Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4882)
Ketä noi sen frendit on? Onko sillä kaveripiirikin vaihtunut?
Vierailija kirjoitti:
Hirveitä muijia seurassaan.
Älä nyt ota tuota Himankannan tyyliä kirjoittaa. Tontillaan. Seurassaan.
Toivottavasti se Inarin kaveri poronainen ei lähde noihin sekoiluihin mukaan, vaikuttaa järkevältä ihmiseltä. Jos on enää kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Ketä noi sen frendit on? Onko sillä kaveripiirikin vaihtunut?
Ainakin tuo kulmakarvansa hämmästyneen näköisiksi microbleidannut, tumma nainen tuntuu bilettävän Inarin seurassa niin filmi- kuin musiikkifestareillakin.
Vierailija kirjoitti:
Onpa vaivaannuttavaa ja myötähäpeää herättävää katsoa kun nelikymppiset yrittää olla nuoria. Niin noloja nuo tanssivideot. Ja tuo lonkeroilla ja laseilla kippistäminen, tuo on niin nähty. Eiköhän nyt kaikille tullut selväksi että Inarilla on mennyt lujaa ja kulunut viinaa.
Mikä tai miks se sua vaivaannuttaa? Onko tanssimiseen ja kippistämiseen ikäraja?

No, mietipä Inari sitä!

Ei ole ikärajaa tanssimiseen ja kippistämiseen. Sen sijaan selfiekamera itseen ja kamuihin käännettynä antaa aika laskelmoidun kuvan tuosta "hauskanpidosta", teennäisistä naurunremakoista ja pusutteluista.
Milloin saadaan kuva anustapista paikallaan
Vierailija kirjoitti:
Miksei postaa mitään??
Ei krapulassa jaksa, tai sitten löysi itselleen jonkun innokkaan anustapin kokeilijan.
Vierailija kirjoitti:
Inari varmaan lukee tätä palstaa ja nyt kun häntä kritisoidaan niin varmaan kohta tulee postaus, missä hän paasaa siitä kuinka yhteiskunta yrittää pienentää seksuaalisen voimansa löytänyttä naista. Ihmettelen, että eikö tuolle kukaan läheinen sano, että vaikka olisit kuinka voimaantunut ja haluat muka näyttää mallia tyttärillesi, niin maailma ei toimi noin. Ei koko maailman tarvitse tietää Inarin anustapeista! Inari itse antaa koko ajan materiaalia lastensa kiusaamiseen. Sitä paitsi känninen nelikymppinen festareilla heilumassa anustappeineen ON nolo!
Ja siis toi Simerock-festarikin ON nolo. Jessus, mikä junttikattaus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa vaivaannuttavaa ja myötähäpeää herättävää katsoa kun nelikymppiset yrittää olla nuoria. Niin noloja nuo tanssivideot. Ja tuo lonkeroilla ja laseilla kippistäminen, tuo on niin nähty. Eiköhän nyt kaikille tullut selväksi että Inarilla on mennyt lujaa ja kulunut viinaa.
Mikä tai miks se sua vaivaannuttaa? Onko tanssimiseen ja kippistämiseen ikäraja?
Ei ole ikärajaa tanssimiseen ja kippistämiseen. Sen sijaan selfiekamera itseen ja kamuihin käännettynä antaa aika laskelmoidun kuvan tuosta "hauskanpidosta", teennäisistä naurunremakoista ja pusutteluista.
Liittykö tää jotenkin ikään? Eikö sitä tee kaikki.
Mistä ihmeen tapista puhutte?

Ei, kaikki eivät tuota tee. Jotkut jopa pitävät hauskaa ystävien kanssa keulimatta siitä sanallakaan someen.
Vierailija kirjoitti:
Milloin saadaan kuva anustapista paikallaan
Nyt on anustappi poistunut tarinoista. Selvin päin ei ehkä tuntunutkaan ihan niin hyvältä idealta paljastaa käyttävänsä sellaista. Digiturvakouluttajan kannattais nyt jättää postaamisen kännissä kokonaan pois. Jos olisin Elisa, niin antaisin vähintäänkin varoituksen.
Miksei tänään höpissy sen Masan vai mikä se nyt oli kanssa. Ei sillä yhtään en ole kuunnellut, täältä pystyy lukemaan typerimmät jutut.
Vierailija kirjoitti:
Miksei tänään höpissy sen Masan vai mikä se nyt oli kanssa. Ei sillä yhtään en ole kuunnellut, täältä pystyy lukemaan typerimmät jutut.
Meniköhän sukset ristiin, kun hän ei saanutkaan Masasta unelmiensa miestä? 😅
Ketä nuo on