Teen työpäivän aikana todella vähän töitä
Olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut asiantuntijatehtävissä työskentelevä nelikymppinen henkilö. Näin anonyyminä täytyy rehellisesti tunnustaa, että varsinainen tuottavaan työhön käyttämäni aika on nykyään maksimissaan kaksi tai kolme tuntia päivässä. Loput työpäivästä puuhastelen mitä milloinkin, seuraan uutisia, hoidan sijoituksiani tai selaan ihan vaan somea tai muuta hömppää. Näin etäaikaan voi myös kivasti nukkua vaikkapa yhdeksään eikä ole mitään ongelmaa saada päivän tehtäviä hoidettua neljään mennessä.
Osittain syynä tilanteeseen on se, että hallitsen tehtäväkenttäni jo erittäin hyvin ja saan hoidettua käytännön asiat alta pois hyvin tehokkaasti. Toinen puoli onkin sitten tietynlainen työelämän tehottomuus, johon kukaan ei tunnu kiinnittävän mitään huomiota (riippumatta siitä, minkälaisissa lean-koulutuksissa itse kukin on käynyt). Suurin osa kaikista työpaikkani kokouksista on surkeasti alustettuja eikä niissä saada päätettyä mitään. Asioita jotka saisi hetkessä ratkottua parilla puhelinsoitolla vatvotaan kilometrin pituisissa sähköpostiketjuissa jne. Olen omissa projekteissani pyrkinyt vähän erilaisiin ratkaisuihin näiden toimintamallien osalta ja seurauksena aikaa vaan säästyy hyvin paljon useimpiin kollegoihini verrattuna.
Nyt mietin, että pitäisiköhän tämä luppoaika käyttää jotenkin vaikka oman osaamiseni kehittämiseen tai vaihtoehtoisesti päättää vaan pyrkiä vaativampiin tehtäviin. Tavallaan tällainen rento työrytmi on ihanteellinen työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen näkökulmasta, mutta voihan tässä myös pidemmällä aikavälillä täysin tylsistyä. Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta ja miten siinä toimitte?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Eihän tilanne työpaikalla saati koko Suomen näkökulmasta ole millään tavalla ap:n vika. Työpaikalla on "vain" tehottomat työtavat, joita ap yrittää parhaansa mukaan parantaa tekemällä hommansa ripeästi. Vika on paikan pomossa, joka ei ilmeisesti tiedä työtehtävistä tarpeeksi, jotta osaisi tehostaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne mulla. Siksi en edes halua mennä toimistolle, koska siellä joutuu teeskentelemään kiireistä tai edes sitä, että on jotain tekemistä... Se ettei ole erityisen paljon töitä selitetään aloituksessa, joten perinteisestä lusmuilusta ei ole kyse.
Tämä on just se vääryys, miksi soteala ja kasvatusala ovat nyt työvoimapulassa. Ei niitä töitä enää kukaan suostu kohta lähityönä tekemään. Pieni palkka, ei taukoja, asiakkaat potkii ja puree. Muut juo kahvia kotonaan tai toimistolla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sen täälläkin huomaa, että osa ehtii päivästä toiseen palstailemaan (vaikka siis tuovat esiin olevansa asiantuntijatehtävissä). Ei kai siinä mitään, jos hommansa tekee. Etätyö saattaa vaan juuri tämän vuoksi loppua jossain kohtaa. Kukaan ei muuten suostu enää tekemään lähitöitä.
Vauva-palstailun ammattilaisia huh huh. Siitähän heille maksetaan, että omat työt joita oma firma tai esimies ei ole osannut organisoida ja pedannut tämän pedin heille, mahdollistaa sitten tällaisen lööbailun että on varaa kertoa kuinka on KORKEAKOULUTETTU ASIANTUNTIJA EIKÄ TEE OIKEIN MITÄÄN
näin sitä meillä Yliopistosta koulutetaan osaamatonta populaa joka haikailee vielä johtajaksi. yöks
No kai se sitten monilla on etänä tuollaista. Munkin yksi kaveri kyselee aina, että koska mulla on etäpäivä, että lähdetään silloin lenkille, lounaalle, ties minne. Olen ystävällisesti joka kerta kertonut, että mun etätyöpäivät ovat aivan yhtä tiiviitä kuin lähityöpäivät. Palavereja pahimmillaan 9 putkeen ilman yhtään taukoa. Ja palaveriaiheisiin liittyvät työt pitää tehdä joko palaverien aikana tai iltaisin. Yleensä etätyöpäivät n. 10-11 tuntia. Ja ennen nukkumaanmenoa vielä akuuteimmat aamuksi. Ongelmahan tässä on, miten saa pidettyä hermot kasassa jatkuvan paineen alla ja miten kroppa kestää.
Eiköhän nuo kaikki "asiantuntijatyöt" ole suojatyöpaikkoja, suurin osa valtiolla. Nähnyt läheltä Ely-keskuksen touhuja, "asiantuntijoita" täynnä. Kahvitauot järjestäen puoli tuntia ja siihen tunnin ruokatunti päälle ja töistä lähdetään ajoissa. On kaikenmaailman turinakerhoa sun muuta. Veronmaksajat elättävät nämä, miettikääs sitä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä myös yksi syy, miksi kannattaa tehdä korkeakoulututkinto: ei tartte raataa surkean palkkansa eteen koko elämäänsä, valkokaulustöissä pääsee niin paljon helpommalla.
Niinpä, jos haluaa olla veltto ja laiska luuseri ... heh
Tosinatsat ansaitaan muissa tehtävissä missä vaaditaan sisua, staminaa ja hikeä. Heitä arvostetaan!
Veikkaan, että aloittaja on työtön yh. Täällä hengailee ihmeen paljon niin stanan koulutettuja asiantuntijoita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Eihän tilanne työpaikalla saati koko Suomen näkökulmasta ole millään tavalla ap:n vika. Työpaikalla on "vain" tehottomat työtavat, joita ap yrittää parhaansa mukaan parantaa tekemällä hommansa ripeästi. Vika on paikan pomossa, joka ei ilmeisesti tiedä työtehtävistä tarpeeksi, jotta osaisi tehostaa niitä.
No ap pohtii etenemistä tuolla veltolla asenteellaan eteenpäin, ja siellä pitäisi tulla raja kyllä vastaan oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan. ei voi ansaita esimiehen paikkaa, jos ei osaa tehdä töitä eikä ymmärrä johtamisestakaan mitään. mikä se sellainen johtaja olisi kysyn vaan?
Vierailija kirjoitti:
No kai se sitten monilla on etänä tuollaista. Munkin yksi kaveri kyselee aina, että koska mulla on etäpäivä, että lähdetään silloin lenkille, lounaalle, ties minne. Olen ystävällisesti joka kerta kertonut, että mun etätyöpäivät ovat aivan yhtä tiiviitä kuin lähityöpäivät. Palavereja pahimmillaan 9 putkeen ilman yhtään taukoa. Ja palaveriaiheisiin liittyvät työt pitää tehdä joko palaverien aikana tai iltaisin. Yleensä etätyöpäivät n. 10-11 tuntia. Ja ennen nukkumaanmenoa vielä akuuteimmat aamuksi. Ongelmahan tässä on, miten saa pidettyä hermot kasassa jatkuvan paineen alla ja miten kroppa kestää.
Sut pitäisi ylentää johtajaksi noilla meriiteillä. olet esimerkki siitä, että töitä tehdään, se ansaitsee arvostusta! pidä huoli itsestäsi äläkä edä burnoutiin. mutta kiitos kun jaksat niin hyvin tehdä töitä!
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Mitähän tässä tarkalleen pitäisi hävetä? Sitä että osaan tehdä tehtäväni tehokkaammin kuin suurin osa työtovereistani? Esim. viime viikolla keksin tavan säästää työnantajani rahoja suunnilleen palkkaani vastaavan summan vuosittain tästä ikuisuuteen, eikä kukaan ollut tuotakaan asiaa ennen älynnyt. Tuntuu vähän vanhakantaiselta ajattella, että parempi olisi vaan hirveällä kiireellä puuhastella jotain, kunhan tulee se 40 tuntia viikossa täyteen ja kaikkia vituttaa mahdollisimman paljon.
AP
Ai niin toinen vaihtoehto minne ap:n kannattaa luonnollisesti pyrkiä, on politiikka - käytännön osaaminen luultavasti surkea, supliikissa löytyy ja ilmeisen miellyttävä luonne kuitenkin
Oisko se site Kokoomus!
Itselläni on vähän samanlainen tilanne. Olen ollut samoissa töissä yksityisessä firmassa kohta 15 vuotta. Palkka on hyvä ja duunikin itsessään mukavaa.
Lähes ongelmaksi on muodostunut se, että teen työni nykyään niin älyttömän nopeasti. Alussa ei työaika riittänyt mihinkään, tein töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Nyt teen nämä samat asiat muutamassa (=parissa) tunnissa/päivä. Ennen esim. työhöni kuuluvaan laskutukseen meni ainakin kome päivää, nyt teen sen yhdessä päivässä. Alkaa käymään vähän tylsäksi. Toisaalta nautinkin tästä enkä oikein uskalla valittaakaan, etten joudu ihan ojasta allikkoon...
Minunkaan töitä ei kyllä kukaan vahdi, joten joskus tulee sometettua työaikana. Ja istuttua pitkään kahvitauolla. Toisinaan hommaa on sitten hirveästi. Pomoa ei paljon kiinnosta mitä teen. Voisin siis lööbailla niin paljon kuin huvittaa... On minulla aina jotain hommaa, siis semmoisia isompia kokonaisuuksia ja suunnittelutyötä, joiden aikataulu on "joskus", mikä on oikeastaan pidemmän päälle aika raskasta, kun olen ainoa joka näitä hommia tekee eikä ole siis työkaveria jolta kysyä neuvoa. Lisäksi vuoden päästä häämöttävä iso organisaatiouudistus vähän syö motivaatiota suunnitella mitään, kun kukaan ei tiedä mitä vuoden päästä tapahtuu. On tämä aika erilaista kuin aiemmin aspana työskentely, välillä kaipaan sitä yksinkertaisuutta kun ei tarvinnut miettiä mistä tänään aloittaisi.
Museossa töissä? Harvassa hommassa taitaa asiantuntijuus olla noin paikalleen pysähtynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Mitähän tässä tarkalleen pitäisi hävetä? Sitä että osaan tehdä tehtäväni tehokkaammin kuin suurin osa työtovereistani? Esim. viime viikolla keksin tavan säästää työnantajani rahoja suunnilleen palkkaani vastaavan summan vuosittain tästä ikuisuuteen, eikä kukaan ollut tuotakaan asiaa ennen älynnyt. Tuntuu vähän vanhakantaiselta ajattella, että parempi olisi vaan hirveällä kiireellä puuhastella jotain, kunhan tulee se 40 tuntia viikossa täyteen ja kaikkia vituttaa mahdollisimman paljon.
AP
Eli kenen syy se on ,ettet tee töitä? jos olet korkeastikoulutettu älykäs ihminen työssä eikä sinulla ole töitä, sinä reippaana (poikana otaksun) otat selvää miten voit tehdä töitä niin että tunnit tulee täyteen.
voisit aloittaa kahvihuoneen viikkosiivouksesta! tai mene keskustelemaan esimiehesi kanssa tilanteesta.
oikeasti, yritä kehittää tilannetta parempaan ole proaktiivinen, rohkea, ja ota riskejä, tee työtä! siihenhän sinut on koulutettu korkein menoin, ei pyörittämään peukaloja. ja jos rahkeet riittää edetä, opiskele esihenkilötyötä, kouluttaudu lisää, kehitä itseäsi muuten kuin vauvailulla ja somella jne.
lasikattoja, eli tysin turhakkeita pomoja joutuvat kestämään kaikki, luultavasti sinäkin. ota sinä projektiksesti kouluttaa ystävällisesti häntä, ja miettiä uusia tapoja kehittää työelämää
jos sä vedät neljäntonnin liksalla parin tunnin työviikkoa, ja sometat niin onhan se hemmetin härskiä kun ssamaan aikaan mun ystävät hoitoalalla miettii lähinnä erilaisia tapoja tehdä itsemurha kymmenvuotisen työstressin jälkeen...
summa summarum Ap, at least, Be Thankful For What You Got.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Mitähän tässä tarkalleen pitäisi hävetä? Sitä että osaan tehdä tehtäväni tehokkaammin kuin suurin osa työtovereistani? Esim. viime viikolla keksin tavan säästää työnantajani rahoja suunnilleen palkkaani vastaavan summan vuosittain tästä ikuisuuteen, eikä kukaan ollut tuotakaan asiaa ennen älynnyt. Tuntuu vähän vanhakantaiselta ajattella, että parempi olisi vaan hirveällä kiireellä puuhastella jotain, kunhan tulee se 40 tuntia viikossa täyteen ja kaikkia vituttaa mahdollisimman paljon.
AP
Siinähän se on, suorittavan työn tekijä harvoin ymmärtää lainkaan mitä hyötyä paperinpyörittäjistä on. Nii-ih. Pitää olla nimenomaan hyvin fiksu ihminen että kestää tuota. Itse käyttäisin liikenevän ajan kaikenlaisen mielenkiintoisen haravoimiseen maailmalta, koska siinä syntyy lisää ajatuksia joita voi hyödyntää työssä. Ne ilmeisimmät tavat on kai kuitenkin oivallettu aika päivää sitten. Vai mitä ap, se oivalluksesi ei tainnut olla ihan niin ilmeinen sitten kuitenkaan jos se ei ole aiemmin kenellekään putkahtanut?
Terkkuja tosinaisille ja miehille, jotka tekee töitä, teille kuuluu todellinen arvostus. Duunarit ja muut, te teette töitä niillä lihaksilla joita ei valkokaulusväellä taida olla
Vierailija kirjoitti:
Tässä myös yksi syy, miksi kannattaa tehdä korkeakoulututkinto: ei tartte raataa surkean palkkansa eteen koko elämäänsä, valkokaulustöissä pääsee niin paljon helpommalla.
Tuo on ihan silkkaa harhaluuloa, että korkeakoulut käymällä pääsisi automaattisesti noihin helppoihin lusmuiluhommiin. Ehkä joskus 80-luvulla, mutta nykyään ei ole helppoa ensinnäkään päästä töihin, ja vielä harvinaisempia on tuollaiset työpaikat, joissa ei ole kova työtahti. Veikkaan AP:ta myös provoksi.
mä en tiedä, ehkä rankan työpäivän jälken ap:n hommat kuulostaisi hyvätlä mutta toisaalta, haluanko elää ja ansaita elämäni sillä, etten tee mitään ja siitä maksetaan korkeaa palkkaa?
vastaus on ; En.
Vähitellen tuollaisesta haahuilusta iskee boreout. Mulle tuli ja otin loparit. Nyt opiskelen duunariksi miesvaltaiselle alalle.