Lue keskustelun säännöt.
Yhteishuoltajuus särkyneen sydämen kera
04.02.2015 |
Hei
Olisin kysellyt kokemuksia muilta, joiden avioliitto on päättynyt siihen, että puolisolla on toinen ja hän haluaa erota sen takia.
Miten olette saaneet yhteishuoltajuuden toimimaan "pettäjämiehen" kanssa, jota kohtaan on mahdollisesti vielä tunteita?
Mies muutti siis pari viikkoa sitten pois ja meidän kaksi pientä lasta ovat olleet myös isän luona.
Kuinka olette saaneet asiat toimimaan? Halusitteko omia lapsenne? Pystyittekö sopimaan yhdessä kohtuullisesta elatusmaksusta ennen lastenvalvojan tapaamista?
Kommentit (70)
Nelikymppisiä miehiä vapautuu paljon markkinoille. Osa aivan erinomaisia, puolisonsa sisäisen tyhjyyden takia hylätyksi tulleita. Kesä on hyvä aika alkaa vilkuilla uutta miestä. Nythän sulla on aikaa käydä terassilla, kun lapset on isänsä luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos myötätunnosta.
Tämä on suuri muutos perhekeskeistä elämää viettäneelle naiselle. Ketä minä edes saan mukaan sinne terassille kun kaikki muut ovat perheidensä kanssa kotona? Joo, tiedän katkeraa itsesääliä...
Toivottavasti kevät ja juoksulenkit toisivat keveyttä askeleeseen sekä henkiseen hyvinvointiin. Kiitos kaikille tsemppaajille.
ap
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:07"]
Ei sinun tarvitse uutta miestä ottaa. Osta vessaan toinen hammasharja ja jätä keittiön tiskipöydälle parranajokone ja osta kirpparilta miesten kengät ja jätä eteiseen :)
Näin teki kaverini ja voi voi, kun ex-miestä alkoi hiillistuttaa, kuka täällä on käynyt. Kaverini vastasi, että ei kukaan ja jatkoi hommiaan. Exä alkoi soitella perään ja olikin yhtäkkiä kiinnostunut, mutta ei kaverini tietenkään pettäjämiestä takaisin ottanut. Uusi nainenkin sitten jätti exän, kun kyllästyi tähän kuvioon.
[/quote]
Tämä hyvä, vähän johtolankoja ja katsot sivusilmällä ilmettä. En suinkaan vaipuisi synkkyyteen.
Jos terassit ei nappaa, niin juoksutapahtumista voi vilkuilla saman askeltahdin omaavaa miestä. Oma parikytvuotinen parisuhde päättyi vähän aikaa sitten miehen sivusuhteeseen (ei kyllä suosiolla lähtenyt kotoa, vaan joutui siitäkin puolisen vuotta taistelemaan). Yllättävän nopeasti pääsin eroon siitä "ei enää koskaan yhtään miestä" -vaiheesta. Mullakin on pienet lapset, joten eihän tää muutos ollut mun toivelistalla, mutta lopputuloksena voin saada paljon paremman kumppanin. Ainakin kysyjöitä on riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosiaan ap, positiivista, että pääsit eroon. Mieti jos olisi pokerina höylännyt toista naista ja pesettänyt sinulla pyykkinsä..
Olen ihan samaa mieltä että pikkulapsivaihe liitossa pitäisi olla rauhoitettua aikaa. Tämän pitäisi olla selvää myös niille ulkopuolisille, jotka vokottelevat varattuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiukkaa teki mutta lapsen takia mä kestin sen (ja vollotin sitten kenenkään näkemättä yksin) Lasta oli ikävä kun oli isällään ja olihan mulla sitä miestäkin ikävä aluksi. Mutta kyllä se helpottaa kun oma elämä alkaa lapsen kanssa, on se uusi koti pelkästään meille ja oma arki ilman että tarvii sitä äijänkuvatusta katsella ja passata.
Pure hammasta ja lasten takia siedä sitä ukkoa. Älä näytä sille että suhun sattuu, se vaan saisi tyydytystä siitä. Esitä että teillä on kaikki hyvin ja pian huomaat ettei sitä tarvitse esittää vaan asia on tosiaan niin.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"]
Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta.
[/quote]
Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta.
[/quote]
Olen eri mieltä, en usko että onnellisesta suhteesta lähdetään. Onnellinen suhde ei tarkoita, sitä että oltaisiin onnen kukkuloilla koko ajan ja vailla konflikteja. Hyvässä ja onnellisessa suhteessa nämä ongelmat ja ristiriidat voidaan selvittää ja suhde jatkuu. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, siksi onnettomasta suhteesta lähdetäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"] Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta. [/quote] Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta. [/quote] Olen eri mieltä, en usko että onnellisesta suhteesta lähdetään. Onnellinen suhde ei tarkoita, sitä että oltaisiin onnen kukkuloilla koko ajan ja vailla konflikteja. Hyvässä ja onnellisessa suhteessa nämä ongelmat ja ristiriidat voidaan selvittää ja suhde jatkuu. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, siksi onnettomasta suhteesta lähdetäänkin.
[/quote]
Juurikin näin. Unohdetaan myös se, että ei se onnellinen suhde aina tarkoita, että toinen olisi välttämättä onnellinen. Onnellisuus on muutakuin kuin vain parisuhde. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta ei sitä tyhmäksi ja sokeaksi silti kannata alkaa.
Enpä ole ikinä kuullut, että joku lähtee vaan ykskaks onnellisesta suhteestaan kokonaan toisen matkaan. Olen vain nähnyt, että se joka lähtee toisen matkaan on ollut jo pitkään onneton ja yrittänyt ehkäpä selvittää niitä ongelmiaan toisen kanssa, mutta toinen väenväkisin haluaa ummistaa ongelmille silmänsä. Ehkei sitä kiinnosta -ei häntä asia haittaa. Mutta usein se potkittu koirakin jossain vaiheessa puree.
Olen ollut hyvin samankaltaisessa tilanteessa vuosi sitten. Mies jäi kiinni salasuhteesta kun (yhdessä haluttu) lapsemme oli puolivuotias, jouduimme lapsen kanssa muuttamaan pois yhdessä ostetusta kodistamme, jonne tämä salarakas muutti kaksi kuukaua tämän jälkeen. Exä ei ole ollut kovin kiinnostunut lapsen hoitamisesta, haluaa aikaa bilettää ja matkustella uuden naisensa kanssa. Kiusaamista minua kohtaan on ollut monenlaista kuluneen vuoden aikana, ilmeisesti onni ei ollutkaan aida takana ja muiden ihmisten (ehkä jopa omansa) syyllistäminen pienen lapsen jättämisestä olikin ikävämpää kuin ajatteli.
Aluksi oli hyvin hankalaa pärjätä ja selvitä lukuisista loukkauksista, joita sain osakseni (ihan kuin ero tässä elämänvaiheessa ei olisi ollut riittävä taakka kantaa), mutta nyt vuoden jälkeen voin sanoa että toipuminen on erittäin hyvässä vaiheessa! Uutta miestä en ole löytänyt enkä liiemmälti hakenutkaan, mutta yhtäkkiä huomasinkin että elämä on kuitenkin yhtä mukavaa kuin aiemminkin, ainoastaan sillä erolla ettei ole kumppania. Samat asat ovat edelleenkin hauskoja ja mielenkiintoisia, kuin ennenkin. Päätin, etten anna itseni katkeroitua (ei ole aina helppoa) ja että arvioin oman olemassaoloni tarkoituksen tällä hetkellä siten, että minun tehtäväni on nyt rakastaa ja kasvattaa lapseni mahdollisimman tasapainoiseksi, vakka isänsä onkin tunne-elämältään vammautunut.
Lapsen kasvaessa on hoitamisensa helpottunut ja samalla tietysti oma jaksaminen myös. On aivan ihanaa nähdä lapsen rakkaus ja tajuta, että siinä on se elämäni tärkein asia. Tottakai toivon, että löydän joskus kumppanin rinnalleni (vielä en tähän kyllä edes usko) jakamaan arkea, saas nähdä. Mutta hauan sanoa, että puhu asiasta niin paljon kuin ikinä jaksat, jossain vaiheessa et enää jaksa. Lue kirjallisuutta, opettele anteeksiantamista ja opettele ajattelemaan niin, että kaikella on tarkoitus. Jonain päivänä alat sitten jopa uskoa niin. Kaikkea hyvää vaikeaan elämänvaiheeseen! Pysy vahvana ja ennen kaikkea hyvänä vanhempana lapsillesi, se kyllä palkitsee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"] Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta. [/quote] Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta. [/quote] Olen eri mieltä, en usko että onnellisesta suhteesta lähdetään. Onnellinen suhde ei tarkoita, sitä että oltaisiin onnen kukkuloilla koko ajan ja vailla konflikteja. Hyvässä ja onnellisessa suhteessa nämä ongelmat ja ristiriidat voidaan selvittää ja suhde jatkuu. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, siksi onnettomasta suhteesta lähdetäänkin.
[/quote]
Just. Kovin usein pikkulapsivaiheessa elämän ollessa rankimmillaan se mies sattuu rakastumaan vieraaseen naiseen. Kun vauvakin valvottaa, niin suhde alkaa tuntua onnettomalta ja YOLO. Vähän kuin tämä keskossomekampanjalapsen julkkisisä. Mutta toki pettäjän on hyvä jollain yrittää lepytellä huonoa omatuntoa. Vaikka edes tällaisilla saduilla sitten.
Tuo on kyllä niiiiiin raukkamaista,että mies lähtee kun lapsi on aivan pieni! Ei ole MITÄÄN oikeutusta sille, että jättää kumppaninsa yksin huolehtimaan pienestä lapsesta. Ettäkö parisuhde ei ollut tyydyttävä tai vaimo ei ollut rakastettava?? Se vaimo oli raskaana hormonihöyryissään ja todennäköisesti lapsen synnyttyä valvonut lähes kaikki yöt! Kuka helvetin idiootti ajattelee siinä vaiheessa elämää, että tässä on nyt minun tyytyväisyydestäni ja tarpeistani kysymys!? Ei kukaan muu kuin täysin itsekeskeinen ja kehittymätön ääliö!
Tuo hankala elämänvaihe kahlataan läpi yhdessä jos/kun siihen yhdessä on päädyttykin. Erota voi sitten, kun tilanne ja elämä on tasaantunut, ja silloin YHDESSÄ miettiä onko parisuhde tyydyttävä, jos ei ole, haetaan apua jottei lapsi joudu kevyin perustein käymään läpi perheen hajoamista, ja sitten vasta erotaan jossei tämäkään auta. Aivan käsittämätöntä!
Eri asia tietysti on väkivalta tai sen kaltaiset syyt, joita joillakin voi suhteessaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 14:04"]
Tuo on kyllä niiiiiin raukkamaista,että mies lähtee kun lapsi on aivan pieni! Ei ole MITÄÄN oikeutusta sille, että jättää kumppaninsa yksin huolehtimaan pienestä lapsesta. Ettäkö parisuhde ei ollut tyydyttävä tai vaimo ei ollut rakastettava?? Se vaimo oli raskaana hormonihöyryissään ja todennäköisesti lapsen synnyttyä valvonut lähes kaikki yöt! Kuka helvetin idiootti ajattelee siinä vaiheessa elämää, että tässä on nyt minun tyytyväisyydestäni ja tarpeistani kysymys!? Ei kukaan muu kuin täysin itsekeskeinen ja kehittymätön ääliö!
Tuo hankala elämänvaihe kahlataan läpi yhdessä jos/kun siihen yhdessä on päädyttykin. Erota voi sitten, kun tilanne ja elämä on tasaantunut, ja silloin YHDESSÄ miettiä onko parisuhde tyydyttävä, jos ei ole, haetaan apua jottei lapsi joudu kevyin perustein käymään läpi perheen hajoamista, ja sitten vasta erotaan jossei tämäkään auta. Aivan käsittämätöntä!
Eri asia tietysti on väkivalta tai sen kaltaiset syyt, joita joillakin voi suhteessaan olla.
[/quote]
Totta turiset, mutta kuinka paljon miehen on oltava valmis ottamaan kaikki se paska vastaan hymyssä suin?
En väitä, että olisi mitenkään fiksua toimintaa lähteä menemään kun lapsi on aivan pieni, mutta väitän että monissa tapauksissa isän rooli jää kaiken muun jalkoihin. Ja toiset eivät jaksa sitä taistelua loppuun asti.
Esikoisellamme oli paljon vatsavaivoja ja myös minä kanniskelin häntä pikkutunneille asti ja sitten siitä silmät ristissä töihin ja sama jatkui illalla. Pyrin siis osallistumaan vauva-aikaan niin hyvin kuin mahdollista ja käytin isävapaat ja isäkuukauden, jolloin äiti pääsi töihin "huilaamaan". Tästäkin huolimatta se raskausaika ja seuraavat pari vuotta olivat parisuhteen kannalta melko kylmää aikaa. Tästä huolimatta hankimme toisenkin lapsen ja sama tilanne tämän kohdalla.
En lähtenyt kenenkään vieraan naisen mukaan, en pettänyt, mutta ei meidän suhde kyllä ikinä tuosta palautunut kuntoonkaan. En osaa sanoa, onko ratkaisumme oikea ja minkälaisen mallin parisuhteesta se antaa lapsille, mutta vieläkin olemme saman katon alla.
Mutta mielestäni miehille pitäisi kirjoittaa ohjevihkonen siitä, kuinka paljon parisuhde muuttuu ja mitä se pahimmillaan voi olla. Ei tulisi sitten niin pahasti yllätyksenä raskauden ja pienen lapsen tuomat muutokset.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"] Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta. [/quote] Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta. [/quote] Olen eri mieltä, en usko että onnellisesta suhteesta lähdetään. Onnellinen suhde ei tarkoita, sitä että oltaisiin onnen kukkuloilla koko ajan ja vailla konflikteja. Hyvässä ja onnellisessa suhteessa nämä ongelmat ja ristiriidat voidaan selvittää ja suhde jatkuu. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, siksi onnettomasta suhteesta lähdetäänkin.
[/quote]
Vanhemmat ovat myös vastuussa lastensa onnesta. Pettäminen ja ero on aina valtava trauma lapselle, joka seuraa pitkälle aikuisuuteen. Ensin pitäisi yrittää selvittää niitä konflikteja ja antaa suhteelle aikaa, varsinkin ruuhkavuosina, eikä juoksennella pikaonnen perässä...
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 14:04"]
Tuo on kyllä niiiiiin raukkamaista,että mies lähtee kun lapsi on aivan pieni! Ei ole MITÄÄN oikeutusta sille, että jättää kumppaninsa yksin huolehtimaan pienestä lapsesta. Ettäkö parisuhde ei ollut tyydyttävä tai vaimo ei ollut rakastettava?? Se vaimo oli raskaana hormonihöyryissään ja todennäköisesti lapsen synnyttyä valvonut lähes kaikki yöt! Kuka helvetin idiootti ajattelee siinä vaiheessa elämää, että tässä on nyt minun tyytyväisyydestäni ja tarpeistani kysymys!? Ei kukaan muu kuin täysin itsekeskeinen ja kehittymätön ääliö!
Tuo hankala elämänvaihe kahlataan läpi yhdessä jos/kun siihen yhdessä on päädyttykin. Erota voi sitten, kun tilanne ja elämä on tasaantunut, ja silloin YHDESSÄ miettiä onko parisuhde tyydyttävä, jos ei ole, haetaan apua jottei lapsi joudu kevyin perustein käymään läpi perheen hajoamista, ja sitten vasta erotaan jossei tämäkään auta. Aivan käsittämätöntä!
Eri asia tietysti on väkivalta tai sen kaltaiset syyt, joita joillakin voi suhteessaan olla.
[/quote]
Totta turiset, mutta kuinka paljon miehen on oltava valmis ottamaan kaikki se paska vastaan hymyssä suin?
En väitä, että olisi mitenkään fiksua toimintaa lähteä menemään kun lapsi on aivan pieni, mutta väitän että monissa tapauksissa isän rooli jää kaiken muun jalkoihin. Ja toiset eivät jaksa sitä taistelua loppuun asti.
Esikoisellamme oli paljon vatsavaivoja ja myös minä kanniskelin häntä pikkutunneille asti ja sitten siitä silmät ristissä töihin ja sama jatkui illalla. Pyrin siis osallistumaan vauva-aikaan niin hyvin kuin mahdollista ja käytin isävapaat ja isäkuukauden, jolloin äiti pääsi töihin "huilaamaan". Tästäkin huolimatta se raskausaika ja seuraavat pari vuotta olivat parisuhteen kannalta melko kylmää aikaa. Tästä huolimatta hankimme toisenkin lapsen ja sama tilanne tämän kohdalla.
En lähtenyt kenenkään vieraan naisen mukaan, en pettänyt, mutta ei meidän suhde kyllä ikinä tuosta palautunut kuntoonkaan. En osaa sanoa, onko ratkaisumme oikea ja minkälaisen mallin parisuhteesta se antaa lapsille, mutta vieläkin olemme saman katon alla.
Mutta mielestäni miehille pitäisi kirjoittaa ohjevihkonen siitä, kuinka paljon parisuhde muuttuu ja mitä se pahimmillaan voi olla. Ei tulisi sitten niin pahasti yllätyksenä raskauden ja pienen lapsen tuomat muutokset.
[/quote]
Luuletko, että se EI tule naiselle yllätyksenä? Kun lisätään vielä raskauden ja synnytyksen tuomat fyysiset muutokset ja hormonit siihen päälle. Kuinka paljon naisen on valmis ottamaan sitä paskaa vastaan hymyssäsuin, ennen kuin lähtee toisen miehen matkaan ja jättää mahavaivaisen vauvan isän luo?
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:45"]
Olen ollut hyvin samankaltaisessa tilanteessa vuosi sitten. Mies jäi kiinni salasuhteesta kun (yhdessä haluttu) lapsemme oli puolivuotias, jouduimme lapsen kanssa muuttamaan pois yhdessä ostetusta kodistamme, jonne tämä salarakas muutti kaksi kuukaua tämän jälkeen. Exä ei ole ollut kovin kiinnostunut lapsen hoitamisesta, haluaa aikaa bilettää ja matkustella uuden naisensa kanssa. Kiusaamista minua kohtaan on ollut monenlaista kuluneen vuoden aikana, ilmeisesti onni ei ollutkaan aida takana ja muiden ihmisten (ehkä jopa omansa) syyllistäminen pienen lapsen jättämisestä olikin ikävämpää kuin ajatteli.
Aluksi oli hyvin hankalaa pärjätä ja selvitä lukuisista loukkauksista, joita sain osakseni (ihan kuin ero tässä elämänvaiheessa ei olisi ollut riittävä taakka kantaa), mutta nyt vuoden jälkeen voin sanoa että toipuminen on erittäin hyvässä vaiheessa! Uutta miestä en ole löytänyt enkä liiemmälti hakenutkaan, mutta yhtäkkiä huomasinkin että elämä on kuitenkin yhtä mukavaa kuin aiemminkin, ainoastaan sillä erolla ettei ole kumppania. Samat asat ovat edelleenkin hauskoja ja mielenkiintoisia, kuin ennenkin. Päätin, etten anna itseni katkeroitua (ei ole aina helppoa) ja että arvioin oman olemassaoloni tarkoituksen tällä hetkellä siten, että minun tehtäväni on nyt rakastaa ja kasvattaa lapseni mahdollisimman tasapainoiseksi, vakka isänsä onkin tunne-elämältään vammautunut.
Lapsen kasvaessa on hoitamisensa helpottunut ja samalla tietysti oma jaksaminen myös. On aivan ihanaa nähdä lapsen rakkaus ja tajuta, että siinä on se elämäni tärkein asia. Tottakai toivon, että löydän joskus kumppanin rinnalleni (vielä en tähän kyllä edes usko) jakamaan arkea, saas nähdä. Mutta hauan sanoa, että puhu asiasta niin paljon kuin ikinä jaksat, jossain vaiheessa et enää jaksa. Lue kirjallisuutta, opettele anteeksiantamista ja opettele ajattelemaan niin, että kaikella on tarkoitus. Jonain päivänä alat sitten jopa uskoa niin. Kaikkea hyvää vaikeaan elämänvaiheeseen! Pysy vahvana ja ennen kaikkea hyvänä vanhempana lapsillesi, se kyllä palkitsee!
[/quote]
Wau! Ihana, että kaltaisiasi ihmisiä on olemassa! Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi!
Mutta mutta, kysyn tässä että jos lapset eivät mahdu miehen uuteen elämään, niin pakottaisitko ottamaan lapsia luokseen joskus? Reilu kaksi vuotta sitten erottu, ex meni pian kihloihin uuden kanssa. Lapset olleet kaksi yötä isällään. Arki sujuu, mutta en jotenkin halua lapsia tyrkyttää isälleen jos isä itse ei asiaa ymmärrä.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 10:36"] Näin pääset itse siitä eteenpäin, kun ymmärrät, ettei kukaan lähde toisen perään ns. onnellisesta suhteesta. [/quote] Tuohan on täyttä shittiä. Tai sanotaanko niin päin, että mikään suhde ei voi olla silkkaa saumatonta onnea vuosikymmenestä toiseen. Ja sekin vielä, että joillain meistä on luulo, että kumppani olisi vastuussa omasta onnellisuudesta. [/quote] Olen eri mieltä, en usko että onnellisesta suhteesta lähdetään. Onnellinen suhde ei tarkoita, sitä että oltaisiin onnen kukkuloilla koko ajan ja vailla konflikteja. Hyvässä ja onnellisessa suhteessa nämä ongelmat ja ristiriidat voidaan selvittää ja suhde jatkuu. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, siksi onnettomasta suhteesta lähdetäänkin.
[/quote]
Juurikin näin. Unohdetaan myös se, että ei se onnellinen suhde aina tarkoita, että toinen olisi välttämättä onnellinen. Onnellisuus on muutakuin kuin vain parisuhde. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta ei sitä tyhmäksi ja sokeaksi silti kannata alkaa.
Enpä ole ikinä kuullut, että joku lähtee vaan ykskaks onnellisesta suhteestaan kokonaan toisen matkaan. Olen vain nähnyt, että se joka lähtee toisen matkaan on ollut jo pitkään onneton ja yrittänyt ehkäpä selvittää niitä ongelmiaan toisen kanssa, mutta toinen väenväkisin haluaa ummistaa ongelmille silmänsä. Ehkei sitä kiinnosta -ei häntä asia haittaa. Mutta usein se potkittu koirakin jossain vaiheessa puree.
[/quote]
Pettäminen on nimenomaan yleensä sen suhteen heikomman osapuolen pakokeino. Sen, joka on jo ennenkin asettanut nimenomaan ne omat tarpeensa aina etusijalle eikä tehnyt mitään suhteen eteen. Pettäminen ei siis ole kaikkensa suhteensa eteen tehneiden ihmisten epätoivoinen hätähuuto vaan yksi itsekäs veto muiden joukossa.
Ei sinun tarvitse uutta miestä ottaa. Osta vessaan toinen hammasharja ja jätä keittiön tiskipöydälle parranajokone ja osta kirpparilta miesten kengät ja jätä eteiseen :)
Näin teki kaverini ja voi voi, kun ex-miestä alkoi hiillistuttaa, kuka täällä on käynyt. Kaverini vastasi, että ei kukaan ja jatkoi hommiaan. Exä alkoi soitella perään ja olikin yhtäkkiä kiinnostunut, mutta ei kaverini tietenkään pettäjämiestä takaisin ottanut. Uusi nainenkin sitten jätti exän, kun kyllästyi tähän kuvioon.