Onko oikea syy hylätä ajokoe?
Moikka, olen 18-v. tyttö/nainen/nuori nainen (whatever). Mulla oli tänään ajokoe, josta sain hylsyn. Syy on musta ihan naurettava ja väärä, joten ajattelin kysyä täältä että oonko oikeessa. Tosiaan, en aiheuttanut vaaratilanteita etc, mutta katsastusmiehen mielestä käytin väärin pitkiä valoja. (Siitä siis tuliki hylsy). Täällä on koko päivän satanut lunta, ja iltaa kohden ylty lumisade. No, kun lähettiin ajaan, niin kaupunkiajon lisäks ajettii maanteillä, joissa ei ollut katuvaloja. Lunta tuli ihan vaakasuoraan, ja koin että helpompi oli ajaa lyhyillä valoilla, pitkät valot vaan häiritsi juurikin lumisateen vuoksi. Ajoin siis lyhyillä koko inssin. Ukon mielestä jos ei tule muita autoja nii ehdottomasti pitkät valot, joten köntsävieköön hylsy. Huomenna ajan uudestan, ja ihan jo aamupäivästä ettei vaan tuu sanomista valoista. Joten, oliko oikea syy hylätä.?
Kommentit (38)
Minä sain hylsyn, kun ajoin kapeaa tietä, jonka varteen oli pysäköity autoja. Autot parkissa siis minun puolellani tietä. Jäin odottamaan, että vastaantuleva auto tulee ensin. Vastaantulija vilautti mulle valoja ja jäi odottamaan. Ajoin kahden auton pituudelta vastaantulijoiden kaistaa, kiitin kädelläni autoilijaa ja siirryin omalle kaistalleni. Kyseessä siis "pihakatu", josta käännyin inssitoimiston pihaan. Tuli hylsy ja inssi sanoi, että mun oisi pitänyt väistää/odottaa , sillä olin väistämisvelvollinen. Yritin selittää, että toinen autohan ystävällisesti päästi minut. Ei riittänyt perusteluksi. Olen edelleen sitä mieltä, että mut "kusetettiin" toiseen inssiajoon.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:10"]
Inssi alkoi 15 vaille 5 ja kesti n. puoli kuuteen. Maantiellä ajoin kohtalaisen hitaasti (rajotus osassa matkaa 80, ajoin vaajaa 65-70 koska en nähny kunnolla ja tiet on vähä liukkaat). Muuta syytä ei olllut, kuulema valojen käyttö oli niin vääräö että siksi hylsy. Ja pari (oliko nyt 3 h ) lisäopetusta, jotka ajetaan tänään. En sis ole autokoulussa vaan isäni opeissa. Ap
[/quote]
Eikös opetusluvalla oppivia hylätä helpommin kuin autokoulussa kävijöitä? (Ainakin meillä päin näin.)
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:18"]
Tarkistin ton lisätuntien määrän tosta lapusta, lukeekin että 2H, ja isolla HUOMIOTAVA VALOJEN KÄYTTÖ. Ap
[/quote]
Mitähän tuo sitten tarkoittaa? Jos et olisi nähnyt mitään käyttämällä pitkiä valoja tai sumuvaloja niin sehän on VALOJEN KÄYTÖN HUOMIOIMISTA. Nyt on inssi halunnut ojentaa kun olette itse opetelleet ettekä käyttäneet hänen kaverinsa autokoulua, tai muuta vastaavaa. Sanon vieläkin että ei ole hylkäykselle hyväksyttävä syy. Aja se inssi huomenna ja sitten teet valituksen hallinto-oikeuteen ja vaadit kulut, eli ajotunnit, inssimaksut, puhelinkulut ja menetetty työaika. Ja iskälle kans.
8
Vielä jäi sanomatta: "ett' ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki!" Pää pystyyn, olet oikeassa.
8
Kokeilitko siis inssin aikana niitä pitkiä valoja ja totesit että lyhyillä näkee paremmin vaan etkö inssin aikana edes kokeillut ajaa pitkillä? Jos kokeilit pitkiä valoja ja sen jälkeen totesit että on parempi ajaa lyhyillä niin sitten sait turhan hylsyn.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:18"]Vähän turhan nipo mielestäni josset edes muita virheitä tehnyt. Itse inssissä mm.ylitin junaradan tarkistamatta junia, unohdin vilkut välillä ja en osannut parkkeerata. Ykkösellä läpi silti.
Inssissähän kai idea on se että inssisedän pitää tuntea olonsa turvalliseksi kyydissäsi, pikkuvirheistä ei pitäisi nipottaa. Siitähän se ajamaan opettelu vasta alkaa kun kortin saa.
[/quote]
Siis mitä helvettiä.. O.o Minä en päässyt läpi kun taskuparkkia tehdessä rengas kävi ehkä 1-2cm jalkakäytävän reunan puolella. Inssi ei päästänyt läpi kun ajelin jalkakäytävillä.
Kannattaa selittää inssin aikana, jos tekee jonkun erikoisemman ratkaisun. Ajoin omassa inssissäni yhden risteyksen vähän väärin ja kerroin inssin jälkeen huomanneeni asian. Pääsin läpi.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:32"]
Kokeilitko siis inssin aikana niitä pitkiä valoja ja totesit että lyhyillä näkee paremmin vaan etkö inssin aikana edes kokeillut ajaa pitkillä? Jos kokeilit pitkiä valoja ja sen jälkeen totesit että on parempi ajaa lyhyillä niin sitten sait turhan hylsyn.
[/quote]
Ei tarvitse kokeilla pitkiä valoja siksi että voisi testata että näkeekö inssi vai ei. Ajokokeessa ajoharjoittelija on ensimmäistä kertaa kuljettajana, joka tekee päätökset. Ajoharjoittelijalla voi olla harjoittelusta saatua kokemusta vastaavasta tilanteesta. Ei siellä insinöörille tarvitse auton ominaisuuksia esitellä.
8
Hylsyjä saa koska se on kannatavaa, inssihän maksaa aina. Itseni hylättiin myös erikoisesta syystä.
Vuosi sitten tuttuni inssi hylättiin jonkun ihan käsittämättömän syyn vuoksi ja ajokoulun ope teki hänestä valituksen.
20, kokeilin pitkiä, mutta koska satoi lunta niin sanoin siinä että ajan lyhyillä ku näin näkee paremmin. Ukko ei siinä sanonut mitään, vastaa lopuksi totes et ei menny läpi valojen väärinköytön takia.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:01"]Ei sinulle sitten ainakaan määrätty lisää ajotunteja, kun jo huomenna pääset ajamaan uudestaan. Autokoulunopettajasi olisi varmaan osannut kertoa, oliko oikea syy. Mihin aikaan sinä ajoit, kun oli niin pimeää, että olisi tarvittu pitkiä valoja?
No, jos se sinua paljonkaan lohduttaa, niin et ole ainoa joka on Kemijärvellä hylätty aika mitättömästä syystä.
[/quote]
Minä pääsin samana päivänä ajamaan inssin uudestaan. Ajotunti oli ennen inssiä ja sitten suoraan siitä konttorille. Tämä ei tosin Kemijärvellä.
Mulla oli yhdessä autossa sellaiset pitkät valot, että niillä ei nähnyt lumisateesa mitään. Nipi inssi, mutta oli sillä oikeus hylätä silti.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 20:36"]Mulla oli yhdessä autossa sellaiset pitkät valot, että niillä ei nähnyt lumisateesa mitään. Nipi inssi, mutta oli sillä oikeus hylätä silti.
[/quote]
No mielestäni väärä perustelu, kun pitkillä valoilla ei nähnyt kunnolla edes auton keulaa koska lunta satoi niin paljon.
Kyllähän sääolosuhteet vaikuttaa ajamiseen ja valojen käyttöön merkitsevästi.
Ap
Tunnen erään entisen katsastusinsinöörin, kertoili joskus juttuja ajoilta jolloin oli vielä virassa. Minusta ja hänestä itsestäänkin käytännöt joillakin katsastusasemilla olivat jokseenkin arveluttavat. Tuohon aikaan katsastusmies oli vielä virkamies ja siitä erikoisessa asemassa, että hänen toimistaan ei voinut valittaa. Ark valvoi konttoreita ja jos jollakin konttoreilla alkoi tulla liikaa hyväksmisiä suorituksiin nähden, sai siitä helposti huomautuksen. Niinpä hylkäysperusteita todellakin hakemalla haettiin, kuulemma jopa se, että pysähdyit stop-merkin kohdalle saatoit tulla hylätyksi jos et katsonut molempiin suuntiin "riittävän tarkasti", siitä huolimatta ettei mitään vaaratilannetta syntynyt. Usein ajokokeet oli tuomittu hylätyiksi jo ennenkuin inssi edes oli nähnyt kokelasta, hylkäyksen syy keksittiin tarvittaessa mistä tahansa. Täyttä mielivaltaa, joka tuo mieleen itäisen naapurimme.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:10"]
Inssi alkoi 15 vaille 5 ja kesti n. puoli kuuteen. Maantiellä ajoin kohtalaisen hitaasti (rajotus osassa matkaa 80, ajoin vaajaa 65-70 koska en nähny kunnolla ja tiet on vähä liukkaat). Muuta syytä ei olllut, kuulema valojen käyttö oli niin vääräö että siksi hylsy. Ja pari (oliko nyt 3 h ) lisäopetusta, jotka ajetaan tänään. En sis ole autokoulussa vaan isäni opeissa. Ap
[/quote]
No se selittääkin. Ne tykkää hylätä opetuslupalaisia mitä pienimmästäkin syystä, jonka vain keksivät.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 18:15"]Opetuslupaoppilaita hylätään heppoisemmin perustein ainakin meilläpäin. Saako kolmea ajotuntia ajaa samana päivänä?
[/quote]
Totta tämä. Itsekin sain aikoinaan ensimmäisestä inssistä hylsyn, eikä mulle loppujen lopuks oikeestaan edes täysin selvinnyt, että mistä syystä. Ei tuntunut nainen itsekään olevan ihan varma. Toinen menikin sitten ihan heittämällä läpi, ja silloin ois ollut jopa omasta mielestäni enemmän syytä hylätä kuin ensimmäisellä.
Kun vauhtiakin sovitit oikein niin kyllä kuulostaa marginaalihylsyltä. Näissäkinhän on tietty prosenttimäärä, mitä insseistä pitää hylätä. Harmi kun osui kohdallesi :(