Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihan kauheaa kun en tule lapseni kanssa millään toimeen
08.11.2021 |
Siitä asti kun hän syntyi on elämä ollut yhtä vääntämistä, tiuskimista, huutoa, kiljuntaa hänen puoleltaan. Aina olen joutunut maanittelemaan, uhkailla rangaistuksilla ja toteuttaen niitä, ääntäni korottamalla. Silti aina AINA pitää pistää hanttiin kaikessa ja vielä hyvin epäkunnioittavalla ja röyhkeällä tavalla. En jaksa vakuuttaa hänelle arvovaltani kun hän kyseenalaistaa sen päivittäin.
Olen sanonut että hän joutuu vielä tätä mukaa lastenkotiin niin hän nauraa vain päälle etten toteuta sitä kuitenkaan. Ei välitä siitäkään. Ihankuin olisimme väärät palapelin palat jotka eivät millään loksahda paikoilleen vaikka kuinka kääntelee. Tilanne on eskaloitunut jo niin pahaksi ja tulehtuneeksi että pienikin takapakki saa helv*tin valloilleen.
Jos olisin tiennyt perhe-elämän olevan näin vaikeaa en olisi ikinä hankkinut lasta. Voitte syyttää minua vastuuttomaksi ihmiseksi mutta olen oikeasti ihan loppu tähän enkä tiedä saanko mistään edes apua. En tiedä koko lapseni joku pirun kätyri vai mikä sitä vaivaa. En tiennyt että lapsi voi herättää itsessänikin niin paljon vihan tunteita. Puren vain hammasta etten huutaisi hänelle mitään rumasti.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän täysin, ettei oman lapsensa kanssa välttämättä tule toimeen. Näkeehän näitä julkisilla paikoilla, jatkuvaa venkoilua ja huutoa.
Aplta kysyisin, että oletko koskaan ajatellut, että se olisitkin SÄ joka on sen pirun kätyri ja hankala? Miksi lapsi olisi suoraan hankala? Hän on tuore ja vasta tullut. Sä olet nelli negatiivi, joka on jo nähnyt maailmaa ja ehtinyt kyynistyä. Samalla olet ottanut lapsesi vastaan tietyin ehdoin, et vilpittömästi.
Älä ap kuuntele näistä syyllistäjiä. Minä luulen tietäväni, mitä käyt käpi. Sitä ei oikein tiennyt, miten se viha pitäisi kohdata. Yritin ymmärtää, sanoitin tunteita, annoin tilaa rauhoittua, sanoin mitä odotan ja toivon….
Haimme apua perheneuvolasta, josta sanottiin, että harvinainen lapsi, kun tunnistaa ja tunnustaa tunteita. No tietty, sitähän minä koko ajan tein. Neuvola sanoi, että kaikki on hyvin.
Sitten lapsi rikkoi huoneistoa, niin kamelin selkä katkesi. Sitten tuli tosi tiukka linja - jonka jälkeen viha kääntyi sisäänpäin, eli lapsi masentui. Sitten vasta ne ongelmat alkoivatkin….
Hän on nyt aikuinen ja asuu omillaan. Mutta arvaamaton ja äkkipikainen on yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että aloittaja yrittää autoritäärisyydellä kasvattaa omaehtoista lasta. Silloin lopputulos on yleensä juuri tuollainen.
En ehkä itse ihan noin hankala lapsena ollut, mutta todellakin halveksin " sinä teet niinkuin minä sanon"- vanhempiani. Yhteistyöllä, lapsen tahdon kunnioittamisella ja neuvottelulla pääsee ihan hiton paljon pidemmälle kuin komentelulla.
Mutta sitähän täällä ei millään tajuta.
Kuitenkin mulla on jo kolme teinipoikaa, joista yksi nepsy, eikä ikinä ole kenenkään kanssa tarvinnut tappelemalla tapella. Kun lapsi tietää, että kunnioitan hänen mielipidettään ja itsemääräämisoikeuttaan, hänen ei tarvitse tapella minua vastaan. Ja samalla hän myös oppii kunnioittamaan vastaavia asioita minussa ja muissa.
Tämä on totta, mulla on kaksi lasta ja hyvin nopeasti huomasi, että sama mikä ensimmäiselle toimii (käskeminen ja nopea perustelu tarvittaessa) ei toimi kakkosen kanssa.
Toisen lapsen kanssa joutuu valitsemaan taistelunsa ja perustelemaan kyllästymiseen asti niin, että lapsi lopulta itse päättää totella. Näin ollaan saatu pikkuisen raivareita vähemmäksi.
(toki jos on pakko jotain tehdä niin se tehdään, mutta vain harkitusti eikä koskaan pikaistuksissa)
Surullista katsottavaa kun äiti vihaa lastaan vallan takia
Vierailija kirjoitti:
Surullista katsottavaa kun äiti vihaa lastaan vallan takia
Siis... en nyt sentään sen takia häntä vihaa vaan vihaan hänen huonoa käytöstään. Minulla vanhempana pitää kuitenkin olla ohjat vai oletko sitä mieltä että olen tasavertainen lapseni kanssa?
Tässä se ongelma onkin... vietän hänen kanssaan aikaa mutta silti minun täytyy säilyttää asemani vanhempana ja äitinä. Lapsen kasvatus ei ole mitään helppoa. Ap
Oma mukulani vain paheni ja paheni, ja nyt 21 vuotiaana on edelleen ihan samanlainen raivopää, huolimatta mistään mitä tein tai jätin joskus tekemättä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen nepsyä. Jossain hastattelussa adhd-aikuinen sanoi, että lapsena ja nuorena vain "halusi ärsyttää", eikä tiennyt edes aikuisena, miksi niin oli. Otin asian puheeksi oman nepsy-lapseni kanssa. Hän allekirjoitti saman asian.
Minun terapeuttini ehdotti, että lapseni kenties tahallaan houkuttaa minusta ulos tunteen, jota ei itse pysty ilmaisemaan. Ärsytyksen kohde voi siis olla väline tunneilmaisussa. Kuka noista tietää.
Meillä menee nyt hyvin, koska saimme ja saamme apua :-)
Ehkä meillä on erona ap:hen se, että olen hyvin paljon lapseni kaltainen. Sain nepsy-diagnoosin lapseni jälkeen. Ymmärrän, mitä lapseni käy läpi ja minun on mielestäni helppoa selittää sitä lapselle ja etsiä ratkaisuja.
Loputontahan tämä on, mutta näillä mennään. Avoimuus auttaa ainakin meillä.
Tärkeää on saada apua varsinaiseen pulmaan eli saada lapsi tutkimuksiin ja avun piiriin. Se auttaa vanhempaakin.
Olen miettinyt mikä vaivaa lastani, ei ikäänkuin tunne empatiaa eikä osaa mennä toisen asemaan. Se näennäinen kiltteys ja hyväntahtoisuus ovat vai opittuja juttuja, ei sellaisia mitä oikeasti tuntee. Jos pitää pyytää anteeksi se sanotaan vain siksi että pääsee pälkähästä... Voiko alle 10-vuotiaalla olla psykopaatin piirteitä? Siis en tarkoita että lapseni olisi sellainen mutta piirteet ovat aika vahvat. Kiusaa myös meidän kissaamme vaikka kiellämme.
Alue: Aihe vapaa
Täällä tarjotaan lapselle heti diagnoosia vaikka vanhemman asenteessa saattaa olla vikaa ja aloituksen perusteella onkin. Kannattaisi ensin hakea apua ihan niihin omiin vuorovaikutustaitoihin ennen kuin lasta aletaan patologisoimaan.