Miks joillain on kilpailuvietti ja joillain ei?
Varsinkin naiset tuo mielellään esiin sen, että heillä ei ole minkäänlaista kilpailuviettiä ja siksi esim. joukkueurheilu ei kiinnosta.
Mutta kyllä tämän näkee jo ihan lapsilla. Toisten on saatava olla ekoja maksoi mitä maksoi ja häviäminen on karvasta kalkkia. Toisia ei taas voisi vähempää kiinnostaa pinnistellä sen eteen että voittaisi jonkun.
Mistä se oikein tulee? Kai kasvatus paljon selittää, mutta meillä on esim. kaksi tyttöä, joista toisella on kova kilpailuvietti ja toisella ei käytännössä ollenkaan.
Kommentit (29)
Itseäni joukkue urheilu kiinnostaa vaan ei kilpailu, urheilusta näet tulee hyvä olo kilpailusta ei. Yhdessä on mukava tehdä kun on samat tavoitteet kilpailussa tätä tavoitteellisuutta ei ole. Ahneus on taloudellisen kilpailun emo jos ei ole ahne, eikä vie itselleen muilta enemmän ei ole "voittaja" markkinoilla. Minua ei kiinnosta osallistua koko markkinoille. Teen minkä tarvin itse eikä ole mitään vaihdettavaa kun teen mitä tarvitsen.
Haluan ottaa esimerkiksi loirinkin ohjelmassa(katsoin lyhyenpätkän) olleen harkimon. Hän ei ole joukkuepelaaja eikä kovin ystävällisen oloinen ei myöskään älykkään oloinen, silti hänenlaisensa menestyvät tässä karusellissa..
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:38"]
Huono itsetunto saa kilpailemaan
[/quote]
Itselläni ei ole kilpailuviettiä, mutta monilla tuntemillani on ja heistä useimmilla todella hyvä itsetunto joten asia tuskin on noin yksinkertainen.
4 jatkaa) itse en ajattele asioiita parempi/huonompi-akselilla ollenkaan ja muutenkin teen suurimman osan asioista mieluiten yksin (olen helvetin pedantti). En kuitenkaan ole epäsosiaalinen, sillä viihdyn ihmisten seurassa, mutta enimmäkseen kanssakäyminen on keskusteluja.
Mulle taas juuri joukkueessa iskee se kilpailuvietti. Haluan, että meidän porukka on paras ja on mahtavaa jakaa voitto joukkueen kesken. Jokainen tekee parhaansa ja kaveria kannustetaan. Siitä tulee hyvä meininki! Suosittelisin siirtämään tästä edes pienen murusen suomalaisille naisvaltaisille työpaikoille.
Työpaikka on paskaa. Sillä ei ole joukkueurheilun kanssa mitään tekemistä. Yleensä joukkueelle maksetaankin jotain tätä ei työpaikoilla näe. Motivaatio ei synny vain tyhjän illuusion rakentamisesta sellainen jopa saattaa ajaa älykkäämmät pois ahdasmielisten pinnalis voittajien "joukkueesta". Eli pitääkö olla tietyllä tapaa tyhmä että haluaa kuulua tällaiseen uskovaisten hihhulien joukkoon?
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:52"]
Työpaikka on paskaa. Sillä ei ole joukkueurheilun kanssa mitään tekemistä. Yleensä joukkueelle maksetaankin jotain tätä ei työpaikoilla näe. Motivaatio ei synny vain tyhjän illuusion rakentamisesta sellainen jopa saattaa ajaa älykkäämmät pois ahdasmielisten pinnalis voittajien "joukkueesta". Eli pitääkö olla tietyllä tapaa tyhmä että haluaa kuulua tällaiseen uskovaisten hihhulien joukkoon?
[/quote]
eli teet duunia palkatta jossain ahdasmielisessa uskonnollisesssa hihhuliporukassa? okei...
ei vaan teen itse mitä tarvitsen. Mutta kerroppa sinä tästä uskonnostasi?
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:38"]
Huono itsetunto saa kilpailemaan
[/quote]
Minulla oli lapsena huono itsetunto kaikenlaisen liikunnallisen suorittamisen suhteen, kun tiesin jo etukäteen olevani joka tapauksessa aina tuloksissa ihan viimeisten joukossa. Siksi en halunnut edes yrittää. Mielestäni vaatii siis itsetuntoa nähdä itsensä mahdollisena voittajana, tai ainakin haluamalleen tasolle sijoittuvana.
Vähän aihetta sivuten:
Olen itse aivan järkyttävän kilpailuhenkinen, välillä se sumentaa kaiken muun ympäriltä kun on pakko olla paras jossain tietyssä jutussa (esim töissä parhaat tulokset jne). Ja tämä on KAMALAA!! Olisi mahtavaa olla piittaamatta edes joskus siitä vaikka olisikin joskus huonoin.
En osaa sanoa mistä johtuu, koko lapsuuden/nuoruuden kilpailuhenkinen harrastus, todella menestykseen painostava kasvatus, huono itsetunto? Olen aina kokenut esim monet naiset kilpailijana, kaikesta saan aikaan vertailun pään sisällä: vaatteista, ruokavaliosta, treenitottumuksista, yleissivistyksestä. Ylä- ja ala-asteella oli pakko olla luokan parhaat numerot kokeista, muuten tuli itku ja kamala itseinho. Tanssitunneilla oli pakko olla paras, edistynein ja nopein oppimaan. Koin suurta vääryyttä jos joku muu sai ylistäviä kommentteja. En ole koskaan ollut tiimipelaaja, koska minulle on ollut tärkeämpää olla tiimini paras kuin että minun tiimi on paras.
Aina on pakko jostain syystä tehdä arvojärjestys _kaikelle_. Valtava huonon olon tunne ja häpeä valtaa kehoni jos olen jossain itselleni tärkeässä huonoin. Kun tunnen olevani alakynnessä saatan lipsauttaa hyvinkin itseäni ylentäviä kommentteja jota häpeän saman tien kun ne suustani pääsevät, ja joita saatan miettiä vielä sängyssä ennen nukahtamista, että miksi sanoin niin.
Olen kyllä muuten ihan normaali ja todella kiltti ihminen (jolla on myös muutamia naispuolisia ystäviä), mutta hemmetin kilpailuvietti on kyllä niin sisäänrakennettu että ei auta kuin odottaa sen laantumista.. Onnekseni tämä on hieman helpottunut iän myötä, jos vertaa teini-ikäiseen itseeni. Nykyään osaan jo joissain asioissa hellittää :D
Kilpailu ei aina ole tervettä, pohdi mistä kilpaillaan ja kannattaako.
Ei kaikkea kannata menettää ollakseen parempi, kuten joku sanoi: varaa antaa periksi.
Minusta nykyajan 'kilpailu' ei ole oikeasti edes kilpailua; oikeassa kilpailussa vain yksi voittaa ja muut häviää. Voitto on selviytyminen ja häviö elämän menettäminen.
Miksi ajattelen näin wanhanaikaisesti? Koska maailman ylikansoitusmantraan ei ole löydetty ratkaisua.
...
Ja sitten totean, että tämä on se ajattelumalli, jota itsessäni pelkään eniten, koska se on sitä tietoa, mitä olen nähnyt ja kokenut maailman menosta. Se on siinä mielessä hyvinkin kipeä aiheena, koska jos maailma oikeasti toimisi, kuten "pahempi puoliskoni" näkee, niin ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta.
Ohhoh, onpas täällä negatiivisia tuntemuksia kilpailuvietistä.
Oma kokemukseni on hyvinkin erilainen, lähinnä nuoruuden joukkueurheilusta opittu.
Itse ainakin koin kilpailuvietin toimivan oman itseni ja taitojeni kehittämisessä loistavasti eikä se ole mitenkään epätervettä. Joukkueurheilussa kun halutaan olla itse parhaita, tiedostaen että se antaa mahdollisuuksia koko joukkuelle toimia paremmin.
Itselleni tuo kilpailuvietti toimii ainoastaan positiivisena tekijänä näin aikuisena työelämässä. Olen muita parempi työntekijä, koska minulla on jatkuva tarve kehittää itseäni ja osata enemmän. Vertaan mitä toiset osaa, opettelen sen ja aina lisää.
Minulla on ainakin aina ollut voimakas kilpailuvietti. Yleensä välttelen sellaisten asioiden tekemistä, jossa en voi olla paras.
Työnhaussa tästä ominaisuudesta on ainakin hyötyä, samoin kuin opiskelussa.
Niin tulee mieleen se vanha lastenlaulu:
"Liru laru loru, moni turha poru
ratki riidaksi muuttuu.
Löpö löpö löpö, se on ihan höpö,
joka leikistä suuttuu."
Eli onko tämä nyt sitä aikuisuuden käsittelyä? Siis tämä kilpailuvietti/kivunsietokyky?
Freud varmaan sanoisi, että tässä on taustalla seksuaalimotiivi eli kilpailuhenkiset ihmiset haluavat alfauros/-naaraskokemuksia tavoilla, jotka on sosiaalisesti hyväksytty toteuttaa julkisesti yhteiskunnassa.
Työ-elämä ja kilpailu sairastuttaa. Se ei ole kehittävää varsinkaan kun kilpailijat tekevät sitä pakko voittaa tunteella.. Tässä on syy etten halua osallistua. Sama syy että kestää yli puolivuotta ennen minkäänlaista luotamusta vaikka vaikuttaisikin ystävälliseltä joku uusi tuttavuus. Miettikää sitä miksi kilpailette. Kyllä se heikko itsetunto on siellä pohjalla.
Itse pidän meidän ryhmäseksin ryhmää eräänlaisena joukkueena. Haluan että meidän joukkue pärjää hyvin.
Voin kertoa että yrittämättä jättämisellä saa helpommin alfauroksen maineen kuin pakonomaisella yrittämisellä. Ainakin minua tästä syytetään kun en juokse naisten perässä. Minua on aina tästä syytetty, minua ei voi ottaa kuulemma baariin mukaan kun vien huomiota pois muista "alfa uroksista" Totuus on ettei monikaan sytytä enkä oikein muutenkaan luota tuntemattomiin.
Kun puhutaan kilpailusta, niin kuka toimii tuomarina?
Huono itsetunto saa kilpailemaan