Lue keskustelun säännöt.
Parikymppinen tarvitsee rinnalleen turvallisen aikuisen.
07.02.2015 |
En voi käsittää niitä vanhempia jotka jättävät lapsensa selviytymään itse heti, kun tämä täyttää 20. Luulevatko he, että 20-vuotias on aikuinen? Ihan sydäntä särkee niiden nuorten vuoksi.
Kommentit (24)
20 on jo aikuinen? 18 vuotiaskin on jo....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:18"]20 on jo aikuinen? 18 vuotiaskin on jo....
[/quote]
Tässä tarkoitetaankin henkistä kypsyyttä. Useimmat parikymppiset tarvitsevat tukea valintoihinsa ja karikkoja kohdatessaan.
Mitä ap sekoilee? Itse olin jo 19v kahden lapsen äiti.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:23"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:18"]20 on jo aikuinen? 18 vuotiaskin on jo.... [/quote] Tässä tarkoitetaankin henkistä kypsyyttä. Useimmat parikymppiset tarvitsevat tukea valintoihinsa ja karikkoja kohdatessaan.
[/quote]Rohkaista ja tukea voi, mutta 20-vuotias on aikuinen ja aikuisen on saatava tehdä omat valintansa ilman, että vanhemmat yrittävät vaikuttaa niihin millään tavalla.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:23"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:18"]20 on jo aikuinen? 18 vuotiaskin on jo.... [/quote] Tässä tarkoitetaankin henkistä kypsyyttä. Useimmat parikymppiset tarvitsevat tukea valintoihinsa ja karikkoja kohdatessaan.
[/quote]Rohkaista ja tukea voi, mutta 20-vuotias on aikuinen ja aikuisen on saatava tehdä omat valintansa ilman, että vanhemmat yrittävät vaikuttaa niihin millään tavalla.
[/quote]
TUKEA. On se kumma, kun sitä ei ymmärretä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapset ovat 20-v asuneet poissa kotoa opiskelemassa. Mutta eihän se tarkoita, että heidät olisi jätetty yksin selviytymää. Kotoa saa aina apua ja tukea, tarvittaessa myös rahaa.
Kaksikymppiset on kakaroita. Teiniraskaudet on juuri se lopputulos, joka seuraa kun ei ole turvallisia aikuisia ympärillä. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan totta! Parikymppisenä muistan käyneeni monet pitkät keskustelut äitini kanssa liittyen opiskeluihin, ensiasunnon ostamiseen, ulkomaille töihin lähtemiseen, parisuhteen kariutumiseen, ensimmäiseen työhaastatteluun ja siihen valmistautumiseen sekä moniin pienempiin asioihin. Äidin tuki oli valtavan tarpeellinen, kun olin aloittelemassa omaa, itsenäistä elämääni. Ihanaa, että sain sen tuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheeni hylkäsi minut kun olin 19, eikä takaisin kotiin ole ollut koskaan takaisin menemistä, puhumattakaan rahallisesta tuesta, tai edes perinnöstä. Yksi elämäni traumaattisimmista asioista. Oli ihme, että selvisin niin yksin maailmassa. Olisin haastanut vanhempani oikeuteen, jos se olisi ollut mahdollista.
Pelkäsin jo Ikiksen toista (vai tuhannetta) tulemista, mutta asiaahan tämä. :) Tietenkin parikymppinen ihminen päättää itse esim. opinnoistaan ja hankinnoistaan eikä vanhempi voi ohjailla nuorta ihan mielensä mukaan, mutta en minäkään ymmärrä sitä, että 18-vuotias jätettäisiin samoin tein oman onnensa nojaan. Itse en parikymppisenä yksinkertaisesti tiennyt paljonkaan ihan peruselämiseen liittyviä asioita, ja aina niitä uusia asioita tulee, joissa toivoo vanhempien apua (esim. veroasioita jne).
Omat vanhempani painottivat muuttaessani, että täältä lähdetään avaimet kourassa. :) Ja samaa minä opetan lapsilleni, jos sellaisia siunaantuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene ikis hoitoon. En jaksa näitä sun paskoja aloituksia jotka toistaa itteään.
Voi Ikis.
Mitä niille sun noin sadalle parikymppiselle tyttärelle kuuluu? Vieläkö vaan yrittävät muuttaa pois kotoa/seurustella yli 25-vuotiaan miehen kanssa/ovat raskaana niille yli 25-vuotiaille jne.? Vaikka kenenkään aivot eikä muu elimistö ole vielä kehittynyt valmiiksi?
Vakavasti: oikeanlaisesta terapiasta vois olla sulle apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 20 ja muutin omilleni 20-vuotiaana. Osaan maksaa laskut, siivota ja laittaa ruokaa. Osasin ne 15-vuotiaanakin. Olisin ihan hyvin siloin voinut muuttaa omilleni, koska olin jopa vastuullisempi kuin äitini. Mutta ap on oukeassa. Kyllä minäkin kaipaan äidin seuraa, kyläilyjä, yhteistä tekemistä ja henkistä tukea ihmissuhteissa. Ehkä olisin vähemmän allapäin ja selviäisin koettelemuksista helpommin, jos näin olisi.
Jos lasta ei ole kasvatettu oikein, niin tottakai 20 on silloin liian nuori.
Mutta silloin taitaa olla vielä alle 30 liian nuori.
Oikeinkasvatettu pärjää omillaan jo 20 ikäsenä.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 10:58"]Pelkäsin jo Ikiksen toista (vai tuhannetta) tulemista, mutta asiaahan tämä. :) Tietenkin parikymppinen ihminen päättää itse esim. opinnoistaan ja hankinnoistaan eikä vanhempi voi ohjailla nuorta ihan mielensä mukaan, mutta en minäkään ymmärrä sitä, että 18-vuotias jätettäisiin samoin tein oman onnensa nojaan. Itse en parikymppisenä yksinkertaisesti tiennyt paljonkaan ihan peruselämiseen liittyviä asioita, ja aina niitä uusia asioita tulee, joissa toivoo vanhempien apua (esim. veroasioita jne).
Omat vanhempani painottivat muuttaessani, että täältä lähdetään avaimet kourassa. :) Ja samaa minä opetan lapsilleni, jos sellaisia siunaantuu.
[/quote]
No minäkin äänestän että tapauskohtaista, kyllä mulla oli jo monen vuoden ajalta työkokemusta ja kykenin hoitamaan asioitani ihan itsenäisestikin eri tilanteissa 20-vuotiaana. Alle 25 olin kokopäivätöissä, naimisissa ja minulla oli lapsia. Lapsikyselyihin vastattiin pitkään itku silmässä kun ehdittiin kokea muutaman vuoden lapsettomuuskin. Ja ehdin kyllä elää riittävän määrän sitä kuuluisaa nuoruuttakin ennen perheen perustamista.
Olen onnellinen että meille opetettiin elämisen perusasiat jo ennen täysi-ikäistymistä. Omilleen muutto ei tuntunut miltään hypyltä kylmään veteen. Meitä ei silti potkittu pellolle vaan lähdimme kun siltä tuntui, takaisin ei kyllä ollut menemistä periaatteessa koska vanhemmat muuttivat pienempään asuntoon. Olemme kuitenkin läheisiä ja tukea oli tarvittaessa saatavilla. Ja vastaavasti aion toimia omien lasteni kohdalla. En ymmärrä ollenkaan sellaista että pumpulissa kasvatetaan ja ihmetellään kun nuori muuttaa omilleen eikä osaakaan toimia vaan mokaa asiansa. Kyllä tasapainoisen aikuisen kasvattaminen lähtee sieltä lapsuudesta, ei sitä voi täysi-ikäisenä yhtäkkiä alkaa kasvattaa.
Itse täytin juuri viikonloppuna 20 ja haluan sanoa, että aikuistuin heti ihan kertaheitolla... hehheh. Ei, minäkin olen kasvanut omalla tavallani ja vuosi vuodelta tunnen itseni aikuisemmaksi. Numero ei siihen ole vaikuttanut. Vanhempani ovat aina uskoneet ja luottaneet minuun, en ole tarvinnut hirveästi "rajoja" sillä olen muutenkin tehnyt ihan hyviä valintoja elämässäni. Olen oppinut, että osaan tehdä valintoja itse ja olen myös oppinut, että vääristä valinnoista voi ottaa opikseen. Muutin pois kotoa, kun olin 17-vuotias (samana vuonna täyttämässä 18), eikä ollut mitään ongelmia. Tai siis, tottakai jokainen kohtaa ongelmia elämässään, mutta minä otin aikuiselämän vastaan avoimesti ja vastuullisesti. Olin oppinut vastuun merkityksen jo paljon nuorempanakin. Jos ei halua heittää nuorta suoraan kuumille kiville, kannattaa mielestäni antaa vastuuta ja opettaa siitä jo varhaisemmassakin nuoruudessa, niin se itsenäistyminen ei tunnu niin vaikealta ja jolloin vanhemman on helpompi päästää nuori menemään, kun voi luottaa nuoren kykyyn elää vastuullisesti ja järkevästi hänen omilla tekemillään valinnoilla. Olen kiitollinen siitä vanhemmilleni, että he ohjasivat minua ja uskoivat minuun.
Miten sä ajattelit, että opiskelut hoituis noin käytännössä, jos vanhempien luota ri voi muuttaa pois, mutta koulumatka on vaikka 500 km?
No hei, jos sillä 20-vuotiaalla on se 25-vuotias poikaystävä, siinähän sillä on rinnallaan turvallinen aikuinen. :D
Minä voisin ottaa kaikki parikymppiset kaunottaret rinnalleni. Tukisin ja pitäisin oikein hyvänä.