Minulla on kiintymyssuhteen trauma, joka vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni

Tosin käytännössä mulla on pilalla äitiys, olin lapsena ihan onnellinen. Kaikki äitini aiheuttamat ongelmat (jotka hän teki toki ollessani lapsi) laukesivat aikuisena ja pahiten juuri äitinä. Toki niillä oli vaikutus myös ihmissuhteisiini aikuisena jne. Lapsuus oli mulla onneksi hyvin onnellinen. Mutta KAIKKI erääntyi aikuisena.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. en nyt sano, että tämä vanhemmuus olisi mikään kevyt tai helppo aihe palstalla, mutta mikä siinä on, että jos JOKU täällä haluaa pohtia vanhemmuutta siinä valossa, että pelkää satuttavansa lapsiaan ja huutaakin näille JA se johtuu omasta äidistä, niin koko juttu käännetään niin, että aletaan syyttää sitä, joka miettii asioita? Ja vielä KEHUTAAN sitä hänen äitiään, kun tämä oli koko ajan ihan tilanteen tasalla, ei pienintäkään epävarmuutta siitä, että lapsen traumat lapselle aiheutti lapsi itse ja vanhempi on ERITTÄIN PETTYNYT, koska lapsi koko ajan ulisee, miten häneen sattuu ja vanhempi ei saa nauttia Täydellisen Äidin ™️ glooriasta!

Miksi täälläpitää aina alkaa kiusata ja häiritä, jos joku haluaa keskustella aiheesta???????? Triggeröikö osaa palstalaisia NOIN paljon jos joku ei halua tehdä vanhempana virheitä!? Vaikka tekeekin. Nyt tässä ketjussa kiusaajat ovat olleet hienosti hiljaa, mutta mitä enempi rikki joku on, sen kovemmin koitetaan satuttaa.

Ap

Täällä riittää haukkujia ja sarkastisesti näpäyttelijöitä. Muista että täälläkin kaikki on vain ihmisten mielipiteitä. Jotkut jakavat arvokkaita kokemuksiaan ja mitä ovat oppineet kun sitten toiset vain huutelevat mitään sen enempää miettimättä .

Asenteita ja mielipiteitä riittää.

Niinpä. Tässäkin näkyy äitini vähättelevä asenne minuun. Pitäisi osata tuollainen asia ihan itse havainnoida ja että jos osa vaikuttaa paljon itseä epäkypsemmiltä, ei ihmettele. No, minun äitinihän ei ikinä erotellut minua kypsemmäksi kuin aidosti epäkypsät ihmiset, joten en tajua itse, että voi olla kyse siitä. Pidän kaikkia aina ihan yhtä kypsinä. Eivätkö kaikki olekaan samaa kypsyystasoa, vaan huutelevat tyhmiä? Juuri niinhän ei pitänyt olla? Eikös joku aikuinen sanonut joskus, että niin ei saa sanoa? Silti se on ilmeisesti totta.

Ap

Musta tuntuu välillä, että joidenkin ihmisten kohdalla kehitys lähtee laskuun jossain aikuistumisen kynnyksillä: mitä vanhemmaksi tulevat sitä lapsellisemmaksi muuttuvat.

Monet ihmiset on oikeasti tosi epäkypsiä ja käyttävät tosi törkeitä keinoja edetäkseen elämässä. Sitten on myös vastapainona niitä viisaita. Aikuisuus ei ole tae älykkyydestä tai hyvistä käytöstavoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä äidilläsikin on jonkinasteinen lapsuuden ajan kaltoinkohtelusta kummunnut trauma, jonka vuoksi hän puolestaan kohteli sinua huonosti. Näin ollen, sinun logiikallasi, äitisi ei ole vastuussa sinun huonosta kohtelustasi eikä traumastasi. Nyt vuorostasi sinä aiheutat omille lapsillesi trauman, jonka he levittävät eteenpäin omille lapsilleen. Kukaan ei ole syypää mihinkään ja kuitenkin kaikkien elämä on pilalla.

Mullahan menee tässä ainakin OMA VANHEMMUUS ihan pilalle tämän takia!!!!!!

Mun äitini EI OLE KERTAAKAAN sanonut, että hänen vanhemmuutensa olisi pilalla hänen kotinsa takia! No eipä kai, koska lastasi kaiken mun syykseni!

Niin, että MULLA ON NYT PILALLA SEKÄ OMA LAPSUUS, ETTÄ OMA ÄITIYS!

En ole niin varma, että lasteni elämä sinänsä kärsii tästä, asun erillään nyt nejättä vuotta. Ja se on ollut hyvä. Mutta kyllähän he silti jäävät paljosta paitsi, mitä olisi ollut, jos äitini ei olisi satuttanut minua! Sekin on tuska, jonka MÄ SAAN, eikä kukaan toinen! No, he korkeintaan myös, jos ymmärtävät että olisivat ansainneet enemmän.

Ap

Äitiytesi onneksi kestää läpi elämän, joten se sisältää useita vaiheita, etkä ole kaikkea pilannut. Juurihan tässä mietit äitiyttä ja itseäsi ja elämääsi, joten se on erinomainen suunta. Lapset on sopeutuvaisia tilanteisiin, se mikä heille merkitsee on äidinrakkaus vaikka mitkä olisi olosuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä äidilläsikin on jonkinasteinen lapsuuden ajan kaltoinkohtelusta kummunnut trauma, jonka vuoksi hän puolestaan kohteli sinua huonosti. Näin ollen, sinun logiikallasi, äitisi ei ole vastuussa sinun huonosta kohtelustasi eikä traumastasi. Nyt vuorostasi sinä aiheutat omille lapsillesi trauman, jonka he levittävät eteenpäin omille lapsilleen. Kukaan ei ole syypää mihinkään ja kuitenkin kaikkien elämä on pilalla.

Mullahan menee tässä ainakin OMA VANHEMMUUS ihan pilalle tämän takia!!!!!!

Mun äitini EI OLE KERTAAKAAN sanonut, että hänen vanhemmuutensa olisi pilalla hänen kotinsa takia! No eipä kai, koska lastasi kaiken mun syykseni!

Niin, että MULLA ON NYT PILALLA SEKÄ OMA LAPSUUS, ETTÄ OMA ÄITIYS!

En ole niin varma, että lasteni elämä sinänsä kärsii tästä, asun erillään nyt nejättä vuotta. Ja se on ollut hyvä. Mutta kyllähän he silti jäävät paljosta paitsi, mitä olisi ollut, jos äitini ei olisi satuttanut minua! Sekin on tuska, jonka MÄ SAAN, eikä kukaan toinen! No, he korkeintaan myös, jos ymmärtävät että olisivat ansainneet enemmän.

Ap

Äitiytesi onneksi kestää läpi elämän, joten se sisältää useita vaiheita, etkä ole kaikkea pilannut. Juurihan tässä mietit äitiyttä ja itseäsi ja elämääsi, joten se on erinomainen suunta. Lapset on sopeutuvaisia tilanteisiin, se mikä heille merkitsee on äidinrakkaus vaikka mitkä olisi olosuhteet.

Niin, kai pitäisi ajatella, että se sisältää vaiheita. Silti se lapsuus ois aika oleellinen vaihe….mä koen, että se on vain varastetu ja pilattu minulta. Ja heiltä. Sitä miettii suruissaan ja huolissaan lastensa asemaa ja sitten tulee joku valopää siihen haukkumaan, miten olen huono äitinä! Ja mitä Lapseni tarvitsisivat! Vailla mitään tajua siitä, että se, että TIETÄÄ, mitä lapselle on parasta EI TARKOITA SITÄ, että sitä voi lapselle antaa! Ei vain aina voi!!!!!! Haluaisin, että tällainen ihminen olisi samalla tasolla kuin minä ja tajuaisi sen. Koska minä en ikinä sanoisi kellekään selkeästi herkillä olevalle siten, en sanoisi varmaan yhtään mitään, koska en osaisi.

Kyllä tää on eniten huolta omista lapsistani ja perheen tilanteesta, ja kyllä, triggeröidyn tosi helposti jos joku siitä kiusaa, koska ymmärrän itsekin, että tämä on lapsia kohtaan huonosti jne.

Ap

Mua *****aa, kun ajattelen, että äitini oma äitiys ei mennyt pilalle yhtään ilmeisesti hänen oman kotinsa takia, silti jos ne ongelmat kerta olivat sieltä, ei tehnyt niille yhtään mitään ja kehtasikin vielä kaataa ne kaikki OMAN LAPSENSA NISKAAN! Ja itse iloita!

Sen olen halunnut kostaa hänelle noin sata kertaa ja 100-kertaisesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim. en nyt sano, että tämä vanhemmuus olisi mikään kevyt tai helppo aihe palstalla, mutta mikä siinä on, että jos JOKU täällä haluaa pohtia vanhemmuutta siinä valossa, että pelkää satuttavansa lapsiaan ja huutaakin näille JA se johtuu omasta äidistä, niin koko juttu käännetään niin, että aletaan syyttää sitä, joka miettii asioita? Ja vielä KEHUTAAN sitä hänen äitiään, kun tämä oli koko ajan ihan tilanteen tasalla, ei pienintäkään epävarmuutta siitä, että lapsen traumat lapselle aiheutti lapsi itse ja vanhempi on ERITTÄIN PETTYNYT, koska lapsi koko ajan ulisee, miten häneen sattuu ja vanhempi ei saa nauttia Täydellisen Äidin ™️ glooriasta!

Miksi täälläpitää aina alkaa kiusata ja häiritä, jos joku haluaa keskustella aiheesta???????? Triggeröikö osaa palstalaisia NOIN paljon jos joku ei halua tehdä vanhempana virheitä!? Vaikka tekeekin. Nyt tässä ketjussa kiusaajat ovat olleet hienosti hiljaa, mutta mitä enempi rikki joku on, sen kovemmin koitetaan satuttaa.

Ap

Täällä riittää haukkujia ja sarkastisesti näpäyttelijöitä. Muista että täälläkin kaikki on vain ihmisten mielipiteitä. Jotkut jakavat arvokkaita kokemuksiaan ja mitä ovat oppineet kun sitten toiset vain huutelevat mitään sen enempää miettimättä .

Asenteita ja mielipiteitä riittää.

Niinpä. Tässäkin näkyy äitini vähättelevä asenne minuun. Pitäisi osata tuollainen asia ihan itse havainnoida ja että jos osa vaikuttaa paljon itseä epäkypsemmiltä, ei ihmettele. No, minun äitinihän ei ikinä erotellut minua kypsemmäksi kuin aidosti epäkypsät ihmiset, joten en tajua itse, että voi olla kyse siitä. Pidän kaikkia aina ihan yhtä kypsinä. Eivätkö kaikki olekaan samaa kypsyystasoa, vaan huutelevat tyhmiä? Juuri niinhän ei pitänyt olla? Eikös joku aikuinen sanonut joskus, että niin ei saa sanoa? Silti se on ilmeisesti totta.

Ap

Musta tuntuu välillä, että joidenkin ihmisten kohdalla kehitys lähtee laskuun jossain aikuistumisen kynnyksillä: mitä vanhemmaksi tulevat sitä lapsellisemmaksi muuttuvat.

Monet ihmiset on oikeasti tosi epäkypsiä ja käyttävät tosi törkeitä keinoja edetäkseen elämässä. Sitten on myös vastapainona niitä viisaita. Aikuisuus ei ole tae älykkyydestä tai hyvistä käytöstavoista.

Vitsi mäen kyllä ole tavannut tällaisia yhtään. Kaikki ihmiset, joita mä tunnen ovat kovasti joko parantaneet aikuisina tai ainakin jokainen yrittää parhaansa.

Ap

Jos itse epäilet äitisi vastuuta, eivät muut sitä välttämättä sinulle myönnä. Mikä tarve sinun on saada tieto muilta? Etkö itse voi olla varma asiastasi?

Seuraava askel on siirtyä elämässä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten itse kohtelet muita.

Ymmärrän että voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuus itsenäisesti, jos joku asiaa kyseenalaistaa. Mutta jos kyse on oikeasti tapahtuneista asioista, ei kukaan voi todellisuutta horjuttaa.

Mun vanhemmuus on ainakin kokemuksena IHAN PILALLA, se on äitini syy. Ja siis viis muuten, mutta se vaikuttaa lasteni elämäään!!!!!!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos itse epäilet äitisi vastuuta, eivät muut sitä välttämättä sinulle myönnä. Mikä tarve sinun on saada tieto muilta? Etkö itse voi olla varma asiastasi?

Seuraava askel on siirtyä elämässä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten itse kohtelet muita.

Ymmärrän että voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuus itsenäisesti, jos joku asiaa kyseenalaistaa. Mutta jos kyse on oikeasti tapahtuneista asioista, ei kukaan voi todellisuutta horjuttaa.

Se, miten kohtelen muita ei paranna yhtään mun vanhemmuuskokemusta!!!! Ei ole ratkaisu. Kohtelen muita ihan hyvin, sen sijaan äitini kohteli minua siten, että oma vanhemmuuteni ja kokemus siitä meni pieleeen!!!!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse epäilet äitisi vastuuta, eivät muut sitä välttämättä sinulle myönnä. Mikä tarve sinun on saada tieto muilta? Etkö itse voi olla varma asiastasi?

Seuraava askel on siirtyä elämässä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten itse kohtelet muita.

Ymmärrän että voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuus itsenäisesti, jos joku asiaa kyseenalaistaa. Mutta jos kyse on oikeasti tapahtuneista asioista, ei kukaan voi todellisuutta horjuttaa.

Se, miten kohtelen muita ei paranna yhtään mun vanhemmuuskokemusta!!!! Ei ole ratkaisu. Kohtelen muita ihan hyvin, sen sijaan äitini kohteli minua siten, että oma vanhemmuuteni ja kokemus siitä meni pieleeen!!!!!

Ap

Mitäs nyt sitten ? Miten selvitä ?

Olit lapsena onnellinen, kerrot. Sitten, murrosiässä kenties et ollutkaan enää onnellinen. Sitten aloit miettiä, että kun se äiti silloin ja silloin lapsena ollessa sanoi väärin, niin onneton olotila johtuu siitä.

Vaikeaa on. Toivotaan, että sinun elämäsi selkenee.

Ja siis se, että jos mä sanon mun äidille, että sen takia, kun sä huusit minulle ja sä satutit minua mun oma vanhempana oloni menee nyt päin helv…ttiä, niin siinä ajattelisi äitini ottavan vastuun siitä, että mulla on NIIN PASKA TILANNE! Ja sanovan, että ”Voi ei!” Ja ”olen pahoillani”! Missä ne lauseet on??????

Minähän siitä omasta vanhemmuudestani kärsin ja minä sen joko pystyn parantamaan tai en, mutta en aio jättää syypäätä syyttämättä!

Ja sitten tuleekin joukko epäoikeudenmukaisia ihmisiä huutamaan, että muka mä olen syyllinen! Vaikka enhän ooooo!!!!!!!!!!!!

Mä olen oikeudenmukainen ja haluan ihan oikeutetusti, että ongelman aiheittaja ottaa vastuun siitä, että mulla on nyt sitten sellainen paskaläjä käsissäni, eli mun vanhemmuus! Ja toimintani siinä! Nii!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse epäilet äitisi vastuuta, eivät muut sitä välttämättä sinulle myönnä. Mikä tarve sinun on saada tieto muilta? Etkö itse voi olla varma asiastasi?

Seuraava askel on siirtyä elämässä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten itse kohtelet muita.

Ymmärrän että voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuus itsenäisesti, jos joku asiaa kyseenalaistaa. Mutta jos kyse on oikeasti tapahtuneista asioista, ei kukaan voi todellisuutta horjuttaa.

Se, miten kohtelen muita ei paranna yhtään mun vanhemmuuskokemusta!!!! Ei ole ratkaisu. Kohtelen muita ihan hyvin, sen sijaan äitini kohteli minua siten, että oma vanhemmuuteni ja kokemus siitä meni pieleeen!!!!!

Ap

Mitäs nyt sitten ? Miten selvitä ?

No enpä tiedä! Kidutan lapsiani! Olemalla mikä olen!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja siis se, että jos mä sanon mun äidille, että sen takia, kun sä huusit minulle ja sä satutit minua mun oma vanhempana oloni menee nyt päin helv…ttiä, niin siinä ajattelisi äitini ottavan vastuun siitä, että mulla on NIIN PASKA TILANNE! Ja sanovan, että ”Voi ei!” Ja ”olen pahoillani”! Missä ne lauseet on??????

Minähän siitä omasta vanhemmuudestani kärsin ja minä sen joko pystyn parantamaan tai en, mutta en aio jättää syypäätä syyttämättä!

Ja sitten tuleekin joukko epäoikeudenmukaisia ihmisiä huutamaan, että muka mä olen syyllinen! Vaikka enhän ooooo!!!!!!!!!!!!

Mä olen oikeudenmukainen ja haluan ihan oikeutetusti, että ongelman aiheittaja ottaa vastuun siitä, että mulla on nyt sitten sellainen paskaläjä käsissäni, eli mun vanhemmuus! Ja toimintani siinä! Nii!

Ap

Mutta ei, mä en saa mitään tukea, paskiaiset vain rupeaa huutamaan mikä paska vanhempi olen! Aivan! Tiedän! Ja mitähän se paskannus mun niskaani auttaa???!!!???!!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse epäilet äitisi vastuuta, eivät muut sitä välttämättä sinulle myönnä. Mikä tarve sinun on saada tieto muilta? Etkö itse voi olla varma asiastasi?

Seuraava askel on siirtyä elämässä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten itse kohtelet muita.

Ymmärrän että voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuus itsenäisesti, jos joku asiaa kyseenalaistaa. Mutta jos kyse on oikeasti tapahtuneista asioista, ei kukaan voi todellisuutta horjuttaa.

Se, miten kohtelen muita ei paranna yhtään mun vanhemmuuskokemusta!!!! Ei ole ratkaisu. Kohtelen muita ihan hyvin, sen sijaan äitini kohteli minua siten, että oma vanhemmuuteni ja kokemus siitä meni pieleeen!!!!!

Ap

Mitäs nyt sitten ? Miten selvitä ?

No enpä tiedä! Kidutan lapsiani! Olemalla mikä olen!

Ap

Mitkä asiat näet suurimpina ongelmakohtina itsessäsi tai käytöksessäsi? "Olemalla Mikä olen " eli mikä siis ? Mitä se tarkoittaa ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis se, että jos mä sanon mun äidille, että sen takia, kun sä huusit minulle ja sä satutit minua mun oma vanhempana oloni menee nyt päin helv…ttiä, niin siinä ajattelisi äitini ottavan vastuun siitä, että mulla on NIIN PASKA TILANNE! Ja sanovan, että ”Voi ei!” Ja ”olen pahoillani”! Missä ne lauseet on??????

Minähän siitä omasta vanhemmuudestani kärsin ja minä sen joko pystyn parantamaan tai en, mutta en aio jättää syypäätä syyttämättä!

Ja sitten tuleekin joukko epäoikeudenmukaisia ihmisiä huutamaan, että muka mä olen syyllinen! Vaikka enhän ooooo!!!!!!!!!!!!

Mä olen oikeudenmukainen ja haluan ihan oikeutetusti, että ongelman aiheittaja ottaa vastuun siitä, että mulla on nyt sitten sellainen paskaläjä käsissäni, eli mun vanhemmuus! Ja toimintani siinä! Nii!

Ap

Mutta ei, mä en saa mitään tukea, paskiaiset vain rupeaa huutamaan mikä paska vanhempi olen! Aivan! Tiedän! Ja mitähän se paskannus mun niskaani auttaa???!!!???!!!

Ap

Ei se auta. Mä en oikeesti myöskään ymmärrä miksi tänne tullaan huutelemaan. Aina riittää huutelijoita. Parempi olisi keskittyä olennaisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Ajatus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässä on sellaista näkemättä jäämisen kokemusta. Kun ne äidin mielipiteet olivatkin aina faktoja. Niin mitäs väliä minun tunteillani, mielipiteilläni tai millään oli.

Eikä mulla ole toimintatapaa äitini toiminnan sijaan. Siinä missä äitini ampui minua riidoissamme, ja oli tyytyväinen itseensä, mä en voi tehdä samoin. Mä voin kyllä viallisuuksissani ”ampua” lastani, eli sanoa jotain satuttavaa ja väärää, mutta se ei ole oikeasti mulle toimintakeino, kuten se oli äidilleni. Tilanteen ratkaisu sen jälkeen on = ? Koska se on tosi nuivaa, jos sanotaan, että pyydät lapselta anteeksi. Aha? Eli lapselta voi ottaa oikeuden pois tämän omiin tunteisiin ja mielipiteeseen, kunhan vain muistaa pyytää anteeksi? Ei se niin hoidu. Mutta en tiedä miten. Niin, että on samalla hyvä kasvattaja, joka haluan olla, tai mikä on minulle tärkeää lasten kanssa.

Ap

Anteeksi pyytäessäsi lapseltasi et mitätöi hänen kokemustaan tai tunteitaan vain päinvastoin myönnät ne todeksi. esim. "pelottiko sinua kun äiti huusi sinulle? Pyydän anteeksi, huutaminen ei ole kiva tapa ratkaista riitoja tai kiireitä, minäkin pelkäsin lapsena kun äitini huusi minulle". Voit kertoa, että ensi kerralla kun äidin tekee mieli huutaa menet yksin toiseen huoneeseen huutamaan ja se on sallittua myös lapselle, jos suututtaa niin paljon että tekee mieli hutaa toiselle tai mitä kiukun hallinta keinoja te keksittekin. Kunhan sen purkaa yksin tai hallitusti, eikä muihin. Voit myös kertoa lapselle, että muistutappa ensi kerralla äitiä että vaihtaa huutamisen laulamiseksi tällaisessa tilanteessa. Sit vaan hoilaat "Jos meille haluat tulla nyt niin takuulla yllätyt..." Huumori toimii myös joskus vaikeissa tilanteissa. Kun pahin stressi on lauennut niin muistutat lasta, että nyt vielä nopeasti ulkovaatteet pukemalla voit tienata raksin eteisen seinällä olevaan ruudukkoon, mistä tienaa 10min ruutuaikaa ja ensi kerralla sit vielä lähtö nopeammin ja rauhallisemmin.

Pyytäessäsi lapseltasi anteeksi opetat samalla, että kaikki ihmiset tekevät virheitä ja voivat ottaa niistä opikseen ja muuttaa käytöstään. Anteeksi pyyntö on tärkeää aina ja opetat anteeksi pyytämistä omalla mallillasi. Jopa vanhemmat tekevät joskus virheitä ja niitä on pyydettävä anteeksi ja mietittävä miten ne eivät toistu. Tämän kaiken voi kertoa lapselle ja harjoitella näitä taitoja yhdessä. Ole itsellesi armollinen siinä kohtaa, että saatat joskus vaikean lapsuuden vuoksi olla "lapsen tasolla" tunteiden hallinnassa ja ratkaisujen löytämisessä. Mutta nyt sinulla on hyvä tilaisuus kasvaa ja harjoitella näitä yhdessä lastesi kanssa terapeutin ja pt:n tuella. Lasten tunnetaitokirjat yhteisiksi iltasaduiksi ja voitte pohtia yhdessä voisitteko ottaa kirjan hahmoilta mallia oman perheenne tilanteissa.

Joskus kuule tarvitaan aika paljon enemmänkin, mitä sä luulet kaikkien vanhempien olevan psyykeltään ihan tasapainoisia ihmisiä? Eivät kuule ole. Anteeksipyyntö sellaiselta on asia, joka ei ratkaise mitään. Siinä lapsi vain oppii, että voi aina tehdä väärin ja satuttaa lasta, jos sitten sanoo, että se oli väärin ja anteeksi, mutta oikeasti lapselle jää vielä jokin iso asia käsittelemättä, jota vanhempi ei halua (tai kykene) nähdä.

Ap

Ehkä sinun tilanteessasi et voi sitten vielä vaatia itseltäsi hetipaikalla nyt, kuin opettaa lapsillesi anteeksi pyytämällä, että se lapsen nimittely/huutaminen ei ole oikein, eikä hyväksyttävää. Vaikka se vielä alkuun toistuisikin, mutta ainakin lapselle jää joku ajatus siitä, että se ei ole hyväksyttyä toimintaa, kun äiti sitä häpesi ja pyysi anteeksi. Nämä tilanteet juuri tulisi sitten ottaa puheeksi sen perhetyöntekijän kanssa, jotta saataisiin niitä vaihtoehtoisia keinoja enemmän käytäntöön asti pikkuhiljaa ja ehkä myös lapsi voisi saada tunteensa ja ajatuksensa purettua samalla pt:n läsnäollessa? Tarvittaessa lapsille oma terapia?

En väitä olevani rautaisin asiantuntija mutta minulla on vähän kokemusta  kaikista kolmesta näkökulmasta. Minua ei ole kasvatettu täydellisesti ja se vaikuttaa minuun vielä aikuisenakin, jopa enemmän kuin lapsena. (tilanteeni ei ollut yhtä paha kuin sinulla tai se oli hyvin erilainen). Olen käynyt sosiaalialan koulutuksen ja harjoitteluita lasten kanssa. Kärsin myös mielenterveyden ongelmista ja olen äiti. Olen myös opetellut ja opettelen vielä omia rajoja, tunnetaitoja ja itsemyötätuntoa ja rakkautta pitkällä aikuisuudessa. Eli yritän auttaa omien kokemusteni ja oppimani perusteella. En väitä että tilanteeni olisi koskaan ollut yhtä vaikea kuin sinun, mutta ymmärrän nuo sinun fiiliksesi. Vositko luvata itsellesi opetella alkuun vaikka vain yhdestä haitallisesta tavasta eroon? Kun onnistut siinä saat motivaatiota toiseen. Ihana jos voisit hehkuttaa lapsillesi vaikka 3kk päästä, että huomaatteko, että äiti on jo vähän oppinut, en ole enää sanonut teille...

Toivon vain, että et jumita loppuelämääsi menneissä, syyllistä etsien, itseäsi syyttäen tai luovuta. Pienin askelin eteenpäin ja ole ylpeä jokaisesta onnistuneesta tilanteesta ja askeleesta eteenpäin. Vaadi kunnollista apua perhetyöntekijöiltä ja ammattilaisilta joita käsiisi saat. Se muutos ei vain tapahdu vuorokaudessa, se vaatii aikaa ja työtä. Ajatusten ja tunteiden suuntaamista positiivisiin asioihin ja ratkaisuihin. Jos ajatukset pyörivät jokapäivä vain menneissä ja ongelmissa niin voimavarat eivät riitä muutokseen. Anna itsellesi lupa nauttia erilaisista asioista. Kuulin juuri myös tällaisesta avusta, johon en ole itse perehtynyt: https://www.mariaakatemia.fi/. Joku äiti oli soittanut sinne pelkän huutamisen vuoksi, koska pelkäsi, että se menee pidemmälle eikä pitänyt sitä huutamistakaan oikeana kasvatuskeinona ja oli saanut apua.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis se, että jos mä sanon mun äidille, että sen takia, kun sä huusit minulle ja sä satutit minua mun oma vanhempana oloni menee nyt päin helv…ttiä, niin siinä ajattelisi äitini ottavan vastuun siitä, että mulla on NIIN PASKA TILANNE! Ja sanovan, että ”Voi ei!” Ja ”olen pahoillani”! Missä ne lauseet on??????

Minähän siitä omasta vanhemmuudestani kärsin ja minä sen joko pystyn parantamaan tai en, mutta en aio jättää syypäätä syyttämättä!

Ja sitten tuleekin joukko epäoikeudenmukaisia ihmisiä huutamaan, että muka mä olen syyllinen! Vaikka enhän ooooo!!!!!!!!!!!!

Mä olen oikeudenmukainen ja haluan ihan oikeutetusti, että ongelman aiheittaja ottaa vastuun siitä, että mulla on nyt sitten sellainen paskaläjä käsissäni, eli mun vanhemmuus! Ja toimintani siinä! Nii!

Ap

Miksi odotat äitisi kaltaisen ihmisen ottavan vastuuta tai pyytävän anteeksi ? Luultavasti hänestä ei koskaan kasva vastuunottavaa aikuista vaikka mitä tekisit. Syyttää sinua loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuulostaa siltä että sun äidillä on omia pahoja traumoja mitkä on jatkunut sun kasvattamiseen asti. varsinkin jos ei suostu näkemään omaa käyttäytymistään ja virheitään niin voi olla että siitä olisi paha traumasta johtuva tunnelukko?

jos asia on niin ettei hän kiellä niitä asioita vain sinulta vaan myös itseltään, niin ethän sinä ole silloin syypää/ongelma teissä. hän ei voi myöntää asioita sinulle jos ei myönnä itselleen ja sinä et ole siitä vastuussa etkä ikävä kyllä asiaan hirveämmin voi vaikuttaa. olisi hyvä kun saisit itsesi tervehtymään ettei lapsesi joudu mummon tekemisistä kärsimään. minun isä aina pimahdettuaan itki kun oma isä oli ollut niin huono ja siksi toimii niin. mutta se sattui minua ja veljeäni ihan hirveästi, sysäsi oman vastuunsa pois. mietimme miksi siirtää kipuja meihin jos on oma kokemus siitä kuinka pahalta se tuntuu. ja mikään ei sattunut kovempaa kuin nämä mietteet pienen lapsen päässä

Mitä olisit toivonut isäsi sanovan? Jotenkin aina tuntuu, ettei näissä se vanhemman ajattelema viesti vain mene oikealla tavalla perille? En sano, että jos mun äitini ois sanonut, että hänen äitinsä ei pitänyt hänestä hyvin huolta, ja siksi hän on vihainen mulle, oisko se auttanut, mutta siis vanhempi voi olla oikeasti ihan keinoton siinä itsensä kanssa. Mä kritisoin omaa äitiäni vain siitä, että hän ei halunnut esiintyä keinottomana siinäkään tilanteessa, ei, tilanne oli hallinnassa ja sen aiheutin minä pahuudellani.

Jotenkin tuntuis, että jos vanhempi ois syyttänyt siitä äitiään, niin vanhemman keinottomuus ois ollut silti näkyvämpää.

Ap

olisin toivonut että hänellä olisi ollut ennemmin paha olo siitä että oli meille julma eikä keskittynyt asiaa siihen että hänen isänsä oli. sokeutui aina siihen että me koimme samaa tunnetta kuin hän itse. eroten siten että meidän tilanne tapahtui silloin nyt eikä 20 vuotta sitten kuten hänen ja että me olimme siinä hetkessä lapsia ja hän aikuinen. miksi olisit halunnut äitisi esiintyvän keinottomana? itseä se ei ainakaan lohduttanut, minä se keinoton olin, pieni lapsi vastassa aikuinen ihminen. tietenkään myöskään lasta ei saa syyttää niinkuin sinun äitisi kaavana oli. en tiedä voiko olla että äitisi on tosissaan nähnyt tilanteet niinkuin näki, toivottavasti hän herää todellisuuteen ja toivottavasti sinä pääset jatkamaan asioissa eteenpäin. on helpompaa olla antamatta anteeksi tai hyväksyä tilanne, mutta se tekee elämästä hankalampaa. ja hankalaa on antaa anteeksi tai hyväksyä tilanne mutta se tekee elämästä helpompaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse epäilet äitisi vastuuta, eivät muut sitä välttämättä sinulle myönnä. Mikä tarve sinun on saada tieto muilta? Etkö itse voi olla varma asiastasi?

Seuraava askel on siirtyä elämässä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten itse kohtelet muita.

Ymmärrän että voi olla vaikeaa hahmottaa todellisuus itsenäisesti, jos joku asiaa kyseenalaistaa. Mutta jos kyse on oikeasti tapahtuneista asioista, ei kukaan voi todellisuutta horjuttaa.

Se, miten kohtelen muita ei paranna yhtään mun vanhemmuuskokemusta!!!! Ei ole ratkaisu. Kohtelen muita ihan hyvin, sen sijaan äitini kohteli minua siten, että oma vanhemmuuteni ja kokemus siitä meni pieleeen!!!!!

Ap

Mitäs nyt sitten ? Miten selvitä ?

No enpä tiedä! Kidutan lapsiani! Olemalla mikä olen!

Ap

Mitkä asiat näet suurimpina ongelmakohtina itsessäsi tai käytöksessäsi? "Olemalla Mikä olen " eli mikä siis ? Mitä se tarkoittaa ?

Oikeasti jos oletat, että syyt, miksi kiintymyssuhdetrauma haittaa vanhemmuuttani voitaisiin selostaa tässä ruusussa et nyt oikein tajua sitä…

Ap