Lue keskustelun säännöt.
Vanhako kolmekymppisenä?
28.01.2015 |
Onko muilla kolmenkympin kieppeillä olevilla vastaavaa ongelmaa. Nykyisin uuvahdan heti, jos päivässä on yhtä useampaa tekemistä. Nuorempana jaksoi hyvin , jos oli vaikka kahden juhlat illan aikana. Nykyisin , jos tulisi 2 tapahtumaa samalle päivälle, on pakko sanoa, etten voi mennä kuin yhteen. Pelkkä kaupassa käynti saattaa jo uuvuttaa niin paljon, että on tukala lähteä harrastuksiin työn jälkeen.
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:21"]
Miksi te koette olevanne henkisesti uupuneita? -4
[/quote]
Oikeastaan en ole uupunut, vaan iän myötä enemmän sisäänpäin, henkiseen elämään suuntautunut kuin nuorempana. Uupumuksen tunne tulee vasta, jos on pakko mennä ja tehdö kovasti, sellainen ei tunnu enää mukavalta tai luontevalta. En kaipaa sitä enää lainkaan. Rakastan pientä hiljaista elämää kotonani enkä siinä ole yhtään uupunut.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:17"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:46"]
Olettepa te kyynisiä. Oikein pahaa tekee. Minulla ei ole ollut lukiovuosien jälkeen mitään idealistisia kuvitelmia, mutta enpä jaksa maailman pahuuttakaan taivastella. Kun on mukava, omia arvoja vastaava elämä, ja utelias luonteenlaatu, jaksaa kyllä olla innostunut.
Neuvoisin silti käymään lääkärissä. Kilpirauhasen vajaatoiminta on alidiagnosoitu vaiva, jonka oireita epäillään milloin masennukseksi, milloin uupumukseksi. -4
[/quote]
En ole kyyninen, vaan realisti. Olen sosiaalisessa työssä ja autan optimistisesti ihmisiä, jotka on muiden mielestä toivottomia tapauksia. En tiedä millaisia kokemuksia elämästä sinulla on, mutta yleensä tähän ikään mennessä on jo ehtinyt sattua ja tapahtua, jos on halunnut intensiivisesti osallistua maailman menoon ja pohtia asioita. On esim. saattanut jo menettää omaisiaan ja ystäviään kuolemalle.
PS. Mainitsemasi vaiva on jo tutkittu, eikä sellaista minulla ollut. Lisäksi syön terveellisesti ja otan kaikki mahdolliset vitamiinit sekä pidän kunnostani huolta.
[/quote]
Realisti minäkin olen, mutta ei se ole väsymystä aiheuttanut. Päin vastoin: kun osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin eikä lähde höntyilemään turhia, energiaa ei kulu turhanpäiväiseen murehtimiseen. Sen sijaan kuulostaa siltä, että sinulla on hyvin kuluttava työ. Minusta ei ole mikään ihme, että "epätoivoisten tapausten" auttaminen joka päivä kuluttaa. En minä jaksaisi esimerkiksi sosiaalityöntekijän tai hoitajan työtä ollenkaan. En olisi jaksanut minkään ikäisenä.
Turha syyttää ikää ongelmasta, joka ei iästä johdu. -4
[/quote]
Henkinen kasvu tapahtuu ikääntymisen myötä ja välillä se ei ole miellyttävää, koska maailmasta alkaa paljastua epämiellyttäviä asioita. Lisäksi kokemukset kertyvät iän myötä ja negatiivisista kokemuksista on yhä vaikeampi päästä yli. Kaikki eivät ole varustettuja samalla temperamentilla, vaan toiset voivat olla herkempiä kuin toiset. Hienoa jos olet säästynyt pahimmalta paskalta. En tekisi työtäni, jollei se palkitsisi minua. Maailma voi ehkä olla sen kautta edes vähän parempi paikka. Teen myös vapaaehtoistyötä.
[/quote]
En kyllä ollenkaan allekirjoita sitä, että pettymyksistä olisi iän myötä vaikeampaa päästä yli. Päin vastoin minä pystyn suhtautumaan näin kolmikymppisenä paljon rauhallisemmin ja rakentavammin sellaisiin vastoinkäymisiin, jotka olisivat musertaneet parikymppisen minäni. Silloinen suorittaja ja kiltti tyttö ei olisi ollenkaan luottanut kykyynsä selviytyä ja menestyä takaiskuista huolimatta.
Mitä tuo henkinen kasvu muuten sinun kohdallasi tarkoittaa? -4
[/quote]
No hyvä niin, sitten olet selviytynyt vähän vähemmällä jostain syystä (esim. et ota asioita kauhean vakavasti, et ole saanut pitkiä lääkehoitoja, jotka olisivat jättäneet aivoihin jälkensä tms.) ja ilmeisesti teet vielä jotain stressitöntä työtäkin, joka ei ole pätkä/työharjoittelu/vuokratyö/keikkatyö/9e päivässä orjatyö/osallistavaa sosiaaliturvaa.
Itse menetin parikymppisenä isäni, äiti, veljeni, isovanhempani, lapsuudenkotini, työni, pitkäaikaisen miesystäväni, terveyteni, perintöni jne. Kaikki em. asiat siis liittyvät toisiinsa, eikä mikään noista ollut omaa vikaani. Tästä jäi jäljelle vähän heikompi terveys ja vaara sairastua helpommin uupumukseen. Toisilta on saattanut kuolla lapsikin tai tulla useita keskenmenoja tai vaikeita avioeroja, jotka ovat järkyttäneet perusturvallisuutta ja luottamusta oikeudenmukaiseen maailmaan yms.
No ei ole normaalia. Olen sua 10v vanhempi ja tunnen olevani elämäni kunnossa. Jaksan paremmin erittäin rankkojakin urheilulajeja kuin 20v sitten. Eikä ole ongelmia jaksamisen kanssa muutenkaan, ehkä sit kun on +70v
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:42"]
No ei ole normaalia. Olen sua 10v vanhempi ja tunnen olevani elämäni kunnossa. Jaksan paremmin erittäin rankkojakin urheilulajeja kuin 20v sitten. Eikä ole ongelmia jaksamisen kanssa muutenkaan, ehkä sit kun on +70v
[/quote]
Kukin omalla tavallaan. Ikään tässä olisi yksi normaaliuden määritelmä, joka voitaisiin yleistää koskemaan kaikkia. Jollet täytä sitä niin mene lääkäriin?
Kyse on kai siitä, että tässä ketjussa esitetään tuollainen uupuminen jotenkin seurauksena kolmikymppisyydestä. Uupumisen todellisilla aiheuttajilla ei kuitenkaan tunnu lähemmässä tarkastelussa olevan juurikaan tekemistä iän kanssa. Sairastelut, menetykset ja kuormittava työ voivat väsyttää parikymppisenkin. Itsekin kärsin masennuksesta ja stressistä nimenomaan opintojen loppuvaiheessa, mutta nyt vakiinnutettuani paikkani työssä ja yksityiselämässä voin keskittyä nauttimaan arjesta, läheisistäni ja minulle tärkeiden asioiden tekemisestä. Olen paljon keskittyneempi ja enemmän jalat maassa kuin ennen olin. -4
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:17"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 16:46"]
Olettepa te kyynisiä. Oikein pahaa tekee. Minulla ei ole ollut lukiovuosien jälkeen mitään idealistisia kuvitelmia, mutta enpä jaksa maailman pahuuttakaan taivastella. Kun on mukava, omia arvoja vastaava elämä, ja utelias luonteenlaatu, jaksaa kyllä olla innostunut.
Neuvoisin silti käymään lääkärissä. Kilpirauhasen vajaatoiminta on alidiagnosoitu vaiva, jonka oireita epäillään milloin masennukseksi, milloin uupumukseksi. -4
[/quote]
En ole kyyninen, vaan realisti. Olen sosiaalisessa työssä ja autan optimistisesti ihmisiä, jotka on muiden mielestä toivottomia tapauksia. En tiedä millaisia kokemuksia elämästä sinulla on, mutta yleensä tähän ikään mennessä on jo ehtinyt sattua ja tapahtua, jos on halunnut intensiivisesti osallistua maailman menoon ja pohtia asioita. On esim. saattanut jo menettää omaisiaan ja ystäviään kuolemalle.
PS. Mainitsemasi vaiva on jo tutkittu, eikä sellaista minulla ollut. Lisäksi syön terveellisesti ja otan kaikki mahdolliset vitamiinit sekä pidän kunnostani huolta.
[/quote]
Realisti minäkin olen, mutta ei se ole väsymystä aiheuttanut. Päin vastoin: kun osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin eikä lähde höntyilemään turhia, energiaa ei kulu turhanpäiväiseen murehtimiseen. Sen sijaan kuulostaa siltä, että sinulla on hyvin kuluttava työ. Minusta ei ole mikään ihme, että "epätoivoisten tapausten" auttaminen joka päivä kuluttaa. En minä jaksaisi esimerkiksi sosiaalityöntekijän tai hoitajan työtä ollenkaan. En olisi jaksanut minkään ikäisenä.
Turha syyttää ikää ongelmasta, joka ei iästä johdu. -4
[/quote]
Henkinen kasvu tapahtuu ikääntymisen myötä ja välillä se ei ole miellyttävää, koska maailmasta alkaa paljastua epämiellyttäviä asioita. Lisäksi kokemukset kertyvät iän myötä ja negatiivisista kokemuksista on yhä vaikeampi päästä yli. Kaikki eivät ole varustettuja samalla temperamentilla, vaan toiset voivat olla herkempiä kuin toiset. Hienoa jos olet säästynyt pahimmalta paskalta. En tekisi työtäni, jollei se palkitsisi minua. Maailma voi ehkä olla sen kautta edes vähän parempi paikka. Teen myös vapaaehtoistyötä.
[/quote]
En kyllä ollenkaan allekirjoita sitä, että pettymyksistä olisi iän myötä vaikeampaa päästä yli. Päin vastoin minä pystyn suhtautumaan näin kolmikymppisenä paljon rauhallisemmin ja rakentavammin sellaisiin vastoinkäymisiin, jotka olisivat musertaneet parikymppisen minäni. Silloinen suorittaja ja kiltti tyttö ei olisi ollenkaan luottanut kykyynsä selviytyä ja menestyä takaiskuista huolimatta.
Mitä tuo henkinen kasvu muuten sinun kohdallasi tarkoittaa? -4