Mitä suht yleistä ruoka-ainetta tai ruokalajia et ole edes maistanut?
Minulle tulee mieleen vaan jotkut munuaiset ja niitäkin olin varmaan haggiksessa seassa. Eikä ne ole yleisiäkään nykyään.
Kommentit (99)
Pinaattikeitto.
Vuonna 64 vietin 4h kylmän keiton kanssa päiväkodin ruokalassa. Sen jälkeen jo pelkkä hajukin oksettaa, en voisi ikinä maistaa lusikallistakaan
Hmm. On tullut kyllä pistettyä suuhun vaikka mitä, mutta mitä en olisi pistänyt ? Pääasiassa mitään ruokaa en ole jättänyt syömättä siksi että en halua vaan siksi ettei sitä ole "tarjolla". Esim musta makkara, kalakukko ja munuaiset, ei ole tullut syötyä kun en ole koskaan kaupasta ostanut eikä kukaan tarjonnut. Olen tosiaan syönyt porsaan keitettyjä aivoja, kanan friteerattura jalkoja ja ties mitä matkustellessa, koska tykkään maistaa kaikkea uutta.
Sushia en ole maistanut, enkä koskaan tule maistamaankaan, kuvottaa ajatuskin.
Smetana, piimä ja hunaja myös maistamatta. Voi olla muutakin, mutta ei tuu nyt mieleen.
Kaljavelliä ei ole tullut koskaan maistettua... ja sehän on suht yleistä.
Meetwurstia. Puistattavan näköistä kökköä. Kallen mätitahna on myös jo ajatuksen tasolla aivan mahdoton. Valmistetaanko sitä vielä?
Suomalaisia yrttejä en ole maistanut. Siis jotain suopursua, koivua, jne. En tiedä kuinka yleisiä ne on ruuanlaitossa näinä päivinä, mutta kesäisin niin löytyy tuolta vaikka millä mitalla :D
Niin ja toinen luonnonherkku ja lapsuuden normi oli kusiaiset. En vaan voinut ottaa elävää peräpäätä suuhuni, vaikka kaverit veteli ja kehui hyvää makua. Kielet, aivot ja sydämet kyllä menee.
Hanhenmaksaa en ole koskaan tietääkseni maistanut. En myöskään valaanlihaa.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:26"]
Osterit on maistamatta. Ei ole osunut ikinä tarjolle ja ravintolassakin olen päätynyt muihin vaihtoehtoihin, jos listalla on ollut.
- ap
[/quote]
ap kyseli, että mitä suht yleistä ruoka-ainetta/-lajia et ole maistanut ja sitten heittää itse esimerkiksi osterit? Ei ehkä ihan perinteisintä Siwan settiä.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:37"]
Meetwurstia. Puistattavan näköistä kökköä. Kallen mätitahna on myös jo ajatuksen tasolla aivan mahdoton. Valmistetaanko sitä vielä?
[/quote]
Joo. se on älyttömän suolaista. Maku olisi ok, jos suolan määrää vähennettäisiin roimasti.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:26"]
Osterit on maistamatta. Ei ole osunut ikinä tarjolle ja ravintolassakin olen päätynyt muihin vaihtoehtoihin, jos listalla on ollut.
- ap
[/quote]
ap kyseli, että mitä suht yleistä ruoka-ainetta/-lajia et ole maistanut ja sitten heittää itse esimerkiksi osterit? Ei ehkä ihan perinteisintä Siwan settiä.
[/quote]
älä ota sitä vakavasti
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:37"]
Suomalaisia yrttejä en ole maistanut. Siis jotain suopursua, koivua, jne. En tiedä kuinka yleisiä ne on ruuanlaitossa näinä päivinä, mutta kesäisin niin löytyy tuolta vaikka millä mitalla :D
Niin ja toinen luonnonherkku ja lapsuuden normi oli kusiaiset. En vaan voinut ottaa elävää peräpäätä suuhuni, vaikka kaverit veteli ja kehui hyvää makua. Kielet, aivot ja sydämet kyllä menee.
[/quote]
Ai minä vetelin koivunlehtiä naamariin viimeksi viime kesänä. :D ei se mitään ruoanlaittoa ollut kylläkään.
Äiti joskus sanoikin, että minulla jäi kehityksen oraalivaihe päälle. Vielä tosi isona kaikki meni suun kautta, imeskelin legoja ja vein huulille uusia pintoja. Vielä nytkin, kolmekymppisenä hivelen kynällä huulta, tiedän miltä kännykän rikkinäinen pinta tuntuu huulilla, miltä maistuu lakanankulma. Huomaamatta kaikki menee suulle.
Oikeita rapuja. Laivalla katselin niitä (oli jotkut rapuviikot), mutta en olisi osannut syödä.
Piimää, enkä aio maistaakaan.
Silliä olen kerran maistanut tarkoituksella ja toivottavasti toista kertaa ei tule, sillä olin oksentaa. Olen supertarkka silakkaa ja silliä muistuttavien kalaruokien kanssa, sillä silakkaa kykenen syömään, mutta ajatuskin sillistä saa oksun nousemaan.
Kieli, jos se näyttää kieleltä...
Muuten olen kaikkiruokainen - sushit, etanat, sisäelimet, mustamakkara ja lipeäkalat menee ääntä kohti ilman ongelmia.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:26"]
Osterit on maistamatta. Ei ole osunut ikinä tarjolle ja ravintolassakin olen päätynyt muihin vaihtoehtoihin, jos listalla on ollut.
- ap
[/quote]
ap kyseli, että mitä suht yleistä ruoka-ainetta/-lajia et ole maistanut ja sitten heittää itse esimerkiksi osterit? Ei ehkä ihan perinteisintä Siwan settiä.
[/quote]
No siksi käytin "suht"-määritettä. Enkä minä siis ekana ostereita maininnut, vaan joku ylempää. Otin vaan idean, kun tykkään maistella uusia juttuja. Ei tämån tarkoitus ollut pilkatakaan kuorossa kun joku ei ole piimää maistanut, vaan mainita mieleentulevia juttuja. Sitäpaitsi ihan piireistähän tuo on kiinni. Omissa piireissä lähes kaikki on maistaneet sushia (osaksi koska minä tykkään sitä tehdä, kaikki ei ole tykänneet, mutta aina on haluttu maistaa). Joillain voi osterit olla ihan tavisjuttu.
- ap
[quote author="Vierailija" time="23.01.2015 klo 20:37"]
Suomalaisia yrttejä en ole maistanut. Siis jotain suopursua, koivua, jne. En tiedä kuinka yleisiä ne on ruuanlaitossa näinä päivinä, mutta kesäisin niin löytyy tuolta vaikka millä mitalla :D
Niin ja toinen luonnonherkku ja lapsuuden normi oli kusiaiset. En vaan voinut ottaa elävää peräpäätä suuhuni, vaikka kaverit veteli ja kehui hyvää makua. Kielet, aivot ja sydämet kyllä menee.
[/quote]
Ei varmaan sitä suopursua kannatakaan syödä, vaikka joku rohtokäyttö sillä myrkyllisellä kasvilla lie ollutkin.
Minä olen maistellut moniakin, harmittaa ettei ole saanut aikaiseksi syödä enemmänkin. Sienet ovat jääneet vieraiksi tosin, sekin harmittaa.
En ole maistanut silliä enkä joulukinkkua :D
Sisäelimet, kieli, etanat ja systeemit on tullu syötyä, kaikki uppoaa. Sushi ei ollut hehkutusten arvoista. Hummeri ja kuningasrapu on jäänyt maistamatta, niitä ehdottomasti pitää testata, valas ja haikin on tullut tutuksi.
Etanoita, energia- ja palautusjuomia.
Kieltä ja etanoita, ei vaan kykene. Kieli tosin ei oo tullut missään vastaankaan.
Kampasimpukka, sitä voisin kyllä maistaa ja pitääkin maistaa kun seuraavan kerran tulee ravintolalistalla vastaan.