Pojan asiat huonosti ja tyttöystävä ei tee asian eteen tarpeeksi..
Pojalla asiat retuperällä; Työtön, ongelmia päihteiden kanssa ja liikkuu huonoissa kaveriporukoissa. Olen yrittänyt pitää pojalle jöötä, on aikuinen 22.v ja puhunut tyttökaverille, että kattoisi pojan perään ja huolehtisi. Mutta ei, neiti on täysi homssantuu, eikä kykene laittamaan poikaan rotia. Ei sen vertaa huolehdi, että poika pääsis irti päihteistä ja saisi ittensä edes työkkärin kurssille. Pojan asuntokin miten sattuu. Astiat pesemättä ja varsinkin veski sen näkönen, että oksennus meinaa tulla jo aatoksesta. Ja tyttö ei välitä tuon taivaallista...
Toista se on minulla, joka kannan huolta pojan isästä, entisestä miehestä. Olen kattonut sen perään sen verran, että pärjää ja jotta on löytänyt uuden naisen. Kannustanut työssä ja seksisuhteissa. Vieläkin ex-mies kertoo minulle kaikki asiansa ja aina olen pyrkinyt tukemaan.
Kommentit (17)
Jos ap:n aloitus olisi totta niin vika olisi kyllä ihan äidissä itsessään. Olisit kasvattanut poikasi kykeneväksi huolehtimaan itsestään etkä odottaisi tyttöystävän ryhtyvän hänelle äidiksi.
Mutta mielkuvituksen tuotettahan kaikki siinä mainitut ihmiset ovat eli ei sytä huoleen :)
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:44"]Oisit valkannu pojalle paremman misun.
[/quote]
Ei vaan olis tyttö valkannut itselleen paremman pojan
Alkaako pojan nimi S kirjaimella?
Jos alkaa niin saatan olla herran entinen kaveri. Välit meni poikki kun äijää kiinnosti vaan ryyppäys ja kannabis uusien opiskelukavereiden kanssa.
Halaisin sopia, mutta en usko että enää mahdollista.
Miksi helkkarissa se on sen tyttöystävän vika? Eihän tommonen joku tyttöystävän hyysääminen oikeesti auta mitään. Itse sen on opittava asiansa hoitamaan, eikä luotettava, että tyttöystävä hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:54"]
Mitäs jos eläisit omaa elämää vaihteeksi?
[/quote]
Tollaset ap:n kaltaset on sokeita tilanteelle. Niiden ego rakentuu sille ajatukselle, kuinka tarpeellisia ne on muille. Uhrautuminen ja vallankäyttö... Ja samaa odotetaan miniältä.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 01:38"]
Pojalla asiat retuperällä; Työtön, ongelmia päihteiden kanssa ja liikkuu huonoissa kaveriporukoissa. Olen yrittänyt pitää pojalle jöötä, on aikuinen 22.v ja puhunut tyttökaverille, että kattoisi pojan perään ja huolehtisi. Mutta ei, neiti on täysi homssantuu, eikä kykene laittamaan poikaan rotia. Ei sen vertaa huolehdi, että poika pääsis irti päihteistä ja saisi ittensä edes työkkärin kurssille. Pojan asuntokin miten sattuu. Astiat pesemättä ja varsinkin veski sen näkönen, että oksennus meinaa tulla jo aatoksesta. Ja tyttö ei välitä tuon taivaallista...
Toista se on minulla, joka kannan huolta pojan isästä, entisestä miehestä. Olen kattonut sen perään sen verran, että pärjää ja jotta on löytänyt uuden naisen. Kannustanut työssä ja seksisuhteissa. Vieläkin ex-mies kertoo minulle kaikki asiansa ja aina olen pyrkinyt tukemaan.
[/quote]
Ei ole tyttöystävän virkaan kuuluvaa, että ryhtyy aikuiselle pojallesi äidiksi. Käske poika kotiin uudelleenkoulutettavaksi ja kouluta hänet uudelleen, tällä kertaa omatoimiseksi, fiksuksi ihmiseksi.
Tai sitten ei sitäkään. Eiköhän olen poikasi asia, miten hän elää elämänsä. Tietysti sinä äitinä voit puhua hänelle järkeä, mutta poika tekee omat päätöksensä. Sinä et voi ruveta määräilemään häntä. Jos hyvin käy, poika itsenäistyy ja ryhdistäytyy tuosta. Tai sitten ei. Älä kuitenkaan syyttele poikasi tyttöystävää poikasi tekemistä virheistä.
Minä äitinä voisin kuvitella sanovani vastaavanlaisessa tilanteessa tyttikselle, että juokse niin lujaa kuin vain voit, koska poikani on tällä hetkellä kuin uppoava laiva. Se upottaa kaikki mukanaan, jos ei pidä puoliaan ja ota etäisyyttä moisesta rentusta.
P.S. Voisitko kuvitella höllääväsi myös eksäsi liekaa. Tehän olette eronneet. Anna eksän nyt vihdoinkin elää omaa elämäänsä. Hanki itsellesi oma elämä.
Tyttöystävällä ei ole mitään velvollisuutta ruveta huolehtimaan pojastas. En minäkään huolehtisi, mutta enpä kyllä moisen kanssa seurustelisikaan.
Mutta katsos se marttyyrius ja sitä kautta muiden halveksunta ja hallinta tuntuu ah niin hyvältä.. Eikö?
Seurustelin teininä jätkön kanssa joka ajan saatossa tuli laiska ja saamayon. Potkittiin 2x pois merkonomikoulusta koska linysas, lopetti työkkärin työharjottelut koska ei vaa jaksanu/kiinnostanu. Jätkä asui kotonaan ja nukku päivät ja pelas yöt/luuhas kavereillaan. Tollaseen ei auttanu muijan narinat vaan päätös tulee lähteä itsestään.. enää en ole luuseriin ollut yhteyksissä. Liek vieläkää saanut mitää aikaisiksi, taitaa elellä vaa sossuntuilla.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 02:44"]
Seurustelin teininä jätkön kanssa joka ajan saatossa tuli laiska ja saamayon. Potkittiin 2x pois merkonomikoulusta koska linysas, lopetti työkkärin työharjottelut koska ei vaa jaksanu/kiinnostanu. Jätkä asui kotonaan ja nukku päivät ja pelas yöt/luuhas kavereillaan. Tollaseen ei auttanu muijan narinat vaan päätös tulee lähteä itsestään.. enää en ole luuseriin ollut yhteyksissä. Liek vieläkää saanut mitää aikaisiksi, taitaa elellä vaa sossuntuilla.
[/quote]Voivoi mitähän sen pojan äitikin nyt sinusta oikein ajattelee kun et viitsinyt tehdä asian eteen tarpeeksi :(
Kommenteista ja peukutuksista voisi varovasti arvella että ap ei saanut kauheasti tukea vuodatukselleen ;)
Pojastasi huolehtiminen ei ole kenenkään ei-sukulaisen tehtävä, paitsi voi olla piankin jonkinlaisen ammattiavun tarpeessa. Ihme naisystävä hänellä, kun kattelee moista surkimusta. 41v m
Aivan varmasti.