Millaista elämänne oli kaksikymppisenä?

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 13:29"]

Aloitin seurustelun mieheni kanssa 16 vuotiaana. 20 vuotiaana meillä oli jo reilun vuoden ikäinen tyttö. Nyt 23 vuotiaana 3 tyttöä. :) Eli kakskymppisenä elämä on ollut kotiäitinä oloa, omakotitalon ostoa ja remppausta ym.

[/quote]

Ihan puhtaasta uteliaisuudesta ja kaikella hyvällä (ja tyyppinä, joka on tehnyt aivan erilaiset valinnat elämässä): uskotko, että olet koko loppuelämäsi tyytyväinen elämääsi, eikä sinulle iske nelikymppisenä halua elää "villi nuoruus"? 

Hauskaa,nyt on tasaisen tylsää

Käytä hyödyksi aika ilman lapsia (?), matkustele- pääset edullisemmin kun ei tarvitse maksaa monen matkoja, voit matkustaa koulujen loma-aikojen ulkopuolella, voit mennä ja tulla vapaasti. Tee asioita, joista pidät, voit toimia hetken mielijohteesta. Hyödynnä nuoruuttasi ja rypyttömyyttäsi, se kestää vain jonkun aikaa, myöhemmin saa sitten peitellä selluliitteja ja pukeutua peittävästi, osta kauniita vaatteita jne.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 13:39"][quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 13:29"]

Aloitin seurustelun mieheni kanssa 16 vuotiaana. 20 vuotiaana meillä oli jo reilun vuoden ikäinen tyttö. Nyt 23 vuotiaana 3 tyttöä. :) Eli kakskymppisenä elämä on ollut kotiäitinä oloa, omakotitalon ostoa ja remppausta ym.

[/quote]

Ihan puhtaasta uteliaisuudesta ja kaikella hyvällä (ja tyyppinä, joka on tehnyt aivan erilaiset valinnat elämässä): uskotko, että olet koko loppuelämäsi tyytyväinen elämääsi, eikä sinulle iske nelikymppisenä halua elää "villi nuoruus"? 
[/quote]

En usko, että iskee mitään haikeutta "menetettyyn nuoruuteen", sillä ehdin kyllä rellestää ennen seurustelua ja senkin aikana liiankin paljon. Kun olin melkein 19 tajusin, että tarvitsen elämään jotain muutakin sisältöä kuin juhlimisen ym josta parisuhdekin välillä kärsi. Päivääkään en päätöstäni ole katunut. :) Toki otan välillä irtiottoja arjesta kun siltä tuntuu. Eihän se jos äiti on niin tarkoita, että muu elämä pitäisi unohtaa.

Nelikymppinen rouva täällä.

Antaisin vaikka oikean käteni, että pääsisin parikymppiseksi takaisin. Oli ystäviä, bileitä, matkustelua, ihastumisia/rakastumisia, se mahtava vapauden tunne kun et ollut vastuussa muusta kuin itsestäsi. Ihana parvekkeellinen yksiö lähellä keskustaa, mahtava kroppa (mitä en silloin tajunnut). 

Nyt perheellinen, aviksessa, asustelen paritalon puolikkaassa, on farmari auto ja kultainen noutaja. Ei paskempaa tämäkään, mut hiton tylsää verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaiseen... Niin ja se kroppa on muisto vain

Vietin villiä nuoruutta, juhlittiin varsinkin yhden kaverin kanssa paljon. Olin juuri muuttanut omilleni ja opiskelin amk:ssa. Hauskaa aikaa se oli, vaikka tulikin tehtyä kaikkea minkä olisi voinut jättää tekemättä (lue=menin sänkyyn väärien ihmisten kanssa). Silloin hävetti, nyt olen tyytyväinen elettyyn elämään. Paljon säädin mutta ei ainakaan tarvitse haikailla menetettyä nuoruutta :) Virheistäkin oppii ja nyt muutaman vuoden vanhempana ja viisaampana on oppinut nuorena tehdyistä virheistä. Eikä mikään kaduta :) 20-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni ja meno rauhoittui aika paljon, tosin kerkesin täyttää 21 ennen kuin alettiin seurustella. Tai ei se mies ollut suurin syy siihen rauhoittumiseen. Mutta ohjeeni, elä niin kuin siltä tuntuu. Tee myös virheitä ja vaikka ne hävettää, yritä muistaa että muutaman vuoden päästä ei tunnu enää missään, korkeintaan naurattaa :D

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 13:56"]Nelikymppinen rouva täällä.

Antaisin vaikka oikean käteni, että pääsisin parikymppiseksi takaisin. Oli ystäviä, bileitä, matkustelua, ihastumisia/rakastumisia, se mahtava vapauden tunne kun et ollut vastuussa muusta kuin itsestäsi. Ihana parvekkeellinen yksiö lähellä keskustaa, mahtava kroppa (mitä en silloin tajunnut). 

Nyt perheellinen, aviksessa, asustelen paritalon puolikkaassa, on farmari auto ja kultainen noutaja. Ei paskempaa tämäkään, mut hiton tylsää verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaiseen... Niin ja se kroppa on muisto vain
[/quote]

Mikä estää biletyksen ja matkat nyt? Kropankin saa kuntoon kun vähän jaksaa nähdä vaivaa.

Asuin poikaystävän kanssa keskikokoisen kaupungin keskustassa, meillä oli koiranpentu ja ostettiin ja remppailtiin sitten rivarikämppä esikaupunkialueelta. Olin osapäivätöissä ja tykkäsin juhlia aika paljon.

Nyt 6 vuotta myöhemmin olen kokopäivätyössä, tienaan aika hyvin ja asun yksin vuokralla Helsingin ydinkeskustassa. Ura on hyvässä noususuhdanteessa ja matkustelen paljon. Sinkkuna elelen.

Samanlaista taistelua tää on päivästä toiseen, ongelmat vaan muuttaa muotoaan.

olin yo ja vietin aikaa Ranskan rivieralla ja mietin mitä alkais tehdä isona. ihan mukavaa aikaa, mutten kaipaa sitä takaisin. nyt on hyvä.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 13:58"]

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 13:56"]Nelikymppinen rouva täällä. Antaisin vaikka oikean käteni, että pääsisin parikymppiseksi takaisin. Oli ystäviä, bileitä, matkustelua, ihastumisia/rakastumisia, se mahtava vapauden tunne kun et ollut vastuussa muusta kuin itsestäsi. Ihana parvekkeellinen yksiö lähellä keskustaa, mahtava kroppa (mitä en silloin tajunnut).  Nyt perheellinen, aviksessa, asustelen paritalon puolikkaassa, on farmari auto ja kultainen noutaja. Ei paskempaa tämäkään, mut hiton tylsää verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaiseen... Niin ja se kroppa on muisto vain [/quote] Mikä estää biletyksen ja matkat nyt? Kropankin saa kuntoon kun vähän jaksaa nähdä vaivaa.

[/quote]No eipä noista nykyisistä ystävistä oikein biletyskavereiksi ole. Nauttivat sivistyneesti viiniä ja ovat niin aikuisia. Sitäpaitsi ei se tuntuis enää samalta. Matkustelu on nykyään suureksi osaksi lasten kanssa, joten niiden ehdoilla mennään ja kroppaa olen remontoinut jo vaikka kuinka kauan, taitaa olla ikuisuusprojekti.

Vanhempana sitä on oppinut hillitsemään itsensä liiankin kanssa. Ja idealismi on karissut. Mahdollisuudet ovat rajoittuneita. Elämä on hidasta, tasaista, pystyyn kuolemista. Tajuaa että vapaus oli näennäistä.

Olen myös kaksikymppinen ja tajunnut osittain tämän palstan avulla eläväni todennäköisesti elämäni parhaita vuosia nyt. Välillä suren etten löydä seurustelukumppania, mutta toisaalta villinä ja vapaana eläminen tuntuu myös oikealta ainakin tällä hetkellä. Opiskelen yliopistossa aika hitaaseen tahtiin, käyn samalla osa-aikatyössä, matkustelen (myös itsekseen) muutaman kerran vuodessa rahatilanteen salliessa, en sano ei biletysilloille, teen mitä huvittaa. Joskus haluan perheen ja lapsia, joten vapaudesta ja itsenäisyydestä täytyy nauttia nyt!

Parikymppisena opiskelin,kavin toissa ja seurustelin vakavasti. Muistan kuinka ahdisti etta elan kuin keski-ikainen, en tuntenut olevani vapaa mutta rakastin kovasti miestani. 24-vuotiaana erosin, muutin ulkomaille, tein toita eri maissa 25-30-vuotiaana, olin vapaa ja nautin siita, juhlin paljon. Nyt nelikymppisena olen kahden pienen lapsen aiti ja naimisissa ihanan miehen kanssa. Pointtini on etta elamani on parantunut paljon siita kun olin 20-v. Kannattaa vaan kuunnella sisintaan.

Olin vastasyntyneen esikoisen tuore äiti ja keskityin silloin siihen. Myöhemmin tuli opiskelu, toinen lapsi ja sitten työelämä. Lapset muuttavat pian kotoa ja sitten koittaa muutto yksiöön ja kenties matkustelua, lisäopintoja ja harrastuksia musiikin parissa jos terveyttä riittää.

Olen 13- vuotiaasta 16 -vuotiaaksi juonut, ollut kavereiden kanssa, harrastanut seksiä milloin missäkin ja kenen kanssa... tehnyt kaikkea tyhmää ja "pitänyt hauskaa". Toivon, että parikymppisenä minulla olisi jo ainakin yksi lapsi mieheni kanssa ja vakaa elämä (töitä yms..)

Upeaa se oli siihen verrattuna mitä se on kolmekymppisenä.

20, jos terveyttää riittää? olet vasta n. 40 v.

eiköhän :)

Parikymppisenä elämä oli ihanaa. Huoletonta. Biletystä, reissaamista, mukaan mahtui muutto ulkomaillekin ja takas, opintoja ja miehiä. Se tunne kun elämä on vasta edessä ja taivas on rajana. Vaikka joskus haikailenkin nuoruutta ei sitäkään olisi ikuisesti voinut kestää.

Kevät ja kesä ryypiskeltiin armeijan jälkeen suht' reippaasti ja töitä nyt ei viitsinyt paljon etsiä, koska työttömyyskorvaus riitti ihan hyvin. Syksyllä alkoi opiskelut isossa kaupungissa ja.... samaa menoa + opiskelua :D