Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4882)
Miehet on siinä mielessä tosi selkeitä tapauksia. Jos sanot, että olet kiinnostunut vain sek-sistä, niin ne ottaa sen tosissaan.
Hyvin harva mies on sellainen, että kiinnostuu jostain muustakin kuin vain siitä sek-sistä, jos sillä on lähdetty liikkeelle.
Usealle naiselle tämä taas on mahdollista, että voi kehittyä muutakin.
Juu
Ristiin menee vähän hänen puheet...ei ole etsinyt kuin kevyttä deittailua-eli pikapanoja- mutta kuitenkin olisi pitänyt olla se yksi ja ainoa
Miehen oisi pitänyt olla akateemisesti koulutettu hyvätuloinen ,joka toteuttaisi ensihetkestä hänen jokainen toive
Tulla estikseksi estiksen paikalle lennosta
Kuulostaa siltä, että Inari on vain kotiutunut Lappiin. Tuommosia ne lappalaiset on.
Ja näitten uppausten ja nostojen perusteella vaikuttaa siltä, että Inari itse yrittää saada porukkaa käymään sivuillaan. Aina säännöllisin väliajoin käy täällä laittamassa up up ???? up
Inari vois rauhoittua ja katsoa peiliin niin huomaisi miksi miehet stressaantuvat ja lähtevät karkuun luksustreffeiltä.
Jos olisi siskoni, niin en kutsuisi juhliin. Näyttää kovasti siltä, että teinivaihde (keski-ikäisellä) päällä ja suusta voi tulla ihan mitä tahansa. Jos ei aikuisena ihmisenä ymmärrä tekojensa seurauksia, niin on aika erikoista. Mitä tapahtuisi, jos tyttönsä ottaisivat mallia äidistään ja alkaisivat käyttäytyä samalla tavalla Somessa. Niinpä. Lopetin seuraamisen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että Inari on vain kotiutunut Lappiin. Tuommosia ne lappalaiset on.
Voi olla lappilainen mutta lappalaista hänestä ei tule.
Vähän on ristiriitaa toiveissaan kyllä. Toivoo syvää rakkaussuhdetta, jossa mentäisiin jopa naimisiin ja samalla olisi valmis tyytymään esim avoimeen suhteeseen.
Raskaalta ihmiseltä vaikuttaa, en ihmettele jos joku lähtee karkuun. Ja stadilainen on ei mikään lappilainen todellakaan :D
:O