Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4702)
Siis ne harvat, jotka täällä kirjoittavat jotain positiivista Inarista eivät varmaan ole Inari itse. Luulenpa, ettei se kenestä täällä kirjoitetaan ei korvaansa lotkauta vaikka täällä kuinka haukuttaisiin tai kehuttaisiin häntä. En usko, että hän haluaa ehdoin tahdoin mieltään pahoittaa niillä ilkeillä kirjoituksilla vaikka muutamia positiivisia mielipiteitä on tänne kirjoitettu. Hyviä ja suvaitsevaisia ihmisiä on todella olemassa, onneksi täälläkin !
Ja jos hän eksyy tätä lukemaan niin paljon tsemppejä tulevaisuuteen sinulle Inari 🍀
No eipä varmaan lue :D ei noin itsekeskeinen pysty olemaan lukematta
Hyi helvetti noita rapujuhlia.
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti noita rapujuhlia.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti noita rapujuhlia.
Miksi?
Minusta näytti mukaville juhlille
Nyt taas saatu pakkeja miehiltä. Mistä ihmeestä koko ajan löytää miehiä, ei taida rima olla kovin korkealla?
Kovin paljon hänellä noita on/Off suhteita tuntuu olevan, kun jatkuvasti niistä pääsee eroon ja aina ottaa opikseen. Vai liekö sama?
Taas vaahtoaa kuinka me somen perusteella ei tunneta häntä yhtään. Eikö hän ole oma itsensä somessa, vetääkö jotain roolia siis?
En tiedä mikä mättää, mutta jos ei hälytyskellot soi täysiä, kun mies haluaa lainata rahaa tapailusuhteessa, niin en tiedä mistä rautalangasta pitäisi vääntää, että huono mies kyseessä.
Miten ihmeessä juuri hänen kohdalleen sattuu niin usein perseilijämiehiä?
Ei se perääntynyt deitti ihan turhaan pelkää. Varsinkin jos haaveissa on pidempi suhde, on aika todennäköistäkin joutua "nimettömänä" Inarin someen puitavaksi siten, että moni kuitenkin arvaa kenestä puhutaan. Onhan esim. Estiksen seksitaidotkin "nimettömänä" jo moneen kertaan puitu.
Tottakai ihmisestä on pääteltävissä somepresenssin perusteella paljonkin. Kuinka tasapainoinen hän on, miten käsittelee vastoinkäymisiä, kuinka ehdoton on ihmissuhteissaan tai arvosteleeko muita antamatta heille mahdollisuutta puolustautua. Esim. kaikesta edellämainitusta olemme Inarin somen perusteella saaneet jo varsin kattavan kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se perääntynyt deitti ihan turhaan pelkää. Varsinkin jos haaveissa on pidempi suhde, on aika todennäköistäkin joutua "nimettömänä" Inarin someen puitavaksi siten, että moni kuitenkin arvaa kenestä puhutaan. Onhan esim. Estiksen seksitaidotkin "nimettömänä" jo moneen kertaan puitu.
Tottakai ihmisestä on pääteltävissä somepresenssin perusteella paljonkin. Kuinka tasapainoinen hän on, miten käsittelee vastoinkäymisiä, kuinka ehdoton on ihmissuhteissaan tai arvosteleeko muita antamatta heille mahdollisuutta puolustautua. Esim. kaikesta edellämainitusta olemme Inarin somen perusteella saaneet jo varsin kattavan kuvan.
Häntähän on jo moitittu somessa vaikka eivät ole tavanneetkaan. Estiksen dissaamisen voi ottaa ennakkotapauksena. Maailmassa tuskin on miestä joka täyttää Inarin kriteerit.
En kerro mitään muista, mitä nyt vielä vuoden jälkeen erostakin piikittelen sivulauseessa ja annan ymmärtää ties mitä mm kumppanin seksitaidoista. Äidin haukkumisesta puhumattakaan. Ja kaikki asuinpaikkaa myöten jaettu someen
Semmoinen villi veikkaus ettei tuo somehomma monellakaan nappaa. Kun sitä ei osata tehdä tyylikkäästi.
Tuntuu Inarilla vientiä riittävän Lapissakin.
Villi veikkaus, kaikki nuo hänen deitit tai deittiyritelmät ei ole edes todellisuutta. Mielikuvitusdeittejä.
Äiti ja sisko molemmat näytetty somessa ja heistä jälkeenpäin puhuttu pahaa. Joten Inari ei ollut ihan rehellinen puheissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti noita rapujuhlia.
Miksi?
Jotain pakastekiinanrapuja 🤢
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä juuri hänen kohdalleen sattuu niin usein perseilijämiehiä?
Tinder on niitä täynnä. Kaikki ei vaan kerro niistä kaikille
No mutta:
Onko Inari itse tullut linjoille.