Miten rahoitetaan jos eläkettä saava nuori alkaa opiskella?
Nuorella on jo yksi tutkinto suoritettuna, eläke on myönnetty silti toistaiseksi. Taitava ja osaava nuori (etenkin omasta mielestään, silti lääkärin arvion mukaan tehty siis eläkepäätös toistaiseksi.
Nuori ei asu itsenäisesti, vaan perheessä. Hän haaveilee kulkevansa autolla (20 km) ja bussilla (30 km) päivittäin opiskelupaikkaan. tutkinto on jo samalta alalta, nyt haaveilee rinnakkaista tutkintoa. Minusta opiskelu on loistava ajatus, mutta en osaa lähteä aukomaan oikein mistään tuota rahoituskuviota.
Kyseessä lievästi kehitysvammainen ihminen. Ajokortti ja auto on. Itsenäiseen asumiseen ei ole kyennyt (yritetty on) eikä tällä hetkellä itse sellaista suunnittele.
Kommentit (3)
Kyllä se on ihan eläke, jota nuori saa. Mutta hyvä, jos saa sitä koko opiskelun ajan.
Menot kasvavat melkoisesti, tulee matkakuluja ja kustannuksia ruokailuista. Nykyiselläänkin kaikki mikä tulee, myös menee. Mutta itsenäistymisvarojakin on käytössä! Ja edunvalvonnassa on jo :)
Eli hakeutukoon nyt kouluunsa, aloittakoon sen. sitten katsotaan, kuinka jaksaa käytdä tuota matkaa vai onko sittenkin hinku oppia niin suuri että alkaa myös oma asunto/asuntolapaikka opiskelupaikkakunnalla kiinnostaa. Tärkeitä taitoja olisi tarjolla.
ap
Itse myös hämäännyin kun myönnettiin eläke toistaiseksi. Se on voimassa hamaan tappiin asti. Määräaikaisena myönnetty on sitten toinen juttu!
Eläkkeellä (tai kuntoutustuki varmaan jos nuoresta ihmisestä kyse) saa kyllä opiskella ihan rauhassa. Itse ainakin koko opiskeluaikani olen ollut eläkkeellä. Eli siitä vaan opiskelemaan, parempi se kuin pyöritellä peukaloita kotona :)