Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiusoittelua vai kiusaamista?Ongelmia miehen sukulaisten kanssa.
09.09.2006 |
Milloin on kyse kiusaamisesta?
Mun tilanne on aika tukala.
Kyse on miehen isästä. Yleensä se on se anoppi, jonka kanssa ei tule toimeen. Mulla se on appi.
Olen alkanut pahasti ahdistumaan appiukon käytöksestä. Miehellekin olen jo maininnut, mutta hän ei usko minua(?) Eikä kukaan mukaan.
Koska appiukko tunnetaan seurallisena ja pidettynä oikeen kunnon herrasmiehenä. Molemmat anoppi ja appi on sellaisia hienoja.
Ja alussa pidinkin heistä. Mutta he ovat erittäin hyviä teeskentelemään.
Tämä on alkanut mulle vähitellen selviämään, mitä paremmin olen oppinut heidät tuntemaan. Siis anopin kanssa mulla ei ole mitään ongelmia. Anoppi on ihan alistettuna suhteessa. Mies pitää ihan palvelijanaan ja komentelee ja ärsyyntyy helposti ja alkaa syyttelemään muiden läsnäollessa.
Mulle on ollut järkytys tämän appiukon todellisen luonteen paljastuminen.
Oma mieheni ei näe isässään mitään vikaa, muutakuin että se on aika tempperamenttinen ja riidanhakuinen.
Nyt appi on ottanut myös minut silmätikukseen. On vissiin huomannut etten ole niin " alistuvaa" sorttia.
Hänellä on tyyli piilov*tuilla ja kiusoitella. Silleen että se on mukamas huumoria ja nauraa itekseen. Tulee sellaisia sutkautuksia, joissa on piilotettuina loukkaus. Ja nämä koskee mun henkilökohtaisia asioita ja tekemisiä, ulkonäköä jopa mun sairauksia.
Mua on alkanu ihan sairaasti ahdistamaan. Ja ahdistaa juuri se tunne, että hän haluaa kontrolloida mun elämää.
Mitä mä teen?!
Kommentit (34)
Koska tapana on ollut, että joka sunnuntai syödään anoppilassa.
Anopista pidän kuitenkin kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos appi esim. sanoo jotain minkä tunnet henkilökohtaiseksi, katso häntä suoraan silmiin vakavalla naamalla ja sano asiasi. Ole vaikuttava ja tyyni. Tällaiset ihmiset murtuu helposti kun he huomaavat, ettei heidän sanomisillaan päästä pitkälle eikä se horjuta itsetuntoasi (vaikka horjuttaisikin, hänen ei tarvitse sitä huomata).
Jos ei se auta, ala suureen ääneen muiden läsnäollessa kommentoimaan tämän miehen puheita. Tee se ovelasti, älä molaten äläkä haukkuen, koska silloin putoat hänen alapuolelleen muiden silmissä.
KUN JATKAT TARPEEKSI KAUAN, NIIN KYLLÄ UKKO HUOMAA ETTÄ SINÄ ET LANNISTU. PÄÄ PYSTYSSÄ MENET HEILLE JA ANNAT SAMALLA MITALLA TAKAISIN. ARVOSTAA SUA ENEMPI, KUN HUOMAA ETTEI VOITTANUTKAAN SUA. TSEMPPIÄ!
12 vuotta. Ja olen kyllä sanavalmis ja nopea ihminen.
Eikä se johtanut yhtään mihinkään. Pikemminkin jopa yllytti ja kiihdytti entisestään.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en lähtisi mukaan piilovittuiluun, enkä " napauttelemaan" .
Mutta en myöskään päästäisi piikkejä läpi, vaan tarttuisihin niihin aina ystävälliseen sävyyn, antaen ymmärtää, että ymmärrät sinua loukattavan.
Tyyliin " tarkoitatko sinä nyt sanoa, että ...?" tai " jos ajattelet, että minä... niin se on kyllä aika loukkaava ajatus" jne.
Napauttelu saattaa vain sytyttää homman ilmiliekkiin, ja sinä et ehkä ole se osapuoli, joka saa sympatiat muilta perheenjäseniltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
linjalle. Koska silloinhan lisään vaan vettä myllyyn.
Ja en edes ole sellaista riitely-tyyppiä.
Inhoan sellaista riitelyä ja kinastelua.
Kaikkein paras ois varmaan vaan yrittää voittaa paha hyvällä.
Mutta mä pelkään etten pysty olemaan appiukkoni seurassa tyynenä.
Mulla on kehittynyt sellainen viha häntä kohtaan ja odotan ja pelkään mitä se taas laukoo suustaan.
Pelkään myös että jos hän saa mut niin suuttumaan, että sanon oikein pahasti takaisin. Ja sitten mä olen muiden silmissä se syntipukki ja hullu miniä.
Ehkä pitäis oikein surkutella itteensä ja pillahtaa kunnolla itkuun muiden läsnäollessa, että appi sais vihat niskoilleen.
Mut sitten kaikki pitää mua niin herkästi loukkaantuvana.
en tiedä milla aseilla pitäisi taisella tollasta narsistia vastaan?
jonkin olevan loukkaava ajatus, niin hän vähät välittää siitä. Persoonallisuushäiriöinen juuri pyrkii loukkaamaan. Se on hänen ilonsa! PH:t eivät tunne häpeää tai syyllisyyttä omasta ilkeästä käytöksestään, vaan nauttivat siitä, että saavat loukata toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta parempi on vaan hymyillä tyhmänä takaisin ja olla kuin ei huomaisi koko piikkiä. Mitä se auttaa että alkaa apen kanssa kilpailemaan vittuilussa? Kuka siinä voi voittaa?
Jos et jaksa tavata häntä joka viikko, jätä kyläilyt välillä väliin. Äläkä pinnistele mitään ihme tekosyitä, sano että olet väsynyt, että on vähän flunssaa etkä halua tartuttaa tms. Tai järkkää treffit ystävän kanssa tai osta teatterilippu. Appi tuskin muuttuu tuosta miksikään, joten sun on vaan keksittävä jokin keino eää hänen aknssaan.
tai vitsailun varjolla ilkeilyssä, jos sen kehtaa tehdä avoimesti?
AJatuksenani oli, että jos ilkeily on muokattu siihen muotoon, että muut pitävät sitä vitsailuna, niin muuttamalla keskustelun avoimeksi, se ei enää toimisi samaan tapaan kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastasin vaan, että " minäpä sain graduni tehtyä toisin kuin eräät" eli appi ja vaimonsa. Joskus jos puhuttiin työasioihini liittyen, niin saatoin sanoa, että " no mitä mä asiasta tiedän kun olen vaan tällainen ekonominplanttu" tms. Nämä kommentit tehosivat ja piilov-tuilu loppui näistä ja muistakin asioista. Toki en tiedä onko arvostus apen silmissä kuitenkaan kasvanut yhtään. Ja se on melkein pahempaa... Oikeasti haluaisin vaan, että arvostaisi minua ihmisenä ihan oikeasti ja siitä en ole varma...
On kuulemma aina ollut tuollainen. Joten ei kai tuollaista vanhaa ukkoa voi miksikään muuttaa.
Kinailu taitaa olla aika turhaa. Sillä hän on aina se joka on oikeassa ja muut ovat vain ymmärtäneet väärin tms. Etsii ja huomauttelee aina toisten virheistä, mutta hänelle et saa mistään huomauttaa.
Kuulostaa todella pirulliselta äijältä.
Mutta ensinäkemältä sitä ei uskoisi. Hän osaa olla todella hurmaava ja karismaattinen, hyvä puhumaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olishan se mukava, jos hänkin arvostaisi minua. Huono itsetunto? Saattaa olla tässä asiassa... Appi on heikko kohtani... ;-)
mutta koetapas paljastaa piilovittuilu muille!
Kun appesi vaikkapa otta jonkun terveyteen liittyvän asian kohteekseen, voi rauhallisesti vain kysyä: " tarkoititko siis että masennukseni/verenpaineeni/kasvaimeni on jotenkin mukava asia?" tai " tarkoititko, että kouluteuksessani on jotain vikaa?" tarkoitiko, että tekemiseni on sinusta väärin/outoa hauskaa?" .
Pakotat siis appesi ottamaan julkisesti kantaa vittuiluun. Hän tietysti joka kerta kieltää tai sanoo sinun ymmärtäneen väärin tai sinulla ei ole huumorintajua(silloin kerrotrauhallisesti, ettet ymmärrä tuollaista huumoria). Mutta pikkuhiljaa hän huomaa, että tuot kaikki vihjailut julkisiski asioiksi, joten hänen on pakko lopettaa.
Tämä on ainakin pariin henkilöön tepsinyt, mutta kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta sekä pitkää pinnaa se vaatii.
Mä sanon siitä asiasta, josta mulle yritetään vittuilla niin suoraan ja oikeastaan rehellisesti, että se, joka asiasta on yrittänyt jotain vittuilla, nolostuu tosi pahasti ja näyttää muiden silmissä todella moukalta.
Siis poimin esiin sen piilotetun vittuilun, sanon sen ääneen ja vielä vähän lisää...
Vierailija:
tosin siitä on tosi kauan kuin kukaan tuntemani henkilö on mulle vittuillut (maine kiirinyt). mä en ole koskaan aloittanut saati kiusannut heikompia.paraskeino on ns. total knock out, elikäs verbaalisesti potkasta " paskat pihalle" , eli jos joku näpäyttää mielestäsi pahasti, niin annat kylmän viileästi rauhallisella äänellä silmiin katsoen takaisin niin että tuntuu, jos ei kerrasta opi, niin toista uudelleen, jos menee välit niin itseppähän aloitti.
nimim. tex willerille ei vittuilla
Mieheni ei näe apessa mitään vikaa( on kai niin tottunut) tai jotain.
Anopilta saan vain myötätuntoisia katseita. Mutta miehelleen ei uskalla sanoa mitään vastaan.
Viime kerralla appi pahoitti mieleni todella pahalla kommentilla, kun minulle sattui eräs moka. Hän oli vahingoniloinen ja nauroi, sekä hän käytti loukkaavaa haukkumasanaa.
En pystynyt olla peittelemättä loukkaantumistani. Kiehuin sisimmässäni.
En pystynyt katsomaan häntä silmiin, olisin muuten räjähtänyt.
Käänsin pääni pois ja alistuin. Kuvittelin itseni pois siltä paikalta. Olin kuin jossain omassa maailmassani. En kuullut enää mitään.
Hän huomasi tämän ja sanoi pirullisesti: " Älä ole noin surullinen, naura vähän"
Ketään muita ei ollut paikalla todistamassa tätä.
Täytyis vaan osata pysyä rauhallisena ja niin että äänikin pysyy miellyttävänä, ettei ala huutamaan tai jotain.
Appiukkoni käyttää itseasiassa sellaista pirullista tekniikkaa nolaamiseen.
Hän saattaa esittää jonkun ilkeän kommentin ja sitten laittaa " uhrinsa" selittelemään. Tekee sen sellaisilla hyökkäävillä ja painostavilla kysymyksillä. Sitten kun sitä on niin loukkaantunut jostain kommentista niin minä menen ainakin ihan sanattomaksi.
Tosiaan voisin yrittää laittaa takaisin vastakysymyksellä. Ja tää toimii varmaan hyvin jos on muitakin paikalla.
Alue: Aihe vapaa
Kaikki tapaamiset olivat minullakin sellaista leppoisaa, mutta joka ikisessä lauseessa tuli piikki. Minä lakkasin tapaamasta appivanhempiani. Mies saa käydä miten haluaa, mutta minä en mene enää.