Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Teen työpäivän aikana todella vähän töitä

Vierailija
15.11.2021 |

Olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut asiantuntijatehtävissä työskentelevä nelikymppinen henkilö. Näin anonyyminä täytyy rehellisesti tunnustaa, että varsinainen tuottavaan työhön käyttämäni aika on nykyään maksimissaan kaksi tai kolme tuntia päivässä. Loput työpäivästä puuhastelen mitä milloinkin, seuraan uutisia, hoidan sijoituksiani tai selaan ihan vaan somea tai muuta hömppää. Näin etäaikaan voi myös kivasti nukkua vaikkapa yhdeksään eikä ole mitään ongelmaa saada päivän tehtäviä hoidettua neljään mennessä.

Osittain syynä tilanteeseen on se, että hallitsen tehtäväkenttäni jo erittäin hyvin ja saan hoidettua käytännön asiat alta pois hyvin tehokkaasti. Toinen puoli onkin sitten tietynlainen työelämän tehottomuus, johon kukaan ei tunnu kiinnittävän mitään huomiota (riippumatta siitä, minkälaisissa lean-koulutuksissa itse kukin on käynyt). Suurin osa kaikista työpaikkani kokouksista on surkeasti alustettuja eikä niissä saada päätettyä mitään. Asioita jotka saisi hetkessä ratkottua parilla puhelinsoitolla vatvotaan kilometrin pituisissa sähköpostiketjuissa jne. Olen omissa projekteissani pyrkinyt vähän erilaisiin ratkaisuihin näiden toimintamallien osalta ja seurauksena aikaa vaan säästyy hyvin paljon useimpiin kollegoihini verrattuna.

Nyt mietin, että pitäisiköhän tämä luppoaika käyttää jotenkin vaikka oman osaamiseni kehittämiseen tai vaihtoehtoisesti päättää vaan pyrkiä vaativampiin tehtäviin. Tavallaan tällainen rento työrytmi on ihanteellinen työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen näkökulmasta, mutta voihan tässä myös pidemmällä aikavälillä täysin tylsistyä. Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta ja miten siinä toimitte?

Kommentit (119)

Vierailija
61/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP on erittäin todennäköisesti töissä julkisella sektorilla, kunta-kaupunki-valtio akselilla, onhan se ollut tiedossa julkisen "tehokkuus" ja nyt kun tulee maakunta niin uusi hallintohimmeli lisää. Mahtaa sinne olla tunkua päivähoitoon, olisi saannut koko sydeemi jäädä unholaan.

Vierailija
62/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettekos noissa suojatyöpaikoissa olevat myös ensimmäisenä huutamassa, kuinka työttömiltä lusmuilta sossuloisilta pitäisi katkaista tuet? Samalla kun itse pyörittelette sijoituksianne työajallanne, käytte pitkillä lounailla, kesken päivän kuntosalilla, surffaatte netissä jne.

No ei ole. Ap on provo.

Ei ole provo. Olen itse ollut vastaavassa työpaikassa, maisterintutkinto avasi ovet. Kaikkea tuota tuli tehtyä päivät pitkät,  mitä ap kuvailee. Lisäksi lähes päivittäin oli palavereissa kahvitarjoilut, tarjolla croissantteja  ja täytettyjä sämpylöitä, pullaa, leivonnaisia, salaattia jne. Erikoiskahvikoneesta sai ilmaiset kahvit milloin halusi.

Iltaisin oli usein jossain päin taloa jotkut juhlat, joissa oli viiniä ja ruokaa tarjolla. Aika monesti tuli mentyä ihan vain noiden tarjoilujen perässä. Sitten oli tietysti normi virkistyspäivät, pikkujoulut ynnä muut kissanristiäiset, joihin vietiin bussikuljetuksilla. Toki myös ulkomaanmatkoja ja Lapin reissuja. Aina syötettiin ja juotettiin, hyvät hotellit ja taksilla suhailtiin. Joskus meni viikkoja, etten ostanut ruokaa kotiin ollenkaan. Tämä on totuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama juttu. Yrittäjänä tämä on todella hyvä tilanne: laskin palveluideni hinnat aikoinaan niihin kuluvan työajan perusteella ja nykyään kun aikaa kuluu murto-osa, pääsen hyville tuntipalkoille. Asiakkaille olen kuitenkin tarjonnut projektihinnat enkä raportoi heille tunteja. Koska asiakkaat ovat tyytyväisiä, ei tarvitse edes kokea tunnontuskia tilanteesta.

Vierailija
64/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli ennen tuollainen työ. Oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä suurimman osan aikaa. Hain toisiin tehtäviin samassa yrityksessä. Nyt ei tarvitse valitaa tekemisen puutetta. Töitä riittää niin paljon kuin suinkin ehtii tekemään ja on hienoa, kun pystyy käyttämään osaamistaan yrityksen hyväksi.

Eniten olen harmitellut sitä, etten käyttänyt aiempaa joutoaikaa osaamiseni kehittämiseen. Vuosien aikana olisin ehtinyt oppia ja opiskella vaikka mitä työhön liittyvää. Nyt siitä olisi hyötyä.

Vierailija
65/119 |

Tietäisitte vaan millaisessa jamassa on esim hoitoala, kannattaa pitää itsestään huolta, ettei joudu hoidettavaksi.

Vierailija
66/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Yrittäjänä tämä on todella hyvä tilanne: laskin palveluideni hinnat aikoinaan niihin kuluvan työajan perusteella ja nykyään kun aikaa kuluu murto-osa, pääsen hyville tuntipalkoille. Asiakkaille olen kuitenkin tarjonnut projektihinnat enkä raportoi heille tunteja. Koska asiakkaat ovat tyytyväisiä, ei tarvitse edes kokea tunnontuskia tilanteesta.

Jep eli sullehan maksetaan tyhjästä. elämäntyö sekin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi luoja mikä ketju. Huomaa ihmisten kateuden. Sanoisin tähän väliin saman, mitä sairaanhoitaja-ketjuissa aina viljellään: kouluttaudu itse asiantuntijaksi jos noin ärsyttää toisen työtunnit ja palkka :-) vai eikö rahkeet riitä edetä tehtäviin, joissa älyllä voi säästää omaa aikaa?

Vierailija
68/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iso osa maailman töistä olisi hoidettu parissa tunnissa kahdeksan sijaan. Ja silti firmat pystyvät ihan hyvin maksamaan näille ihmisille palkkaa. Mutta jos ehdottaa että kansalaispalkka olisi tehokas ratkaisu yhteiskunnan ongelmiin, joidenkin mielestä se on tosi väärin "kun sillonhan saa rahaa tekemättä mitään" (unohtuu usein se että marisijat itsekin saisivat tämän saman summan). Se että jotkut saavat rahaa tekemättä hirveästi mitään ei kuitenkaan ole näille vänkääjille ongelma?

Mielestäni on ihan ok että ihminen tekee työnsä muutamassa tunnissa jos pystyy. Sille maksetaan että se hoitaa juuri ne käsketyt työt. Mutta ongelma on tosiaan se jos alkaa pitkästyä, pitkästyminen on ainakin itselleni pahempi kärsimys kuin joku rivakka fyysinen homma.

Ei kannata tuntea syyllisyyttä ap, ota joku oma projekti tai hae tosiaan jotain haastavampaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/119 |

Voi reppanaa, tuleeko olo että ollaan kateellisia jollekin ap:lle? pikemminkin säälittää kuten sinunkin asenteesi. 

Vierailija
70/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen tuollainen työ. Oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä suurimman osan aikaa. Hain toisiin tehtäviin samassa yrityksessä. Nyt ei tarvitse valitaa tekemisen puutetta. Töitä riittää niin paljon kuin suinkin ehtii tekemään ja on hienoa, kun pystyy käyttämään osaamistaan yrityksen hyväksi.

Eniten olen harmitellut sitä, etten käyttänyt aiempaa joutoaikaa osaamiseni kehittämiseen. Vuosien aikana olisin ehtinyt oppia ja opiskella vaikka mitä työhön liittyvää. Nyt siitä olisi hyötyä.

Mutta ei olekaan ihan helppoa siinä työpäivän aikana keskittyä vaikka johonkin ranskan opiskeluun. Koska sitä on silti ikään kuin töissä, varsinkin jos on toimistolla. Eli helpommin sanottu kuin tehty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/119 |

Joo! nyt on hyvä aika aloittaa Kesäbody2022-projekti kun on aikaa hyvin ensi kesään ja teet siitä oman pikkuprojektin itsellesi Ap <3 tai jotain haastavampaa kuten katsot kaikki Netflix lempparit työajalla ensi kesään mennessä. PROJECT  TIME!

Vierailija
72/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten täällä palstalla vielä kehdataan haukkua työttömiä! Työttömät näkevät monesti todella paljon vaivaa ruokansa eteen, ja heitä haukutaan lusmuiksi, vaikka todellisia lusmuja ovat näköjään todistettavasti useimmat palkansaajat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen tuollainen työ. Oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä suurimman osan aikaa. Hain toisiin tehtäviin samassa yrityksessä. Nyt ei tarvitse valitaa tekemisen puutetta. Töitä riittää niin paljon kuin suinkin ehtii tekemään ja on hienoa, kun pystyy käyttämään osaamistaan yrityksen hyväksi.

Eniten olen harmitellut sitä, etten käyttänyt aiempaa joutoaikaa osaamiseni kehittämiseen. Vuosien aikana olisin ehtinyt oppia ja opiskella vaikka mitä työhön liittyvää. Nyt siitä olisi hyötyä.

Mutta ei olekaan ihan helppoa siinä työpäivän aikana keskittyä vaikka johonkin ranskan opiskeluun. Koska sitä on silti ikään kuin töissä, varsinkin jos on toimistolla. Eli helpommin sanottu kuin tehty.

"Mä haluisin työajalla niinku kattoo teeveetä ja silleee"

vapaa-aika on hei kieliopintoja varten ei työaika. saamarin höhlä!

Vierailija
74/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettekos noissa suojatyöpaikoissa olevat myös ensimmäisenä huutamassa, kuinka työttömiltä lusmuilta sossuloisilta pitäisi katkaista tuet? Samalla kun itse pyörittelette sijoituksianne työajallanne, käytte pitkillä lounailla, kesken päivän kuntosalilla, surffaatte netissä jne.

No ei ole. Ap on provo.

Ei ole provo. Olen itse ollut vastaavassa työpaikassa, maisterintutkinto avasi ovet. Kaikkea tuota tuli tehtyä päivät pitkät,  mitä ap kuvailee. Lisäksi lähes päivittäin oli palavereissa kahvitarjoilut, tarjolla croissantteja  ja täytettyjä sämpylöitä, pullaa, leivonnaisia, salaattia jne. Erikoiskahvikoneesta sai ilmaiset kahvit milloin halusi.

Iltaisin oli usein jossain päin taloa jotkut juhlat, joissa oli viiniä ja ruokaa tarjolla. Aika monesti tuli mentyä ihan vain noiden tarjoilujen perässä. Sitten oli tietysti normi virkistyspäivät, pikkujoulut ynnä muut kissanristiäiset, joihin vietiin bussikuljetuksilla. Toki myös ulkomaanmatkoja ja Lapin reissuja. Aina syötettiin ja juotettiin, hyvät hotellit ja taksilla suhailtiin. Joskus meni viikkoja, etten ostanut ruokaa kotiin ollenkaan. Tämä on totuus.

Mainostoimisto?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja mikä ketju. Huomaa ihmisten kateuden. Sanoisin tähän väliin saman, mitä sairaanhoitaja-ketjuissa aina viljellään: kouluttaudu itse asiantuntijaksi jos noin ärsyttää toisen työtunnit ja palkka :-) vai eikö rahkeet riitä edetä tehtäviin, joissa älyllä voi säästää omaa aikaa?

Voi reppanaa, tuleeko olo että ollaan kateellisia jollekin ap:lle? pikemminkin säälittää kuten sinunkin asenteesi. 

Miksi sinua säälittää ap? Sekö, että hän on hionut oman osaamisensa ja tehokkuutensa noin hyväksi? Se että pystyy tuottamaan työnantajalle tulosta ja samalla on aikaa ja energiaa muullekin? Tunnen paljon mm. IT-alan ihmisiä jotka tekevät vähemmän töitä ajallisesti, mutta ovat todella tuottoisia työnantajalle. Ajatteluun ja älyyn perustuva työ sopii huonosti perinteiseen työaikamaalliin, mistä on lähes mahdotonta keskustella kun täällä on jotkut "teen oikeita töitä" kokoontumisajot

Vierailija
76/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen tuollainen työ. Oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä suurimman osan aikaa. Hain toisiin tehtäviin samassa yrityksessä. Nyt ei tarvitse valitaa tekemisen puutetta. Töitä riittää niin paljon kuin suinkin ehtii tekemään ja on hienoa, kun pystyy käyttämään osaamistaan yrityksen hyväksi.

Eniten olen harmitellut sitä, etten käyttänyt aiempaa joutoaikaa osaamiseni kehittämiseen. Vuosien aikana olisin ehtinyt oppia ja opiskella vaikka mitä työhön liittyvää. Nyt siitä olisi hyötyä.

Mutta ei olekaan ihan helppoa siinä työpäivän aikana keskittyä vaikka johonkin ranskan opiskeluun. Koska sitä on silti ikään kuin töissä, varsinkin jos on toimistolla. Eli helpommin sanottu kuin tehty.

"Mä haluisin työajalla niinku kattoo teeveetä ja silleee"

vapaa-aika on hei kieliopintoja varten ei työaika. saamarin höhlä!

Luitko ketjua ollenkaan, tajuatko yhtään mistä muut puhuvat?

Vierailija
77/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen tuollainen työ. Oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä suurimman osan aikaa. Hain toisiin tehtäviin samassa yrityksessä. Nyt ei tarvitse valitaa tekemisen puutetta. Töitä riittää niin paljon kuin suinkin ehtii tekemään ja on hienoa, kun pystyy käyttämään osaamistaan yrityksen hyväksi.

Eniten olen harmitellut sitä, etten käyttänyt aiempaa joutoaikaa osaamiseni kehittämiseen. Vuosien aikana olisin ehtinyt oppia ja opiskella vaikka mitä työhön liittyvää. Nyt siitä olisi hyötyä.

Mutta ei olekaan ihan helppoa siinä työpäivän aikana keskittyä vaikka johonkin ranskan opiskeluun. Koska sitä on silti ikään kuin töissä, varsinkin jos on toimistolla. Eli helpommin sanottu kuin tehty.

Ei varmasti ole ei. sehän vaatii jo suurlusmuilijan tittelin ja vähintään apron. onkohan sitä kurssia jo Avoimessa tarjolla???

Vierailija
78/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten täällä palstalla vielä kehdataan haukkua työttömiä! Työttömät näkevät monesti todella paljon vaivaa ruokansa eteen, ja heitä haukutaan lusmuiksi, vaikka todellisia lusmuja ovat näköjään todistettavasti useimmat palkansaajat.

No tämä on totta. Lue kirja "Bullshit Jobs". Tai lyhennelmäessee netistä. Työttömyydestä on ihan turha tuntea syyllisyyttä, jos haluaisi töitä eikä tahallaan niitä väistele. Samaan aikaan se että on töitä mutta siellä ei ole mitään tekemistä on todella turhauttavaa.

Vierailija
79/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja mikä ketju. Huomaa ihmisten kateuden. Sanoisin tähän väliin saman, mitä sairaanhoitaja-ketjuissa aina viljellään: kouluttaudu itse asiantuntijaksi jos noin ärsyttää toisen työtunnit ja palkka :-) vai eikö rahkeet riitä edetä tehtäviin, joissa älyllä voi säästää omaa aikaa?

Voi reppanaa, tuleeko olo että ollaan kateellisia jollekin ap:lle? pikemminkin säälittää kuten sinunkin asenteesi. 

Miksi sinua säälittää ap? Sekö, että hän on hionut oman osaamisensa ja tehokkuutensa noin hyväksi? Se että pystyy tuottamaan työnantajalle tulosta ja samalla on aikaa ja energiaa muullekin? Tunnen paljon mm. IT-alan ihmisiä jotka tekevät vähemmän töitä ajallisesti, mutta ovat todella tuottoisia työnantajalle. Ajatteluun ja älyyn perustuva työ sopii huonosti perinteiseen työaikamaalliin, mistä on lähes mahdotonta keskustella kun täällä on jotkut "teen oikeita töitä" kokoontumisajot

Itse asiassa naurattaa ja samalla ihmetyttää asenne " teen työpäivän aika todella vähän töitä" versus fakta "olen korkeastikoulutettu"

Money for nothing !

Vierailija
80/119 |
15.11.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ennen tuollainen työ. Oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä suurimman osan aikaa. Hain toisiin tehtäviin samassa yrityksessä. Nyt ei tarvitse valitaa tekemisen puutetta. Töitä riittää niin paljon kuin suinkin ehtii tekemään ja on hienoa, kun pystyy käyttämään osaamistaan yrityksen hyväksi.

Eniten olen harmitellut sitä, etten käyttänyt aiempaa joutoaikaa osaamiseni kehittämiseen. Vuosien aikana olisin ehtinyt oppia ja opiskella vaikka mitä työhön liittyvää. Nyt siitä olisi hyötyä.

Mutta ei olekaan ihan helppoa siinä työpäivän aikana keskittyä vaikka johonkin ranskan opiskeluun. Koska sitä on silti ikään kuin töissä, varsinkin jos on toimistolla. Eli helpommin sanottu kuin tehty.

Ei varmasti ole ei. sehän vaatii jo suurlusmuilijan tittelin ja vähintään apron. onkohan sitä kurssia jo Avoimessa tarjolla???

No et nyt ymmärrä mistä puhun.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä yhdeksän