkiasunnoissa majoittaa
[/quote]
Miten ne työttömät työllistyvät sieltä maaseudulta?
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 20:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 20:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 19:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:54"]Pääsis varmaan heti eduskuntaan se joka keksis lähteä ajamaan sitä asiaa että työttömät alkais auttaa vanhuksia yms. korvauksen saadakseen. [/quote] Työtön on oikeasti " työtön työnhakija". Eli työttömän työtä on palkkatyön etsiminen, ei olla ilmainen orja kunnalle. Jos työttömät velvoitetaan tällaisiin aputöihin, milloin heille jää aikaa etsiä sitä oikeaa työtä ja käydä haastatteluissa? Ärsyttää suunnattomasti että työttömät niputetaan aina samaan kastiin. Ensinnäkin vain murto-osa on pitkäaikaistyöttömiä. Omat työttömyysjaksoni ovat kestäneet 1-3 kk. Sinä aikana olen kirjoittanut n. 10 työhakemusta päivässä. Olisinko koskaan saanut oikeita töitä, jos olisin viettänyt päiväni lunta luomassa? Tuskin.
[/quote]
Et olisi ilmainen orja vaan maksullinen sellainen. Kukaan ei ehdota, että loisit lunta 24/7 vaan sitä voisi tehdä vaikka 1-2 päivää viikossa.
Koko prosessin voisi porrastaa esimerkiksi siten, että 3 kk saisi keskittyä pelkkään työnhakuun, sitten työttömälle voitaisiin ehdottaa vaikka sitä lumenluontia pariksi päiväksi viikossa. Siitä voisi vielä kieltäytyä seuraavat 3 kk, mutta tämän jälkeen jos työttömyys vielä jatkuisi, tulisi tehdä 1-2 päivää jotain yleishyödyllistä.
Ja jos joku haluaisi luoda lunta jo ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien, siihenkin annettaisiin mahdollisuus.
[/quote]
Mutta missä se työterveyshuolto olisi?
[/quote]
Eiköhän sairastapauksissa voisi käydä terveyskeskuksessa? Tavoite on, että tämä ei olisi mikään pysyvä ratkaisu kenellekkään, vaan koko ajan haettaisiin sellaisiin töihin, joilla elättää itsensä.
[/quote]
Terveyskeskus ei ole ilmainen, kuten työterveyshuolto. Siinä on suuri ero.
Työkokeilussa ollessa tuntui joskus kuin olisin ollut joku dalit. Paarialuokkaan kuuluva, jolla ei ole mitään oikeuksia eikä mitään mahdollisuutta nousta ylös kuopastaan, koska hyväosaiset haluavat näitä orjahommiin viskeltäviä ahkeria ihmisiä, joita sitten voivat laiskoiksi ja tyhmiksi luusereiksi kutsua. Minä en edes saanut käyttää työntekijöiden vessaa kun olin työkokeilussa firmassa, vaan minun piti käydä kaupan asiakkaiden kanssa samassa vessassa.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 10:02"]
Työttömät tekevät ihan yleisesti sellaisia töitä, joista ennen kuntouttavan työtoiminnan keksimistä maksettiin TES:n mukaista palkkaa. Jostain syystä tämä ei tunnu huolestuttavan vaikkapa ay-liikettä, joka sentään vielä lakia säädäettäessä vastusti ajatusta palkattomasta työvoimasta.
[/quote]
Näinpä
Lakkaa uppaamasta tätä samaa jankkaamista.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 21:39"]
Vastikkeettomat sosiaalituet eivät ole enää veronmaksajien suosiossa. Siitä se kertoo.
[/quote]
Maksan jokaisesta päivärahastani 20% veroja, myös silloin kun olen osallistunut ns. työkokeiluun. Tuolloin olen tehnyt tasan samoja työtehtäviä, kuin muutkin työntekijät, mutta ilman palkkaa ja menettäen päivärahastani etuuden veroprosentin (min. 20%) siitä huolimatta, että olen töissä.
Koulutukseltani olen tietoliikenneinsinööri ja olin töissä samassa firmassa 17 vuotta ennen kuin sen koko tuotanto siirrettiin Puolaan. Minä ja muutama sata muuta insinööriä jäimme työttömiksi, mutta sossupummeja emme ole.