Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Malli, jossa toinen vanhempi kotona, ja vain toinen töissä, on paras
08.11.2021 |
Juu juu, tiedän valmiiksi kuinka tulee kuraa ja vasta-argumentteja (kotona oleva on loinen, joka jää tyhjän päälle KUN puoliso jättää, aivot ja järkikin tylsistyy kun ei olekaan töissä edes täyttämässä hyllyjä tai siivoamassa rappukäytäviä, ja eläkettä ei tule ja tiedossa on kooma, kuolema, syrjäytyminen ja köyhyys. No niin, nämä on nyt valmiina tässä, ei tarvitse kommentoida niistä enää.)
Sitten se suurin, iso hyvä puoli:
Jaksaminen, lisääntynyt vapaa-aika koko perheelle.
Kuinka paljon onkaan nykyään burn outeja ja väsymystä ja masennusta ihmisillä. Mitään ei ehdi, työpäivän jälkeen odottaa toinen työpäivä kotona. PAITSI jos kotona onkin toinen hoitanut sen kotityöpäivän. Siivonnut, käynyt kaupassa, laittanut ruoan, pessyt pyykit, vastaillut lasten koulun wilma-viesteihin, käyttänyt heitä hammaslääkärissä jne.
Ilta on silloin täysin stressitön ja vapaa molemmille vanhemmille.
Ja kyllä, tähän pystyy myös ilman suuria tuloja. Tietysti pitää myös luopua jostakin, ei voikaan välttämättä ostaa isoa omakotitaloa kasvualueelta, pitää samalla mökkiä, kahta uutta autoa, matkustella 2 x vuodessa ulkomaille ja käydä talvisin joka viikonloppu laskettelemassa, puettaa itsensä ja jälkikasvunsa merkkivaatteisiin, päivittää kotiin uudet telkkarit, tietsikat, kännykät, sisustus jne tiuhaan tahtiin.
Tämä on arvokysymys.
Jos oravanpyörä ja vähäinen vapaa-aika väsyttää, voi tehdä muutoksia.
Ja jos ei halua tehdä muutoksia, sitten voi jatkaa marisematta valitsemallaan tiellä.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Sitä varten Suomeen tarvitaan perheverotus, mahdollisen eron jälkeen elatusvelvollisuus kotona olleelle puolisolle eläkeikään asti ja työssä olleen eläkkeen jakaminen puolisolle myös eron jälkeen. Tämä on reilua, sillä se ei ole sukupuolisidonnaista ja sillä tavalla todistetaan, että perhe on yksikkö eikä kaksi erillistä henkilöä.
Ne nyt ehtii erota jo ennen kuin mitään eläkettä on edes kertynyt.
Sen sijaan se olisi oikein, että kaikki työssäkäyvälle kertyvä eläke-etu todellakin jaettaisiin kaikkien niiden kesken, jotka hänen vuokseen ovat työssä käymisen jättäneet.
Lapsille kauhea kohtalo, kun kotiin jäänyt sitten aikanaan kiristää muka uhrautumisellaan ja menettämällään ihan mahottoman upealla uralla. Vanhuuden köyhyys ja katkeruus on sitten muka lasten syytä, joiden tulisi olla niin loputtoman kiitollisia ei mistään. Tämä on sen "ennen äidit oli kotona" -ihastelun kääntöpuoli, josta lukemattomat saivat aivan tarpeekseen ja jopa ihan liikaa.
Sen sijaan pääministeri Katainen oli aivan oikeassa suositellessaan Ruotsin työaikajärjestelyjä meillekin.
Siellä homma toimii mukavasti mahdollisella 70%n työajalla, joka ei juurikaan heikennä liksaa eikä muitakaan etuja, mutta jättää enemmän vapaa-aikaa. Tuttavani ovat sitä käyttäneet ja olleet supertyytyväisiä. - No, senhän nämä marinit, kiurut, harakat eli turpasuorana apina lauman tavoin eduskunnassa mylvivät tietysti torppasivat kättelyssä ja väittivät että muka taas naiset työnnetään kotiin hellan ja nyrkin väliin, mikä osoitti täydellisen tietämättömyyden, härskiyden ja perhevihamielisyyden jne lisäksi vielä käydellistä ymmärtämättömyyttä perheväkivallasta ja vitsailemista uhrien kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koululaisten kanssa itse asiassa se kotivanhemmuus on paljon järkevämpi ajatus kuin 3-6-vuotiaiden. 3-6-vuotiaille on tarjolla päivähoito ympäri vuoden. Sen sijaan pienten koululaisten kanssa iltapäivien ja lomien järjestely on yhtä tuskaa ja koulu kuormittaa PALJON. Lisäksi jos on hammaslääkäriä, siedätyshoitoa jne niin ei siinä juuri töitä ehdi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Jotenkin kotitöiden pitäisi tapahtua siinä ansiotöiden ohessa kuin tuosta vain. Töitä nekin kotityötkin ovat, sen ”oikean” työn päälle. Sit pitäisi olla energiaa lapsille, puolisolle, itsestään huolehtimiselle. Rimaa on jo laskettu mutta elämä siellä riman alla vain syö ihmistä. Miten siitä tunteesta pääsee eroon? Joskus leikittelin ajatuksella että jäisin kotiin, huolehtisin perheen hyvinvoinnista, kodista ja antaisin puolisolle mahdollisuuden stressittömämpään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kaikki voittaisi? Ei vaan uskalla. Sitäpaitsi mahdollisessa erossa jäisi aika tyhjän päälle..
Ettekö te voi ostaa palveluja kotiin? Vaikka yhtenä päivänä viikossa joku kävisi teillä siivoamassa ja tekemässä ruuat pariksi päiväksi?
Siivous ollaan tajuttu ulkoistaa tänä vuonna! On ihanaa saapua puhtaaseen kotiin.
Varmaan ihan kivaa, kun lapset pieniä ja alakoulun alaluokilla, mutta entä sen jälkeen? Kyllä meillä ainakin lasten kasvaessa he osallistuvat enemmän arkeen, siivoavat huoneensa, pesee pyykkiään, ruokaa tehdään yhdessä. Oppivat tärkeitä taitoja ja myös sen, että perheessä kaikki osallistuu kaikkeen.
Ap, tuo on perheen oma asia, miten ratkaisevat perheen arjen sujumisen.
Itse en jaksaisi (eikä mieskään) olla pelkästään kotona, kyllä työ tuo monenlaista hyvinvointia, työyhteisön jne.
Koen, että myös mielenterveys on paremmalla tolalla, kun saa käydä töissä.
Koen, että lapsetkin hyötyvät, että vanhemmat käyvät töissä (tai opiskelevat).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äiti jäi kotiäidiksi ja otti naapuruston lapsia hoitoon, josta saimme pieniä sivutuloja kun isän palkka oli sellainen ei korkea mutta ihan ok.
Kyllä lasten kasvatuksen kannalta olisi valtava etu jos kasvatus tulisi kotona. Myös säännöllikset ja yhteiset ruokailut ynnä muut toivat elämään rytmiä ja yhteisöllisyyttä ja asioita ja aikatauluja oppi noudattamaan.
Samaa mieltä, vaimo kotona lapsen ja eläinten kanssa ja... no, itsekin kotona etätöissä :) == molemmat saa olla kotona eikä tulotaso kärsi. Kivaa leikkiä välillä lapsen ja lemmikkien kanssa työpäivän lomassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Jotenkin kotitöiden pitäisi tapahtua siinä ansiotöiden ohessa kuin tuosta vain. Töitä nekin kotityötkin ovat, sen ”oikean” työn päälle. Sit pitäisi olla energiaa lapsille, puolisolle, itsestään huolehtimiselle. Rimaa on jo laskettu mutta elämä siellä riman alla vain syö ihmistä. Miten siitä tunteesta pääsee eroon? Joskus leikittelin ajatuksella että jäisin kotiin, huolehtisin perheen hyvinvoinnista, kodista ja antaisin puolisolle mahdollisuuden stressittömämpään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kaikki voittaisi? Ei vaan uskalla. Sitäpaitsi mahdollisessa erossa jäisi aika tyhjän päälle..
Ettekö te voi ostaa palveluja kotiin? Vaikka yhtenä päivänä viikossa joku kävisi teillä siivoamassa ja tekemässä ruuat pariksi päiväksi?
Ja sitten kun ostelet palveluja kuskaamaan lapsia, kokkaamaan, siivoamaan, järjestämään, myymään ylimääräiset tavarat, hoitamaat pihat, lumityöt, kaikki lääkärit, hammaslääkärit jne., koululaisten kesälomat, läksyavut jne. oletkin käyttänyt koko palkkasi ja enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos vain yksi aikuinen käy töissä ja perheessä on lapsia, niin kyllä aika monesta muustakin asiasta joutuu luopumaan kuin noista mitä ap listasi. Nuo listatut asiat on sellaisia, joihin ei läheskään kaikilla niilläkään perheillä ole varaa, joissa molemmat vanhemmat käy töissä.
kun opetetaan lapset liian hyvää ja sellaiseen johon heillä ei jatkossa itsellä ole varaa, siitä tulee ongelmia, velkaantumista ja luottotappioita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Jotenkin kotitöiden pitäisi tapahtua siinä ansiotöiden ohessa kuin tuosta vain. Töitä nekin kotityötkin ovat, sen ”oikean” työn päälle. Sit pitäisi olla energiaa lapsille, puolisolle, itsestään huolehtimiselle. Rimaa on jo laskettu mutta elämä siellä riman alla vain syö ihmistä. Miten siitä tunteesta pääsee eroon? Joskus leikittelin ajatuksella että jäisin kotiin, huolehtisin perheen hyvinvoinnista, kodista ja antaisin puolisolle mahdollisuuden stressittömämpään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kaikki voittaisi? Ei vaan uskalla. Sitäpaitsi mahdollisessa erossa jäisi aika tyhjän päälle..
Ettekö te voi ostaa palveluja kotiin? Vaikka yhtenä päivänä viikossa joku kävisi teillä siivoamassa ja tekemässä ruuat pariksi päiväksi?
Ja sitten kun ostelet palveluja kuskaamaan lapsia, kokkaamaan, siivoamaan, järjestämään, myymään ylimääräiset tavarat, hoitamaat pihat, lumityöt, kaikki lääkärit, hammaslääkärit jne., koululaisten kesälomat, läksyavut jne. oletkin käyttänyt koko palkkasi ja enemmänkin.
Juuri tämä. Saa olla ihan hitonmoiset tulot, että voi ulkoistaa kaikki kotihommat, pihatyöt ja lasten kuskaamiset.
Jos koulun Wilma-viesteihin vastaamisen rinnastaa kotitöihin, kuten ap tekee, niin kuinka paljon ja millaisia viestejä teille sieltä koulusta oikein tulee? Siis joka päivä viestejä, joihin pitää vastata? Meille ainakin tulee sellaisia viestejä aniharvoin (silloin kun tulee, kyse on yleensä ajanvarauksesta vanhempainvarttiin tms.) , muuten ne viestit on käytännössä aina pelkästään tiedotteita, joihin ei edes odoteta vanhemmilta mitään vastausta. Onko meidän koulun käytännöt jotenkin erikoisia, vai onko muillakin näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos koulun Wilma-viesteihin vastaamisen rinnastaa kotitöihin, kuten ap tekee, niin kuinka paljon ja millaisia viestejä teille sieltä koulusta oikein tulee? Siis joka päivä viestejä, joihin pitää vastata? Meille ainakin tulee sellaisia viestejä aniharvoin (silloin kun tulee, kyse on yleensä ajanvarauksesta vanhempainvarttiin tms.) , muuten ne viestit on käytännössä aina pelkästään tiedotteita, joihin ei edes odoteta vanhemmilta mitään vastausta. Onko meidän koulun käytännöt jotenkin erikoisia, vai onko muillakin näin?
Ei hän sitä kotitöihin rinnastanut, vaan kertoi että ne on yksi kotityö.
Kyllä se koulu oikeasti työllistää, ihan valtavasti. Ja mulla on kympin tytöt eli ole käytös- tai oppimisongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi (yleensä) naiset haluavat tyytyä niin vähään.
Miksi kaikki ei haluaisi käyttää aivojaan johonkin tuottavaan ja järkevään?
Mä itse kuolisin, jos oma elämänsisältöni olisi olla äiti. Ymmärrän sen pikkulapsivaiheessa, mutta että vielä 5-6 v lapsilla. "Vastailla Wilma-viesteihin.." Luojan tähden, mä en pystyisi tuollaiseen elämään.
Vähän vanhemman naisen kokemus:
En ole mielestäni tyytynyt mitenkään vähään, vaikka olenkin ollut lähestulkoon aina kotona. Ensimmäisen lapsen laitoimme päiväkotiin, koska niin nyt vaan kuului tehdä. Aika äkkiä otimme hänet pois lääkärin neuvosta, sillä hänellä oli jatkuvasti korvatulehduksia sekä keuhkoputkentulehduksia. Emme mitenkään halunneet altistaa häntä enempää. Olin onneksi jo raskaana toisesta ja päätimmekin, että nyt meidän lapset hoidetaan kotona parhaan mahdollisen lapsuuden turvaamiseksi, koska resursseja meillä siihen oli.
Todellakin olen käyttänyt aivojani paljoon muuhunkin kuin lasten kanssa olemiseen. Olen mm. opiskellut kolme uutta kieltä niin hyvin, että pystyn mainiosti keskustelemaan niillä. Olen aina seurannut päivänpolttavia uutisia monesta maasta, jotta olen pystynyt niistä keskustelemaan myös ulkomaalaisten kanssa. On myös tutkittu juttu, että ajatusta vaativien käsitöiden tekeminen ehkäisee dementiaa - onneksi tykkään kutoa vaativia pitsi- ja kirjoneuleita. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa, jne, jne.
Ja koska tämä oli yhteinen päätöksemme, mieheni halusi kaikin tavoin turvata tulevaisuuteni myös hänen kuolemansa tai avioeron varalta. Viimemainittu oli kyllä aikalailla epätodennäköinen, koska avioliittomme on hyvä, olemme toistemme parhaita kavereita ja kaikki sujuu mainiosti.
Meidän ei ole tarvinnut riidellä siitä, kuka jää kotiin hoitamaan sairaita lapsia, kenen vuoro käydä kaupassa, laittaa ruokaa tai viedä roskikset. Kaikki on aina ollut hyvin hoidettu, niin koti, lapset kuin parisuhteemmekin. Eikä ole tarvinnut viettää ”laatuaikaa” kauppakeskuksissa iltaisin tai viikonloppuisin. Lisäksi olen aina ollut vapaa matkustamaan mieheni mukana hänen monilla työmatkoillaan, kunhan lastenhoito on järjestetty. Eipä olisi onnistunut, jos olisin ollut omasta työnantajastani riippuvainen.
Entä nyt, kun lapset ovat jo aikuisia? Nyt keskityn nauttimaan elämästäni toisella tavalla! Jatkan edelleen kielten opiskelua ja käsitöitä ja olen intohimoinen kokki, joten meillä syödään joka päivä kolmen ruokalajin illallinen. Seuraan monen maan uutisia ja matkustamme edelleen paljon, olemme tehneet niin myös pandemia-aikana niin paljon kuin se on ollut mahdollista. Ja mikä parasta, edelleenkään ei tarvitse olla työnantajasta riippuvainen vaan voin nytkin nauttia lomailusta auringon alla kotimaan kylmyyden ja pimeyden sijaan. Mieskin on vähentänyt työntekoa huomattavasti ja matkustaa edestakaisin tänne seurakseni vähän väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ihan kivaa, kun lapset pieniä ja alakoulun alaluokilla, mutta entä sen jälkeen? Kyllä meillä ainakin lasten kasvaessa he osallistuvat enemmän arkeen, siivoavat huoneensa, pesee pyykkiään, ruokaa tehdään yhdessä. Oppivat tärkeitä taitoja ja myös sen, että perheessä kaikki osallistuu kaikkeen.
Jännä juttu, meillä on aina ollut siivooja ja minä olen laittanut ruoat ja huolehtinut pyykeistä. Mutta kun kaikki lapset muuttivat omilleen, oli heidän kotinsa kuitenkin aina kunnossa. Johtui ilmeisesti siitä, että olivat tottuneet aina siistiin kotiin ja hyvään, terveelliseen ruokaan. Aikoinaan minäkin opettelin kokkaamisen keittokirjoista ja lempiohjeeni kirjoitin jokaiselle ylös alkua varten. Nykyään he ovat jo parempia kokkeja kuin minä, jonka ruokaa aina kehutaan. Kahdella käy siivooja, kolmas tekee sen itse ja hyvin tekeekin, vaikkei kotona joutunutkaan siivoamaan. Mutta toki oppi sen, ettei mitään tavaroita jätetä hujan hajan vaan ”vie mennessäs, tuo tullessas”-periaate toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi (yleensä) naiset haluavat tyytyä niin vähään.
Miksi kaikki ei haluaisi käyttää aivojaan johonkin tuottavaan ja järkevään?
Mä itse kuolisin, jos oma elämänsisältöni olisi olla äiti. Ymmärrän sen pikkulapsivaiheessa, mutta että vielä 5-6 v lapsilla. "Vastailla Wilma-viesteihin.." Luojan tähden, mä en pystyisi tuollaiseen elämään.
Vähän vanhemman naisen kokemus:
En ole mielestäni tyytynyt mitenkään vähään, vaikka olenkin ollut lähestulkoon aina kotona. Ensimmäisen lapsen laitoimme päiväkotiin, koska niin nyt vaan kuului tehdä. Aika äkkiä otimme hänet pois lääkärin neuvosta, sillä hänellä oli jatkuvasti korvatulehduksia sekä keuhkoputkentulehduksia. Emme mitenkään halunneet altistaa häntä enempää. Olin onneksi jo raskaana toisesta ja päätimmekin, että nyt meidän lapset hoidetaan kotona parhaan mahdollisen lapsuuden turvaamiseksi, koska resursseja meillä siihen oli.Todellakin olen käyttänyt aivojani paljoon muuhunkin kuin lasten kanssa olemiseen. Olen mm. opiskellut kolme uutta kieltä niin hyvin, että pystyn mainiosti keskustelemaan niillä. Olen aina seurannut päivänpolttavia uutisia monesta maasta, jotta olen pystynyt niistä keskustelemaan myös ulkomaalaisten kanssa. On myös tutkittu juttu, että ajatusta vaativien käsitöiden tekeminen ehkäisee dementiaa - onneksi tykkään kutoa vaativia pitsi- ja kirjoneuleita. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa, jne, jne.
Ja koska tämä oli yhteinen päätöksemme, mieheni halusi kaikin tavoin turvata tulevaisuuteni myös hänen kuolemansa tai avioeron varalta. Viimemainittu oli kyllä aikalailla epätodennäköinen, koska avioliittomme on hyvä, olemme toistemme parhaita kavereita ja kaikki sujuu mainiosti.
Meidän ei ole tarvinnut riidellä siitä, kuka jää kotiin hoitamaan sairaita lapsia, kenen vuoro käydä kaupassa, laittaa ruokaa tai viedä roskikset. Kaikki on aina ollut hyvin hoidettu, niin koti, lapset kuin parisuhteemmekin. Eikä ole tarvinnut viettää ”laatuaikaa” kauppakeskuksissa iltaisin tai viikonloppuisin. Lisäksi olen aina ollut vapaa matkustamaan mieheni mukana hänen monilla työmatkoillaan, kunhan lastenhoito on järjestetty. Eipä olisi onnistunut, jos olisin ollut omasta työnantajastani riippuvainen.
Entä nyt, kun lapset ovat jo aikuisia? Nyt keskityn nauttimaan elämästäni toisella tavalla! Jatkan edelleen kielten opiskelua ja käsitöitä ja olen intohimoinen kokki, joten meillä syödään joka päivä kolmen ruokalajin illallinen. Seuraan monen maan uutisia ja matkustamme edelleen paljon, olemme tehneet niin myös pandemia-aikana niin paljon kuin se on ollut mahdollista. Ja mikä parasta, edelleenkään ei tarvitse olla työnantajasta riippuvainen vaan voin nytkin nauttia lomailusta auringon alla kotimaan kylmyyden ja pimeyden sijaan. Mieskin on vähentänyt työntekoa huomattavasti ja matkustaa edestakaisin tänne seurakseni vähän väliä.
Suosittelisitko omalle pojallesi tai tyttärellesi, että heidän taloudellinen hyvinvointinsa olisi täysin riippuvainen toisesta ihmisestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Jotenkin kotitöiden pitäisi tapahtua siinä ansiotöiden ohessa kuin tuosta vain. Töitä nekin kotityötkin ovat, sen ”oikean” työn päälle. Sit pitäisi olla energiaa lapsille, puolisolle, itsestään huolehtimiselle. Rimaa on jo laskettu mutta elämä siellä riman alla vain syö ihmistä. Miten siitä tunteesta pääsee eroon? Joskus leikittelin ajatuksella että jäisin kotiin, huolehtisin perheen hyvinvoinnista, kodista ja antaisin puolisolle mahdollisuuden stressittömämpään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kaikki voittaisi? Ei vaan uskalla. Sitäpaitsi mahdollisessa erossa jäisi aika tyhjän päälle..
Ettekö te voi ostaa palveluja kotiin? Vaikka yhtenä päivänä viikossa joku kävisi teillä siivoamassa ja tekemässä ruuat pariksi päiväksi?
Ja sitten kun ostelet palveluja kuskaamaan lapsia, kokkaamaan, siivoamaan, järjestämään, myymään ylimääräiset tavarat, hoitamaat pihat, lumityöt, kaikki lääkärit, hammaslääkärit jne., koululaisten kesälomat, läksyavut jne. oletkin käyttänyt koko palkkasi ja enemmänkin.
Iso osa noista tehtävistä häviää muutaman vuoden kuluessa, kun lapset kasvavat. Jos perheessä on kaksi aikuista, niin he voivat puolittaa osan tehtävistä. Asumisen voi vaihtaa sellaiseen, että pihatöitä ei ole. Eikä nuo ole vain toisen vanhemman maksettava, ne menee puoliksi. Palkasta kuitenkin kertyy eläkettä ja sitten kun lapset ovat isoja, palkka jää kokonaan omaksi hyödyksi aina eläkeikään asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi (yleensä) naiset haluavat tyytyä niin vähään.
Miksi kaikki ei haluaisi käyttää aivojaan johonkin tuottavaan ja järkevään?
Mä itse kuolisin, jos oma elämänsisältöni olisi olla äiti. Ymmärrän sen pikkulapsivaiheessa, mutta että vielä 5-6 v lapsilla. "Vastailla Wilma-viesteihin.." Luojan tähden, mä en pystyisi tuollaiseen elämään.
Vähän vanhemman naisen kokemus:
En ole mielestäni tyytynyt mitenkään vähään, vaikka olenkin ollut lähestulkoon aina kotona. Ensimmäisen lapsen laitoimme päiväkotiin, koska niin nyt vaan kuului tehdä. Aika äkkiä otimme hänet pois lääkärin neuvosta, sillä hänellä oli jatkuvasti korvatulehduksia sekä keuhkoputkentulehduksia. Emme mitenkään halunneet altistaa häntä enempää. Olin onneksi jo raskaana toisesta ja päätimmekin, että nyt meidän lapset hoidetaan kotona parhaan mahdollisen lapsuuden turvaamiseksi, koska resursseja meillä siihen oli.Todellakin olen käyttänyt aivojani paljoon muuhunkin kuin lasten kanssa olemiseen. Olen mm. opiskellut kolme uutta kieltä niin hyvin, että pystyn mainiosti keskustelemaan niillä. Olen aina seurannut päivänpolttavia uutisia monesta maasta, jotta olen pystynyt niistä keskustelemaan myös ulkomaalaisten kanssa. On myös tutkittu juttu, että ajatusta vaativien käsitöiden tekeminen ehkäisee dementiaa - onneksi tykkään kutoa vaativia pitsi- ja kirjoneuleita. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa, jne, jne.
Ja koska tämä oli yhteinen päätöksemme, mieheni halusi kaikin tavoin turvata tulevaisuuteni myös hänen kuolemansa tai avioeron varalta. Viimemainittu oli kyllä aikalailla epätodennäköinen, koska avioliittomme on hyvä, olemme toistemme parhaita kavereita ja kaikki sujuu mainiosti.
Meidän ei ole tarvinnut riidellä siitä, kuka jää kotiin hoitamaan sairaita lapsia, kenen vuoro käydä kaupassa, laittaa ruokaa tai viedä roskikset. Kaikki on aina ollut hyvin hoidettu, niin koti, lapset kuin parisuhteemmekin. Eikä ole tarvinnut viettää ”laatuaikaa” kauppakeskuksissa iltaisin tai viikonloppuisin. Lisäksi olen aina ollut vapaa matkustamaan mieheni mukana hänen monilla työmatkoillaan, kunhan lastenhoito on järjestetty. Eipä olisi onnistunut, jos olisin ollut omasta työnantajastani riippuvainen.
Entä nyt, kun lapset ovat jo aikuisia? Nyt keskityn nauttimaan elämästäni toisella tavalla! Jatkan edelleen kielten opiskelua ja käsitöitä ja olen intohimoinen kokki, joten meillä syödään joka päivä kolmen ruokalajin illallinen. Seuraan monen maan uutisia ja matkustamme edelleen paljon, olemme tehneet niin myös pandemia-aikana niin paljon kuin se on ollut mahdollista. Ja mikä parasta, edelleenkään ei tarvitse olla työnantajasta riippuvainen vaan voin nytkin nauttia lomailusta auringon alla kotimaan kylmyyden ja pimeyden sijaan. Mieskin on vähentänyt työntekoa huomattavasti ja matkustaa edestakaisin tänne seurakseni vähän väliä.
Suosittelisitko omalle pojallesi tai tyttärellesi, että heidän taloudellinen hyvinvointinsa olisi täysin riippuvainen toisesta ihmisestä?
Ei mitään ongelmaa, mutta tietysti neuvon tekemään samoin kuin itse olemme tehneet: meillä on asianajajan vahvistama sopimus elatuksesta (kaiken varalta) sekä minulle maksettu varsin hyvä yksityinen eläke. Ja koulutusta meillä on aina painotettu, sillä sen turvin on vapaampi tekemään valintoja.
Ei ole paras kaikille. Sopii yksittäisille pareille, mutta laajassa mittakaavassa ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Jotenkin kotitöiden pitäisi tapahtua siinä ansiotöiden ohessa kuin tuosta vain. Töitä nekin kotityötkin ovat, sen ”oikean” työn päälle. Sit pitäisi olla energiaa lapsille, puolisolle, itsestään huolehtimiselle. Rimaa on jo laskettu mutta elämä siellä riman alla vain syö ihmistä. Miten siitä tunteesta pääsee eroon? Joskus leikittelin ajatuksella että jäisin kotiin, huolehtisin perheen hyvinvoinnista, kodista ja antaisin puolisolle mahdollisuuden stressittömämpään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kaikki voittaisi? Ei vaan uskalla. Sitäpaitsi mahdollisessa erossa jäisi aika tyhjän päälle..
Ettekö te voi ostaa palveluja kotiin? Vaikka yhtenä päivänä viikossa joku kävisi teillä siivoamassa ja tekemässä ruuat pariksi päiväksi?
Ja sitten kun ostelet palveluja kuskaamaan lapsia, kokkaamaan, siivoamaan, järjestämään, myymään ylimääräiset tavarat, hoitamaat pihat, lumityöt, kaikki lääkärit, hammaslääkärit jne., koululaisten kesälomat, läksyavut jne. oletkin käyttänyt koko palkkasi ja enemmänkin.
Iso osa noista tehtävistä häviää muutaman vuoden kuluessa, kun lapset kasvavat. Jos perheessä on kaksi aikuista, niin he voivat puolittaa osan tehtävistä. Asumisen voi vaihtaa sellaiseen, että pihatöitä ei ole. Eikä nuo ole vain toisen vanhemman maksettava, ne menee puoliksi. Palkasta kuitenkin kertyy eläkettä ja sitten kun lapset ovat isoja, palkka jää kokonaan omaksi hyödyksi aina eläkeikään asti.
Mikähän niistä häviää?
kysyy lukiolaisen äiti
Alue: Aihe vapaa
en ole päässyt haastavaan työhön joten haen haasteet harrastuksista ja välillä ihan arjestakin, autoonkin tein 2 tonnin moottorin korjauksen vaikka en tiedä autoista mitään, youtubesta katsoin ohjeet jollakin ihme kielellä (jota en ymmärtänyt) ja työkaluihin sijoitin satasen ja kuntoon tuli