Suomessa marraskuussa jo 80 koronakuolemaa 1.11. - 17.11. välillä 17 päivässä
Mitä veikkaatte, ylittyykö marraskuussa 200:n yhdessä,kuukaudessa koronaan kuolleen raja Suomessa?
Epidemiahan on karkaamassa käsistä ja pahenemassa, vaikka terveysviranomaiset (THL) ja hallinto sekä valtamedia tehokkaasti piilottavat Suomen kasvavat koronakuolemamäärät:
Huippututkijan mukaan Suomessa ei enää puhuta koronaan kuolevista
https://www.verkkouutiset.fi/huippututkijan-mukaan-koronaan-kuolevista-…
"Apulaisprofessori muistuttaa kuolleisuuden lähestyvän viime talven tasoa.
Geenitutkija ja New Yorkin arvostetun Columbian yliopiston apulaisprofessori Tuuli Lappalainen huomauttaa, ettei koronaviruksen vaatimiin kuolonuhreihin kiinnitetä enää huomiota virallisessa tiedotuksessa tai uutisoinnissa.
– Suomessa on lakattu puhumasta koronaan kuolevista ihmisistä sekä virallisesti (esim. THL/STM tiedotustilaisuus äsken) että mediassa, Lappalainen tviittaa.
– Tässä kuussa koronaan kuolleita on jo melkein 80, ja kuolleisuus on lähes viime talven tasoa, hän jatkaa.
Lappalainen on jakanut alla näkyvän kuvaajan Suomen koronatilanteesta. Hän siteeraa toisessa tviitissään sosiaali- ja terveysministeriön johtavaa asiantuntijaa Liisa-Maria Voipio-Pulkkia.
– Voipio-Pulkki: ”Teholle tullaan, siellä hoidetaan, sieltä toivutaan ja siirrytään muille osastoille jatkohoitoon”. Mutta osa potilaista ei toivu, osalle jatko-osastona toimii sairaalan kylmiö, Tuuli Lappalainen sanoo."
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kovasti rokotettujen osuus tuosta luvusta, kuitenki valtaosa riskiryhmistä on rokotettu.
Miksi luulet ettei THL, HUS, STM ja valtamedia ole käyttänyt 80:tä marraskuussa koronaan kuollutta pelottavana esimerkkinä rokotekriittisille, kun se on käyttänyt kaikki muut mairitelu, houkuttelu, hyötymis, pelottelu ja uhkailukeinot propagandan oppikirjan mukaan?

Olisihan ne voineet käyttää ja jättää rokotettujen osuuden kertomatta.
Hoivakodeissa olevat ovat väistämättä toisena pandemiasyystalvena jo siinä mielessä lähtökohtaisessa muita huonommassa asemassa, että useimmilla se vähäinenkin liikkuminen on jäänyt pois. Siihen ei kummoista köhää tarvita kun keuhkokuume iskee vaikka ihan tavallisen flunssan jälkitautina kun ihminen makaa yötä päivää sängyssään.
Minun on vaikea uskoa, että hoivakodeissa olisi ehditty puhalluttamaan päivittäin 3 x 10 puhalluksen sarjoja PEP-pulloihin ja teetetty sänkyjumppaa. Selällään makoileminen altistaa keuhkokuumeelle työikäisenkin. Miksipä ei sitten passiivisempaa hoivakodin asukasta?
Tätä asiaa ei ole huomattu lähteä mitenkään isommin ratkaisemaan ja selvittämään. Monelle dementikolle on voinut pandemia-aika vaikuttaa sen viimeisenkin muistinrippeet vievältä.
Koronakuolemat ovat kummasti lisääntyneet sen jälkeen, kun kolmannet rokotukset aloitettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kovasti rokotettujen osuus tuosta luvusta, kuitenki valtaosa riskiryhmistä on rokotettu.
Miksi luulet ettei THL, HUS, STM ja valtamedia ole käyttänyt 80:tä marraskuussa koronaan kuollutta pelottavana esimerkkinä rokotekriittisille, kun se on käyttänyt kaikki muut mairitelu, houkuttelu, hyötymis, pelottelu ja uhkailukeinot propagandan oppikirjan mukaan?
Olisihan ne voineet käyttää ja jättää rokotettujen osuuden kertomatta.
Vähän vaikeaa, jos kaikki tai lähes kaikki 80 koronaan marraskuussa kuolleet ovat olleet tuplarokotettuja riskiryhmäläisiä mm. ikäihmisiä(koronaan Suomessa kuolleiden mediaani-ikä 82v) ja monisairaita(95% Suomessa koronaan kuolleista useamman perussairaiden vaivaamia).
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kovasti rokotettujen osuus tuosta luvusta, kuitenki valtaosa riskiryhmistä on rokotettu.
Suurin osa aikuisista riskiryhmäläisistä on oikeustoimikelpoisia. Ongelmat syntyvät siinä vaiheessa kun ei enää itse pysty muodostamaan kantaansa muistisairauden vuoksi eikä ole tehnyt aiemmin omaa hoitotahtoaan vaikka sitten paperisena. Silloin rokotukset riippuvat kai ihan omaisten haluista ja mausta?
Jokaisen kannattaisi tehdä joko paperisena tai Omakantaan oma hoitotahtonsa ja ilmaista selkeästi kantansa eri lääkityksiin, rokotuksiin, hoitomuotoihin, elvytykseen jne. Minun keski-ikäisellä serkullani tuli yllättäen aneurysma ja oli kaikille helpotus, että hän oli tehnyt hoitotahtonsa hyvissä ajoin.
Kenenkään sukulaisen ei tarvinut ”ottaa kantaa” siihen, että koska voi aivokuolleen koneet sammuttaa. Serkkuni oli korostanut sitä, että kaikki elimet kiertoon vain kun hän kerran elää terveellisesti ja jos niille löytyy tarvetta. Niin kävikin ja kaikilla jäi hyvä maku suuhun, koska serkkuni tahtoa oli kunnioitettu loppuun saakka.
Viimeisen 9 päivän aikana tullut 46 kuollutta, joista 33 yli 80 vuotiaita, 6 kuollutta 70v-79v, loput 7 kuollutta 40v-69v, 150 kuollutta saattaa tulla, ja kuolemat painottuvat ikäihmisiin.
Nyt kuollaan koronaan, aiemmin influenssaan.
"Ihmisiä kuolee talvella enemmän kuin kesällä. Tilastokeskuksen kymmenen viime vuoden tilastojen mukaan suurimmat kuolleisuusluvut Suomessa ovat joulu–maaliskuussa.
Vuonna 2015 kuolleita oli joulu–tammikuussa lähes 20 prosenttia enemmän kuin kesä–heinäkuussa.
Talvi koettelee enemmän iäkkäitä kuin nuoria. Alle 65-vuotiaita kuoli vuoden mittaan paljon tasaisemmin kuin sitä vanhempia.
- Vuodenaikojen välinen vaihtelu kuolleiden määrässä kasvaa iän mukana, sanoo yliaktuaari Airi Pajunen Tilastokeskuksesta.
Suurinta vaihtelu on 85 vuotta täyttäneillä. Tammikuussa 2015 kuoli yli 85-vuotiaita lähes 2 000 ja kesällä noin 1 500 kuukaudessa. Lähes 40 prosenttia kuolleista on yli 85-vuotiaita."
Vierailija kirjoitti:
Koronakuolemat ovat kummasti lisääntyneet sen jälkeen, kun kolmannet rokotukset aloitettiin.
Yritä lukea viestini hoivakodeista ja ajatella ihan maalaisjärjellä. Jo pandemian alussa hauraat vanhukset ovat vielä hauraampia nyt 18 kuukauden päästä. Heillä ei muodostu iän ja lääkitysten vuoksi vasta-aineita kuten nuoremmilla ja terveemmillä ihmisillä.
'
(95% Suomessa koronaan kuolleista useamman perussairaiden vaivaamia)'
Vähän pakkokin olla tuplarokotettuja koska yli 80 vuotiaista jopa yli 90% on tuplarokotettuja. Ja näitä on kuolleista 9/10
Se ihmetyttää eniten että miksi Vauva.fi poistaa tällaisia asiallisia keskusteluketjuja.
Ou nou ja bloody hell.
Meidän kaikkien loppu siis lähestyy, mutta sovitaan kuitenkin, että viimeinen sammuttaa valot.
No esimerkiksi siksi, että tännekin joku jo kommentoi kolmannen piikin vaikuttavan kuolemiin. Ei ne nyt koronakuolemiin vaikuta.
Tuo Lappalainen on kumma hörhelö, joka haluaa vain huomiota. Se on sama eukko, joka väärensi maskitutkimuksia saadakseen mieleisensä tulokset.
Laitosvanhuksilla ja muillakin hyvin sairailla on ikävä kyllä taipumus kuolla. Lopulta he kuolevat keuhkokuumeeseen ilman mitään tautiakaan, kun lähtökunta on tarpeeksi heikko.
Mitä sitten? Tavalliseen kausi-influenssaan kuolee vielä enemmän ihmisiä. Ei niistä kukaan öyhötä kuten te koronahysteerikot.
samaan aikaan kuoli 2600 muihin syihin. Mutta kai se pitää koronan takia laittaa taas kaikki kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Laitosvanhuksilla ja muillakin hyvin sairailla on ikävä kyllä taipumus kuolla. Lopulta he kuolevat keuhkokuumeeseen ilman mitään tautiakaan, kun lähtökunta on tarpeeksi heikko.
Niin näitä samoja covid on vienyt pääosin pandemian alusta asti, joten miksi kaikki myös terveet, nuoret ja lapset pitää massarokottaa rokotteilla, jotka eivät estä edes tartuntoja ja aiheuttavat haittoja mm. sydänvaivoja. Taiwanin mukaan toinen annos 10x ensimmäistä enemmän, entä kolmas ja neljäs? Alle 30-vuotiaita ei Suomessa ole koronaan kuollut, mutta inflienssaan on lähivuosina kuollut jopa alle 20-vuotiaita. Miksei influenssaa vastaan pakkorokoteta kaikkia?
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää eniten että miksi Vauva.fi poistaa tällaisia asiallisia keskusteluketjuja.
"Keskustelu" 😅
Kiinnostaisi kovasti rokotettujen osuus tuosta luvusta, kuitenki valtaosa riskiryhmistä on rokotettu.