Teen työpäivän aikana todella vähän töitä
Olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut asiantuntijatehtävissä työskentelevä nelikymppinen henkilö. Näin anonyyminä täytyy rehellisesti tunnustaa, että varsinainen tuottavaan työhön käyttämäni aika on nykyään maksimissaan kaksi tai kolme tuntia päivässä. Loput työpäivästä puuhastelen mitä milloinkin, seuraan uutisia, hoidan sijoituksiani tai selaan ihan vaan somea tai muuta hömppää. Näin etäaikaan voi myös kivasti nukkua vaikkapa yhdeksään eikä ole mitään ongelmaa saada päivän tehtäviä hoidettua neljään mennessä.
Osittain syynä tilanteeseen on se, että hallitsen tehtäväkenttäni jo erittäin hyvin ja saan hoidettua käytännön asiat alta pois hyvin tehokkaasti. Toinen puoli onkin sitten tietynlainen työelämän tehottomuus, johon kukaan ei tunnu kiinnittävän mitään huomiota (riippumatta siitä, minkälaisissa lean-koulutuksissa itse kukin on käynyt). Suurin osa kaikista työpaikkani kokouksista on surkeasti alustettuja eikä niissä saada päätettyä mitään. Asioita jotka saisi hetkessä ratkottua parilla puhelinsoitolla vatvotaan kilometrin pituisissa sähköpostiketjuissa jne. Olen omissa projekteissani pyrkinyt vähän erilaisiin ratkaisuihin näiden toimintamallien osalta ja seurauksena aikaa vaan säästyy hyvin paljon useimpiin kollegoihini verrattuna.
Nyt mietin, että pitäisiköhän tämä luppoaika käyttää jotenkin vaikka oman osaamiseni kehittämiseen tai vaihtoehtoisesti päättää vaan pyrkiä vaativampiin tehtäviin. Tavallaan tällainen rento työrytmi on ihanteellinen työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen näkökulmasta, mutta voihan tässä myös pidemmällä aikavälillä täysin tylsistyä. Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta ja miten siinä toimitte?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Mitähän tässä tarkalleen pitäisi hävetä? Sitä että osaan tehdä tehtäväni tehokkaammin kuin suurin osa työtovereistani? Esim. viime viikolla keksin tavan säästää työnantajani rahoja suunnilleen palkkaani vastaavan summan vuosittain tästä ikuisuuteen, eikä kukaan ollut tuotakaan asiaa ennen älynnyt. Tuntuu vähän vanhakantaiselta ajattella, että parempi olisi vaan hirveällä kiireellä puuhastella jotain, kunhan tulee se 40 tuntia viikossa täyteen ja kaikkia vituttaa mahdollisimman paljon.
AP
Eli kenen syy se on ,ettet tee töitä? jos olet korkeastikoulutettu älykäs ihminen työssä eikä sinulla ole töitä, sinä reippaana (poikana otaksun) otat selvää miten voit tehdä töitä niin että tunnit tulee täyteen.
voisit aloittaa kahvihuoneen viikkosiivouksesta! tai mene keskustelemaan esimiehesi kanssa tilanteesta.
oikeasti, yritä kehittää tilannetta parempaan ole proaktiivinen, rohkea, ja ota riskejä, tee työtä! siihenhän sinut on koulutettu korkein menoin, ei pyörittämään peukaloja. ja jos rahkeet riittää edetä, opiskele esihenkilötyötä, kouluttaudu lisää, kehitä itseäsi muuten kuin vauvailulla ja somella jne.
lasikattoja, eli tysin turhakkeita pomoja joutuvat kestämään kaikki, luultavasti sinäkin. ota sinä projektiksesti kouluttaa ystävällisesti häntä, ja miettiä uusia tapoja kehittää työelämää
jos sä vedät neljäntonnin liksalla parin tunnin työviikkoa, ja sometat niin onhan se hemmetin härskiä kun ssamaan aikaan mun ystävät hoitoalalla miettii lähinnä erilaisia tapoja tehdä itsemurha kymmenvuotisen työstressin jälkeen...
summa summarum Ap, at least, Be Thankful For What You Got.
Ongelmaksi muodostuu se, että jos ap pyytää pomolta lisää töitä ja sitten esim. sairastuu. Sijainen tai uusi työntekijä ei pysty millään yhtäkkiä tekemään niitä kaikkka töitä, mihin ap on vuosien mittaan itsensä harjoittanut ja koulinut.
Olin nuorena opintojen välissä siivoojana vuoden. Vanhempi (yli 55v.) työntekijä opetti minut omaan hommaansa, koska hän jäi itse vuodeksi ”virkavapaalle”. Olin parikymppinen urheilijalikka ja vedin tämän siivouskieroksen tosi nopeasti, vähän niinkuin treeninä. Ja kuukausien kuluessa vielä nopeammin, kun homma tuli tutuksi. Pyysin sitten hölmönä pomolta lisää töitä, jotta sain työpäivän kulumaan vikkelämmin. Toki niitä sainkin ja kaikki sujui hyvin. Kunnes tämä vanha työntekijä palasi takaisin ja oma pestini siis päättyi. Hän vihaa minua varmaan edelleen...
Olen prosessiteollisuudessa yhtenä kolmesta koneenhoitajasta ja tehokas työaikani on n.1h päivässä. 3000e /kk.

höpö, palaverit ja esihenkilöt on sitä varten että he organisoi kuka tekee ja mitä tekee, ja he tietää tekemisen tehtävät ja sisällön. joten he jakaa työt alaisilleen kuten ap:lle. työtehtävä on sama joka on sovittu yhteisesti, ja siihen on koulutettu tiimi ja kun lomaillaan ja sairastellaan ,joku toinen paikkaa tai sovitaan ennen sitä miten hommat hoidetaan..
työpaikka on työntekoa varten, ei sometusta. ketään ei saa vetää burnoutiin eikä toisaalta ketään voi pitää alityöllistettynä. mutta töitä siellä tehdään ja se on fokus ja asenne.
Vierailija kirjoitti:
Olen prosessiteollisuudessa yhtenä kolmesta koneenhoitajasta ja tehokas työaikani on n.1h päivässä. 3000e /kk.
niinpä, mielestäni et ansaitse sitä millään tavalla. sehän perustuu yhteen tuntiin joten sullehan voisi maksaa kuussa neljästä tunnista vaikka satkun.
mukavat illan jatkot! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Mitähän tässä tarkalleen pitäisi hävetä? Sitä että osaan tehdä tehtäväni tehokkaammin kuin suurin osa työtovereistani? Esim. viime viikolla keksin tavan säästää työnantajani rahoja suunnilleen palkkaani vastaavan summan vuosittain tästä ikuisuuteen, eikä kukaan ollut tuotakaan asiaa ennen älynnyt. Tuntuu vähän vanhakantaiselta ajattella, että parempi olisi vaan hirveällä kiireellä puuhastella jotain, kunhan tulee se 40 tuntia viikossa täyteen ja kaikkia vituttaa mahdollisimman paljon.
AP
Eli kenen syy se on ,ettet tee töitä? jos olet korkeastikoulutettu älykäs ihminen työssä eikä sinulla ole töitä, sinä reippaana (poikana otaksun) otat selvää miten voit tehdä töitä niin että tunnit tulee täyteen.
voisit aloittaa kahvihuoneen viikkosiivouksesta! tai mene keskustelemaan esimiehesi kanssa tilanteesta.
oikeasti, yritä kehittää tilannetta parempaan ole proaktiivinen, rohkea, ja ota riskejä, tee työtä! siihenhän sinut on koulutettu korkein menoin, ei pyörittämään peukaloja. ja jos rahkeet riittää edetä, opiskele esihenkilötyötä, kouluttaudu lisää, kehitä itseäsi muuten kuin vauvailulla ja somella jne.
lasikattoja, eli tysin turhakkeita pomoja joutuvat kestämään kaikki, luultavasti sinäkin. ota sinä projektiksesti kouluttaa ystävällisesti häntä, ja miettiä uusia tapoja kehittää työelämää
jos sä vedät neljäntonnin liksalla parin tunnin työviikkoa, ja sometat niin onhan se hemmetin härskiä kun ssamaan aikaan mun ystävät hoitoalalla miettii lähinnä erilaisia tapoja tehdä itsemurha kymmenvuotisen työstressin jälkeen...
summa summarum Ap, at least, Be Thankful For What You Got.
Ei ole härskiä. Et vain tajua. Jos ap:n työpäivä olisi täyteen buukattu, hän ei olisi sitä työnantajan rahaa säästävää oivallustaan ehtinyt saamaan. Tehokkuus on eri tehtävissä vain ihan eri asia. Kun joku on asiantuntija yhtään laajemmassa asiassa, hän pystyy luppotyönään laajentamaan taitojaan ja ymmärrystään, ja se kuuluu hänen työhönsä näkyvien suoritteiden lisäksi. Ei kukaan tee hektistä työviikkoa asiantuntijana ja ehdi iltaisin siihen päälle ylläpitää tietojaan maailmasta jne.
Palaverikoneet ovat asia erikseen, heidän työnään on kammata niin monimutkaista systeemiä, että se on koko ajan menossa umpisolmuun jos kampaaminen pysähtyy.
Kun asiantuntijaorganisaatioissa aletaan vaatia tehokkuutta, aletaan touhuta kaikenlaista näennäisesti tärkeää, joka kertyessään ahtojäiden lailla tukkii koko joen ja tulvan jälkeen on kaikilla kellarit homeessa. Pitää olla väljyyttä jotta voidaan tehdä oikeasti tärkeitä asioita ja säilyttää ammattikunnia, kun ei olla alistuttu silmänpalvojiksi. Näin teoriassa, varmasti on sellaisiakin organisaatioita jotka muuttuvat lirupuroiksi kunnes liettyvät umpeen.
Olen pahoillani ystäviesi tilanteesta. Se ei kuitenkaan ole ap:n vika eikä liity häneen. Hänhän juuri käytännössä kertoi tehneensä töitään niin, että sillä rahalla maksetaan sekä hänelle palkkaa että parit lisähoitajat yhä edelleen sen jälkeen kun hänen työuransa on tehty. Itse asiassa ehkä ap:n pitäisi mennä konsultiksi hoitoalalle järkeistämään käytäntöjä?
Hienoa että voit ottaa rennommin työt ja kahvitella samalla. Mitä vähemmän tarvitsee itse tehdä työtä sen parempi. Mitä vielä kun palkka mukavan suuri niin mikäs siinä. Muista nauttia kun siihen mahdollisuus.
Se on tärkeäää ihmiselle että työ ei ole ainoastaan sellaista ns autistista suorittmista vain vaan myös se että on haastetta, onnistuisen kokemuksia, näkee muitakin ihmisiä ja kuulee heidän elämääänsä ja muutenkin sellainen hyvä tatsi ja buugi. SUhtautuminen elämään eteenpäin vieväää eikä makaamista puilla paljaillla joka päivä aamusta iltaaan yksin kylmässä kodissa jossa ei ole ketäään kuin vain tuuulen huminaaa ja korvissa ääänten surinaaa.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että aloittaja on työtön yh. Täällä hengailee ihmeen paljon niin stanan koulutettuja asiantuntijoita...
Eivät katsos poissulje toisiaan. Minä olen työtön yh, maisteri ja tehnyt "vaativaa asiantuntijatyötä" (=oleskellut tuollaisessa vihreän oksan suojatyöpaikassa).
Kahvitaukoja mukavasti kirjoitti:
Hienoa että voit ottaa rennommin työt ja kahvitella samalla. Mitä vähemmän tarvitsee itse tehdä työtä sen parempi. Mitä vielä kun palkka mukavan suuri niin mikäs siinä. Muista nauttia kun siihen mahdollisuus.
Vauva palstan luuseri, buhuu, noh ne tekee jotka pystyy muut sitten kaffettelee :)
sellaista se on kun ei vaan osaa!
Kuulostaa meidän työpaikalta.Mutta oikeasti on pidemmän päälle tylsää.Vaihdoin äskettäinen duunia,aiemmin tein 3 hengen työt.Nykyisin tosiaan turhia kokouksia ja tehotonta puuhastelua.
Olettekos noissa suojatyöpaikoissa olevat myös ensimmäisenä huutamassa, kuinka työttömiltä lusmuilta sossuloisilta pitäisi katkaista tuet? Samalla kun itse pyörittelette sijoituksianne työajallanne, käytte pitkillä lounailla, kesken päivän kuntosalilla, surffaatte netissä jne.
Vierailija kirjoitti:
Tässä myös yksi syy, miksi kannattaa tehdä korkeakoulututkinto: ei tartte raataa surkean palkkansa eteen koko elämäänsä, valkokaulustöissä pääsee niin paljon helpommalla.
Ei ole totta. Kaverini valtiolla lakimiehenä hukkuu töihin. Ja hänellä on jo 20 vuoden kokemus. On hyvin ylirasittunut. Tekee paljon ylitöitä, jotka leikkautuvat pois.
Heillä saa olla ylitöitä tietty määrä ja sen yli menevä menee hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen prosessiteollisuudessa yhtenä kolmesta koneenhoitajasta ja tehokas työaikani on n.1h päivässä. 3000e /kk.
niinpä, mielestäni et ansaitse sitä millään tavalla. sehän perustuu yhteen tuntiin joten sullehan voisi maksaa kuussa neljästä tunnista vaikka satkun.
mukavat illan jatkot! :)
Kuulin autonkorjaajasta, joka tuli paikalle hätätilanteessa ja sääti yhtä ruuvia kuulemansa äänen perusteella. Minuutti kaksi kului häneltä työaikaa tuohon, auto alkoi toimia. Pyysi pari satkua. Omistaja valitti, miten kauhea tuntipalkka tuosta muodostuu. Korjaaja virnisti ja totesi, että ethän sää mun ajastani maksa vaan taidosta.
Pankaa aihe tyynyn alle ja miettikää yön yli jos se on liian vaikea hahmottaa heti.
Vierailija kirjoitti:
Olettekos noissa suojatyöpaikoissa olevat myös ensimmäisenä huutamassa, kuinka työttömiltä lusmuilta sossuloisilta pitäisi katkaista tuet? Samalla kun itse pyörittelette sijoituksianne työajallanne, käytte pitkillä lounailla, kesken päivän kuntosalilla, surffaatte netissä jne.
No ei ole. Ap on provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ap hoitoalalle ja hyvä kun kestät siellä päivän. ai niin, eihän sinulla ole siihen koulutusta eli et voi tehdä siellä muuta kuin olisit tiellä.
sinun hommasi luultavasti hoitaa yo-merkonomi paremmin kuin sinä.
ei ihme ,että Suomella menee huonosti kun on maa pullollaan ylipalkattuja peukalonpyörittäjiä ylisuurilla liksoilla. somea ja lilluttelua työssä, häpeäisit.!
Mitähän tässä tarkalleen pitäisi hävetä? Sitä että osaan tehdä tehtäväni tehokkaammin kuin suurin osa työtovereistani? Esim. viime viikolla keksin tavan säästää työnantajani rahoja suunnilleen palkkaani vastaavan summan vuosittain tästä ikuisuuteen, eikä kukaan ollut tuotakaan asiaa ennen älynnyt. Tuntuu vähän vanhakantaiselta ajattella, että parempi olisi vaan hirveällä kiireellä puuhastella jotain, kunhan tulee se 40 tuntia viikossa täyteen ja kaikkia vituttaa mahdollisimman paljon.
AP
Eli kenen syy se on ,ettet tee töitä? jos olet korkeastikoulutettu älykäs ihminen työssä eikä sinulla ole töitä, sinä reippaana (poikana otaksun) otat selvää miten voit tehdä töitä niin että tunnit tulee täyteen.
voisit aloittaa kahvihuoneen viikkosiivouksesta! tai mene keskustelemaan esimiehesi kanssa tilanteesta.
oikeasti, yritä kehittää tilannetta parempaan ole proaktiivinen, rohkea, ja ota riskejä, tee työtä! siihenhän sinut on koulutettu korkein menoin, ei pyörittämään peukaloja. ja jos rahkeet riittää edetä, opiskele esihenkilötyötä, kouluttaudu lisää, kehitä itseäsi muuten kuin vauvailulla ja somella jne.
lasikattoja, eli tysin turhakkeita pomoja joutuvat kestämään kaikki, luultavasti sinäkin. ota sinä projektiksesti kouluttaa ystävällisesti häntä, ja miettiä uusia tapoja kehittää työelämää
jos sä vedät neljäntonnin liksalla parin tunnin työviikkoa, ja sometat niin onhan se hemmetin härskiä kun ssamaan aikaan mun ystävät hoitoalalla miettii lähinnä erilaisia tapoja tehdä itsemurha kymmenvuotisen työstressin jälkeen...
summa summarum Ap, at least, Be Thankful For What You Got.
Ei ole härskiä. Et vain tajua. Jos ap:n työpäivä olisi täyteen buukattu, hän ei olisi sitä työnantajan rahaa säästävää oivallustaan ehtinyt saamaan. Tehokkuus on eri tehtävissä vain ihan eri asia. Kun joku on asiantuntija yhtään laajemmassa asiassa, hän pystyy luppotyönään laajentamaan taitojaan ja ymmärrystään, ja se kuuluu hänen työhönsä näkyvien suoritteiden lisäksi. Ei kukaan tee hektistä työviikkoa asiantuntijana ja ehdi iltaisin siihen päälle ylläpitää tietojaan maailmasta jne.
Palaverikoneet ovat asia erikseen, heidän työnään on kammata niin monimutkaista systeemiä, että se on koko ajan menossa umpisolmuun jos kampaaminen pysähtyy.
Kun asiantuntijaorganisaatioissa aletaan vaatia tehokkuutta, aletaan touhuta kaikenlaista näennäisesti tärkeää, joka kertyessään ahtojäiden lailla tukkii koko joen ja tulvan jälkeen on kaikilla kellarit homeessa. Pitää olla väljyyttä jotta voidaan tehdä oikeasti tärkeitä asioita ja säilyttää ammattikunnia, kun ei olla alistuttu silmänpalvojiksi. Näin teoriassa, varmasti on sellaisiakin organisaatioita jotka muuttuvat lirupuroiksi kunnes liettyvät umpeen.
Olen pahoillani ystäviesi tilanteesta. Se ei kuitenkaan ole ap:n vika eikä liity häneen. Hänhän juuri käytännössä kertoi tehneensä töitään niin, että sillä rahalla maksetaan sekä hänelle palkkaa että parit lisähoitajat yhä edelleen sen jälkeen kun hänen työuransa on tehty. Itse asiassa ehkä ap:n pitäisi mennä konsultiksi hoitoalalle järkeistämään käytäntöjä?
Huhhuh, vai asiantuntija konsultiksi hän ap vaativalle erikoissairaanhoitoalalle, johon AMK koulutus kestää 3,5vuotta ja esihenkilötehtävään opiskelu toisen mokoman, kuule hän voi ovelta kääntyä takaisin kaffelle ja toimittaa tyhjää työpaikallaan. hoitoala ei tarvitse yhtään konsulttia alan ulkopuolelta sotkemaan kuvioita. he osaavat täydellisesti hommansa jota tekevät, resurssit on mitä on ja se on syy siihen miksi siellä jengi voi niin huonosti ja vaihtaa alaa päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen prosessiteollisuudessa yhtenä kolmesta koneenhoitajasta ja tehokas työaikani on n.1h päivässä. 3000e /kk.
niinpä, mielestäni et ansaitse sitä millään tavalla. sehän perustuu yhteen tuntiin joten sullehan voisi maksaa kuussa neljästä tunnista vaikka satkun.
mukavat illan jatkot! :)
Kuulin autonkorjaajasta, joka tuli paikalle hätätilanteessa ja sääti yhtä ruuvia kuulemansa äänen perusteella. Minuutti kaksi kului häneltä työaikaa tuohon, auto alkoi toimia. Pyysi pari satkua. Omistaja valitti, miten kauhea tuntipalkka tuosta muodostuu. Korjaaja virnisti ja totesi, että ethän sää mun ajastani maksa vaan taidosta.
Pankaa aihe tyynyn alle ja miettikää yön yli jos se on liian vaikea hahmottaa heti.
mennäänkö amerikkalaiseen hoitomalliin ja korjataan sulle uusi maksa ja laskutetaan siitä 100.000€
Eihän siihen leikkaukseen mennyt kuin tunti pari mutta hei, osaamisestahan tässä maksetaan hei!
panepa se ajatus tyynysi alle ja mieti
Onko se asiantuntija -tason vika jos johtaminen ja käytännöt/toimintamallit ei firmassa toimi? Mulla sama tilanne kuin ap:lla.
Voi luoja ku saiskin muutosta tähän onnettomaan tehottomaan työkulttuuriin, joka meilläkin vallitsee. Ruotsalainen firma… Päivät kuluu siinä, että vastailen (tai seuraan yhtenä lukemattomana kopiona vierestä) niihin kilometrin mittaisiin eri viestiketjuihin ja välillä istun palavereeissa tovin jos toisenkin tiskuteeraamassa niistä. Omat, itsestäni riippuvaiset oikeat työt teen nopeasti, organisoidusti ja täsmällisesti mutta johtoryhmän aikatauluihin kun ei voi tavan pulliainen vaikuttaa niin tilanne sitten tämä.
Ei tätä nyt kukaan loppuikää jaksa mutta tällä hetkellä pienten lasten kanssa täydellistä elämää.
Sama. Yritin pyytää lisää tehtäviä ja olen tarjonnut apuani muille, mutta mitään ei kuulu. Katselen sitten leffoja ja luen.
Vierailija kirjoitti:
Onko se asiantuntija -tason vika jos johtaminen ja käytännöt/toimintamallit ei firmassa toimi? Mulla sama tilanne kuin ap:lla.
Voi luoja ku saiskin muutosta tähän onnettomaan tehottomaan työkulttuuriin, joka meilläkin vallitsee. Ruotsalainen firma… Päivät kuluu siinä, että vastailen (tai seuraan yhtenä lukemattomana kopiona vierestä) niihin kilometrin mittaisiin eri viestiketjuihin ja välillä istun palavereeissa tovin jos toisenkin tiskuteeraamassa niistä. Omat, itsestäni riippuvaiset oikeat työt teen nopeasti, organisoidusti ja täsmällisesti mutta johtoryhmän aikatauluihin kun ei voi tavan pulliainen vaikuttaa niin tilanne sitten tämä.
Ei tätä nyt kukaan loppuikää jaksa mutta tällä hetkellä pienten lasten kanssa täydellistä elämää.
Oli miten oli, mutta älä nyt valita "ettet jaksa" menoa vaan ole hiljaa ja tyytyväinen oloosi.
Muutos vaatii asennetta, ja sitä ei enää suomalaisista löydy, joten lampaina sitten hissun kissun vaan.
muuten, ne todelliset duunarit jotka tekee niitä töitä yhteiskunnan eteen pyörittää myös perhearka stresseissään etten hirveästi jaksa samaistua sun "en jaksa ettei oo mitään tekemistä" vollotukseen, sori vaan
Pitäkää nyt hyvät ihmiset parempaa huolta omasta jaksamisesta. Kalenteriin selkeät merkinnät, milloin on lounastauko ja milloin muuten vaan muuhun varattua aikaa. Jokaiseen palaveriin ei ole pakko osallistua.
Ainakin meillä muiden tekemiä kalenterimerkintöjä voi jopa poistaa. Tuo ylenpalttinen palaveeraaminen on juuri sitä tehotonta ajankäyttöä. Usein juttu lähtee vielä ihan sivuraiteille ja jaarittelu jatkuu...jatkuu...jatkuu
Kukaan muu ei tule jaksamisestanne huolehtimaan kuin te itse. Eihän siinä toimi aivotkaan enää, jos istuu palavereissa tunti toisensa jälkeen vailla kunnon taukoja.