Lyhytpinnainen puoliso...

Meillä on miehen kanssa ihan erilaiset tavat käsitellä ärtymystä. Minä yritän ajatella järkevästi, että ollaan kakki inhimillisiä olentoja, ja virheitä ja vahinkoja sattuu. En huuda, en draamaa, vaan yritän käsitellä asian niinkuin aikuiset. Mies taas tuntuu sieppaavan hetkessä kokonaisen hernepellon nokkaan, ja ne tuntuu juuttuvan sinne melko tiukkaan. Meillä on ollut riitoja, joissa hän on vänkäämisen jälkeen todennut, ettei asiasta pitäisi olla vihainen, mutta on kuitenkin, ja homma jatkuu... Tämä käytös on alkanut vähitellen rassaamaan, varsinkin kun olen niin kiltti, että herkästi annan polkea oikeuksiani. Miten te muut? Onko kohtalotovereita? Minkälaisia ohjeita on antaa vastaisuuden varalle?