Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kahden kehitysvammaisen pojan isä TV:n Kehitysvammaisillassa

Vierailija
29.01.2015 |

Uutiset
Kotimaa
Kotimaa 29.1.2015 klo 7:00| päivitetty 29.1.2015 klo 7:00
Kahden kehitysvammaisen pojan isä: "Aborttia tarjotaan liian herkästi"
Kehitysvammaisen lapsen saaminen oli Jyrki Pinomaalle "totaalinen järkytys". Abortti ei kuitenkaan ollut perheelle vaihtoehto.

Jyrki Pinomaa haluaa puhua A2 Kehitysvammais-illassa vammaisten ihmisoikeuksista. Kuva: Tomi Setälä

Jyrki Pinomaan perheeseen syntyi ensin terve lapsi. Toinen lapsikaan ei vaikuttanut aluksi mitenkään poikkeavalta.

Muutaman viikon kuluttua vaimo Marianne Lindquist-Pinomaa tuli miehensä työpaikan ikkunan taakse itkien. Pieni nyytti odotti autossa. Vaimo kertoi, että heidän lapsellaan epäillään olevan kehitysvamma.

– Se päivä oli totaalinen järkytys, Pinomaa muistelee.

Hän ei ollut uskoa, että kehitysvammainen lapsi voisi osua juuri hänen kohdalleen. Samana päivänä ystävät soittivat kysyäkseen kuulumisia. Pinomaat purskahtivat itkuun.

Romahdus kesti vain hetken

Pinomaa kertoo, että hän alkoi toipua järkytyksestä yllättävän nopeasti. Toipumisessa auttoi pääsy lapsen jatkotutkimuksiin sairaalaan. Siellä oli eräs hoitaja, joka suhtautui kehitysvammaiseen lapseen erityisen lämpimästi.

– Ilmapiiri oli sellainen, että kehitysvammaiseen ei suhtauduttu kuin kummajaiseen.

Toinen järkytyksen hetki tuli viisi vuotta myöhemmin, kun kävi ilmi, että myös perheen neljäntenä syntynyt lapsi oli kehitysvammainen. Epäilys tuli tällä kertaa heti synnytyssairaalassa.

Lapsi katsoi isäänsä ja huusi tavalla, joka toi Pinomaan mieleen ajatuksen kehitysvammaisuudesta.

Pinomaan mielestä abortti ei olisi tullut kyseeseen, vaikka lasten kehitysvammaisuus olisi tullut ilmi jo raskauden aikana.

Asenteet eivät ole muuttuneet

Pinomaa on työskennellyt pari viime vuotta vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun Aspa-säätiön toimitusjohtajana. Sitä ennen hän oli pitkään Kehitysvammaisten Tukiliiton puheenjohtajana.

Hänen mielestään terveydenhuollon henkilökunta tarjoaa vanhemmille aborttia liian herkästi.

Esimerkiksi down-raskauksista keskeytetään pääkaupunkiseudulla nykyään reilusti yli puolet. Pinomaan mielestä tilasto kertoo siitä, että raskauden keskeyttämistä pidetään itsestäänselvyytenä.

– En ymmärrä, miksi down-lapsia vainotaan, Pinomaa sanoo.

Pinomaa kertoo kuulleensa vanhemmista, jotka päättivät pitää down-lapsen. Terveydenhoitajan reaktio oli hämmästelevä ja ihmettelevä. Pinomaa pitää omituisena sitä, että päätöstä ihmeteltiin.

– Rohkenen epäillä, että asenne kehitysvammaisia kohtaan on edelleen yhtä kielteinen kuin silloin, kun omat poikani syntyivät.

Pinomaan ensimmäinen kehitysvammainen poika syntyi vuonna 1986 ja toinen viisi vuotta myöhemmin.

Suomi seuraa Tanskaa

Pinomaan mielestä Suomi seuraa Tanskan esimerkkiä. Hän kertoo, että Tanskassa syntyy vuosittain vain yksi down-lapsi sellaiseen perheeseen, jossa tieto kehitysvammasta on saatu raskausaikana.

Pinomaa näkee asian niin, että down-lapsen syntymän estämistä pidetään jonkinlaisena lääketieteen voittona.

– Suomi seuraa perässä, koska sikiöseulontoja tehostetaan koko ajan, hän sanoo.

Pinomaa vaatii, että terveyskeskusten pitää tarjota vanhemmille tietoa neutraalisti. Raskauden keskeyttämisen ei pidä olla ensisijainen tai ainoa vaihtoehto.

A2-illassa keskustelua vammaisten ihmisoikeuksista

Ylen A2 Kehitysvammais-iltaan vieraaksi tuleva Pinomaa haluaa puhua suorassa lähetyksessä erityisesti vammaisten ihmisoikeuksista. Asia on nyt ajankohtainen, sillä YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä.

Pinomaa odottaa, että sopimus ehditään hyväksyä vielä ennen kevään eduskuntavaaleja. Hän uskoo, että sopimus muuttaa alan käytäntöjä.

– Ammattilaiset voivat vedota sopimukseen päättäessään kehitysvammaisten ihmisten asioista.

Sopimuksen avulla varmistetaan Pinomaan mukaan se, että kehitysvammaiset ihmiset saavat päättää itse, missä he asuvat. Lisäksi sopimus takaa sen, että heillä on oikeus työhön ja harrastuksiin.

– Kehitysvammaiset saavat sopimuksen myötä samat ihmisoikeudet kuin mitä kaikilla muillakin on, Pinomaa sanoo.

A2 Kehitysvammais-ilta Yle TV2:lla 10. helmikuuta kello 21.

Ville Vaarne @VilleVaarne Ajankohtainen kakkonen

Kommentit (53)

Vierailija
1/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos pitäisi itse maksaa keharin aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle, ehkä muuttuisi ääni kellossa.

Vierailija
2/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja jokainen voi sitten maksaa omat kulunsa. Ns. Terveet aiheuttaa enemmän kuluja tai ongelmia kuin esim. Downit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Läskit, tupakoijat, alkkikset ja mielenterveyshäiriöiset myös jälkiarbortoitava. Tulee liikaa kustannuksia!

Vierailija
4/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 10:26"

Pinomaa näkee asian niin, että down-lapsen syntymän estämistä pidetään jonkinlaisena lääketieteen voittona.

 [/quote]

No, totta kai se on sitä. Jo nimikin sen sanoo: kehitysvamma. Onko tuo mies nyt aivan tyhmä vai näytteleekö se sellaista?

Vai moniko teistä terveen lapsen synnyttäneistä ottaisi mieluummin down-lapsen sen sijaan?

 

Vierailija
5/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:43"]

Ja jokainen voi sitten maksaa omat kulunsa. Ns. Terveet aiheuttaa enemmän kuluja tai ongelmia kuin esim. Downit.

[/quote]

Linkkejä?

Vierailija
6/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vamaisten hoidossa, ei tarvitsisi kustannuksia ajatella, eivät he ole itse valinneet että syntyvät ja elävät ainoan elämänsä vajaakuntoisina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asiassa down-raskauksista keskeytetään yli 90 prosenttia, ja hyvä niin. Kenenkään ei pitäisi syntyä vammaiseksi.

Vierailija
8/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:36"]

Jos pitäisi itse maksaa keharin aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle, ehkä muuttuisi ääni kellossa.

[/quote]

Aina kun näen yllä olevan kaltaisia mielipiteitä, mietin, että miksi kukaan haluaisi säästää yhteiskunnan kustannuksia sellaisten ihmisten hyväksi, jotka suhtautuvat kanssaihmisiinsä noin nuivasti ja pahansuovasti.

Kaikkia hyötyjä (myös yhteiskunnalle väillisestikin koituvia) ei voi mitata rahassa. Minulla on yli 60-vuotias kehitysvammainen veli, jonka vanhempani ovat itse hoitaneet kotona - omasta halustaan ja mielellään. Väitän, että tärkeäksi kokemansa tehtävän ja veljeni valoisan luonteen ansiosta vanhempani ovat pysyneet vielä iäkkäinäkin vireinä ja hyväkuntoisina tarvitsematta liiemmälti turvautua yhteiskunnan terveys- ja hoivapalveluihin. Puhumattakaan kaikesta ilosta ja valosta, jota veljeni on elämänsä aikana jakanut lähimmäisilleen. Hän on opettanut suvaitsevaisuutta, empatiaa ja huumoria. Kannattaisi tutustua kehitysvammaisten ja heidän omaistensa elämään ja sen jälkeen miettiä asioita toisenkin kerran. Sitten ei ehkä enää teekään mieli laukoa edellisen kirjoituksen kaltaisia juttuja.

Itse en paheksu abortin tekijöitä enkä niitä, jotka päättävät pitää vammaisen lapsen. Jokainen perhe tekee itse omat päätöksensä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen ihminen on laulun arvoinen, JOKAINEN ELÄMÄ ON TÄRKEÄ..

.täällä maapallollamme elää monia ns terveitä ihmisiä jotka kuitenkin tuottavat ympärilleen vain pahuutta. Ovat ilkeitä, pettävät, varastavat, murhaavat, pahoinpitelevät, harrastavat kaiken laista saastaisuutta mitä vain keksiä voi, irtosuhteita, seksin myymistä jne jne...ja sitten valitetaan että down lapset pitäisi abortoida, down lapset vievät rahaa. Pitäisiköhän jokaisen hieman miettiä mitä puhuu/kirjoittaa, ennen kuin sen tekee.

Tälläkin palstalla esiintyy monesti mielipiteitä joita on kirjoittaneet ns terveet ihmiset mutta joiden kirjoittajilla taitaa olla päässä pahasti vikaa...pitäisikö ottaa käyttöön jälkiabortointi?

Vierailija
10/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:49"][quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:43"]

Ja jokainen voi sitten maksaa omat kulunsa. Ns. Terveet aiheuttaa enemmän kuluja tai ongelmia kuin esim. Downit.
[/quote]
Linkkejä?
[/quote]
Mitä linkkejä??

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:36"]

Jos pitäisi itse maksaa keharin aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle, ehkä muuttuisi ääni kellossa.

[/quote]

Aina kun näen yllä olevan kaltaisia mielipiteitä, mietin, että miksi kukaan haluaisi säästää yhteiskunnan kustannuksia sellaisten ihmisten hyväksi, jotka suhtautuvat kanssaihmisiinsä noin nuivasti ja pahansuovasti.

Kaikkia hyötyjä (myös yhteiskunnalle väillisestikin koituvia) ei voi mitata rahassa. Minulla on yli 60-vuotias kehitysvammainen veli, jonka vanhempani ovat itse hoitaneet kotona - omasta halustaan ja mielellään. Väitän, että tärkeäksi kokemansa tehtävän ja veljeni valoisan luonteen ansiosta vanhempani ovat pysyneet vielä iäkkäinäkin vireinä ja hyväkuntoisina tarvitsematta liiemmälti turvautua yhteiskunnan terveys- ja hoivapalveluihin. Puhumattakaan kaikesta ilosta ja valosta, jota veljeni on elämänsä aikana jakanut lähimmäisilleen. Hän on opettanut suvaitsevaisuutta, empatiaa ja huumoria. Kannattaisi tutustua kehitysvammaisten ja heidän omaistensa elämään ja sen jälkeen miettiä asioita toisenkin kerran. Sitten ei ehkä enää teekään mieli laukoa edellisen kirjoituksen kaltaisia juttuja.

Itse en paheksu abortin tekijöitä enkä niitä, jotka päättävät pitää vammaisen lapsen. Jokainen perhe tekee itse omat päätöksensä.

[/quote]

Entä kymmenen vuoden kuluttua? Missä näet vanhempasi ja veljesi vuonna 2025? Missä he kaikki ovat silloin ja kuka heitä hoitaa?

Vierailija
12/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vammaisesta lapsesta tulee yhteiskunnalle ihan mielettömät kulut ja olen siitä kiitollinen että nuo kulut maksetaan pääsääntöisesti mukisematta. Esim erityisopetus, kouluavustajat, taksikyydit, vammaisuki, omaishoidontuki, tilapäishoito, henkilökohtainen avustaja, erityisharrastukset ja leirit, aikuisena tuettu asuminen jne jne ja henkilö itse ei ikinä maksa euroakaan veroa.
Mulla on vaikeasti kehitysvammainen lapsi joka diagnosoitiin 3 vuotiaana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaankin valtaosa, elleivät kaikki, aborttiin päätyneistä ovat ajatelleet asiaa itse ja päätyneet siihen, etteivät ole valmiita vammaisen lapsen vaatimaan lisäpanostukseen. Ja erityisesti siihen, että vammaisesta lapsesta on koko eliniän paljon isompi vastuu kuin terveestä.

Onhan tässä sekin puoli, että kyseinen henkilö puhuu myös vammaispalveluja tarjoavan yrityksen edustajana. Yritystä tuskin lisäasiakkaat haittaisivat.

Vierailija
14/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun kehitysvammainen aikuinen lapseni käy työtoiminnassa ja saa siitä 12 euron "palkan" päivässä. Hän saa eläkettä, josta maksaa veroja, ja se eläke on kuukaudessa n. 600e. Tervekin kansalainen saa työttömyyskorvausta henkensä pitimiksi. Toivottaavsti ette ajattele, että vammaiselta sellainen raha pitäisi kieltää, kun hän on hyödytön.

 

Toivottavasti tuo natsismin mieleen tuova rodunjalostus ja heikompien yksilöiden lahtaamisen ja karsimisen ajattelu ei leviä kovin laajalle. Kansakuntamme taantuu tuollaisen hengen ja moraalin köyhyyden takia. Ei siksi että yhteiskunta pitää huolta heikoimmistaan, sairaistaan ja vanhuksistaan. Sehän on sivistyksen mitta yleensäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:41"]

Minun kehitysvammainen aikuinen lapseni käy työtoiminnassa ja saa siitä 12 euron "palkan" päivässä. Hän saa eläkettä, josta maksaa veroja, ja se eläke on kuukaudessa n. 600e. Tervekin kansalainen saa työttömyyskorvausta henkensä pitimiksi. Toivottaavsti ette ajattele, että vammaiselta sellainen raha pitäisi kieltää, kun hän on hyödytön.

 

Toivottavasti tuo natsismin mieleen tuova rodunjalostus ja heikompien yksilöiden lahtaamisen ja karsimisen ajattelu ei leviä kovin laajalle. Kansakuntamme taantuu tuollaisen hengen ja moraalin köyhyyden takia. Ei siksi että yhteiskunta pitää huolta heikoimmistaan, sairaistaan ja vanhuksistaan. Sehän on sivistyksen mitta yleensäkin.

[/quote]

Oletko tyhmä vai ymmärrätkö tahallasi väärin? Ei kukaan ole vammaisilta viemässä mitään. Down-aborttien tarkoitus on varmistaa, että mahdollisimman harvan tarvitsee olla vammainen. Tuskin Downien vanhemmatkaan ovat sitä mieltä, että ihan yhtä hyvä tilanne syntyä vammaiseksi kuin ei-vammaiseksi.

Vierailija
16/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Down syndrooma on käsittääkseni ainoa kehitysvamma joka voidaan sikiöaikana havaita ja heitä on kuitenkin vain puolet kehitysvammsisista. Loput diagnosoidaan vasta kun huomataan ettei kehitys etenekään normaalisti, mikä aiheuttaa kovasti huolta ja ilkeitä katseita (huonosti kasvatettu) Down lapsen kanssa ei tarvi selitettä kenellekään, koska vamma näkyy päälleppäin. Downit on myös usein vain lievästl kehitysvammaisia ja monet oppivat mm. lukemaan.

Vierailija
17/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:58"]

Itse asiassa down-raskauksista keskeytetään yli 90 prosenttia, ja hyvä niin. Kenenkään ei pitäisi syntyä vammaiseksi.

[/quote]

Kenenkään ei pitäisi myöskään vammautua kolareissa. Eikä sairastua syöpään jne. Pitäskö nuokin "vialliset" ihmiset tappaa sillä perusteella, että on heille parempi kuolla kuin elää vammaisena tai sairaana? Pitäiskö vastasyntynyt lapsi (joka todetaan syntymän jälkeen vammaiseksi) tappaa, inhimillsyyteen vetoamalla. Parempi hänelle. Ihan tässä ollaan vaan näiden ihmisten omaa etua ajamassa, kun ei kuollut kolarissa vaan jäi vammaiseksi niin piikki takapuoleen ja henki pois. Kaikille parasta niin. Ja säästyyhän tuossa aika helvetin paljon rahaakin.

Vierailija
18/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:36"]

Jos pitäisi itse maksaa keharin aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle, ehkä muuttuisi ääni kellossa.

[/quote]

Harvoin sanon kenellekään näin ilkeästi, mutta sulle todella toivon, että sinä itse tai lapsesi vammaudutte autokolarissa ja sen jälkeen maksatte itse aiheuttamanne kustannukset yhteiskunnalle.

Vierailija
19/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 12:48"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 11:58"]

Itse asiassa down-raskauksista keskeytetään yli 90 prosenttia, ja hyvä niin. Kenenkään ei pitäisi syntyä vammaiseksi.

[/quote]

Kenenkään ei pitäisi myöskään vammautua kolareissa. Eikä sairastua syöpään jne. Pitäskö nuokin "vialliset" ihmiset tappaa sillä perusteella, että on heille parempi kuolla kuin elää vammaisena tai sairaana? Pitäiskö vastasyntynyt lapsi (joka todetaan syntymän jälkeen vammaiseksi) tappaa, inhimillsyyteen vetoamalla. Parempi hänelle. Ihan tässä ollaan vaan näiden ihmisten omaa etua ajamassa, kun ei kuollut kolarissa vaan jäi vammaiseksi niin piikki takapuoleen ja henki pois. Kaikille parasta niin. Ja säästyyhän tuossa aika helvetin paljon rahaakin.

[/quote]

Omituinen olkiukko. Ei sinun tarvitse tappaa ketään. Riittää, kun rraskaana olevalla naisella on mahdollisuus keskeyttää raskaus ennen sikiön kehittymistä lapseksi. -16

Vierailija
20/53 |
29.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

tässä ketjussa moni ei näytä tajuavan, että olisi itsekkin voinut syntyä sairaana.
ja te jotka puhutte yhteiskunnalle koituvista kuluista, ettekö te todellakaan tajua miten paljon terveet ihmiset huijaavat eri tukia? on meinaan melkoinen määrä! niistä yhteiskunnalle niitä kuluja vasta tuleekin. itse mielelläni maksan vammaisista/sairaista koituneita kuluja, mutta huijareiden aiheuttamia kuluja ei, ei niitä en halua maksaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi yhdeksän