Henna, 24, on yksi rokottamattomista hoitajista
Iltalehdessä tänään: Henna Hänninen kertoo, että ei ole rokotevastainen, mutta kokee, että ei ole vaarassa sairastua vakavaan koronamuotoon, kun on nuori, terve, ei ylipainoinen eikä tupakoi.
Hyvä näin.
Mutta HEI haloo: samaHenna on töissä lähihoitajana.
Ketkäköhän ne ovat, joita Henna hoitaa?
Tietenkin hoitoa tarvitsevat: yleensä sairaat, heikot, heiveröiset - vanhat?
Käsittämätöntävastuuttomuutta olla hoitoalalla ja kuljettaa viruksia mukanaan.
Minä en vähempää voi välittää, jos "Hennat" itse saavat vakavia tautimuunnoksia, mutta että tahallaan kulkevat tartuttamassa muita?
Ei mene kaaliin ei.
Toivottavasti työnantajat selvittävät ketkä ovat rokottamattomat ja huolehtivat siitä, että "Hennat" jäävät pois ihmisten ilmoilta vaikkapa pesemään kotihoidon pyykkiä ja viikkaamaan lakanoita.
Kommentit (132)
Miten ihmiset voivat olla näin typeriä? Koko ajan on ihan SUORAAN sanottu, että rokote suojaa korkeintaan henkilöä itseään hillitsemällä oireita. Ei rokote estä levittämästä tautia, se on jo nähty. Itse asiassa hoitohenkilökunnan pitäisi kaikkien olla rokottamattomia, jotta he saisivat selvät oireet sairastumisestaan ja jäisivät silloin heti kotiin. Ei niin, että oireet jäävät kokonaan huomaamatta ja mennään sinne töihin levittämään tautia niihin heikkokuntoisiin potilaisiin joille rokotus ei kuitenkaan juuri auta. Koska sehän tiedetään nyt jo, ettei rokote auta niin hyvin kuin luultiin. Jos minä olisin päättämässä asioista, ottaisin kaikilta hoitajilta ja lääkäreiltä rokotteet pois ja vain riskiryhmille rokote. Näkee paremmin kuka on sairas ja kuka ei. Ennenvanhaankin sairaat olivat niitä jotka eristettiin eikä terveet. On mennyt ihan mielivaltaiseksi tämä touhu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä alkaa olla rokotevastaisten kooontumisajot.
Sen ihmisryhmän asenteisiin ei auta vetoaminen tieteellisiin tutkimuksiin, vastuuntuntoon kanssakulkijoita kohtaan, terveydenhuollon resurssien rajallisuuteen tai oikeastaan mihinkään. Heillä on vain oikeus vailla velvollisuutta, vapaus vailla vastuuta.
Joten jatkakaa keskenänne.
Minusta on aika vaatia kahta hoitojonoa: rokottamat yhteen, rokotetut toiseen.
Rokottamattomat voisivat myös panna hoitamaan muita rokottamattomia; niitähän riittää.
Rokotetut saavat rokotettujen hoidon.
Ei siinä pitäisi olla mitään epäreilua eihän?
Minusta on todella outoa, miten te rokotetut pelkäätte rokottamattomia, mutta rokottamattomat ei pelkää sen enempää rokottamattomia kuin rokotettujakaan? Vaikka nimenomaan teidän pitäisi olla turvassa joka tapauksessa? Minä voisin vaikka halata tai pussata melkeinpä ketä vain, ihan riippumatta mistään rokotuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitaja vanhuspuolella. En voi sietää näitä rokottamattomia hoitajia. Täysin edesvastuutonta toimintaa. Luvat pois näiltä hoitajilta, jotka eivät välitä hoidettavistaan, vaan levittävät tauteja.
älä pelkää pakkopassi kun tulee työpaikoille niin hoitajat häipyy
Hyvä näin. Nyt ne muutamat rokottamattomat myrkyttää työpaikan ilmapiirit niin, että kaikilla on paha olla. Joten siitä vaan menoksi.
Minusta on todella outoa, miten te rokotetut pelkäätte rokottamattomia, mutta rokottamattomat ei pelkää sen enempää rokottamattomia kuin rokotettujakaan? Vaikka nimenomaan teidän pitäisi olla turvassa joka tapauksessa? Minä voisin vaikka halata tai pussata melkeinpä ketä vain, ihan riippumatta mistään rokotuksista.[/quote]
Johtuu pelkästään siitä, että rokottamattomilla ei näytä olevan järkeä päässään.
Ettei tää Henna vaan ole sama kuin hennamaria?
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmiset voivat olla näin typeriä? Koko ajan on ihan SUORAAN sanottu, että rokote suojaa korkeintaan henkilöä itseään hillitsemällä oireita. Ei rokote estä levittämästä tautia, se on jo nähty. Itse asiassa hoitohenkilökunnan pitäisi kaikkien olla rokottamattomia, jotta he saisivat selvät oireet sairastumisestaan ja jäisivät silloin heti kotiin. Ei niin, että oireet jäävät kokonaan huomaamatta ja mennään sinne töihin levittämään tautia niihin heikkokuntoisiin potilaisiin joille rokotus ei kuitenkaan juuri auta. Koska sehän tiedetään nyt jo, ettei rokote auta niin hyvin kuin luultiin. Jos minä olisin päättämässä asioista, ottaisin kaikilta hoitajilta ja lääkäreiltä rokotteet pois ja vain riskiryhmille rokote. Näkee paremmin kuka on sairas ja kuka ei. Ennenvanhaankin sairaat olivat niitä jotka eristettiin eikä terveet. On mennyt ihan mielivaltaiseksi tämä touhu.
Korona tarttuu jo ennen kuin selviä oireita on päällä. Ihan turha vedota siihen, että rokottamattomat olisivat vain kotona potemassa. Koulussakin kun joku oppilas sairastuu, karanteeniin päätyvät kaikki, jotka ovat olleet viisi päivää ennen sairastumista samassa luokassa, siis silloin, kun ei vielä ollut tartunnasta tietoakaan.
Monelle rokottamattomallekin se korona tulee vain tavallisena flunssana, eikä silloin välttämättä jäädä kotiin, jos vähän niiskututtaa, vaan vedetään arkea Buranan voimalla. Vasta kun kuumetta pukkaa, jäädään pois. Sitä ennen on ehtinyt levittää tautia jo hyvinkin viikon päivät – hoitajana varsin turvattomiin potilaisiin.
Itse potilaana haluaisin vain vastuullisen hoitajan hoitamaan itseäni. Jos olisin petipotilas, tai muuten tarvitsisin avustamista esim. vessatoimissa, en haluaisi olla samassa tilassa rokottamattoman hoitajan kanssa.
Se, ettei välitä saako vakavan tautimuodon vai ei, on pelottavaa. Aivan sama jos olisi tuolla tartuttamassa tuberkuloosia tai jotain rokkoa, jotka tarttuvat ennen kuin ihminen itse hakeutuu tutkimuksiin. Kun kumminkin rokotteella olisi tartuttavuus pienempi.
Näin hoitajana en antaisi itselleni anteeksi, jos olisin rokottamaton ja minun takiani joku sairastuisi tai jopa kuolisi. Elämäntehtäväni on olla helpottamassa ihmisten elämää, ei lyhentämässä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rokotteet toimii niin mitä hittoa ylipäätään välitätte siitä onko joku toinen rokotettu vai ei? Arvaisin, että näette rokottamattomat pettureina, ettekä siedä sitä että joku pääsee "vähemmällä" kuin te.
Juuri näin. Jos kaikki potilaat on kerran OMASTA TAHDOSTA rokotettu niin eihän sen ole väliä jos on rokottamatoon hoitaja. Rokotehan suojelee sitä potilasta
Hoitolaitoksissa ja sairaaloissa on potilaita, jotka ovat jo iäkkäitä ja monisairaita ja muutenkin heikossa kunnossa. Vaikka heidät olisi rokotettu kolmeen kertaan, rokotussuoja on huonompi kuin perusterveellä työikäisellä rokotetulla. Näkeehän sen jo siitä, että jos sairaalahoidossa koronan takia on rokotettu henkilö, hän on monisairas vanhus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun potilas kysyi että olenko rokotettu?
Vastasin että en.
Hän sanoi ettei halua minun hoitoa.
Kävelin huoneesta pois ja annoin hänen maata iltavuoroon asti paskat housuissa. Iltavuoroon tuli sitten rokotettu hoitaja.
Näin meillä. Jokainen voi toivoa asioita ja niitä noudatetaan jos pystytään. Seuraavana pöivänä ei enään haitannut rokottamaton hoitaja.
Kuulostaa kyllä hyvinkin rokottamattoman hoitajan asenteelta.
Eihän me voida väkisin ketään hoitaa.
Toivottavasti et saa koskaan lapsia, tuolla asenteella.
Jos korona ei leviäisi ja tarttuisi rokottamattomien välityksellä, koska rokottamattomat ovat huolellisia maskin käyttäjiä ja pesevät käsiään kovasti ja välttelevät kontakteja, korona ei olisi alun perinkään levinnyt tässä maassa. Tällä hetkellä korona on tarttunut 162 000 suomalaiseen – toki se on vähän, kun ajatellaan että aikaa on kulunut kaksi vuotta ja maassa on 5 500 000 ihmistä – ja siihen on kuollut 1 188 henkilöä. Suurin osa näistä ihmisistä on saanut tartunnan sillä ajalla, kun ei vielä ollut rokotesuojaa olemassa ja kun elettiin tiukasti etäelämää. Ehkä Henna voisi pohtia asiaa tästä vinkkelistä.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmiset voivat olla näin typeriä? Koko ajan on ihan SUORAAN sanottu, että rokote suojaa korkeintaan henkilöä itseään hillitsemällä oireita. Ei rokote estä levittämästä tautia, se on jo nähty. Itse asiassa hoitohenkilökunnan pitäisi kaikkien olla rokottamattomia, jotta he saisivat selvät oireet sairastumisestaan ja jäisivät silloin heti kotiin. Ei niin, että oireet jäävät kokonaan huomaamatta ja mennään sinne töihin levittämään tautia niihin heikkokuntoisiin potilaisiin joille rokotus ei kuitenkaan juuri auta. Koska sehän tiedetään nyt jo, ettei rokote auta niin hyvin kuin luultiin. Jos minä olisin päättämässä asioista, ottaisin kaikilta hoitajilta ja lääkäreiltä rokotteet pois ja vain riskiryhmille rokote. Näkee paremmin kuka on sairas ja kuka ei. Ennenvanhaankin sairaat olivat niitä jotka eristettiin eikä terveet. On mennyt ihan mielivaltaiseksi tämä touhu.
Ei ole sanottu. Rokote ei vain hillitse oireita, vaan myös ehkäisee tartunnan mahdollisuutta, ei kylläkään sataprosenttisesti vaan jotkut rokotetutkin saavat tartunnan. Ja juuri näistä tartunnan saaneista rokotetuista on kyse tutkimuksissa, joissa on todettu rokotetun tartuttavuuden olevan sama kuin rokottamattoman. Rokotevastaiset kuitenkin tulkitsevat niitä tutkimuksia niin, että KAIKKI rokotetut tartuttavat samalla tavalla kuin rokottamattomat. Mutta jos rokotetut saavat tartunnan paljon harvemmin kuin rokottamattomat, niin tietenkin he silloin myös tartuttavat vähemmän. Vähemmän tartunnan saaneita tarkoittaa vähemmän tartuntaa eteenpäin levittäviä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä alkaa olla rokotevastaisten kooontumisajot.
Sen ihmisryhmän asenteisiin ei auta vetoaminen tieteellisiin tutkimuksiin, vastuuntuntoon kanssakulkijoita kohtaan, terveydenhuollon resurssien rajallisuuteen tai oikeastaan mihinkään. Heillä on vain oikeus vailla velvollisuutta, vapaus vailla vastuuta.
Joten jatkakaa keskenänne.
Niinhän nuo itse kuvittelee. Yhtäkkiää huomaavatkin itse olevansa siinä sängynpohjalla, jos ajatus kulkee, niin saattaa siihen pieneen mieleen hiipiä ajatus että josko olisi sittenkin pitänyt ottaa se rokote.
Vaikka kaikki uskonsisaret/veljet vastaan olivatkin.
Tässä käydään läpi tutkimuksia ja dataa siitä miksi koronapassilla ei ole mitään tekemistä terveysturvallisuuden kanssa.
Blaablaablaa. Itse Fauci on sanonut ettei oireettomat tartuta, ei ennen eikä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Mun potilas kysyi että olenko rokotettu?
Vastasin että en.
Hän sanoi ettei halua minun hoitoa.
Kävelin huoneesta pois ja annoin hänen maata iltavuoroon asti paskat housuissa. Iltavuoroon tuli sitten rokotettu hoitaja.
Näin meillä. Jokainen voi toivoa asioita ja niitä noudatetaan jos pystytään. Seuraavana pöivänä ei enään haitannut rokottamaton
hoitaja.
Nooh, ehkä vielä joskus leukemiaa sairastavaa lastasi hoitaaa myös rokottamanton hoitaja...):
Sen sijaan on useita tutkimuksia, yhdessä (Israel) käytetään esimerkkiä Suomesta, jossa rokotettu hoitaja suojavarusteista huolimatta tartuttaa potilaita sairaalassa.
Ja näitä tutkimuksia rokotettujen hoitajien tuomista tartunnoista hoitolaitoksiin, on siis useita. KVG.
Te olette tosi sairaita. Hävettää edes ajatella, että meillä on Suomessa näin kouluttamatonta porukkaa, joka jaksaa uskoa saarnaajia. Mites ois, oletteko jo alekirjoittaneet ne hoitotahtonne, että ette ota vastaan koronahoitoa vaan ihan omasta vapaasta tahdostanne luovutatte paikat niille "lampaille" (teidän keksimänne "hieno" nimitys järkeville ihmisille), jotka uskovat tautiin johon te ette usko.
Vasta kun näen teidät allekirjoittamanne paperin kanssa, voin uskoa, että todellakin seisotte sanojenne takana.
Niin kauan kun jaatte täällä mukatiedettä ja tuhoatte läheistenne terveyden ja sitten kuitenkin vingutte apua, kun virus iskee teihin ette ole muuta kuin alhaisia matosia.
Olisi hyvä jos rokotteista joutuisi kieltäytymään kirjallisesti. Tällöin tulisi myös toivoneeksi, ettei yhteiskunnan varoja haaskata häneen mahdollisen koronan iskiessä.
Samalla saisi uuden työpaikan muista ihmisistä eristyksissä tai rokottamattomien yhteisössä.
älä pelkää pakkopassi kun tulee työpaikoille niin hoitajat häipyy