Olenko naiivi, kun haluan lapseni säilyvän lapsena mahdollisimman pitkään?

kysyykin: minkä ikäiset lapset teillä on? Ajatuksena hyvä juttu, mutta ajan mukaan on elettävä.

Ja kyllä, poika on suosittu koulussa! Minusta suuri huoli on liian suuri vastuu omasta pärjäämisestä pikkukoululaisilla. Yksi luokkakaveri huolehtii itse aamuheräämiset, oikeat liikuntavarusteet oikeana päivänä jne. Mikä minusta on perinkummallista. Minusta on ihana tarkistaa reppu aamulla ja vilkuttaa parvekkeelta kun koululainen lähtee. Jotkut tietty sanovat, että itse hoisivat itsensä jo 5-vuotiaina, mutta minusta se on lähinnä heitteillejättöä.

Ajan mukaan on elettävä... Kukas sitten kääntää rattia, jos ollaan ajamassa ojaan?



Ap.

mutta sehän tässä ottaakin päähän, että miksi tämä aika on tällaista?

Ei haluaisi alistua ja vaan mennä mukaan , " kun se nyt vaan on

tällaista"

Vanhemmissa on paljon vikaa, mainostajissa , yleisesti ottaen koko

elämä on kiireistä ja stressaavaa. Kaikki tänne heti nyt!

Olen ap:n kanssa ihan samaa mieltä , sääli kun lapset ei saa olla enää lapsia

Pidetään rima korkealla!

Lapsi vasta 2-vuotias, mutta asiaa on jo funtsittu. Kun eskari ei vielä ainakaan kuulu oppivelvollisuuden piiriin, niin olisiko ihan tyhmää antaa lapsen olla lapsi vielä sen vuoden, ja laittaa kouluun sitten vasta 7-vuotiaana. Meillä kun lapset ovat kotihoidossa, niin se eskari ei mene siinä päivähoidon sivussa, ja lapsilla olisi vileä mahdollisuus olla kotona sen vuoden. Varmaan meidän ratkaisu sitten riippuu vähän siitäkin, että missä eskari silloin järjestetään, ovatko eskariluokat samat kuin koululuokat vai aivan eri, eli tippuuko kavereiden jaosta, jos ei mene eskariin.

Tärkeää asiaa. Nostetaan muillekin.

että vie eskariin.



Minä en koskaan ollut päivähoidossa enkä eskarissa. Ja täytyy sanoa että kyllä olisi eskari tehnyt hyvää. Olin heti alussa koulutielläni ihan syrjässä. Kaikki tunsivat toisensa jo eskarista ja osasivat käyttäytyä kuten koululaisten kuuluu. Minä en osannut. Yleistä hankaluutta siitä seurasi ja kiusaamistakin. Olen edelleen aika syrjään vetäytyvä ja katson että suureksi osaksi se johtuu kouluaikojen kokemuksista.

Viimeksi kesällä pari työkaveriani ihmetteli, kun en päästä 3- vuotiastani yksinään pihalle leikkimään.

Toisella näistä ihmettelijöistä meni juuri lapsi ekaluokalle, ja tämän lapsen on itse aamulla hoidettava itsensä kouluun, ja vietettävä yksin koulun jälkeen pitkät iltapäivän tunnit. Nämä äidit olivat siis sitä mieltä, että aina parempi mitä aikaisemmin lapsi " itsenäistyy" .

Minun mielestäni 3- vuotiasta ei voi lähettää pihalle ilman valvontaa, ja eikö se pieni ekaluokkalainen tunne oloaan turvattomaksi?

Koulussa kiusattiin. Nekin, jotka eivät kiusanneet, suhtautuivat typerän huolehtivasti, holhosivat kuin vähä-älyistä. Tunsin itseni muita huonommaksi ja epäkehittyneeksi. Olin hyvin pitkään katkera vanhemmilleni siitä, etteivät antaneet minulle tilaa kasvaa.

Mun vanhimmat lapset on 9- ja 8-vuotiaat, pienemmät on alle kouluikäisiä.



Vielä ei ole murkkuoireita ilmassa, ja tytöt edelleenkin LEIKKIVÄT kavereidensa kanssa. Siitä olen iloinen.

On eroa, suhtautuuko lapseen lapsena vai tukahduttaako hänen luonnollisen kehityksensä liialla holhoamisella. Ei pitkä lapsuusaika ole sama kuin ylihuolehtivuus lapsesta. Lapsikin voi osallistua kotihommiin ja oppia kaiken tarvittavan. Kyse on siitä, että hänen ei tarvitse ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja turvallisuudestaan, vaan aikuinen on sitä varten. Lastakin voi opettaa ottamaan vastuuta, mutta vain sellaisista asioista, jotka epäonnistuessaan eivät horjuta hänen turvallista elämäänsä millään tavoin.



Ap.

Vierailija:

Koulussa kiusattiin. Nekin, jotka eivät kiusanneet, suhtautuivat typerän huolehtivasti, holhosivat kuin vähä-älyistä. Tunsin itseni muita huonommaksi ja epäkehittyneeksi. Olin hyvin pitkään katkera vanhemmilleni siitä, etteivät antaneet minulle tilaa kasvaa.

Ei minullakaan ole mitään tarvetta kiirehtiä lasteni kasvua, tunkea niitä joka paikkaan " sosiaalistumaan" ym. Ihan ovat reippaita ja iloisia lapsia, vaikka enimmäkseen ovat kotona saaneetkin kasvaa, miehen kanssa ollaan sumplittu opiskeluja ja työaikoja siihen malliin.



Olen myös todella onnellinen että miehen siskon lapset, jotka ovat jo 9 ja 12 ovat edelleen aika lapsia. HEitä ei siis todellakaan olla hyysätty tolkuttomasti, ovat koulussa suosittuja ja pärjääviä, mutta eivät todellakaan mitään muotihulluja laihuusihannoijia. ONneksi se on nykyäänkin vielä mahdollista.

Se isoin merkki lapsuuden loppumisesta kun haalari on " lapsellinen" . Ekaluokkalaisten kyllä kuuluu olla lapsia. Aikuisistahan se on kiinni mitä pistävät lapselleen päälle ja antavat kuvan että lapsellisena ei pitkälle pötki. Farkkuja ja " teinivaatteita" puetaan jo vauvoille! Vauvoillakin useimmiten näkee noita kaksiosaisia pukuja ja sitten koko ajan selkä paistaa paljaana kun helma nousee möyriessä yms.

Onneksi oma 12-vuotias poikani uskaltaa vielä esiin puskevista finneistään huolimatta olla lapsi ja leikkii täyttä päätä kavereidensa kanssa :-) Osa saman luokan tytöistä on jo ihan täysiä pimuja!

Kylä minä kotona sain - tai ennemminkin oli pakko - osallistua kotitöihin jne. Vanhempani antoivat koulua monipuolisemman yleissivistyksen luonnontieteiden perusasioissa yms. Kotona olin monessa mielessä hyvin itsenäinen ja kykenevä. Sen sijaan kontakteja kodin ulkopuolelle oli liian vähän. Ennen kouluunmenoa en koskaan ollut säännöllisesä päivähoidossa enkä edes kerhossa. Vanhemmat eivät kannustaneet harrastuksiin vaan pyrkivät harrastuttamaan esim. urheilua kodin piirissä.



En oppinut pitämään puoliani. Minulla ei ollut välineitä puolustautua kiusaajia vastaan. En kelvannut muille kaveriksi, koska heistä tunnuin lapselliselta ja kummalliselta. Olin hyvin naiivi ja luulin elämästä selvittävän sillä, että on kiltti, kunnioittaa aikuisia ja uskoo oikeudenmukaisuuteen. En oppinut, millainen maailma oikeasti on ja miten siellä pitää selvitä.