kotiäiti seuraavat 6vuotta

Olen alkanut miettimään elämää hiukkasen syvemmin. Ymmärsin että haluaisin olla lastemme kanssa kotona kunnes menevät eskariin. Mies puoltaa asiaa nyt kun kerroin ajatuksiani että miksi haluaisin näin toimia. Elämä ei ole työtä varten, elämä on perhettä varten.

Olen työskennellyt ammattini puolesta vanhusten saattokodissa sekä vanhusten kotihoidossa yms vastaavissa paikoissa, olen useasti kysyny vanhuksilta mitä He tekisivät elämässä toisin jos voisi. Väistämättä kaikki (95%) ovat sanoneet että eivät olisi tehneet niin paljon töitä, olisivat olleet enemmän perheen ja lasten kanssa.

Poikamme täyttää pian 3vuotta, tyttäremme on 6kk vanha. Rakastan kotona olemista. Tykkäämme olla pihalla ja touhuta. On ihanaa askarrella esikoisen kanssa ja vastata Itse hänen esittämiin kysymyksiin jotka koskee pieniä hassuja juttuja. "Äiti, mitä lumi on? Äiti, tule, pissasin itse pottaan! Äiti, mistä mustat pilvet tulee? Missä se kuu on? Rakastan näitä kysymyksiä ja niitä hassuja sellaisia kun saa itsekin pysähtyä mitettimään että miten vastata tuohon kysymykseen niin että 3v ymmärtää.

Olen myös miettinyt tätä; haluanko laittaa lapsemme päiväkotiin. Haluanko pitää häntä siellä 9tuntia päivässä kun työaika on 8tuntia+matkat. Eli silloin joku toinen kasvattaisi lastani ja vastaisi nuihin hassuihin ihaniin kysymyksiin. Luulen että siksi (osa syy) nykyajan nuorilla on niin paha olla kun vanhemmilla ei ole ollut aikaa olla lasten kanssa, koska työt. 9h hoidossa, kotia, ruoan teko, lapsi siksi aikaa kattomaan tvtä, iltapesut, hetken leikki ka juttelu ja lapsi nukkumaan. Vanhemmilla hirveä kiire ja stressi koko ajan. Eivät kerkeä pysähtyä lapsen tasolle ja leikkiä enemmän kun sen 1h päivässä. Se on murto-osa siitä päivän antimista mitä lapsi voisi opettaa ja hassutella oman vanhemman kanssa.

Lapset ovat kerran lapsia, olen pohtinyt että kun lasten oma "työ" alkaa, eli eskari ja koulu niin sitö ennen haluaisin olla lasteni kanssa. Tutustua heihin kunnolla, he voivat turvaantua äitiinsä ihan millloin vain. Se olisin Minä joka opettaisin elämän pieniä ja suuria asioita heille, ei se päiväkodin työntekijä. Minä olen lapset puolisoni kanssa tänne maailmaan saattanut. Eikö se olisi minun tehtävä opettaa ja näyttää elämän ensimmäiset askeleet jotka ovat pohja koko elämälle ja tulevaisuudelle.

Joku kuitenkin heittää nyt sen kortin että "näitä me elätetään verorahoillamme jne jne" niin ei, ei pidä paikkaansa. Mieheni on hyvässä työssä, palkka kohtalaisen hyvä. Emme tarvitse kalliita matkoja vielä, ne kerkeää myöhemminkin. Varaa kyllä on matkoihin ulkomaille kerran vuodessa. Minulla on vielä vähän säästössä, niillä ei kyllä pitkälle pötki mutta hätävarana hyvä olla hiukkasen. Emme tarvitse hirveitä määriä rahaa, kunhan voi perheenä tehdä lomaressun vaikka visulahteen kerran kesässä, ruokaa pitää olka kaapissa koko ajan ja laskut sekä vuokrat maksettu. Asumme vuokra rivitalossa, meillä on ihana koti mutta emme halua ottaa mitään 200 000 lainaa jotta olisimme onnellisia koska olisi se ikioma koti. Minusta tuntuu hyvälle se kun viimeviikolla jääkaappi sanoi itsensä irti, soitin vuokranantajalle ja hän toi mukanaan uuden jääkaapin. Senttiäkään ei siihen itsellä menny. Se laittoi hymyn kasvoille.

Lisäisin sen nyt vielä että olen 23vuotias äiti joten vaikka olisinkin kotona lasteni kanssa vielä 5v niin kerkeän hyvin takaisin työelämään sitten kun lapset menevät kouluun ja eskariin.
Ja jos tulee tiukkapaikka niin aina voi heittää keikkaa tai muuttaa näitä ajatuksia.. ehkä, ehkä ei.. nyt ainakin tekisi mieli kovasti olla lasten kanssa mahdollisimman kauan kotona. On minullakin välillä ikävä töihin mutta ei se ole minulle niin tärkeää kuin lasteni kasvatus ja hyvinvointi.

Toivottavasti ei ollu sekava teksti, puhelimella on tympeä kirjoittaa kun tuo teksti pomppii välillä miten sattuu.