Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadehdin lapsettomia ystäviäni
09.11.2021 |
Olen kahden pienen lapsen äiti ja huomaan kadehtivani lapsettomia ystäviäni. Haluaisin nukkua aamuisin pitkään, syödä mitä haluan ja milloin haluan, katsella televisiota yöllä miettimättä koska lapset herättävät, käydä lomamatkoilla, ravintoloissa ihan rauhassa ystävien kanssa ja käyttää rahani johonkin muuhun kuin toppahaalareihin ja vaippoihin. Nyt valvon yöt flunssaisen lasten kanssa, imetän, siivoan, teen ruokaa ja pesen pyykkiä. Koko ajan. En edes muista koska olisin nukkunut yli 2 tuntia putkeen ja jokainen aamu lähinnä vituttaa.
Rakastan kyllä lapsiani tosi kovasti, mutta haluan loman äitiydestä ja tehdä joskus jotain omia juttujani. En osaa sanoa kadunko lapsiani, sillä sitten taas lapsettomat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan sitä valtavaa rakkautta mikä lasten mukana tulee. Eli haluaisinko sittenkään elää ilman sitä, vaikka elämä olisikin paljon helpompaa.
Kommentit (133)
Mulla on 4 lasta, vanhin 19, nuorin 10 kk. Oon sitä mieltä, että ap ei ole vielä tottunut lapsiperheelämään, eli siitä ei ole vielä muodostunut uutta normaalia. Mulla sen muodostuminen kesti liki 10 v.
En enää itse haikaile baari-iltoja, töiden jälkeen rötväystä, tekemättömyyttä. Toki levätä täytyy, esim aina kun vauva nukkuu. Muista, että muutamassa vuodessa saat taas nukkua pidempään. Ja kohta ne lapset lentää pesästä, sitten kaipaat heitä kovasti.
Nuorilla äideillä se nuoruusaika on niin selvästi muistissa ja lisäksi omat vanhat kaverit vielä hehkuttaa olemustaan somessa, niin harmittaahan se. Mutta kohta heillä on sama tilanne ku sulla ap, mutta silloin sinä olet jo selvemmillä vesillä 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitäisi myöskin olla työtön että voisit nukkua aina pitkään ja valvoa yötä televisiota katsellen.
Ei muuten tarvi. Esim. osa-aikatyö kaupan alalla ja voit tehdä duunia alkaen puolilta päivin lyhyissä vuoroissa. Pystyy ihanasti katsomaan töllöä jopa neljään asti yöllä eikä tee tiukkaa herätä töihin. Suosittelen!
Siinä sitä onkin elämässä voittaja: lapseton osa-aikatyöläinen kaupan kassalla jotta saa joka päivä löhötä aamulla xD onnea…
Ohis, mutta luuletko että sinä voitat elämässä jonkun kilpailun kun uhriutuen vaihdat vaippoja ja metsästät kirppareilta ehjiä talvisaappaita jälkikasvullesi? :D
Et sinä siitä palkintoa saa.
Me käymme ihan oikeissa töissä molemmat vanhemmat, ei siis tarvetta hakea kirpparilta niitä saappaita ;) Vaipoistakin ovat lapset jo oppineet pois, että kiitos kysymästä, voittajalta kyllä tuntuu kun teihin muihin vertaan! :)
Siitä huolimatta et ole voittanut mitään. Tuntuu aika pelottavalta että koet niin, mutta kai se on osa sitä psykologista defenssiä kun elämä ei ollutkaan sellaista kuin halusi.
Harmi ettei se osa-aikatyö kaupan kassalla ollutkaan sitä mitä halusit, voit vielä muuttaa elämäsi suuntaa.
En ole osa-aikatyössä enkä kaupan kassalla. Nyt oli taas mammalla vaikeuksia keskittyä lukemaansa.
Ihanaa olla kadehtittu.
Onhan tämä elämä onnellista ja hauskaa ilman jälkikasvua sekä kumppania.
Saan tehdä mitä haluan ja saan päättää asioista itse.
Viikonloppuisin pystyn rentoutumaan ja näen ystäviäni sekä läheisiä ihmisiä.
Alkoholia en käytä ja baareissa en käy.
Työurani ei myöskään ole kärsinyt vaan olen ollut haluttu sekä arvotettu työntekijä työmarkkinoilla kun poissaoloja ei oikein ole sekä ylitöitä pystyn tekemään.
M31
Vierailija kirjoitti:
Jos sun kaikki kaverit olisi perheellisiä ja sinä lapseton sinkku, niin kadehtisit heidän elämäänsä.
Sosiaalinenpaine on kova tällaisissa asioissa.
Minä en ole koskaan katunut yhdenkään perheellisen ja lapsellisen kaverini elämää. (No okei, joskus ois ehkä kiva, kun joku ois maksamassa laskuja mun kanssa.) Heidän elämä on heidän elämää, mun elämä on mun elämää. Kukin tavallaan. Sosiaalinen paine on keksitty juttu, ja kun sen tajuaa, katoaa myös se sosiaalinen paine.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli tuollainen tilanne. Sain kolme lasta ja silloin kun vanhin oli alle viisi vuotias, koin erityisen voimakkaasti, että kunpa saisin edes hetken omaa aikaa. Vuosia oli kumuloitunut ilman aikaa itselle. Kun esikoinen oli vauva, olin taas kokenut pahimmat unenpuutteet, enkä olisi edes jaksanut haaveilla muusta kuin unesta.
Viisi vuotta äitiyttä oli noin käännepiste, jonka jälkeen olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni tulla äidiksi ja ne lapsettomat, jotka minua äitiydestäni olivat arvioinee, arvostelleet ja tukeneet minua 0%:sti jäivät nuolemaan näppejään. He eivät koskaan saaneet omia lapsia. Myöhästyivät. Olisinko auttanut heitä, kun he eivät tukeneet minua? En tule tietämään ja hyvä näin.
Saaneet? Oikea sana on halunneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitäisi myöskin olla työtön että voisit nukkua aina pitkään ja valvoa yötä televisiota katsellen.
Ei muuten tarvi. Esim. osa-aikatyö kaupan alalla ja voit tehdä duunia alkaen puolilta päivin lyhyissä vuoroissa. Pystyy ihanasti katsomaan töllöä jopa neljään asti yöllä eikä tee tiukkaa herätä töihin. Suosittelen!
Siinä sitä onkin elämässä voittaja: lapseton osa-aikatyöläinen kaupan kassalla jotta saa joka päivä löhötä aamulla xD onnea…
Ohis, mutta luuletko että sinä voitat elämässä jonkun kilpailun kun uhriutuen vaihdat vaippoja ja metsästät kirppareilta ehjiä talvisaappaita jälkikasvullesi? :D
Et sinä siitä palkintoa saa.
Me käymme ihan oikeissa töissä molemmat vanhemmat, ei siis tarvetta hakea kirpparilta niitä saappaita ;) Vaipoistakin ovat lapset jo oppineet pois, että kiitos kysymästä, voittajalta kyllä tuntuu kun teihin muihin vertaan! :)
Siitä huolimatta et ole voittanut mitään. Tuntuu aika pelottavalta että koet niin, mutta kai se on osa sitä psykologista defenssiä kun elämä ei ollutkaan sellaista kuin halusi.
Harmi ettei se osa-aikatyö kaupan kassalla ollutkaan sitä mitä halusit, voit vielä muuttaa elämäsi suuntaa.
En ole osa-aikatyössä enkä kaupan kassalla. Nyt oli taas mammalla vaikeuksia keskittyä lukemaansa.
Etpä tietenkään, uskotaan uskotaan ;)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 4 lasta, vanhin 19, nuorin 10 kk. Oon sitä mieltä, että ap ei ole vielä tottunut lapsiperheelämään, eli siitä ei ole vielä muodostunut uutta normaalia. Mulla sen muodostuminen kesti liki 10 v.
En enää itse haikaile baari-iltoja, töiden jälkeen rötväystä, tekemättömyyttä. Toki levätä täytyy, esim aina kun vauva nukkuu. Muista, että muutamassa vuodessa saat taas nukkua pidempään. Ja kohta ne lapset lentää pesästä, sitten kaipaat heitä kovasti.
Nuorilla äideillä se nuoruusaika on niin selvästi muistissa ja lisäksi omat vanhat kaverit vielä hehkuttaa olemustaan somessa, niin harmittaahan se. Mutta kohta heillä on sama tilanne ku sulla ap, mutta silloin sinä olet jo selvemmillä vesillä 🙂
Miksi heillä olisi kohta sama tilanne kuin aapeellä? Ehkäisy on keksitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys on elinikäistä. Muista ap, että olet vasta alussa. Uskon, että vielä iloksi muuttuu (piankin?) ja osaat nauttia unesta ja omasta ajasta, kun sitä saat. Et varmasti sitten tahdo olla lapseton, kun olet käynyt voittajana läpi myös raskaiden aikojen. Saat lastesi kanssa paljon yhteistä hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitäisi myöskin olla työtön että voisit nukkua aina pitkään ja valvoa yötä televisiota katsellen.
Ei muuten tarvi. Esim. osa-aikatyö kaupan alalla ja voit tehdä duunia alkaen puolilta päivin lyhyissä vuoroissa. Pystyy ihanasti katsomaan töllöä jopa neljään asti yöllä eikä tee tiukkaa herätä töihin. Suosittelen!
Siinä sitä onkin elämässä voittaja: lapseton osa-aikatyöläinen kaupan kassalla jotta saa joka päivä löhötä aamulla xD onnea…
Ohis, mutta luuletko että sinä voitat elämässä jonkun kilpailun kun uhriutuen vaihdat vaippoja ja metsästät kirppareilta ehjiä talvisaappaita jälkikasvullesi? :D
Et sinä siitä palkintoa saa.
Me käymme ihan oikeissa töissä molemmat vanhemmat, ei siis tarvetta hakea kirpparilta niitä saappaita ;) Vaipoistakin ovat lapset jo oppineet pois, että kiitos kysymästä, voittajalta kyllä tuntuu kun teihin muihin vertaan! :)
Siitä huolimatta et ole voittanut mitään. Tuntuu aika pelottavalta että koet niin, mutta kai se on osa sitä psykologista defenssiä kun elämä ei ollutkaan sellaista kuin halusi.
Harmi ettei se osa-aikatyö kaupan kassalla ollutkaan sitä mitä halusit, voit vielä muuttaa elämäsi suuntaa.
En ole osa-aikatyössä enkä kaupan kassalla. Nyt oli taas mammalla vaikeuksia keskittyä lukemaansa.
Etpä tietenkään, uskotaan uskotaan ;)
Voi ei. :D Ehkä mamma menee nyt päikkäreille. Se katkaisee terävimmän kärjen katkeruudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lle kysymys mietittäväksi, miksi hankit lapsia? Millaista elämäsi oli ennen lapsia? Mitkä olivat syitäsi, jotka johtivat lasten hankintaan? Haikailitko lapsiperheen elämästä tai mistä siinä haikailit? Tämä ehkä toisi perspektiiviä ja saisi nauttimaan nyt niistä lapsista ja elämästä niiden kanssa, koska joskus se oli sinulla unelmana.
En tajua tätä että lasten isä vkl aamuisin hoitamaan lapsia että ap saa nukkua. Siis miksi? Se mies varmaan tekee arkisin töitä, ja haluaisi myös nukkua vkl. Aloittaja ilmeisesti äitiyslomalla ellei ole kotiäiti. Tietty se mies voi niitä lapsia joskus viikonloppu aamulla katsoa, mutta jos hänkin yhtä väsynyt ei sekään ole reilua. Toki jos mies nyt vkl aamuisin nukkuu kun ap kaitsee lapsia, niin mies hereille ja "sun vuoro" ja pää tyynyyn.
Lapsille voi hankkia hoitajan tai sitten jos on sukulaisia tms. jotka voi hoitaa yön yli että saatte hieman rauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli tuollainen tilanne. Sain kolme lasta ja silloin kun vanhin oli alle viisi vuotias, koin erityisen voimakkaasti, että kunpa saisin edes hetken omaa aikaa. Vuosia oli kumuloitunut ilman aikaa itselle. Kun esikoinen oli vauva, olin taas kokenut pahimmat unenpuutteet, enkä olisi edes jaksanut haaveilla muusta kuin unesta.
Viisi vuotta äitiyttä oli noin käännepiste, jonka jälkeen olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni tulla äidiksi ja ne lapsettomat, jotka minua äitiydestäni olivat arvioinee, arvostelleet ja tukeneet minua 0%:sti jäivät nuolemaan näppejään. He eivät koskaan saaneet omia lapsia. Myöhästyivät. Olisinko auttanut heitä, kun he eivät tukeneet minua? En tule tietämään ja hyvä näin.
Saaneet? Oikea sana on halunneet.
Tiedän, että yrittivät monta vuotta, mutta kaikki raskaudet menivät kesken, siksi saaneet eikä halunneet. Toivoin tietysti kovasti lapsia heillekin, mutta samaan aikaan aistin heidän lapsettomat minänsä.
Just eilen illalla puolison kanssa juteltiin, että kasvaispa nuo lapset nyt nopeasti koulu-ikäisiksi niin sais taas edes viikonloppuisin nukkua niin pitkään kun haluaa (ollaan molemmat hyvin aamu-unisia muutenkin, ja lapset taas tykkää herätä joskus kuudelta...). Muistutin kuitenkin häntä, että luin palstalta ettei elämä muutu mitenkään lapsien saamisen jälkeen, eli kuvittelee vaan et on hieman raskasta uhmaikäisen kaksikon kanssa :) Kyllähän ulos lähteminen ennenkin kesti 10min kun joutui rauhoittelemaan itseään ettei riehu ympäriinsä ja kiukuttele pukemisen kanssa, eli ei kyllä lapsi sitäkään ole muuttanut onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En osaa sanoa kadunko lapsiani, sillä sitten taas lapsettomat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan sitä valtavaa rakkautta mikä lasten mukana tulee. "
Tämä on yksi typerimmistä kommenteista, mitä lapsellinen voi sanoa.
Varsinkin kun se rakkaus on sellaista sorttia mitä ainakaan itse en kaipaa elämääni piirun vertaa. Tiuskitaan ja vingutaan, lapselle puhutaan kuin jollekin kapiselle koiralle. Ja tätä näkee melkein päivittäin kun jossain liikkuu. Työkaverillakin some on täynnä pohjatonta rakkautta lapsiaan kohtaan, mutta työpäivän aikaiset puhelut saavat säälimään koko porukkaa.
Että sellaista myyttistä rakkautta on se vanhemman rakkaus. Pakko päästä kokemaan itse.
Jep, mulla on useampi tällainen työkaveri (sekä miehiä että naisia), jotka ei koskaan sano mitään positiivista lapsistaan tai puolisostaan. Työpäivä alkaa huokauksella, että "ihana päästä tänne lapsia pakoon". Lomalta palataan toteamalla et "nyt mä lomailen, kun ei tarvitse olla lasten kanssa". Töistä kun lähdetään, sanotaan "jahas, ja nyt alkaa se toinen työpäivä". Yksi ei voinut tyhjentää keittiövuorollaan työpaikan tiskikonetta koska "sitä joutuu kotona tyhjentämään ja täyttämään kokoajan, ei mulla ole energiaa tehdä sitä töissä". Jollain on aina mahatauti ja täitä ja purkkaa tukassa ja reikä Moni Rodinien polvessa ja ämpärillinen maalia auton takapenkillä. Mut someen postataan toki kokoajan seesteisiä kuvia puistoreissuista ja iltapäivän kahvihetkistä ja "lapset ovat elämän suola" -mietelauseista. Silti niistä ei koskaan puhuta positiivisesti.
Ja sit kun näiden uteluihin lapsenhankinnasta vastaa et "juu en" niin ne kauhistuu, suuttuu(!?), syyttää itsekkääks ja "kadut vielä" ja "sun elämällä ei ole mitään virkaa". Mut mieluummin mä kadun sitä, että aiheutin ITSELLENI pahan mielen olemalla hankkimatta lapsia, kuin sitä, että hankin lapsia, ja kadun sitten sitä, ja siinä sivussa aiheutan paitsi itselleni, myös tälle hypoteettiselle lapselle (ja sen yhtä hypoteettisille lapsille) ja mahdolliselle puolisolle pahan mielen.
Hauska mielikuva ettei lapsettomalla ihmisellä ole mitään velvollisuuksia.
Nautin täysillä lapsettomasta ajastani ja osasin asennoitua oikein lasten saamiseen. Silti olisi ollut tärkeää, jos olisin saanut joskus enemmän tukea nukkumista varten.
Vaikka lapsen isä käy työssä, niin hänen on mielestäni valvottava joskus vapaalla, että kotiäitikin saa nukuttua. En osannut vaatia tätä, kun aivot olivat sumeana valvomisesta. Kirjoittakaa tämä oikeus uneen etukäteen ylös, niin ette unohda, jos tulette äidiksi!
Tätä voi verrata siihen, että ennen mies oli ehkä valmis valvomaan yöelämän vuoksi, niin nyt saa luvan valvoa, koska lapsi valvottaa ja mennä sitten töihin ilman valituksia. Miten muuten kotiäiti jaksaisi vuosikausia, jos ei mies osallistuisi edes vähemmässä määrin kuin äiti valvomiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun pitäisi myöskin olla työtön että voisit nukkua aina pitkään ja valvoa yötä televisiota katsellen.
Ei muuten tarvi. Esim. osa-aikatyö kaupan alalla ja voit tehdä duunia alkaen puolilta päivin lyhyissä vuoroissa. Pystyy ihanasti katsomaan töllöä jopa neljään asti yöllä eikä tee tiukkaa herätä töihin. Suosittelen!
Palkka 1000e/kk👍
No kaikkea ei voi saada. Jos haluat massia, on pakko painaa pitkää päivää ja mukavammat lyhyemmät työpäivät edellyttävät, että tyydyt vähempään palkkapäivänä. Valintoja, kuten myös lasten hankinta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En osaa sanoa kadunko lapsiani, sillä sitten taas lapsettomat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan sitä valtavaa rakkautta mikä lasten mukana tulee. "
Tämä on yksi typerimmistä kommenteista, mitä lapsellinen voi sanoa.
Varsinkin kun se rakkaus on sellaista sorttia mitä ainakaan itse en kaipaa elämääni piirun vertaa. Tiuskitaan ja vingutaan, lapselle puhutaan kuin jollekin kapiselle koiralle. Ja tätä näkee melkein päivittäin kun jossain liikkuu. Työkaverillakin some on täynnä pohjatonta rakkautta lapsiaan kohtaan, mutta työpäivän aikaiset puhelut saavat säälimään koko porukkaa.
Että sellaista myyttistä rakkautta on se vanhemman rakkaus. Pakko päästä kokemaan itse.
Jep, mulla on useampi tällainen työkaveri (sekä miehiä että naisia), jotka ei koskaan sano mitään positiivista lapsistaan tai puolisostaan. Työpäivä alkaa huokauksella, että "ihana päästä tänne lapsia pakoon". Lomalta palataan toteamalla et "nyt mä lomailen, kun ei tarvitse olla lasten kanssa". Töistä kun lähdetään, sanotaan "jahas, ja nyt alkaa se toinen työpäivä". Yksi ei voinut tyhjentää keittiövuorollaan työpaikan tiskikonetta koska "sitä joutuu kotona tyhjentämään ja täyttämään kokoajan, ei mulla ole energiaa tehdä sitä töissä". Jollain on aina mahatauti ja täitä ja purkkaa tukassa ja reikä Moni Rodinien polvessa ja ämpärillinen maalia auton takapenkillä. Mut someen postataan toki kokoajan seesteisiä kuvia puistoreissuista ja iltapäivän kahvihetkistä ja "lapset ovat elämän suola" -mietelauseista. Silti niistä ei koskaan puhuta positiivisesti.
Ja sit kun näiden uteluihin lapsenhankinnasta vastaa et "juu en" niin ne kauhistuu, suuttuu(!?), syyttää itsekkääks ja "kadut vielä" ja "sun elämällä ei ole mitään virkaa". Mut mieluummin mä kadun sitä, että aiheutin ITSELLENI pahan mielen olemalla hankkimatta lapsia, kuin sitä, että hankin lapsia, ja kadun sitten sitä, ja siinä sivussa aiheutan paitsi itselleni, myös tälle hypoteettiselle lapselle (ja sen yhtä hypoteettisille lapsille) ja mahdolliselle puolisolle pahan mielen.
Jos yhteisö kasvattaisi, ei lapsillaan olisi paha mieli, koska heillä olisi paremmin jaksavat vanhemmat ja lisäksi muita aikuisia. Kuvat ovat idyllistä, jonka jokainen tahtoo, mutta yhteisöllisyyden puutteessa ei saavuta kuin hetkittäin. Jos täytyy valita kahden asian väliltä, puistokävely vaiko kodin siivoaminen, niin varmaan kannattaa valita jälkimmäinen?
Alue: Aihe vapaa
Varsinkin kun se rakkaus on sellaista sorttia mitä ainakaan itse en kaipaa elämääni piirun vertaa. Tiuskitaan ja vingutaan, lapselle puhutaan kuin jollekin kapiselle koiralle. Ja tätä näkee melkein päivittäin kun jossain liikkuu. Työkaverillakin some on täynnä pohjatonta rakkautta lapsiaan kohtaan, mutta työpäivän aikaiset puhelut saavat säälimään koko porukkaa.
Että sellaista myyttistä rakkautta on se vanhemman rakkaus. Pakko päästä kokemaan itse.