Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4882)
Vierailija kirjoitti:
No ei hyvinvoivalta näytä.
No mitä ajattelit asialle tehdä? Muuta kuin siunailla asiaa netissä.
Onpa vaivaannuttavaa ja myötähäpeää herättävää katsoa kun nelikymppiset yrittää olla nuoria. Niin noloja nuo tanssivideot. Ja tuo lonkeroilla ja laseilla kippistäminen, tuo on niin nähty. Eiköhän nyt kaikille tullut selväksi että Inarilla on mennyt lujaa ja kulunut viinaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja tuo on sitten olevinaan uutta ja erikoista???
Harlekiini pehmopornoa on ollut jo vuosikymmeniä, mitä uutta tässä? En mä aio ainakaan Inarin seksifantasioista maksaa mitään.
No entäs toi festareilta ostaneensa anustappien esittely? Myötähäpeää.
No nyt on kuva festarituliaisesta, persereikä tappi eli anustappi ;D
eikö se herran pieksut suodata lainkaan mitä se laittaa kaikille avoimeen someen!!! En yhtään ihmettele jos kerran välit menneet perheen kanssa, eihän nyt KAIKKEA sentään pidä laittaa julkisesti nähtäville ja tietoon.
Vierailija kirjoitti:
No entäs toi festareilta ostaneensa anustappien esittely? Myötähäpeää.
Jep, taas saa lapset kuulla koulussa äidin tempauksista.
Vierailija kirjoitti:
No entäs toi festareilta ostaneensa anustappien esittely? Myötähäpeää.
ostamiensa
Vierailija kirjoitti:
No nyt on kuva festarituliaisesta, persereikä tappi eli anustappi ;D
eikö se herran pieksut suodata lainkaan mitä se laittaa kaikille avoimeen someen!!! En yhtään ihmettele jos kerran välit menneet perheen kanssa, eihän nyt KAIKKEA sentään pidä laittaa julkisesti nähtäville ja tietoon.
Ja on vielä digiturva kouluttaja.
Ei hemmetti mikä tolvana. Joo en ihmettele jos lapsia kiusataan. Onko joku mania päällä vai mitä ihmettä
Teini-ikä jäänyt elämättä? Vai mikä tää teinivaihe keski-ikäisellä?
Paha tuo someriippuvuus kun yhtenään pitää tehdä joka asiasta julkaisu. Kaveritkin vaihtuneet?
Jännä kyllä, että digiturva-asiantuntija postailee täysin estoitta kuvia seksivälineistä ja lähikuvia paljaista pakaroista, joita miehet tuijottelee. Molemmat aiheet rikkovat Metan yhteisönormeja. Luulisi digiturva-asiantuntijan tietävän tällaiset. Nyt tarinat ovat jo poistuneet.

Ei ole poistuneet, siellä ovat edelleen.
Tää meijän digiturva-Inarihan tekee myös somea auton ratista ja vielä niin että puhelin on toisessa kädessä ja vaan toinen käsi ratissa. Ja postasi erään tälläisen videon vielä viime viikolla kun suurimmalla osalla lapsista alkoi koulut. Todella vastuutonta ja typerää ajaessa keskitytään ajamiseen eikä stoorien kuvaamiseen.

Tätä ihmettelin.
Joo tuota ihmettelin joskus kun auton ratissa kuvasi. Aikuinen ihminen. Ite en kehtais tuollaista materiaalia julkaista vaikken ole mikään "vaikuttaja".
Inari varmaan lukee tätä palstaa ja nyt kun häntä kritisoidaan niin varmaan kohta tulee postaus, missä hän paasaa siitä kuinka yhteiskunta yrittää pienentää seksuaalisen voimansa löytänyttä naista. Ihmettelen, että eikö tuolle kukaan läheinen sano, että vaikka olisit kuinka voimaantunut ja haluat muka näyttää mallia tyttärillesi, niin maailma ei toimi noin. Ei koko maailman tarvitse tietää Inarin anustapeista! Inari itse antaa koko ajan materiaalia lastensa kiusaamiseen. Sitä paitsi känninen nelikymppinen festareilla heilumassa anustappeineen ON nolo!
No ei hyvinvoivalta näytä.