Liian siisti lapsiperheen koti?
Meille kun tulee uusia tuttavuuksia niin ilmeisesti järkyttyvät meidän kodin siisteydestä. "Onpas teillä siistiä!" ja jotkut päivittelevät ettei ole mahdollista että lastenhuoneessa asuu lapsia. Toiset vihjailevat ettei kodissamme ole asumisen merkkejä. Viimeistään kun vastavierailun aika tulee niin nämä ihmiset sanovat kutakuinkin saman lauseen: "Meillä on vähän sotkuista kun panostan lapsiin. Touhuan mielummin lasten kanssa yhdessä kuin siivoan kokoajan ja tykkään tehdä kaiken ruuan itse,siihen menee aikaa. Meillä elämisen jäljet saavat näkyä, olohuoneessakin voi leikkiä." Aika normaaleja koteja näillä ihmisillä on ollut yhtä kaaos asuntoa lukuunottamatta. Tulee aina kurja mieli kun luulevat ettei meillä saa tehdä mitään ja siivoan kokoajan.
Panostan kotona viihtyvyyteen. Laadun lisäksi haluan pitää kodin siistinä. Pedataan aamuisin sängyt, asettelen koristetyynyt sängylle. Kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan. Sohvan selkätyynyt pöyhin ja asettelen sohvalle koristetyynyt ja huovan kauniisti. Keittiön tasot ja pöytä on siistitty. Tasoilla on kodinkoneita ja lasipurkkeja ym. mutta järjestyksessä. Lastenhuoneessa yhtälailla sängyt pedattu, hyllyissä on omissa laatikoissaan lelut ja pelit. Imuroin 1-3krt viikossa,eteisen joka päivä hiekka/kurakausina. Lattian pesu kerta viikkoon, pölyt pyyhin joka päivä, vessan pesen joka päivä. Meillä ei ole mitenkään minimalistinen koti vaan tavaraa on, kaikki omissa paikoissaan.
Elää täällä saa rauhassa, ollaan koko poppoo sohvalla, voidaan syödä pizzaa telkkua katsellessa. Koristetyynyihin saa nojata tai vaikka istua niiden päällä lattialla. Lapset saavat tuoda olohuoneeseen nukkeleikit tai kasata ison junaradan. Keittiön pöydällä saa piirtää jne. Välillä iskee kauhea kaaos, pizzalaatikko muruineen sohvapöydällä, sohvatyynyt lattialla, leluja jokapuolella, sängyt jääneet aamulla petaamatta ja tiskivuori ja ruuanlaitossa tullut kaaos keittiössä. Imurointi jäänyt 1-2 vk ajalta. Tätä tapahtuu mutta sitten taas siivotaan paikat. Tätä kaaosta ei yleensä kukaan ulkopuolinen koskaan näe.
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:19"]
Kuulostaa hienolta, minäkin tykkään pitää kodin siistinä. Kateellisuuttahan se vain on.
[/quote]
Olisit odottanut edes toiselle sivulle.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:20"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:03"]Kuulostaako kuvauksen kotimme liian siistiltä? oletteko törmänneet vastaavanlaiseen käytökseen? ap [/quote] Kotinne kuulostaa viihtyisältä, mutta teetköhän asiasta turhan ison numeron? Siis omassa mielessäsi. Millaisia vieraita teillä käy, jos oikeasti siisteys on heille iso tai vieras asia? Ainakin itselleni se on normi eikä poikkeus. Ei tee niin mieli mennä kylään liian sotkuisiin paikkoihin.
[/quote]
Niinpä. Asia tuntuu olevan jotenkin top-tärkeä. Muuten et edes kiinnittäisi huomiota tavalliseen kohteliaisuuteen. Kun aloin muistelemaan, on meillekin kai joskus sanottu, että onpas siistiä lapsiperheen kodiksi, vaikka minusta oli ihan kaaos. Se nyt vain on sellainen kohteliaisuus, kun vierailun aluksi on saatava keskustelu alkamaan.
[/quote]
Ei ole top-tärkeä asia. Kyllä sen kohteliaisuuden ja "järkytyksen" erottaa. Ne, jotka tokaisevat meillä olevan siistiä, jättävät asian siihen eivätkä ala selittelemään miksi heillä on erilaista ja kuinka ovat lastensa kanssa. Muutama tuttu on ollut aluksi hiljaa, mutta myöhemmin sanonut pariinkin otteeseen että enkai heidän vierailun takiaan aina siivoa, ei ole tarpeellista. Meillä on muutama vuosi sitten valmistunut koti ja sisutettu huolella. Jos olisi muovilattia, bukleematot ja ikean halvin sohva ja tiimarin koriste-esineitä (ei näissä mitään vikaa, kukin tyylillään) jotka eivät ollenkaan natsaa keskenään niin tämä siisteys ei varmasti osuisi niin silmään. Ap
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:35"]
Vuoteen jätän aamulla petaamatta ihan tarkoituksella, koska ihmiset hikoilevat öisin ja vuoteen on hyvä tuultua rauhassa. Kuka sitä on päivällä katsomassa. Olen nähnyt patjan, mikä oli homeessa, koska se oli tiiviisti aina pedattu heti herättyä. Lähden ajamaan töihin klo 5.45 ja mies heti perään, joten en nouse paria tuntia aikaisemmin, jotta sänky saisi tuultua ennen petaamista.
[/quote]
Meillä avataan makuuhuoneen ikkuna, peitto auki ja suljetaan ovi kun tehdään aamutoimia. Sänky pedataan juuri ennen lähtöä. Päiväpeittoa ei ole mutta laitetaan peitto ja tyynyt hotellityyliin siististi ja kutsuvasti. ap
Niin.... minusta kuulostaa aika normaalilta siivolta, semmoislta jota kaikilla ystävillämme ja meillä itselläkin on - ja kyllähän se nyt on tyypillistä, että jos tulee kutsuttuja vieraita, huusholli siivotaan sitä ennen.
Lähinnä kai se on sitten sitä, että jos lapsia koko ajan kielletään ja rajoitetaan, se ei kuulosta hyvältä. Tiedän perheitä, joissa lapset eivät saa leikkiä olohuoneessa ja omassa huoneessakin pitää olla pitkin päivää siivoilemassa leluja ja pelejä pois. Majoja ei rakennella, koska niistä tulee sotkua ja niitä nyt ei herra-varjele saa ainakaan jättää pystyyn lyhyttä hetkeä pidemmäksi. Askartelu, ei ei ei, siitä tulee sotkua...
TUOTA pidän lapsivihamielisenä ja typeränä. Lapsien pitää saada omassa kodissaan leikkiä, se on heidän kehitykselleen olennainen juttu. Totta kai leikit voidaat siivota päivän päätteeksi ja vieraiden tuloa ennen, mutta niitä leikkejä pitää silti ylipäätään voida leikkiä. Ja myös siellä, missä muut perheenjäsenet ovat eli olkkarissa, ei pelkästään äidin ja isin silmien ulottumattomissa.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:05"]
No meillä on ihan samanlaisia. Tuttua noi kommentitkin.
[/quote]
Minä en oikein osaa tuohon kommenttiin koskaan mitään vastata. Tuntuisi tyhmältä sanoa jotain että "niin meilläkin mielummin kokataan yhdessä kuin imuroidaan." tai "satuitte meille vaan siiivouksen jälkeen, kyllä meilläkin sotkuista on oikeasti" Vastaatko sinä täläisiin vihjailuihin mitään? ap
[/quote]
Kysyisin ihan suoraan, että "eh, siis mitä sinä tarkoitat? Luuletko, että meillä ei tehdä muuta kuin siivota? Totta kai olen siivonnut ennen teidän tuloanne, mutta ei meilläkään nyt aina näin siistiä ole."
26
Meillä on muiden mielestä aina "tosi siistiä". Mun mielestä ei edes ole nyt kun on lapsia. En jaksa enää pitää yllä ihan niin tip top järjestystä kuin ennen lapsia, mutta jossain vaiheessa (1-2 pv jälkeen) en vaan enää kestä sekamelskaa ja sotkua ja järjestän sekä siivoan paikat. No lapset levittää leikkinsä tietysti heti uudelleen. Yritän "kärsiä" :) Onneksi myös vanhempi lapsi on järjestyksen ystävä ja häntä ei yleensä tarvi patistella siivoamaan. Nuorempi onkin isäänsä tullut ja ihan toista maata siis....
Mutta joo, ulkopuolisten mielestä meillä on aina siistiä ja tosi vähän tavaraa. Tavaraa onkin vähän, koska en voi sietää ylimääräistä romua ja krääsää. Ja kun joka paikka ei pursuile tavaraa, niin järjestys tietysti säilyy paremmin.
Tämä on minun luonteeni, eikä minusta sen parempi tai huonompi kuin jonkun muun "sottaisempi" koti. Onneksi pystymme kuitenkin perheessä sietämään toistemme tapoja. Ulkopuolisten kommentteihin suhtaudun huumorilla :) Ehkä mulla tosiaan on hiukan taipumusta ns. neuroottisuuteen, se sallittakoon :)
Pölyjen pyyhkiminen ja imurointi 3 kertaa vkossa on PALJON siivoamista
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:35"]
Vuoteen jätän aamulla petaamatta ihan tarkoituksella, koska ihmiset hikoilevat öisin ja vuoteen on hyvä tuultua rauhassa. Kuka sitä on päivällä katsomassa. Olen nähnyt patjan, mikä oli homeessa, koska se oli tiiviisti aina pedattu heti herättyä. Lähden ajamaan töihin klo 5.45 ja mies heti perään, joten en nouse paria tuntia aikaisemmin, jotta sänky saisi tuultua ennen petaamista.
[/quote]
Ei sinne nyt litratolkulla hikoilla! Riittää, kun avaa peiton ja antaa tuulettua aamupalan ajan ja petaa sitten puettuaan. Paremmin se tuossa tuulettuu - kun peitto vedetään pois ja ravistellaan - kuin jos sen jättää lojumaan siten kun siitä on aamulla ylös noustu.
Meillä on menetelty noin - ja päiväpeiton kera - koko yhdessäelomme ajan eli liki 30 vuotta. Ei todellakaan ole mikään homeessa.
Tietysti jos makkarit ovat kaukana oleskelutiloista, esim. toisessa kerroksessa, on varmaan aika sama, miltä siellä näyttää. Mutta asumme kerrostaloneliössä, ja makuuhuoneet ovat siten koko ajan näkösällä. Lisäksi lapset varsinkin oleilevat ison osan ajasta siellä huoneissaan, kyllä petaaminen on viihtyvyydelle tärkeää. Muuten lattia on päiväpeiton ja tyynyjen peitossa koko ajan jne.
26
Ihmetyttää tämä suomalainen vähättely- ja nälvimiskulttuuri. Jos jonkun kotona on siistiä, se ei ole hyvä asia. Jos jonkun kotona on pieni epäjärjestys, sitäkin arvostellaan. Mikään ei kelpaa. Todennäköisesti ap:n vieraat ovat vain kateellisia.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:57"]
Ihmetyttää tämä suomalainen vähättely- ja nälvimiskulttuuri. Jos jonkun kotona on siistiä, se ei ole hyvä asia. Jos jonkun kotona on pieni epäjärjestys, sitäkin arvostellaan. Mikään ei kelpaa. Todennäköisesti ap:n vieraat ovat vain kateellisia.
[/quote]
Näin minäkin uskon. Ihmisillä on inhimillinen tarve selitellä itselleen laiminlyöntinsä parhain päin. Että koska rakastan lapsiani enemmän kuin siistit ihmiset, en viitsi siivota...
Todellisuudessa aikaansaapa ihminen ehtii molemmat: sekä pitää kodin siivossa että oleskella ja touhuta lastensa kanssa.
26
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:55"]
Ei sinne nyt litratolkulla hikoilla! Riittää, kun avaa peiton ja antaa tuulettua aamupalan ajan ja petaa sitten puettuaan. Paremmin se tuossa tuulettuu - kun peitto vedetään pois ja ravistellaan - kuin jos sen jättää lojumaan siten kun siitä on aamulla ylös noustu.
[/quote]
Riippuu nukkujasta. Miehen puolella lakana, tyynyn ja pussilakanan reunat ovat usein märkiä. Ei ne kyllä tunnissa kuivu, vaikka jättääkin tuulettumaan, vaan tarviivat pidemmän ajan. Meillä laitetaan päiväpeitto vain silloin, kun on tulossa vieraita.
Vaikuttaa sairaalta.
Jos sulta menisi kädet ja jalat poikki, saisitko vieroitusoireita, kun et pääse siivoamaan?
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:02"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:55"]
Ei sinne nyt litratolkulla hikoilla! Riittää, kun avaa peiton ja antaa tuulettua aamupalan ajan ja petaa sitten puettuaan. Paremmin se tuossa tuulettuu - kun peitto vedetään pois ja ravistellaan - kuin jos sen jättää lojumaan siten kun siitä on aamulla ylös noustu.
[/quote]
Riippuu nukkujasta. Miehen puolella lakana, tyynyn ja pussilakanan reunat ovat usein märkiä. Ei ne kyllä tunnissa kuivu, vaikka jättääkin tuulettumaan, vaan tarviivat pidemmän ajan. Meillä laitetaan päiväpeitto vain silloin, kun on tulossa vieraita.
[/quote]
Ohho, ja suorastaan yöks. Mahtaa haista mahtavalta.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:55"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:35"]
Vuoteen jätän aamulla petaamatta ihan tarkoituksella, koska ihmiset hikoilevat öisin ja vuoteen on hyvä tuultua rauhassa. Kuka sitä on päivällä katsomassa. Olen nähnyt patjan, mikä oli homeessa, koska se oli tiiviisti aina pedattu heti herättyä. Lähden ajamaan töihin klo 5.45 ja mies heti perään, joten en nouse paria tuntia aikaisemmin, jotta sänky saisi tuultua ennen petaamista.
[/quote]
Ei sinne nyt litratolkulla hikoilla! Riittää, kun avaa peiton ja antaa tuulettua aamupalan ajan ja petaa sitten puettuaan. Paremmin se tuossa tuulettuu - kun peitto vedetään pois ja ravistellaan - kuin jos sen jättää lojumaan siten kun siitä on aamulla ylös noustu.
Meillä on menetelty noin - ja päiväpeiton kera - koko yhdessäelomme ajan eli liki 30 vuotta. Ei todellakaan ole mikään homeessa.
Tietysti jos makkarit ovat kaukana oleskelutiloista, esim. toisessa kerroksessa, on varmaan aika sama, miltä siellä näyttää. Mutta asumme kerrostaloneliössä, ja makuuhuoneet ovat siten koko ajan näkösällä. Lisäksi lapset varsinkin oleilevat ison osan ajasta siellä huoneissaan, kyllä petaaminen on viihtyvyydelle tärkeää. Muuten lattia on päiväpeiton ja tyynyjen peitossa koko ajan jne.
26
[/quote]
Herään klo 5.30 ja olen auton ratissa klo 5.45, joten ihmettelen, kuka katsoo makuuhuonettamme päivällä, kun kukaan ei ole kotona. Jokainen omalla tavallaan. Mutta itseasiassa ihminen hikoilee yön aikana 0.5l-2-
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 14:58"]
Meille kun tulee uusia tuttavuuksia niin ilmeisesti järkyttyvät meidän kodin siisteydestä. "Onpas teillä siistiä!" ja jotkut päivittelevät ettei ole mahdollista että lastenhuoneessa asuu lapsia. Toiset vihjailevat ettei kodissamme ole asumisen merkkejä. Viimeistään kun vastavierailun aika tulee niin nämä ihmiset sanovat kutakuinkin saman lauseen: "Meillä on vähän sotkuista kun panostan lapsiin. Touhuan mielummin lasten kanssa yhdessä kuin siivoan kokoajan ja tykkään tehdä kaiken ruuan itse,siihen menee aikaa. Meillä elämisen jäljet saavat näkyä, olohuoneessakin voi leikkiä." Aika normaaleja koteja näillä ihmisillä on ollut yhtä kaaos asuntoa lukuunottamatta. Tulee aina kurja mieli kun luulevat ettei meillä saa tehdä mitään ja siivoan kokoajan.
Panostan kotona viihtyvyyteen. Laadun lisäksi haluan pitää kodin siistinä. Pedataan aamuisin sängyt, asettelen koristetyynyt sängylle. Kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan. Sohvan selkätyynyt pöyhin ja asettelen sohvalle koristetyynyt ja huovan kauniisti. Keittiön tasot ja pöytä on siistitty. Tasoilla on kodinkoneita ja lasipurkkeja ym. mutta järjestyksessä. Lastenhuoneessa yhtälailla sängyt pedattu, hyllyissä on omissa laatikoissaan lelut ja pelit. Imuroin 1-3krt viikossa,eteisen joka päivä hiekka/kurakausina. Lattian pesu kerta viikkoon, pölyt pyyhin joka päivä, vessan pesen joka päivä. Meillä ei ole mitenkään minimalistinen koti vaan tavaraa on, kaikki omissa paikoissaan.
Elää täällä saa rauhassa, ollaan koko poppoo sohvalla, voidaan syödä pizzaa telkkua katsellessa. Koristetyynyihin saa nojata tai vaikka istua niiden päällä lattialla. Lapset saavat tuoda olohuoneeseen nukkeleikit tai kasata ison junaradan. Keittiön pöydällä saa piirtää jne. Välillä iskee kauhea kaaos, pizzalaatikko muruineen sohvapöydällä, sohvatyynyt lattialla, leluja jokapuolella, sängyt jääneet aamulla petaamatta ja tiskivuori ja ruuanlaitossa tullut kaaos keittiössä. Imurointi jäänyt 1-2 vk ajalta. Tätä tapahtuu mutta sitten taas siivotaan paikat. Tätä kaaosta ei yleensä kukaan ulkopuolinen koskaan näe.
[/quote]
Saatpa kummia kommentteja kodistasi :D Ehkä ei-niin-siistejä ihmisiä harmittaa,kun heillä ei ole yhtä siistiä ja sitten pitää puolustella sotkuisuutta tuolla "lapsiin panostamisella" ja muulla.Kotinne kuulostaa mukavalta,ei elämisen jälkien tarvitse tarkoittaa kaaosta.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:05"]
No meillä on ihan samanlaisia. Tuttua noi kommentitkin.
[/quote]
Minä en oikein osaa tuohon kommenttiin koskaan mitään vastata. Tuntuisi tyhmältä sanoa jotain että "niin meilläkin mielummin kokataan yhdessä kuin imuroidaan." tai "satuitte meille vaan siiivouksen jälkeen, kyllä meilläkin sotkuista on oikeasti" Vastaatko sinä täläisiin vihjailuihin mitään? ap
[/quote]
No sano vaan vakavalla naamalla, että meillä taas ei haluta viettää aikaa yhdessä ollenkaan. Haluan vain siivota aamusta iltaan ja mieluummin yölläkin.
Ehkä pistää jauhot suuhun noille kommentoijille...
Meilläkin on aina siistiä. Säilytystilaa on riittävästi, tavaraa riittävän vähän ja kaikki huolehtivat tavarat paikoilleen käytön jälkeen. Järjestelyyn ei mene kohtuuttomasti aikaa, joten imurointi tai pölyjen pyyhkiminen on nopeaa.
Kukin eläköön niinkuin haluaa. Minua ei kiinnosta siivous eikä muiden siivousintoilut.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 16:34"]
Huom.ap pyyhki pölyt joka päivä.
[/quote]
Niin? mulla on sellainen pölyhuiska, kestää 10min jos sitäkään kun koko asunnon pölyt on huiskittu. Pölyä kertyy kun ravistellaan petivaatteita, pyykit kuivaa narulla jne. Jos tarpeen, pyyhin myös kostealla liinalla sohvapöydän tai muut pinnat jos lasten tahmat tai mun kahvikupin jälki tai muuta. ap
[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 15:18"]ylläpidän monta kertaa päivässä sellaista yleistä järjestystä
[/quote]Huhhuh