Miksi naiset suostuvat siihen, että mies on perheessä tarpeeton statisti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä minäkään. En ikinä jaksaisi sitä, että olen yksin vastuussa lapsista ja vain minä osaan heidän kanssaan toimia.

Kun katsot jotakin gorilla tai simpassilaumaa, niin kyllä ne naaraat niistä lapsista huolen pitävät, varsinkin pienistä. Se on ihan luonnollista, että miehet ovat vähän kädettömänpiä lasten hoidossa. Miehen päävastuu on leivän tuomisessa pöytään ja naisen päävastuu on lasten huolehtimisessa. Tottakai mieskin voi lasten huolehtimista oppia ja niin pitääkin, mutta isän rooli on avustajan rooli tässä asiassa ja naisella päävastuu. Isällä sitten päävastuu leivän tuomisessa pöytää.

Mm. merihevosissa koiras kantaa poikasta. Rautiaisnaaraalla voi olla kaksi koirasta, jotka molemmat osallistuvat poikasten hoitamiseen. Kahden isän ruokkimat poikaset menestyvät yhden ruokkimia paremmin. Vesipääskynaaras pyöräyttää munat ja jättää perheen sen jälkeen koiraan hoidettavaksi. Paviaaneilla lisääntymismenestykseltään parhaat koiraat leikkivät poikasten kanssa ja auttavat naaraita poikasten kantamisessa.

Lähde: Suomen luonto

-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset opetelkaa vaatimaan! Uskomatonta että vielä joudutaan vaatimaan ihan bare minimumia. Puhelimet vaan kiinni, eikä huolta huomisesta. Äidit itse mahdollistaa miesten lapaisuuden. Ottakaa vastuu omasta vapaa-ajastanne ja antakaa myös isien tehdä asiat omalla tavalla.

Miehet, uskaltakaa ottaa se oma osallistuva ja aktiivinen osa perheen sisällä ja nostakaa rimaa itseänne kohtaan. Liian moni nainen ansaitsee parempaa, mutta ei lähde koska ei halua olla yh ja luopua siitä pienestä vapaasta.

T. Kahden pienen äiti

Tässäkin on pointti. Viestit alkoivat lennellä noin puolen tunnin jälkeen siitä kun istuttiin alas. Missä on lapsen kylpytakki, koska tulet kotiin, voitko tulla, tule ajoissa, tule laittamaan nämä nukkumaan. En tajua miksei tuossa tilanteessa voi vain laittaa puhelinta äänettömälle, kyllä lapset varmaan pysyvät hengissä vaikkei iskä saisikaan luuriterrorisoitua äidin iltaa.

Ap

Tunnen vastaavan pariskunnan. Jos se nainen laittaisi puhelimen äänettömälle, siitä seuraisi kolmas maailmansota. Hän ei oikeasti voi tehdä niin, jos ei halua elää helvetissä. Jotkut miehet menee todella pitkälle päästäkseen hoitamasta lapsiaan.

No joo, totta. Ystäväni oli nyt jo aika tolaltaan kun mietti kotiinpaluun aiheuttamaa draamaa etukäteen. Tuskin olisi voinut edes mennä kotiin jos olisi ollut vastaamatta viesteihin. Good point.

Aika pelottavaa että näitä tosiaan on useampia samantyyppisiä tapauksia. Miehet, käyttäkää kumia!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miksi naiset suostuvat siihen, että isä on perheessä avustajana joka auttelee silloin kun sattuu sopimaan?"

Aika monet ei pelkästään suostu tuohon vaan he haluavat sitä. Osalle se on varmasti myös itsetunto kysymys, kotona ja lasten kanssa halutaan olla parempia kuin mies. Osaltaan kysymys on myös vanhemmuudessa kilpailemisesta, äiti haluaa olla lapsille isää tärkeämpi.

Näinkin varmasti on. On mulla yksi äitikaveri joka on ihan avoimesti sitä mieltä, että isä on kakkosvanhempi ja äiti on sekä lapsille tärkeämpi että enemmän vastuussa koko paletista. Heille molemmille homma on jees, kummatkin ovat tyytyväisiä.

Mutta niissä tapauksissa joissa toinen haluaisi jakaa vastuun tasan, mietin että miksi suhteeseen jäädään kun toinen tiputtautuu ilmiselväksi vapaamatkustajaksi. Miten mielenterveys kestää olla vasten tahtoaan ainoa vastuullinen aikuinen perheessä?

Ap

Mun täytyy kyllä sanoa että en tunne tälläisiä pareja joissa toinen olisi pudonnut vapaamatkustajaksi tai suhde jossakin kohtaa olisi muuttunut tasa-arvoisesta epätasa-arvoiseksi. Kyllä ne esim. kotitöiden tms. suhteen on olleet alusta saakka joko tasa-arvoisia tai ei. Onko kyse sitten siitä että tilanteeseen suostutaan vai siitä haluaako molemmat todellisuudessa sitä onkin jo vähän vaikeampi arvioida. Kilpailua yllättävän monessa parisuhteessa on eikä se mielestäni kuuluu tasa-arvoiseen suhteeseen.

Kyllä se on ihan yleinen kuvio, että äiti jää vanhempainvapaalle, hoitaa kodin lapsen lisäksi, palaa töihin, mutta isä ei palaakaan tekemään osaansa kotitöistä. Vaikka siis ennen lasta oltiin suht tasa-arvoisia.

Ratkaisu on, että kumpikin pitää puolet vanhempainvapaasta, ei tule tätä vääristymää.

Aidosti tasa-arvousesssa suhteessa ei ole mitään merkitystä sillä pitääkö toinen enemmän vai vähemmän perhevapaita.

Ei niin. Mutta muista, että nyt puhutaan heterosuhteista. Monilla miehillä on sisäsyntyinen tarve saada suhteesta epätasa-arvoinen. Sitä ei kannata tukea yksipuolisilla hoitojärjestelyillä.

Jos suhde on tasa-arvoinen silläkään ei ole merkitystä mikä on sisäsyntyistä mikä ei. Tasa-arvoinen suhde voi olla hetero-, lesbo-, tai homosuhde. Tasa-arvoisuus ja osapuolten eriarvoisuus ei sovi samaan parisuhteeseen. Oli osapuolet samaa tai eri sukupuolta.

Tiedän yhden tällaisen naisen. Hänellä oli hirveän heikko itsetunto ja hän hankkiutui väkisin raskaaksi ja naimisiin mentiin maha pyöreenä naisen tahdosta. Mies ei suostunut hoitamaan vauvaa ennenkuin lapsi oli vähän isompi, koska ei ollut halunnut vauvaa. Tällä perheellä on kaikki tosi sairasta, mm. lastenhoitajaksi ei voitu ottaa naista, koska tämä nainen pelkäsi miehen pettävän. Perheessä oli siis henkistä väkivaltaa puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miksi naiset suostuvat siihen, että isä on perheessä avustajana joka auttelee silloin kun sattuu sopimaan?"

Aika monet ei pelkästään suostu tuohon vaan he haluavat sitä. Osalle se on varmasti myös itsetunto kysymys, kotona ja lasten kanssa halutaan olla parempia kuin mies. Osaltaan kysymys on myös vanhemmuudessa kilpailemisesta, äiti haluaa olla lapsille isää tärkeämpi.

Näinkin varmasti on. On mulla yksi äitikaveri joka on ihan avoimesti sitä mieltä, että isä on kakkosvanhempi ja äiti on sekä lapsille tärkeämpi että enemmän vastuussa koko paletista. Heille molemmille homma on jees, kummatkin ovat tyytyväisiä.

Mutta niissä tapauksissa joissa toinen haluaisi jakaa vastuun tasan, mietin että miksi suhteeseen jäädään kun toinen tiputtautuu ilmiselväksi vapaamatkustajaksi. Miten mielenterveys kestää olla vasten tahtoaan ainoa vastuullinen aikuinen perheessä?

Ap

Koska kokee itse saavansa siitä suhteesta jotain muutakin kuin vain jotain autistista tasan jakamista. Oletkohan sinä kykenevä ymmärtämään, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset opetelkaa vaatimaan! Uskomatonta että vielä joudutaan vaatimaan ihan bare minimumia. Puhelimet vaan kiinni, eikä huolta huomisesta. Äidit itse mahdollistaa miesten lapaisuuden. Ottakaa vastuu omasta vapaa-ajastanne ja antakaa myös isien tehdä asiat omalla tavalla.

Miehet, uskaltakaa ottaa se oma osallistuva ja aktiivinen osa perheen sisällä ja nostakaa rimaa itseänne kohtaan. Liian moni nainen ansaitsee parempaa, mutta ei lähde koska ei halua olla yh ja luopua siitä pienestä vapaasta.

T. Kahden pienen äiti

Tässäkin on pointti. Viestit alkoivat lennellä noin puolen tunnin jälkeen siitä kun istuttiin alas. Missä on lapsen kylpytakki, koska tulet kotiin, voitko tulla, tule ajoissa, tule laittamaan nämä nukkumaan. En tajua miksei tuossa tilanteessa voi vain laittaa puhelinta äänettömälle, kyllä lapset varmaan pysyvät hengissä vaikkei iskä saisikaan luuriterrorisoitua äidin iltaa.

Ap

Tunnen vastaavan pariskunnan. Jos se nainen laittaisi puhelimen äänettömälle, siitä seuraisi kolmas maailmansota. Hän ei oikeasti voi tehdä niin, jos ei halua elää helvetissä. Jotkut miehet menee todella pitkälle päästäkseen hoitamasta lapsiaan.

No joo, totta. Ystäväni oli nyt jo aika tolaltaan kun mietti kotiinpaluun aiheuttamaa draamaa etukäteen. Tuskin olisi voinut edes mennä kotiin jos olisi ollut vastaamatta viesteihin. Good point.

Aika pelottavaa että näitä tosiaan on useampia samantyyppisiä tapauksia. Miehet, käyttäkää kumia!

Ap

Älä päästä penistä sisääsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miksi naiset suostuvat siihen, että isä on perheessä avustajana joka auttelee silloin kun sattuu sopimaan?"

Aika monet ei pelkästään suostu tuohon vaan he haluavat sitä. Osalle se on varmasti myös itsetunto kysymys, kotona ja lasten kanssa halutaan olla parempia kuin mies. Osaltaan kysymys on myös vanhemmuudessa kilpailemisesta, äiti haluaa olla lapsille isää tärkeämpi.

Näinkin varmasti on. On mulla yksi äitikaveri joka on ihan avoimesti sitä mieltä, että isä on kakkosvanhempi ja äiti on sekä lapsille tärkeämpi että enemmän vastuussa koko paletista. Heille molemmille homma on jees, kummatkin ovat tyytyväisiä.

Mutta niissä tapauksissa joissa toinen haluaisi jakaa vastuun tasan, mietin että miksi suhteeseen jäädään kun toinen tiputtautuu ilmiselväksi vapaamatkustajaksi. Miten mielenterveys kestää olla vasten tahtoaan ainoa vastuullinen aikuinen perheessä?

Ap

Koska kokee itse saavansa siitä suhteesta jotain muutakin kuin vain jotain autistista tasan jakamista. Oletkohan sinä kykenevä ymmärtämään, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä?

Mitä ihmeen autistista tasan jakamista?

Olen kyllä sanonut että joillekin tuollainen järjestely sopii ja mikäs siinä sitten. Mutta jos toinen kärsii ja uupuu taakkansa alle kun toinen ei hoida osaansa, niin kannattaako suhteessa oikeasti olla kun yksin olisi helpompaa?

Kukin tyylillään, mutta tässä tapauksessa ei ole kyse ystäväni tyylistä vaan hänen miehensä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset opetelkaa vaatimaan! Uskomatonta että vielä joudutaan vaatimaan ihan bare minimumia. Puhelimet vaan kiinni, eikä huolta huomisesta. Äidit itse mahdollistaa miesten lapaisuuden. Ottakaa vastuu omasta vapaa-ajastanne ja antakaa myös isien tehdä asiat omalla tavalla.

Miehet, uskaltakaa ottaa se oma osallistuva ja aktiivinen osa perheen sisällä ja nostakaa rimaa itseänne kohtaan. Liian moni nainen ansaitsee parempaa, mutta ei lähde koska ei halua olla yh ja luopua siitä pienestä vapaasta.

T. Kahden pienen äiti

Tässäkin on pointti. Viestit alkoivat lennellä noin puolen tunnin jälkeen siitä kun istuttiin alas. Missä on lapsen kylpytakki, koska tulet kotiin, voitko tulla, tule ajoissa, tule laittamaan nämä nukkumaan. En tajua miksei tuossa tilanteessa voi vain laittaa puhelinta äänettömälle, kyllä lapset varmaan pysyvät hengissä vaikkei iskä saisikaan luuriterrorisoitua äidin iltaa.

Ap

Tunnen vastaavan pariskunnan. Jos se nainen laittaisi puhelimen äänettömälle, siitä seuraisi kolmas maailmansota. Hän ei oikeasti voi tehdä niin, jos ei halua elää helvetissä. Jotkut miehet menee todella pitkälle päästäkseen hoitamasta lapsiaan.

No joo, totta. Ystäväni oli nyt jo aika tolaltaan kun mietti kotiinpaluun aiheuttamaa draamaa etukäteen. Tuskin olisi voinut edes mennä kotiin jos olisi ollut vastaamatta viesteihin. Good point.

Aika pelottavaa että näitä tosiaan on useampia samantyyppisiä tapauksia. Miehet, käyttäkää kumia!

Ap

Älä päästä penistä sisääsi!

En ikinä ilman ehkäisyä. Mutta miksi osa ihmisistä lisääntyy vaikkei se selvästikään ole heidän juttunsa?

Ap

Jos omia vanhempiani katsoo niin kyllä äitini hoiti minut oikeastaan täysin. Muutimme hänen kanssaan välillä mummulaan asumaan ( äitini opiskeli kaupungissa) ja silloinkin oli ihan selvää, että minä lähden hänen mukaansa sinne ja jätän tutun päivähoitopaikan ja muutan ahtaaseen mummulaan, kun taas isäni jäi yksin asumaan isoon taloon siksi aikaa. Reissasimme sitten melkein joka viikonloppu takaisin kotipaikkakunnalle ja sunnuntaina takaisin. Oli rankkaa aikaa, kun matka pitkä ja olin vasta 3-vuotias. Samoin vuosia myöhemmin isäni päätti, että hän lähtee itse toiseen kaupunkiin välillä töihin niin silloin jäimme puolestaan äitini kanssa kahdestaan sinne taloon. Näin olemme saaneet todella paljon pärjätä kahdestaan eri tilanteissa. Äitini hoiti kaikki minuun liittyvät asiat. En viettänyt isäni kanssa aikaakaan paljon mitään. Tosin myöhemmin alakoulussa ollessani isäni keksi meille yhteisen urheiluharrastuksen ( oikeastaan täysin omalla päätöksellään) ja sinne oli sitten mentävä ja käytävä paljon viikonloppuisinkin kisoissa. Ei ollut mieleistä itselleni ja rankkaa reissata niin paljon. Isäni mielestä olisi vielä pitänyt olla paras ja menestyä lajissa ja ei se riittänyt, vaikka olin ihan ok siinä ja voitinkin palkintoja. Oli jatkuvaa huutamista ja arvostelua hänen osaltaan, että "oletko noin hidas" ja "etkö pääse lujempaa". Nuo hetket olivatkin sitten ainoita yhteisiä hetkiä hänen kanssaan jotain muutamia kesälomareissuja lukuunottamatta jolloin usein tappeli myös. Myöhemmin tuo urheilu lopetettiin hänen päätöksestään, kun ei enää kiinnostanut häntä. Kiva vaan, kun ensin laji on hänelle kuin jokin pakko mistä ei voi tinkiä ja sitten yhtäkkiä se lopetetaan, kun häntä ei kiinnosta. Muistan vaan, kun itkin yhden kisan jälkeen, kun jätti minut pulaan varusteiden kanssa ja meni kisa ihan pieleen. Se pettymys oli silloin ihan hirveä, kun ensin kaikki niin tärkeää hänelle ja sitten ei mitään arvoa enää millään. Häpesin sitä kuinka kisat menivät pieleen ja en tavallaan ymmärtänyt miksi hän ei enää välittänyt minusta. Samalla tavallaan urheilin hänen mielikseen ja monesti pakosta, joten senkin vuoksi ihan vääränlainen asetelma tuossa.

Myöhemmin aloin harrastaa muita juttuja niin silloin ei koskaan olisi viitsinyt kuljettaa sinne, vaikka oli hänen työmatkansa varrella. Jos olin vähänkin myöhässä ( harrastuksessa meni pidempään) niin valitti kuinka hän on odottanut niin pitkään. Samalla ne harrastukset olivat hänestä sitten hyödyttömiä ja turhia, kun hän ei ollut "valinnut" niitä. Ratsastus varsinkin kuulemma täysin turhaa rahanmenoa ja en hyödy siitä mitään. Näin meillä ollut. Olemme äitinikin kanssa aika erilaisia ihmisiä ja ei helppoa ole ollut. Äitini monesti määräilevä ja sellainen vahva ihminen, mutta olen silti hänelle velkaa sen, että on yrittänyt kanssani ja pitänyt huolta, kun isästäni ei ole siihen oikein ollut ja on niin levoton ihminen, että kokoajan mielialat muuttuvat. Tämä näkyi, kun jo olin lapsi ja huusi ja raivosi kaikesta jos tein vähänkin väärin. Voin sanoa, että pelkäsin häntä ja vieläkin en viihdy hänen seurassaan yhtään. Ikävä sanoa niin. Sori ohiskin.

Vierailija kirjoitti:

Jos omia vanhempiani katsoo niin kyllä äitini hoiti minut oikeastaan täysin. Muutimme hänen kanssaan välillä mummulaan asumaan ( äitini opiskeli kaupungissa) ja silloinkin oli ihan selvää, että minä lähden hänen mukaansa sinne ja jätän tutun päivähoitopaikan ja muutan ahtaaseen mummulaan, kun taas isäni jäi yksin asumaan isoon taloon siksi aikaa. Reissasimme sitten melkein joka viikonloppu takaisin kotipaikkakunnalle ja sunnuntaina takaisin. Oli rankkaa aikaa, kun matka pitkä ja olin vasta 3-vuotias. Samoin vuosia myöhemmin isäni päätti, että hän lähtee itse toiseen kaupunkiin välillä töihin niin silloin jäimme puolestaan äitini kanssa kahdestaan sinne taloon. Näin olemme saaneet todella paljon pärjätä kahdestaan eri tilanteissa. Äitini hoiti kaikki minuun liittyvät asiat. En viettänyt isäni kanssa aikaakaan paljon mitään. Tosin myöhemmin alakoulussa ollessani isäni keksi meille yhteisen urheiluharrastuksen ( oikeastaan täysin omalla päätöksellään) ja sinne oli sitten mentävä ja käytävä paljon viikonloppuisinkin kisoissa. Ei ollut mieleistä itselleni ja rankkaa reissata niin paljon. Isäni mielestä olisi vielä pitänyt olla paras ja menestyä lajissa ja ei se riittänyt, vaikka olin ihan ok siinä ja voitinkin palkintoja. Oli jatkuvaa huutamista ja arvostelua hänen osaltaan, että "oletko noin hidas" ja "etkö pääse lujempaa". Nuo hetket olivatkin sitten ainoita yhteisiä hetkiä hänen kanssaan jotain muutamia kesälomareissuja lukuunottamatta jolloin usein tappeli myös. Myöhemmin tuo urheilu lopetettiin hänen päätöksestään, kun ei enää kiinnostanut häntä. Kiva vaan, kun ensin laji on hänelle kuin jokin pakko mistä ei voi tinkiä ja sitten yhtäkkiä se lopetetaan, kun häntä ei kiinnosta. Muistan vaan, kun itkin yhden kisan jälkeen, kun jätti minut pulaan varusteiden kanssa ja meni kisa ihan pieleen. Se pettymys oli silloin ihan hirveä, kun ensin kaikki niin tärkeää hänelle ja sitten ei mitään arvoa enää millään. Häpesin sitä kuinka kisat menivät pieleen ja en tavallaan ymmärtänyt miksi hän ei enää välittänyt minusta. Samalla tavallaan urheilin hänen mielikseen ja monesti pakosta, joten senkin vuoksi ihan vääränlainen asetelma tuossa.

Myöhemmin aloin harrastaa muita juttuja niin silloin ei koskaan olisi viitsinyt kuljettaa sinne, vaikka oli hänen työmatkansa varrella. Jos olin vähänkin myöhässä ( harrastuksessa meni pidempään) niin valitti kuinka hän on odottanut niin pitkään. Samalla ne harrastukset olivat hänestä sitten hyödyttömiä ja turhia, kun hän ei ollut "valinnut" niitä. Ratsastus varsinkin kuulemma täysin turhaa rahanmenoa ja en hyödy siitä mitään. Näin meillä ollut. Olemme äitinikin kanssa aika erilaisia ihmisiä ja ei helppoa ole ollut. Äitini monesti määräilevä ja sellainen vahva ihminen, mutta olen silti hänelle velkaa sen, että on yrittänyt kanssani ja pitänyt huolta, kun isästäni ei ole siihen oikein ollut ja on niin levoton ihminen, että kokoajan mielialat muuttuvat. Tämä näkyi, kun jo olin lapsi ja huusi ja raivosi kaikesta jos tein vähänkin väärin. Voin sanoa, että pelkäsin häntä ja vieläkin en viihdy hänen seurassaan yhtään. Ikävä sanoa niin. Sori ohiskin.

Kammottavaa. Ikävä kuulla että lapsuudenkokemuksesi ovat tuollaisia. Nyt sitten isäsi niittää sitä mitä kylvi.

Meillä molemmat vanhemmat tekivät vuorotyötä ja lastenhoito jakautui tasan. Itseasiassa isä vuorojensa vuoksi oli useammin kotona lasten kanssa ja silloin kun joku lapsista oli kipeä, ja hän hoiti myös suurimman osan harrastus- lääkäri- ja muista kuljetuksista. Olen isäni kanssa todella läheinen edelleen, ja vanhemmat ovat myös edelleen yhdessä. 50 vuotta ovat olleet. Uskon että tasa-arvoinen lastenhoito on siinä pelannut oman osansa.

Ap