Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi ei ole mikään ruudinkeksijä, mitä tehdä?
09.09.2006 |
Näinhän ei kai vanhempi saisi lapsestaan sanoa ainakaan monien mielestä, mutta kun se on totta. Yksi lapsistani on tyhmä, siis ei erityisen älykäs. Muutenkaan asiaa ei oikein voi sanoa, koska hänellä ei ole mitään diagnoosia, joita vastaavilla nykyään yleensä on. Häntä on tutkittu, mutta mitään erityistä neurologista ongelmaa ei hänellä on, hänellä on oppimisvaikeuksia, mutta ei mitään spesifejä tai toisaalta niin pahoja, että ne olisivat ns. laaja-alaisia ja täten lähennellä heikkolahjaisuutta tai lievää kehitysvammaa.
Hän on aina kehittynyt muita hieman myöhemmin, mutta vihdoin olen myöntänyt itselleni, että kyse ei ole vain siitä, että hän kehittyisi omassa tahdissaan, vaan hän ei tule ikinä saamaan muita kiinni. Ikää on nyt 13 vuotta ja olemme koko hänen koulu-uransa panostaneet hänen koulunkäyntiinsä ja hän on keikkunut muiden mukana tyydyttävän tasoisin tiedoin. Ainoa vain, että hän on joutunut tekemään paljon enemmän töitä niiden eteen. Nyt yläkoulun myötä on tullut toinen vieras kieli ja enemmän luettavaa muistakin aineista. Kun sekä mekaaninen lukeminen että oppiminen on hidasta ja elämä ei voi olla pelkkiä läksyjäkään, niin tulokset varmasti laskevat tai sitten siirrytään osittain mukautettuun opetussuunnitelmaan. Tähän opettajat kuitenkin pitävät poikaa hieman liian tasokkaana.
Hän on siis välinputoaja, ei tarpeeksi ongelmainen ollakseen erityislapsi ja ponnistaakseen niistä lähtökohdista, mutta ei ihan yhtä välkky kuin keskivertolapset. Tilanne on vähän vaikea, koska me vanhemmat olemme suvuista, joissa akateemista suorittamista on pidetty hyvin tärkeänä ja nyt lapsi alkaa itsekin ymmärtää, että hänellä ei ole lahjoja siihen suuntaan. Toisaalta hän on kuitenkin perinyt suvun taipumuksen kädentaidolliseen lahjattomuuteen. Kun hänellä vielä on kaksi vuotta nuorempi pikkuveli, joka on melkoinen neropatti ja nopea oppimaan ja mennyt monissa taidoissa isoveljen ohi jo aikoja sitten, on tilanne kaikkea muuta kuin kiva.
Syy tähän kaikkeen voi olla synnytyksenaikaisessa hapenpuuttessa tai sitten ihan vain perintötekijöissä. Lääkärit veikkaavat, että hapenpuute aiheutti lieviä vaurioita, mutta vauriot eivät ole niin suuria, että ne olisi helppo diagnosoida ja toisaalta hän juuri ja juuri mahtuu normaaliälykkyyden sisään.
Pelkään hirveästi lapseni puolesta. Hänenlaisiaan syrjäytyy niin usein ja heille käy huonosti. Haluaisin niin kovasti, että hän pystyisi selviämään yläkoulusta sen verran kunniolla, että pääsisi ammattikouluun opiskelemaan jotain, mikä häntä kiinnostaisi ja jossa hän voisi olla hyvä. Saisi sen jälkeen töitä ja ihan tavallisen kunnon elämän. Mutta kun toinen on niin vietävissä kaikkiin älyttömyyksiin ja tuon haaveeni saavuttaminen tulisi vaatimaan häneltä niin paljon kovaa työtä ja määrätietoisuutta, että en tiedä onko se edes mahdollista.
Kommentit (61)
Tietysti kasvatat ja rakastat lapsesi niin hyvin kuin osaat, tänään. Aikuisena hän aloittaa oman elämänsä, jota et voi kontrolloida.
Hän vastaa omasta elämästään, niinkuin sinäkin omastasi. Niinkuin kaikki aikuiset tekevät.
Järjestöntä surra asioita, joita ei ole tapahtunut muualla kuin mielikuvituksessasi.
Päivä kerrallaan. Meillä jokaisella on oikeasti olemassa vain tämä nykyhetki, nautitaan siitä. Carpe diem.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttuni oli koulussa varsin " huono" , mutta halusi silti kulkea akateemisen suvun jalanjäljissä. Lukioon pääsi varapaikalta, ja kovasti töitä tehden kirjoitti kuin kirjoittikin ylioppilaaksi, arvosanoina b:tä, jopa c:tä... Suoritti suvun painostuksesta ammattitutkinnon, mutta kaikkien yllätykseksi pyrki ja pääsi sen jälkeen yliopistoon suositulle linjalle. Vielä suurempi oli vanhempien yllätys, kun sieltä valmistuikin, ja pääsi koulutusta vastaavaan työhön. Ja sitä tekee edelleen, vieläpä tosi hyvin. Kukaan ei enää muistakaan, että koulussa oli usein ihan todellinen vaara saada nelonen kokeesta.
Vastaavia tapauksia tunnen muitakin. Oikein hämmästyttää, miten akateemisten perheitten lapset usein skarppaavat parikymppisinä, vaikka olisivat 16-vuotiaina häthätää amiksessa.
Jotkut vaan kehittyy myöhään, ja on tärkeää, että heillä on silti mahdollisuuksia. Toki on hienoa, että otatte huomioon myös sen mahdollisuuden ettei skarppaamista välttämättä tapahdu, ja rakastatte lastanne juuri sellaisena kuin hän tällä hetkellä on.
13-vuotiaana pojilla voi olla ns. regressiovaihe, jolloin he vaikuttavat vielä paljon tyhmemmiltä kuin ovatkaan. Jotkut kuulemma eivät oikein osaa puhuakaan, ainoastaan kahden sanan lauseita... Mitään johtopäätöksiä ei kannata tehdä ennen kuin pahin murrosikä on ohi, jos edes silloin.
Pitäisin erityistä huolta sellaisista kouluaineista, missä kaikki rakentuu aina edellisen päälle. Siis matematiikasta ja kielistä, että joku perustaso muodostuu, muuta ehtii opetella myöhemminkin.
Rauhallisesti vaan, luottaen pojan kykyihin selvitä. Ei tarvitse odottaa ihmeitä, mutta luja luottamus siihen, että asiat käyvät helpommiksi kun ikää tulee lisää, auttaa poikaa.
Kyse ei siis ole lapsesta, joka pystyisi tsemppaamalla suorittamaan lukion, yliopistosta puhumattakaan. Mitä toivon, on se, että hän selviäisi ammattikouluun ja siellä suhteellisen kunialla ja löytäisi työtä, joka ei tuntuisi koko ajan liian vaativalta ja josta hän ainakin jossain määrin pitäisi, jotta sinne meno ei olisi ikuista itsensä pakottamista.
Ap
Lapsesta voi vielä hyvinkin tulla vaikka nobelisti. Minä kehityin ikäisiäni n 2-3v myöhässä. Huomasin sen itsekin jossain vaiheessa. Siitä itse tämän huomasin, että sisäistin joitain sellaisia asioita vasta yläasteella, joita muut olivat oppineet jo ala-asteella. Sama toistui lukiossa.
Tein todella töitä päästäkseni ylioppilaaksi ja Yliopistoon. En todellakaan päässyt ensi yrittämällä sisään, niin kuin valtaosa kurssikavereistani. Ei ei, minä tarvitsin toisen ja kolmannenkin yritys kerran, ennen kuin tärppäsi.
Mutta nyt minä perheeni " tyhmin" olen perheeni ainoa akateemisen tutkinnon suorittanut. Samoin voin sanoa, että luokkatovereistani ne älyköt ovat jääneet pääosin kotikaupunkiini duunarihommiin tai palveluammattiin. 1 heistä perusti oman yrityksen ja pärjää kaiketi ihan hyvin, mutta hänelläkään ei ole lukion jälkeistä koulutusta.
Minä josta kukaan ei odottanut mitään erityistä, olen 30henkisen lukioluokkani harvoja koulutettuja.
Mies on ollut surkea koulussa hänellä on lukivaikeus vaikea sellainen. Koulua on vaihtanut monesti juuri näiden vaikeuksiensa takia. Edelleen kirjoitushommat on hankalia. Vaivoin pääsi ylioppilaaksi ja sitten Hankenille.
Sanotaan että Hankenille pääsy on helppoa mutta valmistuminen vaikeaa. Hänelle oli päinvastoin kolmannella yrittämällä sisään mutta valmistui kolmessa vuodessa. Ei ollut luennoilla vaan luki kirjastossa 10 tuntisia päiviä.
Hänellä kuitenkin on mittava ura, kekseliäisyyttä monin verrin enemmän muihin verraten ja rohkeutta.
Ohjelmassa haastateltiin hänen entistä opettajaansa joka oli kirjoittanut äidinkielen kirjoituskokeen viestiksi että tällä oppilaalla on erityisen paljon vaikeuksia kirjoittamisessa.
Tämä opettaja kertoi että hän on opettanut monia juuri ja juuri koulunsa läpäisseitä jotka ovat menestyneet hienosti elämässä myöhemmin. Kyra Kyrklund kilparatsastaja on kärsinyt myös näistä vaikeuksista. Opettaja sanoi että monilla heidän kaltaisillaan on halu näyttää pärjäävänsä jossain hyvin. Tätä oletusta vahvisti tieteellin tutkimus, olikohan Englannissa tehty.
Kerron lisäksi naapurin pojasta joka ei todellakaan ole ruudinkeksijä, todistuksessa vitosia ala- ja yläasteella. Helpotuksia joissain aineissa. Lukihäiriö, ymmärtämisen vaikeutta ja MBD. Nyt on opiskelemassa tietotekniikkaan liittyviä asioita joista on ollut kiinnostunut ja viihtyy ja pärjää hyvin.
Ap. kyllä lapsesi paikkansa löytää, tuette minkä voitte. Mielestäni kypsästi käsittelet asiaa ja pyrit lapsesi parhaaseen. Lastemme puolesta emme voi elää, jokaisen on kuljettava oma polkunsa minkälaiseksi se sitten muodostuukaan.
Keittiötyöstä sen verran että niistä löytyy kyllä sellaisiakin tehtäviä joissa tehdään ohjatusti tehtäviä. Perustaidot saa koulussa ja siellä on kyllä monen tasoisia oppilaita. Olenkin aina todennut, että jokaisessa ammatissa olipa kokki, lääkäri, sairaanhoitaja tai siivooja on ne opinnoissaan tyydyttäviä ja kiitettävä arvosanoja saaneet suorittajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se sanoi, että sen kaverilla, jolla on maatalousyhtymä (=kahden omistajan suurtila), on kolme työntekijää, jotka on kuulemma juuri näitä ei-niin-kovin-välkkyjä tyyppejä. Ne eivät kykene mihinkään vastuun ottamiseen, mutta hoitavat määrätyt työt. Ne kyllä sitten saakin vain pientä palkkaa, mutta ovat jotain paikallisia heppuja, jotka on valmiita tulemaan minimipalkallakin töihin. Ja näitä maatalousyhtymiä minäkin tiedän useita, joten tää ei oo mikään ainutlaatuinen tilanne Suomen maassa.
Joten jos maataloudessa on näitä apumiehen töitä, niin kyllä kai niitä myös muualtakin löytyy.
Mieheni kommentoi vielä oppisopimuskoulutusta, että hänen mielestään sen pitäisi olla nykyistä paljon useamman nuoren väylä työelämään.
muutama tuttuni toimii akateemisessa ammatissa vain ahkeruutensa, ei älynsä ansiosta. Ahkeruudella pääsee myös pitkälle, mutta työ on paljon suurempi.
Kyllähän jotkut esim teknillisessä yliopistossa oppivat asiat kuuntelemalla kunnolla matikanopetusta. Minä en ymmärtänyt mitään luennoilla, kun vauhti oli niin suuri, vaan koton luin aina tenttiin kaksi viikkoa ja hyvin menivät. Jotkut eivät lukeneet juuri ollenkaan. Jotkut osasivat tehtävät harjoitustunneilla keksiä itse. Minä kopioin valmiit vastaukset. Olen jo valmis DI ja hieman keskinkertaista paremmin arvosanoin. Tämä ahkeruudella ansaittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos tosiaan on kyse siitä, että lapsi on selvästi keskivertoa lahjattomampi, ovat monet tiet oikeasti tukossa. Mutta keskustelkaa oikeasti sen opon kanssa ja miettikää erilaisia ammatteja, joissa ei vaadita niin paljon nopeutta tai itsenäistä harkinnan käyttöä. Kyllä vieläkin löytyy töitä, jossa työ on rutiinia ja pomokin löytyy aika läheltä neuvomasta.
Taitaa olla niin, että " ei niin terävän" tytön on helpompi selvitä elämässä, usein heillä on vahvuutena hyvät sosiaaliset taidot tai ihmisläheisyys, eli monet päätyvät sosiaalialalle tai kotiäideiksi.
Pojalle sopivan uran löytäminen on vähän haastavampaa, itsekin tuota postinjakelua tai varstohommaa ehdottaisin, tai avustavia tehtäviä esim. kaupassa.
Uskon minäkin, että älykkyys ja onnellisuus eivät korreloi keskenään, mutta minusta on hyvä, että ap mietit asioita, ennenkuin on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että nyt erityispuolella tuettuna hän kykenee tulevaisuudessa PALJON laadukkaampaan elämään kuin tukemattomana " normaali" puolella ja uskonkin että tuolla erityispuolella on luokkansa parhaita eli itsetunnolle se on mannaa:)! Ja uskon että tulevaisuudessa hänelle löytyy juuri se " oikea" ammatti, jossa hän pärjää hienosti ja josta hän myös tykkää!
Maailmaan kun mahtuu niin monenlaiset ihmiset:) Itse uskon että jokaiselle meille on oma paikkamme...kunhan vain sen löydämme:)!
Tue poikaasi mahdollisuuksiesi mukaan ja jos et " pelkää" erityispuolen " leimaa" niin koeta saada poika sille puolelle!!;)
Jos tosiaan jotain erityistä tulee olemaan, se on mukautettu opetussuunnitelma parissa aineessa ja sitäkään opettajat eivät ainakaan vielä nähneet välttämättömänä. Jos lapsi olisikin selvästi erityislapsi, olisi mahdollisuus ihan erilaiseen tukeen myös työelämään sijoittumisessa. Mutta kun raja pitää johonkin vetää, aina on näitä, jotka jäävät rajan toiselle puolelle.
Kiitos monista hyvistä viesteistä. Itsellekin tuli taas parempi mieli ja optimistisuutta. Onhan niitä tosiaan vieläkin aloja, joissa vaatimukset eivät ole niin korkeat ja kunhan jonkinlainen työ vain pohjana on, niin uskon, että poika sosiaalisuudellaan ja ystävällisyydellään kyllä muuten löytää elämäänsä arvokkaita asioita ja onnellisuutta. Eihän sen työn tarvitse olla mikään pääsisältö elämässä eikä tärkein tyydytyksen lähde, vaan yhtä hyvin sen elämän pääsisällön voi saada muusta ja jos kuitenkin joku työ on, niin se kuitenkin luo rytmin elämään, ei sillä niin väliä, mitä se on.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten olet todennut hän ymmärtää kuitenkin tilanteen ja omat lahjansa vrt esim. sukuunne.
Aikuisena katkeroitumista ja turhautumista (ja sitä kautta vaikka päihteet) jos häntä pidetään alituiseen toisaikaisena/toistaitoisena. Hän on kuitenkin fiksujen ja sivistyneiden ihmisten lapsi. Sydämen sivitystä ei kuitenkaan saa vaikka kävisi kuinka yliopistoja.
Opettakaa hänet pitämään puolensa elämässä ja älkää kohdelko häntä ikäänkuin säälien -koska olt sinä, pääset helpommalla... Varmasti duunarien ammatehin mahtuu paljon ihmisiä kurjemmistakin lähtökohdista, on elämä heitä koulinut ja karaissut. Nää ihmiset toimii kyynärpää taktiikalla ja itsekkäästi ja voi tulla vaikka mitä ongelmatapauksia työkavereiksi.
Kai se on tärkeintä, että tekee aina työnsä niin hyvin kuin voi ja tietäen omat rajansa ja rajallisuutensa. Siinä haastetta kasvatukselle...
Lukiessani kirjoituksiasi tuli mieleeni, että onko mahdollista, että aliarvioit alitajuisesti poikasi kykyjä. Sanoit, että hän on normaaliälyinen, mutta samaan aikaan pohdit tai epäilet, että osaisiko hän toimia kuitenkaan oikein esim. ongelmatilanteissa maatalouslomittajana. Minusta tämä kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta, sillä kaiken järjen mukaan normaalijärkisen voisi olettaa kohtuudella selviävän tavallisista elämän ongelmista.
Toinen juttu on, että itse koen, että elämästä nauttiminen ei vaadi välttämättä sitä, että olisi erityisen hyvä jossakin. Tärkeää sen sijaan on kokea elämä muuten nautittavaksi ja mielekkääksi, eikä se välttämättä liity suorittamiseen millään lailla. Mitä tulee palkkatyöhön, niin elannon saamiseksi riittää, että suoriutuu työstään kohtuullisesti, ei tarvitse välttämättä olla edes hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kertoa, ettei työelämässä selviäminen vaadi nykyäänkään kovin paljon.
Jos on työteliäs eikä lintsaa, sillä pääsee jo aika pitkälle. Tiedän joitakin lähes lukutaidottomia ihmisiä, jotka pärjäävät työssään hyvin. Eikä sitä käytännön älliäkään tarvita sen kummemmin. Jos poika selviää aamulla kouluun ja takaisin, osaa käyttää bussia, pesukonetta ym. niin kyllä työtkin on aina opittavissa.
Harva 13-vuotias poika on monissa käytännön asioissa kovin kummoinen, mutta ihan kunnon aikuisia heistä tulee. Älä vertaa poikaa itseesi.
Eli ei esim. ole vähiten älykkään 5% joukossa. En ole varma, mitkä juuri älykkyyden kohdalla ovat nuo prosentit, mutta ap:n kirjoituksista ymmärsin, että lapsi on juuri siinä hilkulla, meneekö normaalin vai heikkolahjaisen (tai lievästi kehitysvammaisen) kirjoihin. Silloin älyä ei ole tavallista määrää, vaan ero keskiverto ikäkumppaniin on jo melko huomattava, vaikka sinänsä normaalin kirjoihin mahtuisikin.
Minua pidettiin vähä-älyisenä, mutta tulos osoitti toisin.
tulee mieleen yksi asia, josta ei ollut ainakaan noissa viesteissä, joita luin. Eli ehkä olisi tärkeämpää keskittyä tähän hetkeen ja tähän kouluvuoteen, jota poika käy, eikä hänen tulevaan ammattiin/toimeen. Ammatinvalinta pitäisi antaa aivan pojan tehtäväksi. Eli kun jaksatte kannustaa häntä aina nykyhetkellä, hän tulee varmasti jotenkin pärjäämään ja on sitten itse valmis tekemään ratkaisun ammatin suhteen. Älkää siis yrittäkö johdattaa hänen mielenkiintoa johonkin tiettyyn vaan antakaa hänen kehittyä ja suuntautua sinne mihin hän itse itseään vie. Te vain kannustatte ja rohkaisette hänen päätöksiään!
Onnea ja menestystä!
ap:n kirjoituksesta tulee sellainen olo, että vain akateemisilla on elämää, muilla suuri mahdollisuus liukua huonoille teille.
Ap, katso vähän kauemmas lähipiiristäsi. Elämä on täynnä erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla avuilla. Suurin osa heistä löytää paikkansa.
Omista lapsistani tulee mieleen, että luulisin esikoisen hakeutuvan jollekin korkeakoulu tai akateemiselle uralle, kyseessä poika, seiskan kasin oppilas. Pienellä lukemisella saa parempia numeroita. Hän on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja hänellä on hyvä kyky hahmottaa asioita ja tehdä johtopäätöksiä havainnoinneistaan. Sosiaalisella puolella ei mikään joukon johtaja, sellainen hengaaja, paljon kavereita, tuntemattomassa joukossa ehkä hivenen arka, mutta perusluonteeltaan varma ja reipas. Ei siis menestyjä koulussa nyt, mutta omaa hyvät perustiedot.
Kaksi nuorempaa ovat vilkkaita, sosiaalisia, liikunnallisia, huonoja keskittymään, välillä muissa maailmoissa. Tykkäävät musiikista ja lahjoja siihen, vanhempi heistä myös hyvä kuvataiteissa.
En odota kummaltakaan heiltä lukioon menoa. Tosin vanhempi voi sinne aikanaan mennä, nuoremmasta en vielä tänä päivänä usko lukion kävijää (ei tosin aloittanut vielä koulutietään, sekin varmasti monimutkaisempaa kuin näillä isommilla).
Keskimmäisellä on toive, mitä hän haluaa vanhempana tehdä. Liittyy liikuntaan ja kannustammekin häntä tälle alalle. Tällä hetkellä kannustus näkyy siinä, että kuskaamme häntä harjoituksissa. (kyseessä ei ole mikään jääkiekko, josta odottaisimme NHL-pelaajaa, vaan ihan harrastus, josta voi tulla ammatti kotimaassa useammalla eri tavalla).
Nuorimmasta ei vielä todellakaan osaa sanoa, mutta aivan varmasti paikka löytyy. Esimerkiksi käsityön tekijöitä kaivataan tällä hetkellä ja siihen meiltä kotoakin löytyy mallia. Saattaa tietysti olla, että hän karismaattisena lapsena löytää tiensä minne itse suunnistaa.
Lähinnä nyt meidän vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiamme, pitää rajat ja omalla käytöksellämme yrittää näyttää mallia miten toimitaan.
Vaikka nämä nuoremmat lapsemme ovat vilkkaita, toinen vielä erityisen vilkas, he ovat silti kohteliaita. Vastaavat kysyttäessä, osaavat sanoa automaattisesti kiitos ja ole hyvä. Minusta hyvät lähtökohdat elämälle. He osaavat ottaa myös toiset ihmiset huomioon, ovat empaattisia.
Ja tuo vanhempana menestyminen. Se on niin monesta kiinni. Välttämättä nuo hyvät suoriutujat eivät kuitenkaan vie niitä parhaita työpaikkoja (mitkä sitten luokitellaankaan parhaiksi). Työelämässä edetään usein muuten kuin pätevyydellä. Jos kiltisti puurrat ja teet mitä pyydetään, saat lisää työtä, et palkkaa.
Pelisilmää omaavat vähemmän puurtajat vievät monesti ne johtohommat tai paremmin palkatut toimet. Tuo hyvä itsetunto, ei suorittamisen kautta tuotettu on paljon.
Me vanhemmat emme ole akateemisia, tavallisia keskitien kulkijoita. Älykkyydestämme en tiedä, mutta olemme löytäneet paikkamme.
Olemme kiinnostuneet lapsistamme ja ympärillä tapahtuvasta elämästä. Asioita, joilla myönteinen vaikutus elämään.
Pidä lapsesi turvallisilla poluilla niin kauan kuin voit. Ja positiivinen asenne elämään. Älä pidä sitä ensimmäisenä mielikuvana pojastasi, että hän ei ole hyvä koulussa tai oppimaan. Hän on hyvä lapsena, omana itsenään. Olemalla kiinnostunut hänestä, hänen tekemisistään ja kavereistaan luot hänelle hyvän perustan.
Elämä on niin paljon enemmän kuin akateemisuus.
Elämä on tosiaan PALJON muuta kuin akateemisuus! Tekeekö korkeakoulututkinto ihmisestä onnellisen? Tuskinpa.
On todennäköisemmin 6 tai mukautetusti opiskellut. Ja sen eteen on tehnyt kaikkensa ja parempaan ei pysty. Sillä todistuksella ei päästä suurimpaan osaan ammattikoulun linjoista. Ja vaikka päästäisiin, niin hän ei todennäköisesti selviäisi kursseista läpi tai ainakaan ei selviäisi siitä työstä, mihin sieltä valmistutaan. En olisi niin huolissani, jos lapsen seiskan keskiarvo olisi seurausta siitä, että hän olisi vilkas ja ei keskittyisi tai laiska, mutta kun se on seurausta siitä, että parempaan ei pysty. Ei vai kuinka yrittäisi.
Ap
Vierailija: